4. lokakuuta 2010

Harlan Coben: Lupaus

Harlan Coben: Lupaus
Yhdysvallat 2006 
387 sivua

MIKSI?: Ystävän suosituksesta.

LYHYESTI: Sujuvaa jännitystä ja moninaisia juonikoukkuja.

FIILIS: Vihdoinkin! Minulle sopivaa jännitystä ei ole ihan helppo löytää. Sen pitää olla vetävää, mutta ei ahdistavaa eikä liian väkivaltaista. Tämä oli pakko huitaista päivässä ja huudella vaan perheelle, että koittakaa nyt etsiä jotain ruokaa kun äiti lukee.

Juoni on yksinkertaisuudessaan niin monimutkainen, etten osaisi sitä varmaan selittää vaikka yrittäisinkin. Siinä oli minulle juuri tarpeeksi kokkua, eli en keksinyt mitään oikeastaan etukäteen ja kuitenkin pysyin ihan hyvin kärryillä.

Päähenkilö Myron Bolitar alkaa selvittää tuttavaperheen 18v. tytön katoamista, koska kokee olevansa siitä osavastuussa. Cobenin kerronnassa on parasta sujuvuuden ja huumorin lisäksi se, että erilaisia lankoja jätetään taidokkaasti ilmaan, mutta lopulta ne myös kerätään. Tykkäsin Myronista ja muistakin kirjan hahmoista, koska ne tuntuivat aidoilta. Muutenkin kirjan jutut olivat ajassa kiinni. Tulin viihdytetyksi juuri sillä tavalla kuin kevyellä jännityskirjalla pitääkin.

ERITYSITÄ: Tämä on 7. Myron Boliar- romaani Cobenilta, mutta ensimmäinen suomennettu. Ihan hyvin pääsi kärryille, vaikkakin jotkut jutut jäivät vähän avoimeksi menneisyydestä.

MUUTA: Cobenilta on käännetty ilmeisesti 7 kirjaa suomeksi, viimeisimpänä Kadonneet ja Tiukassa otteessa. Taidan lukea niitä seuraavaksi.

TÄHDET:
+ + + +

3 kommenttia:

  1. Ah! Harlan Coben! Hän on yksi suosikkikirjailijoistani, jonka kirjoja olen lukenut niin monta kuin vain olen onnistunut kirjastolta löytämään :)

    Luin tämän kyseisen kirjan muistaakseni ihan ensimmäisenä Cobenin kirjoista. Siitä onkin itseasiassa jo aikaa kun olen tämän lukenut, joten en ihan kamalasti siitä edes muista.

    Tuon jälkeen on tullut luettua tosiaan muitakin Cobenin kirjoja ja ne ovat kertakaikkiaan niin hyviä!

    VastaaPoista
  2. Marika - kiva törmätä coben -faniin. Aion kyllä itsekin lukea näitä lisää, ehdottomasti.

    VastaaPoista