30. tammikuuta 2013

Taina Latvala: Paljastuskirja

Taina Latvala: Paljastuskirja
Suomi 2009
WSOY 322s.

MIKSI?: Tykästyin kovasti Latvalan esikoiseen Arvostelukappale.

LYHYESTI: Pääministerin salarakas on töissä iltapäivälehdessä ilman, että pääministeri tietää sitä.

FIILIS: Tämä oli melkoinen pettymys upean Arvostelukappaleen jälkeen. Tässä on hauskaa, häijyä ja hävytöntä kuten lupaillaan, mutta jotenkin se ei kantanut tarinaa. Tässä on Latvalan hienoja ja teräviä lauseita, ajatuksiakin, mutta niistä ei jaksa innostua, kun ne sotkeutuvat onttoon tarinaan. Ehkä en ymmärtänyt koko satiiria.  Minä olenkin aika pihalla kaiken maailman kohumissi -skenestä.

Kirja sekoittaa oikeita henkilöitä ja julkisuuden tapahtumia, jotka myös vanhentuvat nopeasti. Jotkut kohdat ovat varmasti myös loukanneet asianosaisia. Enkä missään vaiheessa oikeasti ymmärtänyt miksi päähenkilö halusi olla pääministerin salarakas. Miksi kertoa niin paljon Marilyn Monroesta?

Parhaimmillaan nauroin katketakseni, kun hääkarkkeihin kirjoitettiin "rakkaus on ontuva poni" ja "jos mahdollista, pitäkää omat asunnot". Parasta olivat myös kuvitellut keskustelut Bukowskin kanssa.

TOISAALLA: Ina ärsyyntyi aikanaan pitkälti samoista syistä kuin minäkin. Samaa mieltä olemme myös siitä, että viimeinen kappale tekee koko kirjasta lukemisen arvoisen.

TÄHDET:
+ + +

29. tammikuuta 2013

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
Suomi 2012
Teos 402s.

LYHYESTI: "Elämä on epäluotettava paskiainen, se ei todella ole kuullutkaan oikeudenmukaisuudesta."

MIKSI? Kirja kutsui minua kirjaston uutuushyllystä.  

FIILIS?: Tämän kirjan ensimmäinen luku on (näin sanon tuskin koskaan) täydellinen. Se kertoo hautajaisista ja siinä on kaikki sanottuna niin kuin itsekin sen sanoisin. Jos siis osaisin noin hyvin sanoa. Koko kirja on upea. Ihan loppussa väsyin tosin jo vähän, mutta oi onnea, että löysin ja luin tämän.

Minä en tunne näitä kirjallisuustermejä, mutta tässä on kirja kirjassa ja kirjailija, joka puhuu itsestään ja kirjoittamisesta. Tarina on ystävän itsemurha, johon sekoittuu historian painolasti, henkilöiden oma ja koko Euroopan. Se Suurromaani, jota päähenkilö kirjoittaa, kertoo masentuneesta psykiatrista nimeltä Mauri.

En osaa tehdä myöskään mitään syväanalyysiä tarinoiden lomittumisesta. Kirja kuitenkin hankasi aivosolujani oikeaan asentoon yhteyksiä miettiessäni. Päähenkilö on ihanan vihainen kaikelle ja kaikesta.

"Nykyään en enää ajattele niin paljon itseäni, nyt ajattelen myös muiden olevan huonoja, tyhmiä ja rumia. Kehitys on ihana asia."

Luulen, että tämä vaatii oiken mielentilan ja -laadun. Jos mietit paljon kuolemaa, maailmankaikkeuden epäoikeudenmukaisuutta ja oman elämän järjettömyyttä, niin sellaisiin fiiliksiin tämä ainakin sopii erinomaisesti. Joku ehkä sanoisi, että liikaa paatosta ja lapsellista kiukkua, mutta näin hienosti kirjoitettuna luen niistä milloin vain.

TOISAALLA:
Arja piti tätä oudon hykerryttävä
Lukuneuvoja piti tätä myös herkullisena!
Lukekaa muutkin tämä, lukekaa ihmeessä!

TÄHDET:
+ + + + (+)

20. tammikuuta 2013

Parhaat kirjat 2012



Luin viime vuonna n.75 kirjaa. Se tuntuu vähältä, mutta kaikki on suhtellista. Elämä oli melkoisessa kaaoksessa, lapset ovat pieniä, monenlaisia työ- ja perhemuuttujia sattui matkalla, keskittymiskyky välillä totaalisen hukassa. Mutta onneksi oli kirjoja! Mikään ei lohduta niin kuin hyvä tarina.

PARHAAT KÄÄNNÖSKIRJAT:
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Craig Thompson: Habibi
Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Tea Obreht: Tiikerin vaimo
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)
(Pidätän oikeuden muuttaa valintoja Globalia äänestyksessä)

PARHAAT KOTIMAISET.
Nämä tulikin jo äänestettyä Blogistanian Finlandiassa
Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Aki Ollikainen: Nälkävuosi
Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
lisäksi nimeän:
Taina Latvala: Arvostelukappale(2007)
Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä (2011)

5 (genre)TÄHTEÄ:
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Kaiken maailman eläinsaduttoim. Katriina Kauppila, kuvitus Matti Pikkujämsä(2011)
(Kylläpäs olen ollut tiukkis!)

JÄNNITYS:
Gillian Flynn: Gone Girl (suomennos tulossa 2013!)

MUITA MAINITSEMISEN ARVOISIA:
Melissa Bank: Nyt nappaa! (Girl's Guide to Hunting and Fishing) (2007)
Ernest Cline: Ready Player One
Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. Toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen. (Vuoden 2012 kristillinen kirja)
Johanna Sinisalo: Enkelten verta (2011)

MUUTA: Kirjoitin 2012 Etelä-Saimaaseen 11 Nettilukija juttua. Niiden verkkojulkaisemisessa oli ongelmansa, mutta olen tosi iloinen tuosta mahdollisuudesta kirjoittaa. Arvostan muiden kolumneja nyt paljon enemmän!

BLOGIN KOHOKOHDAT: Täällä kävi hurjasti kävijöitä Enkeli-Elisa kohun saattelemana. Toinen piikki oli Riikka Ala-Harjan Maihinnoususta aiheutunut keskustelu.   Lisäksi juttuni Voi takakansi minkä teit löytyy blogin luetuimmista. Tulin myös ulos kirjablogikaapista ja aloin tehdä tätä reilusti omalla nimellä ja naamallani.

TULEVAISUUS: Ennustan, että vuonna 2013 on elämässä luvassa lisää muutoksia. Aion keskittyä lukemiseen ja stressittömään bloggaamiseen. Laitoin sivupalkkiin Goodreadsin lukuhaasteen, tavoitteena 100 kirjaa. Katsotaan miten käy!
Lukemaan oppineen esikoisen kanssa pidetään lukutunti joka ilta klo20-21, lisäksi tietysti iltasatu. Ne ovat parhaita hetkiä päivässä. Ollaan suoritettu ensimmäistä lukudiplomia, siitä joskus lisää. Ehkä 2v täyttävä kuopuskin oppii jo pian keskittymään edes hetkeksi kirjaan?
Viime vuonna kulutin paljon aikaa työni liittyvän  Oisko tulta?- blogin parissa ja tänä vuonna alkaa useampi uusi blogiproggis joita olen ollut pystyttämässä.
Elämä kantaa ja kuljettaa eteenpäin, toivottavasti.
 

KAIKKI KIRJAT: Koko vuoden kirjalista (muutama linkki puuttu, mutta blogista löytyy kuitenkin):
Tammikuu:
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)
Gayle Forman: Jos vielä jään (If I Stay) nuortenkirja
Edessä oma elämä: Anna-Mari Kaskinen Katja-Maaria Kaskinen runoja 
Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Linnut lumen valossa valokuvakirja 


Helmikuu:
Carol Shields: Ellei
Tea Obreht: Tiikerin vaimo
Tatiana De Rosnay: Viimeinen kesä
10 Ville Tietäväinen: Näkymättömät kädet sarjakuvakirja
11 Arto Salminen: Paskateoria
12 Petter Sairanen: Muisti on unta
13 Hannele Huovi: Ihme juttu! lastenkirja

Maaliskuu:
14 Maritta Lintunen: Sydänraja
15 Melissa Bank: Nyt nappaa! Girl's Guide to Hunting and Fishing
16 Marja Björk: Prole
17 Maarit Verronen: Vanhat kuviot
18 Lauren Oliver: Delirium / Rakkaus on harhaa nuortenkirja 
19 Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
20 Aino Havukainen - Sami Toivonen: Tatu ja Patu supersankareina lastenkirja
21 Astrid Lindgren: Eläköön Eemeli! lastenkirja


Huhtikuu:
22 Carita Forsgren: Perintö
23Craig Thompson: Habibi sarjakuvakirja
24 Paul Auster: Sunset Park
25 Mary Beth Chapman: Choosing to See 
26 Lina Ben Mhenni: Tunisialainen tyttö tositarina

Toukokuu:
27 Maijan tarina. Lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö yksilön ja yhteisön traumana. (Toim. Johanna Hurtig ja Mari Leppänen.) tositarina
28 Tuomas Kyrö: Miniä
29 Richard Powers: Muistin kaiku
30 Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani
31 Kaiken maailman eläinsadut (toim. Katriina Kauppila, kuvitus Matti Pikkujämsä)lastenkirja
32 Philip Pullman: Rehti mies Jeesus & kiero mieli Kristus

Kesäkuu:
33 Johanna Sinisalo: Enkelten verta
34 Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä
35 Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan 
36 Minttu Vettenterä: Jonakin päivänä kaduttaa
37 Gillian Flynn: Gone Girl
38 Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Heinäkuu:
39 Karen Thompson Walker: The Age of Miracles
40 Laura Honkasalo: Tyttökerho
41Anne Swärd: Kesällä kerran
42 Raija-Sinikka Rantala: Miekkatanssi
43 Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Elokuu:
44 Chris Cleave: Gold
45 Mike Pohjola: Ihmisen poika
46 Camilla Läckberg: Majakanvartija
47 Liisa Seppänen: Surun satuttamat tositarinoita
48 Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset
49 Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
50 Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
51 Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen tositarinoita
52 Jukka Itkonen: Sanamaa  lastenkirja
53 Astrid Lindgren: Marikki Marikki
54 Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli

Syyskuu:
55 Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
56 Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
57 Ernest Cline: Ready Player One
58 Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
59 Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
60 Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
61 Alison Bechdel: Äideistä parhain sarjakuvaromaani

Lokakuu
62 Pamela Druckerman: Kuinka kasvattaa bébé?
63 Lauren Oliver: Pandemonium -rakkaus on kapinaa
64 Jakob Martin Strid: Jättipäärynä, joka kasvoi talon kokoiseksi lastenkirja
65 Tuula Kallioniemi: Karoliina ja noidutut tossut lastenkirja
66 Tittamari Marttinen: Tarinatiikeri lastenkirja
67 Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit)
68 Kari Enqvist: Uskomaton matka uskovien maailmaan

Marraskuu
69 Taina Latvala: Arvostelukappale
70 Melissa Bank: Täydellinen juttu
71 Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
72 Sanna Eeva: Olot

Joulukuu
Luin kirjoja, mutta en blogannut niistä. Siksi siirrän ne tammikuun listaan.



JA SITTEN: Kiitos lukijoille! Lukuiloa kaikille!

18. tammikuuta 2013

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Annukka Salama: Käärmeenlumooja
Suomi 2012
333s. WSOY

MIKSI?: Kirja voitti Blogistanian Kuopus- palkinnon

GENRE: Nuortenkirja spefi-elementeillä

LYHYESTI: Tyttö, joka osaa harjoittelematta maailman vaikeimmat skeittitemput löytää pojan, joka osaa myös kummia.

FIILIS: Ja taas kirja, jonka alkuasetelma ja maailma on aivan mahtava. Unna on tyttö, joka tuntee olevansa erilainen, eikä kyse olekaan pelkästä tunteesta. Hän on ketterä kuin orava. Eikä se ole kielikuva. Orava on Unnan voimaeläin. Mutta hän ei tiedä, että muitakin joilla on omat voimaeläimensä. Lisäksi on metsästäjiä.

Kirja on silti yllättävän vahvasti arjessa kiinni ja  teinielämän makuinen. Tunteet eletään vahvasti ja vanhempien kanssa ei aina tule toimeen. Oli oikeastaan hauska tuntea itsensä vanhaksi ja tyytyväiseksi siihen, ettei kaikki ole enää niin voimaksta.

Kirjassa tapahtui lopulta yllättävän vähän. Aloin jossain kohtaa huolestua jäljellä olevista sivuista, koska kaikkea oli pohjustettu niin paljon, eikä enää ehtisi tapahtua juuri mitään. Mutta tämä onkin tehty sarjaksi, jolle ennustan menestystä.

Salama kirjoittaa sujuvasti ja osoittaa tuntevansa nuorten nykytodellisuutta (ainakin niin, että se vaikuttaa minusta uskottavalta). Mietin kirjan suositusikärajaa, mitä olette muut mieltä? Välillä nuorten keskinäiset jutut ja seksikohtaukset (vaikkakin epäyksityiskohtaiset) mietityttivät.

Aikuiseksi kasvamisen kysymykset, erillaisuus, rakastuminen, eka kerta jne. ovat kulunutta maastoa, mutta tämä voimaeläin -näkökulma tekee kaikesta raikasta. Erityispisteet siitä, ettei pakollista nuortenkirjakolmiodraamaa oltu viritetty. Jään odottamaan jatkoa.

TOISAALLA: Tästä löytyy paljon arvioita. Mä vähän yllätyin, että Morrekin tykkäsi niin paljon. Booksykin löysi kirjasta paljon hyvää ja laittoi linkin Kirjaseurantaa, jossa runsaasti arvioita.

TÄHDET:
+ + + +

16. tammikuuta 2013

S.J. Watson: Kun suljen silmäni



S. J. Watson: Kun suljen silmäni
Englanti 2011 (Suom.2012)
Bazar 390s.

LYHYESTI: Jos muistaa vain yhden päivän, on vaikea rakentaa muistoja tai totuutta nykyisyydestä.

FIILIS: Romaanin alkuasetelma on loistava. Christine herää joka aamu muistamatta isoa osaa menneisyydestään, hämmästyneenä vierellään nukkuvasta aviomiehestä. Hän kärsii muistinmenetyksestä ja pystyy muodostamaan muistoja vain yhden päivän ajan. Lääkärin ja oman päiväkirjan avulla Christine alkaa selvittää menneisyyttään. Jännitys rakentuu rauhallisesti, mutta väistämättä, sillä jokin on pahasti pielessä. Keneen voi luottaa?

Watson vie tarinaa taitavasti ja lukijana sivut kääntyivät nopeasti. Jotain turhia selittelyjä tai alleviivausta kerronnasta löytyy, pieniä aukkojakin, mutta ihailtavan hienosti Watson pitää kasassa vaativan juonen. Ennalta en pystynyt arvaamaan paljoakaan.

On mielenkiintoista pohtia, millaista elämä olisi muistin nollautuessa aina nukkuessa. Ihmisen muisti ja sen pätkiminen on loputon loistavien kirjojen lähde, mutta tämä on tietysti pikemminkin jännäri. Suosikkini näistä lyhyen muistin kirjoista on The Housekeeper +The Professor, jota en olekaan muistanut hehkuttaa vähään aikaan.

Mietin, että Christinen välähdyksen omaisissa muistoissa ja kerronnassakin oli paljon samaa kuin Karoliina Timosen Aika mennyt palaa kirjassa. Oli hauska havaita tällainen yhteys. Mitä sanoo muut?

TOISAALLA: Bloggaajat ovat lukeneet kirjaa varsin paljon. Tätä on nimetty mm. vuoden parhaaksi thrilleksi. Susa antoi kirjalle pisteitä 5/5 ja hänen arviostaan voi klikkailla eteenpäin toisten blogeihin.

TÄHDET:
+ + + +

7. tammikuuta 2013

Beate Grimsrud: Hullu vapaana

Beate Grimsrud: Hullu vapaana
Norja (suom.2012)
390s. LIKE

LYHYESTI: Eli ja hänen läheisensä: Emil, Espen ja Erik. Sekä prinssi Eugen. Oikeastaan he ovat niin läheisiä, että he ovat kaikki yhtä ja samaa päänsisäistä ääntä.

GENRE: Omaelämänkerrallinen romaani.

FIILIS: Kirjan lukemisesta (ja muutaman muunkin kirjan) on jo aikaa, mutta tästä halusin ehdottomasti kirjoittaa.

 Minä olen Eli. Se on hepreaa ja tarkoittaa Jumalani. Se voi olla sekä tytön että pojan nimi. En voi olla tässä asunnossa. Lattiat viettävät vaarallisille ikkunoille joista näkee pihalle.

Tämä oli kertomus Elistä, jonka elämässä kaikki liikkuu ja häilyy todellisuuden rajamailla. Lapsuus, aikuisuus ja nuoruus. Ainoa mikä on selvää ja sujuu, ovat sanat. Eli osaa kirjoittaa. Hyvin. Mutta sitten poikien (nuo kaikki E:llä alkavat) ottaessa liikaa tilaa   kirjoittaminenkin häiriintyy.

Grimsrud on ilmeisen tunnettu kirjailija Ruotsissa ja kotimaassaan Norjassa. Hän on kai oikeastakin elänyt ison osan elämäänsä mielisairaalan suljetulla osastolla. Hänen laaja tuotantonsa sisältää romaanien lisäksi lastenkirjoja ja näytelmiä.

Tämä kirja herättää paljon tunteita - se inhimillistää vakavan mielisairauden, kritisoi sen hoitoa, naurattaa (tietämätön valokuvaaja kuvaa kirjailijaa kirves kädessä samalla kuin suljetun osaston hoitaja seisoo vieressä). Kirja osoittaa ystävyyden voimaa, luovuuden vimmaa ja ihmisen kykyä selviytyä.

Pidin Grimsrudin tavasta kirjoittaa, kirjan lyhyistä luvuista ja aitoudesta. Tunsin kiitollisuutta, että hän päästi minut näin lähelle kokemaansa. Vaikka toistolla varmasti tavoiteltiin sairauden rytmiä, niin kirjaan olisi voinut riittää vähemmät sivut. Lopussa ei tapahdu ihmeitä, mutta tätä kirjaa voidaan kai pitää ainakin pienenä sellaisena. Vaikutuin.

 Minä jäin seisomaan. Hukkumiskuolema vai lasagne. Me syömme pastaa yleensä paistetun kaalin tai porkkanoiden ja valkosipulin kanssa.

TOISAALLA:
Noora (luonnehti tätä mahdollisesti vuoden suosikkikirjakseen ja silloin kirjasin tämän omalle lukulistalleni)
Suketus (otti riskin ja rakastui)
Kirjoihin kadonnut
Lukukausi
Kirjavinkit

TÄHDET:
+ + + + (+)

PS. Yritän kuntouttavana toimintana (elämästä kuntoutujana?) palautella blogia taas käyntiin tuon tyrmäävän joulukuun jäljiltä. Olisi mukava tehdä myös koonti juttuja ja kirjoittaa muutamista lukemistani kirjoista ja käydä teidän blogeissa ja kaikkea. Mutta en stressaa ja tässä kirjoittaessaan heti muistaa, että bloggaus on kivaa!

2. tammikuuta 2013

Blogistanian Finlandia





No niin, nyt on tullut aika Finlandia äänestykselle. Ensin kootut selitykset: olen lukenut monta suomalaista kirjaa kirjailijoilta, jotka ovat olleet minulle ihan uusia tuttavuuksia. Se on ollut mielenkiintoista, mutta mitään suurta uutta suosikkia en kuitenkaan löytänyt. Paitsi Raija Siekkisen, mutta siitä joskus lisää myöhemmin.

Nythän on kyse 2012 ilmestyneestä suomalaisesta kaunokirjallisuudesta, joten moni lukemani jää äänestyksen ulkopuolelle. Monta loistavaa on myös epäilemättä lukematta. En myöskään voi (tai aio) äänestää Riikka Ala-Harjan Maihinnousua, vaikka kirja sinällään onkin hyvä. En kirjottanut kirjasta varsinaista arviota.

Tässä ehdokkaani:

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (3 pistettä)
"Tämä kirja on todella jännittävä sekoitus tulevaisuusdystopiaa ja kaunista kerrontaa."

Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2 pistettä)
"Ei käynyt kateeksi ketään henkilöitä tässä kirjassa. Mutta upeasti kirjoittaa tämä Ollikainen, rakentaa lauseista taideteoksia unohtamatta kuljetta tarinaa eteenpäin."

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani (1 piste)
"Minun lukemani versio tuli täyteen merkintöjä yksittäisistä hienoista lauseista ja tarkkaan harkitun syvistä oivalluksista. Kirja kertoo yksinäisyydestä, ikävästä, havahtumisesta ja heräämisestä - se osuu sydämeen."

Moni muukin olisi voinut olla näillä sijoilla. Mutta tällä kertaa näin. Jännittävää nähdä muiden äänestykset!