David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali
Ranska 2004 (suom. 2012)
Gummerus, 200s.

MIKSI?: Minä tykkäsin tosi paljon Nainen, jonka nimi on Natalie -kirjasta.

LYHYESTI: Miten voi olla, että kirja jonka alku on aivan mahtava ja muutenkin pidän suuresti kirjoittajan omintakeisesta tyylistä, niin silti en innostunut tästä yhtään. Siis yksittäisistä lauseista ja kappaleista tykkäsin kovin, mutta kokonaisuus on vaan nihkeä.

Hector on keräilyyn sairastuneena päähenkilönä ihan symppis. Tämä ideakin on ihan kutkuttava. Mutta toteutus ontuu  - mikä on kirjailijan ajatus tarinasta?

Vaimoni eroottinen potentiaali on ihana nimi. Tässä ajassa on hassua se, että oman vaimon näkeminen eroottisena on suorastaan raikas ajatus! Mutta kyllähän tässäkin sitten petetään. Se ikkunanpesuhomma, kidutus ja loppukohtaus menivät sitten jo niin överiksi, että päädyin jopa selailemaan joitain sivuja. 

Voi Foenkinos! En aio lakata pitämästä sinusta, vaikka tämä ei osunutkaan. Aion muistaa täydellisen alkulauseen, hymyilyt ja naurahdukset seurassasi, mutta seuraavalla kerralla vaadin parempaa.

MUUTA: Tässä yhteydessä on pakko todeta, että ostin Nainen, jonka nimi on Natalien eräälle fiksulle 17v. lukijalle joululahjaksi. Luki jo ja tykkäsi! Koska luin kirjan alunperin kirjastolainana, kopio oli päällystetty muovilla enkä ollut huomannut miten kaunis kansi siinä olikaan! Gummerus on todella onnistunut kansissa - Sydämen mekaniikka on kantena aivan upea myöskin (en ole lukenut kirjaa).

 (Kumpikaan ei näytä minusta tässä niin ihmeelliseltä, 

 mutta livenä nämä ovat aivan erityisiä kirjoja hiplattavaksi)

TÄHDET:
+ + +

Linnut LUMEN VALOSSA

LINNUT LUMEN VALOSSA
Tekijät: Arto Juvonen, Tomi Muukkonen, Jari Peltomäki ja Markus Varesvuo
Valokuvakirja, 190s.
Tammi, 2011

LYHYESTI: W-A-U!

FIILIS: Tämän täytyy olla parasta kirjablogeissa: näkee Leenan blogissa esittelyn kirjasta, joka ei juurikaan kiinnosta. Näkee kirjan kirjastossa ja alkaa selata sitä. Tuo kirjan kotiin ja on täysin lumoutunut.

Harva kirja tekee fania sekä äidistä että tyttärestä. Olemme opetelleet lintujen nimiä, valikoineet suosikkilintuja, hassuimpia nimiä ja tietysti suosikkikuvia. Kuvat ovat herättäneet ihastusta ja säikähdystä. Ne ovat myös yllättäneet. Useammalla katselukerralla kuvissa myös näkee eri asioita.

Kirjan aihe, siis linnut lumimaisemassa, ei tavallisesti innostaisi. Lumesta ja erityisesti talvisesta valosta pidän valtavasti. Kuvat ovat uskomattoman upeita. Lukujen nimistä voi jonkin verran päätellä sisältöä. Sisällyksestä löytyy höyhensarja (miten söpöjä pikkulintuja), siivet, valo, pedot, sula, valkoista ja mustaa jne. En osaa edes nimetä suosikkia, mutta siivet- ja valo- lukujen kuvat jäivät aivan erityisesti mieleen.

Me ollaan maailman surkeimpia lintubogareita. Tyttäreni huolenaiheena olikin onko kirjassa talitinttiä, koska se taitaa olla ainoa lintu jonka hän tunnistaa. Tai siis tunnisti ennen tätä kirjaa. Odotus palkittiin. Ja äitikin oppi aika monta uutta lajia. Uusikisi suosikeiksi nousi lunni ja kuukkeli.

Pakko vielä mainita pöllöt. Minulla on joku erityinen pöllöihastus meneillään. Miten uskomaton katse onkaan tunturipöllöllä?! 

Kuva on kirjasta, mutta se on kopioitu täältä.

Aivan mielettömän upea kirja! Tämän haluaisin ehdottomasti myös itselleni kotiin. 

Lopussa on kuvaajien "päiväkirja"merkintöjä kuvausreissuilta, niitä on mukava lukea.

Esipuheessa muistutetaan ilmastonmuutoksesta, joka on uhkana näille talvilinnuillekin.

MUUTA: Tekijöiden ylläpitämällä lintukuva-sivustolla on paljon kuva-  (ja ääni-) materiaalia, kannattaa tsekata!

TÄHDET:

+ + + + +

----------------------

Minulla on pahanlaatuinen lukutoukan keskittymishäiriö. Kaikenlaisia muuttujia on ollut muutenkin, surua ja aloittelevan freelanseeraajan ajankäyttöongelmia. Olen aloittanut loputtoman määrän kirjoja enkä saa yhtäkään loppuun!! Mutta kyllä niistä tänne yksi kerrallaan sitten kirjoittelen, ajallaan. 

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta

Véronique Ovaldé: Mitä tiedän Vera Candidasta
Ranska 2009 (suom 2011)
284 sivua, WSOY

MIKSI?: Leena Lumen vahvasta suosituksesta.

GENRE: Kaunoa reaalifantasian elementeillä? Kariabialainen kaunokirjallisuus?

LYHYESTI: Kolmen sukupolven naisten tarinat, mutta ei lainkaan suomalaisten esikoisten tyylillä.

FIILIS: Tämän kirjan arvio on jäänyt minulta roikkumaan. Innoistuin ekasta luvusta ja alusta aivan hurjasti, se oli loistava. Mutta sitten tapahtui jotain ja lopulta taisin vähän pitkästyä ja pettyä.

Kirjan takakansi oli harvinaisen epäkiinnostava: "kertoo naisista, jotka etsivät omaa arvoaan maailmassa, jonka säännöt miehet ovat laatineet omaksi edukseen." Minusta se ei tavoita lainkaan kirjan tarinaa tai tunnelmaa. Joka tapauksessa Vera on isoäitinsä Rosen (Vatapunan kaunein huora ja paras lentokalanpyytäjä) ja äitinsä tytär, joiden kaikkien epätavallista elämää valotetaan. Historia toistaa itseään ainakin siinä suhteessa, että jokaisen suhde miehiin on poikkeuksellinen ja vastenmielinenkin, vaikka Vera saa kokea myös rakkauden. Kaikki saavat myös yhden tyttären.

Romaanissa parhautta on hienosti rakennetut lauseet ja ilmaisut sekä tunnelma, jota on vaikea kuvailla - suomentaja on tehnyt hienoa työtä. Ehkä Veralle tapahtui liikaa, tai ehkä en lopulta kuitenkaan oikein ymmärtänyt maailmaa jossa hän eli. Liian tyyneesti tulevat vastaanotetuksi niin monet kauheudet ja liian vähäeleisesti suhtaudutaan ihmissuhteisiin.  Kirjailija ei tainnut osata auttaa minua pääsemään tarpeeksi sisälle Veran maailmaan. Minulla on tosin ollut aina ongelmia tällaisen latinalaisamerikkalaisen/ karibilaistyylisen kaunon kanssa (ja osin myös ranskalaisen kirjailliuuden), eikä tämäkään osunut maaliin ihan täysin. Helmiä tekstissä riitti:


"Rosa Bustamente oli aina sanonut että kannatti valita huomattavasti itseään vanhempi mies" koska he ovat jo ratkaisseet omat ongelmansa ja voivat keskittyä sinun ongelmiisi", hän ei koskaan sanonut sitä mitä Vatapunan naiset hokivat hokemasta päästyään, että miehen piti olla ahkera, naistaan rakastava ja kunnioittava, koska kuulleessaan sen Rosa Bustamente käänsi katseensa taivaaseen, kohautti olkapäitään ja huudahti, Yhtä hyvin voi odottaa sadetta aasin perseestä."

TOISAALLA(Leenan lisäksi ainakin):
Karoliina
Lukutuulia
Mari A.
Noora Valkoinen
Anneli




TÄHDET:
+ + + (+)

Tiiliskivikaipuu

Vapaus (älkää kyllästykö, aion nimittäin muistutella tästä) sai minut kaipaamaan tiiliskiviä. Helmi K(ekkonen) ihqussa blogissaan kertoi juuri Haahtelasta ja kuinka hän pitää pineistä kirjoista, "joissa tuntuu että jokainen lause on tärkeä ja hiottu, joissa ei tunnu olevan mitään turhaa." Tällainenhan on myös Valinta, josta itsekin pidin paljon. Mutta Valinnan kohdalla toivon, että tarina olisi jatkunut.


Luulen, että bloggaus on ilman kenenkään pyyntöä saanut minut lukemaan enemmän lyhyitä kirjoja. Tiiliskivissä kun kestää kauan - on se tosin elämäntilanteenkin kysymys. Tulee myös erilaisia kausia lukemisessa. Nyt huomaan kaipaavani pitkiä kaaria- tarinaa ja henkilöitä, johon voi uppoutua pidemmäksi aikaa. Tasapainoa tulee toki monista muista kirjoista, joita voi lukea samaan aikaan - tiiliskivi ei ainakaan kulje kovin kepeästi mukana.

Tai sitten olen vain kehittänyt vaihtoehtoisen liikuntamuodon. Olen lopettanut kaiken urheilun raskauden ja vauvan jälkeen. Mutta nyt siis harrastan tiiliskivien kantamista kirjastosta.

Nähtäväksi jää kuinka monta tulen kuvatuista kirjoista lukemaan. Mistähän  aloittaisi?

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)
Yhdysvallat 2010
Ilmestyy huhtikuussa 2012 Tammen keltaisessa kirjastossa, 400 sivua

GENRE: Tämä ei ole romaani, eikä se ole novellikokoelma, vaan jotain siltä väliltä. Luvut toimivat itsenäisesti ja yhdessä.

LYHYESTI: Tätä on mahdotonta tiivistää, mutta teoksessa esiintyy joukko ihmisiä menneen ja tulevan risteyskohdissa.

FIILIS: Kirja ei todellakaan päästä lukijaa helpolla. Voi olla, että englannin haastavuus vaikutti, mutta kyllä tässä riittää pureskeltavaa suomeksikin. Suomentaja Heikki Karjalainen saa panna parastaan.

“I'm always happy," Sasha said. "Sometimes I just forget.”

Ensimmäinen luku on parhaita koskaan lukemiani. Se kertoo varastamisongelmaisesta Sashasta, joka keskustelee terapeuttinsa kanssa. Luin kirjan alun kolme kertaa. Osittain siksi, että se oli niin hyvä, mutta myös siksi, että putosin niin kolahtaen kärryiltä. Kun putoamis-kiipeämis - kierteeseen tottui, kirjasta tuli nautinnollinen ja äärimmäisen kiinnostava.

Kirjassa mennään 70- luvun punk -San Fransiscosta 2020- luvun New Yorkiin. Eikä mitenkään lineaarisesti, sen voin vakuuttaa. On kokaiinihuuruinen levytuottaja Lou, josta tulee Bennien mentori. Benniestä tulee myös tuottaja, joka palkkaa Sashan sihteerikseen. Heidän tuntemansa ja kohtaamansa ihmiset kertovat kukin vuorollaan oman osansa tarinaa eri paikoista ja vuosista. Yksi luku on kokonaan Power Point- esityksen muodossa. Ei uskoisi, että se on yksi koskettavimpia koko kirjassa.

Egan ei kaihda vakavia ja rankkoja aiheita. Hän tavoittaa yllättävän keveyden vaikeissakin teemoissa lyömättä leikiksi. Toki ilmassa leijuu jonkinlainen sarkasmin tuoksu, miksi onkin mahdoton määritellä onko tämä sukupolvi- ja kasvamiskertomus vai ihan vaan kokeellinen tutkielma. Onnistunut se joka tapauksessa on. Kirja jättää taatusti lukijan pään pyörälle ja painaa hahmot mieleen. Kieli ja kerronta saavat vuorottain huokailemaan ihastuksesta, jännityksestä ja turhautumisesta. Rakenteessa on jotain samaa kuin Valtosen Vesiseinässä.

Rakastin Eganin The Keep -kirjaa (linkitän myöhemmin, löydät haulla). Se oli mahtava ja vaikka tämä on suomennettu ja voittanut palkintoja, niin pidin silti siitä enemmän. Ihmettelen miten erilaisia kirjat ovat!

MUUTA: Kirja voitti Pulizerin. Teos jakaa selvästi mielipiteitä ja ymmärrän kyllä miksi, niin erilainen se on. En malta odottaa, että muut bloggajat lukevat tämän!

“Happened as I listened: I felt pain. Not in my head, not in my arm, not in my leg; everywhere at once. I told myself there was no difference between being “inside” and being “outside,” that it all came down to X’s and O’s that could be acquired in any number of different ways, but the pain increased to a point where I thought I might collapse, and I limped away.”

TÄHDET:
+ + + +

(arvio tehty iPadillä ja tekstinkäsittely on nyt sit tämmöstä säätöä)

Edessä oma elämä

Edessä oma elämä
Tekstit:
Anna-Mari Kaskinen
Katja-Maaria Kaskinen
Kuvat:
Sami Repo
63 sivua, Kirjapaja 2006














"Jonakin päivänä lähtisit. 
Huoneesi olisi tyhjä. 
Vaateröykkiöt,
lehtiöt, luonnokset, maalausteline
ja kirjapinot 
olisivat poissa.
Ja kaipaisin sinua niin
ja kysyisin, mihin menivät vuodet.
Jonakin päivänä lähtisit.
Ja nyt se päivä on tullut." 
Anna-Maija

Jonkin toisen blogin kommenteissa kyseltiin kirjoista, joissa puhutaisiin siitä kun lapsi lähtee pois kotoa.  Tuleeko teille muuten mieleen sellaisia? Olen siitä asti haulunnut esitellä tämän äidin ja tyttären runovuoropuhelun, jossa käsitellään teemaa.

"Tätä ei kerrottu synnytysvalmennuksessa, 
että synnytys jatkuu,
poltot ja äitien parkaisut,
kun lapset lähtevät maailmalle
repuissaan unelmat,
äitien ohuet eväät."
Anna-Maija

Sekä runot että kuvat ovat mukavan välijiä. Äidin ja tyttären suhde on läheinen, mutta silti täytyy välillä myös murista. Eikä mukaan voi pakata kasvamisen ja kasvatuksen eväistä, kuin sen mitä itse valitsee. Äiti-Kaskinen on kirjoittanut vaikka mitä, mutta Katja-Maarian oma ääni kuuluu kyllä.

Jumala mainitaan ja se, ettei jossain kohtaa jää jäljelle kuin rukous.

"On kuljettava ulos kodin magneettikentästä,
että oma kompassi voisi toimia."
Katja-Maaria

Minä en oikeastaan muista, miltä se tuntui, lähteä omilleen. Sitä oli jotenkin niin iso ja aikuinen, vaikka nyt huomaa napanuoran olleen edelleen katkeamatta. Se tässä kirjassa  onkin parasta, että molempien näkökulma on niin totta. Onneksi on vielä aikaa siihen, kun minun lapseni lähtee maailmalle.

Miniarvioita

Loppuvuodelta jäi kaikenlaista roikkumaan. Tässä muutama miniarvio niistä. Nämä ansaitsivat pidemmät maininnat, mutta uutta on jo tulossa...

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja.
WSOY  2010

LYHYESTI: Kyllä minä vähän mieleni pahoitin kun tämä ei ollutkaan niin täydellisen hauska mitä kohtuuttomilla odotuksilla odotin. Siis ehdottoman huvittavaa ja toimivaa satiiria. Luulen silti että mielensäphoittaja on ollut parhaimmillaan radiossa. Enkä voi sille mitään, että tämän kohdalla suosio ja jatko-osa ärsyttää. Kyröstä tykkään kovin, lukekaa ihmeessä Kerjäläinen ja jänis.

Tästä Susan monia hauskoja lainauksia sisältävään arvioon.

TÄHDET:
+ + + (+)

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa
Karisto 2011
Junior Finlandian voittajalla on aivan hurmaavan täydellinen alku. Muutenkin kirja on piristävän erillainen ja raikas. Joku tässä kuitenkin oli, ehkä sitten tuo nuortenkirjamaisuus. Olin aivan täysin samaa mieltä tästä Hannan kanssa. Sieltä myös linkkejä toisten arvioihin.

TÄHDET:
+ + + (+)

Natalie Taylor: Signs of Life
Yhdysvallat 2011

Natalien suunnitelma elämänsä varalle menee täysin uusiksi kun hänen aviomiehensä kuolee onnettomuudessa. Hänestä tuleekin varoittamatta raskaana oleva leski ja tuleva yksinhuoltaja alle kolmekymppisenä. Kirja käy läpi surun täyttämää vuotta kuukausi kuukaudelta ja toisaalta iloa vauvan syntymästä. Eri tunnoista kerrotaan rehellisesti ja paljoakaan kaunistelematta. Tavallaan muistelmat on perinteinen selviytymistarina, mutta siihen liittyy paljon myös aikuiseksi kasvamista ja maailmankuvan muutosta. Taylor on lukion äidinkielen opettaja ja kovin mielenkiintoisia ovat jaksot, joissa käydään läpi siltä miten monet opetuksessa käytetyt klassikot alkavat näyttäytyä eri valossa oman elämän muututtua. Iso osuus kirjassa käsittelee myös suhdetta muihin läheisiin ja ystäviin tapahtuneen keskellä. Jotain tosi häiritsevän amerikkalaista tässä kuitenkin oli ja minua myös ärsytti kuolleen aviomiehen täydellisyys. Mutta vertaistukikirjana jostain suuresta tragediasta toipuessa suosittelisin toki.

TÄHDET:
+ + + (+)

Muistakaahan äänestää Amman copycat- kansikisassa!

Gayle Forman: Jos vielä jään (If I Stay)

Gayle Forman: If I Stay (Jos vielä jään)
Yhdysvallat 2009 (suom. 2009)
191 sivua. WSOY

MIKSI?: Joskus sattuu hassusti. Selailin englanninkielisten blogien vuoden 2011 parhaita. Jostain syystä aika monta blogia, joita sattui kohdalle oli keskittyneitä nuorten kirjallisuuteen ja tosi moni mainitsi Gayle Formanin. Päällä olevaan lukublokkiin sopi erinomaisesti lukea jotain vetävää ja helppoa - latasin tämän kirjan. Luinkin sen saman tien. Kun googlasin kirjan huomasin, että se onkin suomennettu jo 2009!! Oho.

 GENRE: Nuorten kaunokirjallisuus, listattuna 12+ vuotiaille ja 14+ -vuotiaille.

LYHYESTI: 17v. Mian perhe joutuu auto-onnettomuuteen kamalin seurauksin.

FIILIS: Tällä kirjalla oli minun suhteeni monta kysymystä: 1) Miksi tällä on ollut niin valtaisa suosio? 2) Miten tämä vertautuu kahteen samalla teemalla lukemaani kirjaan Kuin viimeistä päivää(nuortenkirja, jonka kansikin on kaksonen tämän kanssa) ja Rosamund Lupton: Afterwards (aikuisten kaunokirjallista jännitystä).

Ensimmäiseen kysymykseen. Minusta kirja oli heppoisa, liian kiltti ja naivi. Silti halusin lukea sen ehdottomasti loppuun pikaisesti. Minun oli pakko saada tietää miten Mialle käy. Asiaa toki auttoi kirjan lyhyys, mutta olihan tuo vetävästi kirjoitettu. Kuitenkin ne ylistävät adjektiivit, joilla kirjaa kuvataan jenggiblogistaniassa ovat jokseenkin liioiteltuja.

Toisen kysymykseen: Nuo mainitsemani kirjat olivat kyllä selvästi parempia - monitahoisempia, ajatuksia herättävämpiä ja hahmoiltaan mietitympiä. 

Minusta kirjan ongelmaa, eli haluaako Mia kuolla, ei saada esitettyä uskottavasti. Nuoremmalle se ehkä menee läpi?

Musiikilla on kirjassa iso rooli. Käsitellään siinä muutenkin tuttuja aiheita nuortenkirjoista, kuten perheeseen kuulumista, ystävyyssuhteita ja tietysti rakkautta.

MUUTA: Kirjan seuraava osa on ilmestynyt nimellä Where She Went Yhdysvalloissa toukokuussa. Best Book of the Month Amazonissa. Eiköhän WSOY suomenna senkin?
Karoliina muuten pohti ehkä vähän samanlaisia kuin minä täällä.

TÄHDET:
+ + +
----------------------------------------------------------------
Voi että kun te muut luette jo kevään uutuuksia! Minä olen tällä joulu"lomalla" lähinnä vain haaveillut lukemisesta. Tulossa kuitenkin elämäni ensimmäinen Shields (miksi en ole lukenut jo aiemmin?!) ja keväänuutuus (tosin itse luen englanniksi) Jennifer Eganin Aika suuri hämäys sekä muitakin kivoja postausaiheita on taskussa uudelle vuodelle.

Blogifinlandia

Olen lukenut vain 8 suomalaista kaunokirjallista uutuuskirjaa ja näistäkin tuo Valoa, valoa, valoa on nuortenkirja. Ehdottomasti paras tänä vuonna lukemani suomalainen kirja oli Markus Nummen Karkkipäivä. Finlandia ehdokkuuksia ei tarvinut antaa sellaisille jotka on välttämättä itse lukenut, mutta tuntuu hankalalta nimetä joku toisten arvioiden perusteella. Minulla on lukematta monta blogisuosikkia kuten vaikkapa Tervo, Hotakainen, Ketun Kätilö, Kaukosen Odelma  ja mm. kaikki oikeat finladiaehdokkaat. Tässä lukemani kirjat:

Helmi Kekkonen: Valinta

Joonas Konstig: Kaikki on sanottu

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Inna Patrakova: Naapurit

Marisha Rasi-Koskinen: Katariina

Carita Forsgren: Jänistanssi

Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa, valoa, valoa

 (Lisäksi noin puolet kirjoista Johanna Venho: Syntysanant ja Bo Carpelan: Lehtiä syksyn arkistosta - nämä jäivät kesken oikeastaan vain surkean lukuajankohdan ja liian nopeiden palautuspäivien takia)

 

Ehdokkuuteni menevät teoksille:

Helmi Kekkonen: Valinta

Tuomas Kyrö: Kerjäläinen ja jänis

Miika Nousiainen: Metsäjätti

Perusteluina sanottakoon, että kaikki edellämainitut ovat kaikki olleet tosi pidettyjä ja suosittuja blogistaniassa. Ne ovat myös ajankohtaisuudessaan ajattomia ja hienoja romaaneja, joiden parissa viihtyy moni.

Ja vaikka tämä ei oikeastaan kuulukaan asiaan, niin minusta tämän vuoden kotimainen blogi-ilmiö on ollut ehdottomasti Jussi Valtonen. Hänen kirjoistaan on pitänyt poikkeuksetta kaikki, jotka niihin ovat tarttuneet ja useampi on suorastaan rakastunut. Siinä mielessä tämä on huomionarvoista, että blogeissa voi "vanhakin" kirja saada paljon lukijoita ja nousta suosioon - kirjailijan viimeisin kirja on ilmestynyt 2007!  Siipien kantamat ja Vesiseinä  olisivat ehdottomasti blogifinlandia-ehdokkaani, jos vanhoja kirjoja saisi nimetä.