Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt

Mary S. Lovell: Mitfordin tytöt
Englanti 2001 (Suom. 2010)
444 sivua, Schildts

GENRE: Sukuelämänkerta

MIKSI?: Päätin lukea tämän jo ennen siskoshaastetta, koska luin kehuvia arvioita ja aihe kiinnosti.

LYHYESTI: Perhe on paras ja pahin, etenkin jos puhutaan siskoista.

FIILIS: Tämä oli hieno kokemus, vaikkakin melkoinen luku-urakka. En tiennyt oikeastaan yhtään mitään Mitfordin siskoista etukäteen ja muutenkaan englantilainen aristokraattielämä ei ylitä kiinnostuskynnystäni luonnostaan.

Kirjassa edetään kronologisesti ja seurataan perheen elämää: ensi syntyy kaksi tyttöä ja sitten poika. Toista poikaa toivoessa syntyy sitten vielä neljä(!) tyttöä lisää. Erityislaatuisen tästä perheestä tekee historiallinen ajankohta, siskosten poikkeuksellinen lahjakkuus ja yläluokkaisen elämän antamat mahdollisuudet sekä suhteet tuon ajan poliittisiin johtajiin. Se, että perhe jakautuu aattellisesti niin vahvasti, korostaa tätä kaikkea raastavasti.

Mietin paljon sitä, miten näiden tyttöjen elämä poikkesi tavallisista nancyistä ja jessikoista sodanaikaisessa euroopassa. Kirja on loistava kuvaus siitä, miten ihminen toimii kun hänellä on aikaa ja mahdollisuuksia tehdä valintaa siitä, kenen puolella seisoo. Lähtökohdat kaikilla siskoksilla oli periaatteessa samat. Kahden siskoksen leikistä, jossa toiselle puolelle huonetta ripustetaan Hitlerin kuva ja toiselle seinälle Stalinin,  tuleekin myöhemmin totista totta. Myös puitteet olivat erilaiset: vaikka toimeentulo oli selvästi tiukempaa noina vuosina, he kuitenkin osallistuivat mahtaviin juhliin ja matkustelivatkin.

Kirjassa tulee ilmi hienosti myös se, miten "historia" näyttää aivan toiselta tapahtuessaan. Jälkiviisaana on helppo selitellä, tuomita ja katsella uusin silmin. Esimerkiksi mikään ei voi enää puolustaa Hitleriä ja hänen tekojaan, mutta aivan taatusti hän on voinut olla hyvin hurmaava ja karismaattinen mies. Olen luullut olevani varsin hyvin perillä sodanaikaisesta historiasta, mutta kirja toi aivan toista näkökulmaa.

Lovell ilmeisesti odottaa lukijan tuntevan jonkin verran Mitfordien historiaa ja heistä onkin kirjoitettu mittavat määrät kirjallisuutta heidän omien kirjojensa ja elämänkertojensa lisäksi. He ovat myös esiintyneet julkisuudessa vuosikymmenien ajan Englannissa. Silti lukija pysyy aivan hyvin kärryillä ja tutustuu hyvin siskoksiin ja heidän perheensä ristiriitoihin.Kirja herätti kiinnostukseni Mitfordin tyttöjen omia kirjoja kohtaan. (Kirjastosta ei löytynyt juuri mitään - nämä kirjat taitavat olla varsin tuntemattomia Suomessa?)

MUUTA: Yhdysvalloissa kirja ilmestyi nimellä The Sisters.

ARVIOITA: Hienosti kirjasta on kirjoittanut ainakin LUMIOMENA ja KIRJASIEPPO

TÄHDET:
+ + + + (+)

Art Spiegelman: Maus I & II

Art Spiegelman: Maus I Selviytyjän tarina
Yhdysvallat (suom. 1990)
159 sivua
Art Spiegelman: Maus II Ja täältä vaikeudet alkoivat
(suom. 1992)
136 sivua 
Yhteispainos 2003

MIKSI?: Käyn edelleen läpi saamiani suosituksia sarjakuvamaailmaan. En ole vielä kertaakaan joutunut pettymään.

LYHYESTI: Muistelmateoksessa poika käy isänsä kanssa läpi juutalaisvainoja ja sota-aikaa sekä omaa suhdettaan häneen.

FIILIS: Olen lukenut paljon juutalaisvainoista, mutta tämä osasi silti yllättää. Hiiriksi piiretty perhe tuo sodan järkyttävyydet uudella tavalla lähelle ja jatkaa tarinaa myös nykyisyyten. Isän ja pojan kertomus kulkee kahdessa tasossa, eli nykyhetkessä ja sotamuistoissa. Jännitteiset ihmissuhteet, äidin itsemurha ja näkökulmien vaihtelevuus tuo aivan oman perspektiivinsä tarinaan. Spiegelmanin isä ja äiti olivat puolanjuutalaisia, jotka monen onnellisen sattuman ja kekseliäisyytensä avulla selvisivät sodasta ja keskitysleireiltä.

Isä ei silti ole mikään ihailtava sankari, jota vaikeat koettelemukset olisivat jalostaneet. Sodan tapahtumista hän kertoo kuitenkin tarkasti ja yksityiskohtaisesti ja nämä hetket ovatkin ainoita, jolloin isä ja poika tuntuvat kestävän toistensa seuraa. Kirjat ovat täynnä pieniä suuria oivalluksia, jotka sarjakuva tuo hienosti esiin. Pidin tavattomasti siitä, miten
kansallisuudet esitetään eläiminä: juutalaiset ovat hiiriä, saksalaiset kissoja, puolalaiset sikoja, ranskalaiset sammakoita jne. Kun hiiri haluaa naamioitua, hän laittaa päähänsä sian naamion, mitäpä muutakaan. ("Vaikka juutalaiset ovat rotu, he eivät ole ihmisiä" sanoi Hitler.) Spiegelman kertoo melkein pelottavan avoimesti ja intiimisti sukunsa tarinan ja samalla omansa. Hän ei myöskään unohda huumoria kaikesta kauheudesta huolimatta.

Sarjakuvan ensimmäinen osa sijoittuu Puolaan ennen sotaa ja toinen osa taas keskitysleiriaikaan ja hieman sodanjälkeisiin tapahtumiin Euroopassa. Itse luin nämä keskeytyksettä ja totesin toimivaksi. Tiivissä kerronnassa ja kuvissa tulee viivyttyä. Sivut näyttävät tältä: (tämä on nyt englanniksi, mutta suomenkielinen käännös näyttää tieysti samalta)

MUUTA: Voitti Pulizerin erikoispalkinnon(?) vuonna 1992. Sarjakuvan julkaisu kesti yhteensä 13 vuotta (1972-1991).

TÄHDET:
+ + + + (+)

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Ranska 2009 (suom.2010)
242 sivua, WSOY

MIKSI?: Makine on ollut listalla jo pitkään. Tätä hehkutti erityisesti kirjanurkkauksen Zephyr.

LYHYESTI: Ranskalais-venäläinen kirjailija palaa Venäjälle ja päätyy muistelemaan menneitä.

FIILIS: Tässä kirjassa on kolme melkeinpä irrallista osaa. Ensimmäinen kertoo vanhemmasta kirjailijasta Sutovista, joka eroaa nuoresta rakastajastaan. Kerronta vie heti mukaansa: kirjailijan itsesääli hymyilyttää ja sai sympatiani. Tässä kai sukupolvien eroa ja nykyaikaa päästään kuvaamaan niin, että se aiheuttaa melko kontrastin kirjan viimeiselle luvulle.

Toisessa osassa Sutov palaa Venäjälle tapaamaan nuoruuden rakkauttaan. Tämä jäi ehkä kaikkein irrallisemmaksi. Kohtaamista ei synny. Kaupunki joka on kärsinyt niin paljon juhlii 300v. syntymäpäiviään, eikä mikään ole niin kuin ennen. Onko se hyvä vai huono?

Kolmas osa on ehdottomasti vaikuttavin. Siinä päästään vanhan, kuuro-mykäksi luullun miehen muistelmiin piiritetystä Leningradista ja sodan jälkeiseen aikaan. Makine onnistuu kirjoittaa niin, että lukija näkee kaduille jäätyneet ihmiset ja tuntee nälän, johon 125g leipäpala ei auta lainkaan.  Sodan ja järjestelmän järjettömyys tulee vastaan uudelleen ja uudelleen. Venäjän historia on jotenkin vaan niin masentava. Eikä näistäkään tapahtumista ole vielä kulunut kauaa. Sen tämä tarina aiheutti, että minun oli pakko etsiä tietoa ja lukea kaikkea mahdollista Leningradin piirityksestä.

Makine on taitava, vaikka kirajsta jää varsin hajanainen kuva. Kirjailija ilmeisesti arvostelee tätä aikaa kuluttamisesta ja ehkä myös unohtamisesta (aivan syystä). Sanoma ei silti kuulu kirkkaana. Jatkan kuitenkin tutustumista Makineen, hyllyssä odottaa jo Ranskalainen testamentti, kirjailijan menestykseen vienyt esikoinen.

MUUTA: Makine on oikeasti venäläinen ja asunut siellä 30v elämästään. Hän kuitenkin sai 1987 poliittisen turvapaikan Ranskasta. Kirjansa hän on julkaissut ranskaksi ja Ranskassa. Pitäisin silti kirjaa pikemminkin venäläisenä kuin ranskalaisena.

TÄHDET:
+ + + +

Mitä kokemuksia teillä muilla on Makinesta? Entä onko joku lukenut jotain Leningradin piirityksestä, mitä haluaisi suositella?

Siobhan Fallon: You Know When the Men Are Gone

Siobhan Fallon: You Know When the Men Are Gone
Yhdysvallat 2011
240 sivua
Kindle edition for iPhone

MIKSI: Joskus vähän sattumaltakin bonggaa jonkun uutuusilmiön. Tästä kohistiin tammikuun uutuutena jenkkikirjallisuus- ja blogimaailmassa.

LYHYESTI: Kun miehet ovat kaukana sodassa ja naiset ja lapset keskenään kotona, tapahtuu kaikenlaista.

FIILIS: Aika harvojen suomalaisnaisten miehet lähtevät esim. rauhanturvaajiksi (useammin kai on laiva- tai työmatkaleskiä?). Yhdysvalloissa satojen tuhansien sotilaiden vaimot ja lapset asuvat omissa military base- yhteisöissä sillä välin kun miehet ovat vuoden komennuksella Irakissa tai Afkanistanissa. Sitten he palaavat ja valmistautuvat lähtemään uudelleen. Novellikokoelma on sijoitettu yhteen tällaiseen kotirintamayhteisöön: Fort Hoodiin Texasissa.

Itse tunnen muutaman sotilaan vaimon, joten tiesin ehkä hitusen siitä mistä kirjassa on kyse. Kirja ei ole minusta mitenkään sotaa puolustava eikä sitä kritisoiva, vaan tässä keskityttään parisuhteisiin ja perheisiin erityisessä ympäristössä. (Itse suhtaudun varsin kriittisesti Yhdysvaltojen ulkopoliittisiin ratkaisuihin Bushin toimikaudella, mutta kirja ei lainkaan edellytä puolen ottamista suuntaan tai toiseen.) Aiheet ovat sinällään tavallisia: miten  pelätään tuleeko toinen koskaan enää kotiin ja missä kunnossa, miten lapset oppivat kävelemään ilman että isä näkee, kuinka yksinäisyys ajaa toisen syliin, kuinka sodan tapahtumia ei voi jättää komennukselle.

Tässä videossa kirjailija itse kertoo kirjastaan:

 

Yhdeksän erillistä tarinaa ovat kipeitä, suoria ja kaunistelemattomia. Ne osaavat kuitenkin yllättää ja jättävät tilaa lukijan tulkinnoille. Lukija pääsee välittömästi mukaan päähenkilön elämään ja samaistuu: ikävä, mustasukkaisuus, väärinkäsitykset, muuttuminen, pelot - nuo kaikki ovat varsin universaaleja tuntemuksia parisuhteessa. Novellien loput jäävät ehkä liiankin avoimeksi (vaadin tietää mitä heille sitten tapahtui!), mutta toisaalta on aina positiivista kun toivoo että tarina olisi vielä jatkunut. 

MUUTA: Eivät nämä ole Munroa, mutta suosittelen silti. Omassa lajissaan lupaava esikoisteos. Kirjailija on itse asunut Fort Hoodissa ja on siis sotilaan vaimo. Kirjailijan tyylikkäille kotisivuille tästä. Siellä on myös kuvia oikeasta Fort Hoodista, joka on varsin erikoinen paikka.

TÄHDET:

+ + + +

Onkohan tämä kuitenkin liian "amerikkalainen" kirja menestyäkseen kotimaansa ulkopuolella? Kiinnostuitko?

Sami Hilvo: Viinakortti

Sami Hilvo: Viinakortti
 Suomi 2010
208 sivua

MIKSI?: Blogisuositusten perusteella.

LYHYESTI: Sota ja rakkaus ja isien "synnit".

FIILIS: Paljastan ensin tyhmyyteni ja naiviuteni: Minä en tiennyt mikä viinakortti on, paitsi ehkä varsin etäisesti (kun aloin keskustella tästä, minulle selvisi, että itsepalvelu Alko on varsin uusi asia?!). En ole myöskään  juuri tullut ajatelleeksi sotapoikien välisiä ihastumisia ja rakastumisia rintamalla. Mutta enemmän kuin historiallisen katsauksen, Hilvo kirjoittaa hienon tarinan. Kirjasta puhuessa täytyy tietysti mainita homoseksuaalinen suhde, mutta sen takaa näkyy mielestäni paljon muutakin.

Sukupolvien välinen yhteys hahmottuu jälkikäteen ja pojanpoika löytää isoisästä itsensä, lähes identtisen. Vaan ajat ovat muuttuneet ja silti on samaa. Keskimmäinen sukupolvi vaikenee kaikesta, jopa niin ettei lukijakaan pääse jyvälle kaikesta. On kai vaan parempi olla hiljaa.

Pidin kirjan rakenteesta, vaihtelusta nykyisen ja menneen välillä. Kieli on kaunista ja toimivaa. Jossain kohdin en aina ymmärtänyt kaikkea, mutta se häiritsi yllättävän vähän.

Aloin myös ajatella vaariani. Hän vietti armeijassa ja sodassa 6vuotta, "parhaat vuotensa". Millaista onkaan voinut olla ihan vain läheisyyden ja kosketuksen kaipuu kuoleman ympäröidessä, kaukana kotoa? Toivottavasti joku on pitänyt kädestä.

ERITYISTÄ: Tämä on esikoiskirja. Hilvon oma blogi löytyy täältä.

MUUTA: Varsin kehuvia arvioita löytyy esim.
Inahdus
Hesari
Kirjanurkkaus

TÄHDET:
+ + + +

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5 eli lasten ristiretki
Yhdysvallat 1969
186 sivua

MIKSI: Sattumalöydös kirjastosta, ollut klassikkolukulistalla ikuisuuden. 

GENRE: sotaa mustalla huumorilla.

LYHYESTI: Billy Pilgrim elämä ei ole ihan helppoa. Järjettömyyksiä tapahtuu yhtenään. Billy tosin kokee ajan eri tavalla kuin muut. Oman ja läheistenkin kuoleman hän on nähnyt jo etukäteen. Niin se käy.

Niitä asioita, joita Billy ei voinut muuttaa, olivat muun muassa menneisyys, nykyisyys ja tuleivaisuus.

FIILIS: Tämä on hullu kirja. Billyn elämä on niin käsittämätön, että ei kai sille voi sitten enää kuin nauraa. Kirjan keskiössä on Dresdenin pommitus, II maailmansodan lopulla, jolloin kaikkea hävitettiin sodan lopettamiseksi. Mutta Billylle tapahtuu ja on tapahtunut paljon muutakin. Kuten kaappaus toiselle planeetalle eläintarhan näyttelykappaleeksi. Lasten ristiretki nimi tulee siitä, että varsinkin sodan loppupuolella monet sotilaista olivat todella nuoria, poikia vielä. Kun vanhemmat miehet olivat jo kuolleet täytyi rintamalle löytää jostain lisää väkeä. Niin se käy.

Vonnegutin taito näyttää sodan julmuus juuri niin absurdina kuin se on, ei ole vanhentunut 40 vuodessa.  Kirja puhuu mielestäni ihmisen raadollisuudesta ja siitä miten paljon mieli voi kestää. Ja välillä naurattaa, kun joku taas kuolee. Niin se käy.

Jatkuvasti pomppiva rakenne ja kappaleiden välinen ajassa matkustaminen ei tee kirjasta ihan helppoa tai sujuvaa. Vonnegutin kirjoittamiseen ja tarinan kertomiseen tuntuu kuuluvan tietty aaltoilevuus - välillä lukija innostuu ja sitten taas ei. Aavistuksen kirjasta antaa se, mitä avaruusolennot kertovat omasta kirjallisuudestaan:

Sanomien välillä ei ole mitään erityistä suhdetta, paitsi että kirjailija on valinnut ne huolellisesti, niin että kaikki yhdessä nähtynä tuottavat elämästä kuvan, joka on kaunis ja yllättävä ja syvä. Ei ole alkua, ei keskikohtaa, ei loppua, ei jännitystä, ei opetusta, ei syytä, ei seurausta. Se mikä meidän kirjoissamme viehättää ovat yhtaikaa nähtyjen monien suuremmoisten hetkien syvyydet.

Aivan tähän eivät ihmiset pysty, ei edes Vonnegut.

ja mitä sanovat linnut? Kaiken mitä joukkoteurastuksesta on sanottavaa, sellaista kuin "Pyy-tii-huiit?"

MUUTA: Olen lukenut joskus jotain Vonneguttia, mutta siitä on kauan. Mitäs te muutte olette tykänneet?

ERITYISTÄ: Kuoleman mainitsemista kirjassa seuraa aina lause "Niin se käy" (so it goes) ja se mainitaan usein.

TÄHDET:
+ + + (+)

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut
Pakistan / Englanti 2008
389 sivua, LIKE

MIKSI?: Leena Lumen suosituksesta.

LYHYESTI: Afganistanin tuhon ja sodan keskellä jotkut selviytyvät, mutta ilman arpia ei kukaan.

TARINASTA: Afganistanin moninainen historia ja uskonnollinen tilanne  - erityisesti lähihistorian monimutkaiset konfliktit, saavat äänen kun Afganistanissa asuvan englantilaisen Marcuksen vieraaksi tulee Lara Venäjältä ja David Yhdysvalloista. Heitä kaikkia yhdistää "elävältä haudatut"; mielettömään tappamiseen, loputtomaan väkivaltaan ja tuhoamisen turhuuteen kuolleet läheiset. Mukaan tulee vielä Casa, äärimmäisen hämmentynyt itsemurhapommittajaksi kasvatettu nuori mies, sekä sodan terrorismia vastaan oikeutetuksi tietävä jenkkiagentti James. Kun kehenkään ei voi luottaa, kaikki rakkaat ovat jo kuolleet, kenenkään henki ei maksa mitään ja omat sekä isien synnit ovat liian raskaita - on silti aikaa irrottaa muutama kattoon naulattu kirja, rakentaa kanotti ja pestä seinä, josta paljastuu kauniit Taleban-hallinnon aikana piiloitetut maalaukset.

"Kuinka hän voisi laskea kaikki menetykset? Omat menetyksensä? Tämän maan menetykset?"

FIILIS: Aslam kirjoittaa hengästyttävästi ja runollisesti pahimmat asiat ja silti kaikesta jää kaunis vaikutelma. Afganistanin kaikkialle ulottuva tuho ja silmitön väkivalta saa ihon kananlihalle ja silti löytyy heitä, jotka selviytyvät jotenkin. Kirja on kirjoitettu suomalaisittain vieraasti polveillen, tavalla jossa tapahtumat, näkökulmat ja aikatasot hyppäävät ja vaihtuvat varoittamatta. Tämä ei tällä kertaa häirinnyt minua lainkaan.

Nautin tarinassa siitä, miten kaikki tuli yhteen; kaikki kirjan hahmot, heidän kuolleet ja kadonneet läheisensä ja heidän ristiriitojen, mutta myös sovinnon mahdottomuus. Iloitsin myös sen kuvauksesta, miten kuolleet elivät elävien rinnalla, kokonaan vierellä, läsnäolevina. Heihin tutustui aivan kuin eläviin.

Eniten pidin silti Casan kuvauksesta. Hän on jyrkkä, aivopesty, fundamentalisti ja kuitenkin aivan poikanen vielä. Se ristiriita, jossa häntä kuvataan on todella yleismaailmallisesti tuttu kaikessa uskonnollisessa itsenäistymisessä ja aikuseksi kasvamisessa, mutta siitä harvoin saa lukea näin raastavan piinaavasti ja totuudenmukaisesti.

Islam kuvataan minusta varsin yksipuolisen jyrkäksi kirjassa, jonka missio on tuoda asioiden monet puolet esille. Onneksi mukana on kuitenkin Dunia. Hän haluaa opettaa lapsille kaikkea sitä, mistä Casa ei ole koskaan kuullutkaan. Hyvin ei silti käy kenellekään.

Tämä kirja ei voi olla vaikuttamatta sinuun.

"Hukkuvatko yöperhoset tyyniin vesiin kirkkaina öinä? Niin tapahtuu varmasti joskus. Ne luulevat tyynellä pinnalla kelluvaa kalvonohutta peilikuvaa kuuksi, sillä ne ovat kuin kaksi samassa pajassa lyötyä kolikkoa."

MUUTA: Kansi on tosi kaunis! Suomennos olisi kai voinut olla parempikin. Monet ovat verranneet tätä Hosseinin kirjoihin, minusta tämä on ihan eri. (Leijapojasta pidin muuten aivan erityisesti.)

ERITYISTÄ: Kerrotaan, että Aslam sulkeutui huoneeseensa seitsemäksi kuukaudeksi kirjoittamaan kirjaa, eikä tavannut ketään tuona aikana.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
(Nigeria 2006)
Orange prize 2007
606sivua

LYHYESTI: 60-luvun Nigeriassa Biafra yrittää irrottautua ja itsenäistyä. Igbojen kansanmurhan uhriksi, sodan jalkoihin ja nälänhädän keskelle jäävät niin köyhät kuin ylemmän keskiluokan ihmiset. "Maailma oli vaiti kuin me kuolimme". (Kuulostaa synkältä. Kirja ei ole synkkä)

FIILIS: Tämä oli yksi niistä kirjoista, jonka ei toivoisi loppuvan pituudestaan huolimatta. Kirjan alku oli hidas (mutta ei missään nimessä häiritsevästi), eli se tutustutti henkilöihin ja heidän taustoihin ja arkeen. Sitten mennäänkin sotaan sivulta 170 eteenpäin ja palataan vielä jossain kohtaa hetkeksi takaisin sotaa edeltäneeseen aikaan.

 Kirja pysyy hienosti kasassa ja jokaisen lauseen haluaa lukea ajatuksella. En ole lukenut afrikkalaista kirjallisuutta muutamaa yritystä lukuunottamatta. En siis ihmettele yhtään kuin Adicien sanotaan takakannessa olevan "Afrikan nykykirjallisuuden lupaavin lahjakkuus". Kirja perustuu jossain määrin hänen sukunsa omiin kokemuksiin. Kirjassa kysytään myös kenen äänellä näistä tapahtumista saa kertoa ja kirjoittaa. Adicie tekee kantansa selväksi.

Kirjasta on vaikeaa nyhtää kriittistä, mutta tässä nyt muutamia huomioita. Jossain kohtaa mietin onko 60-luvulla voinut olla niin edistyksellistä Nsukan vaatimattomassa kaupungissa (tämä on varmaan joku oma länsimainen ennakkoluuloni). Päähenkilöiden hyväsydämmisyys ja eettisesti korrekti käytös jätti vähän epäilemään, mutta olihan se ihanaa. Jos nyt jotain pahaa välillä tapahtuukin, se on hetken hairahdusta tai noidan rohtojen ansiota. Having said that - väitän silti, ettei kirja ole naivi. Ja tuo mitä tuossa tein, eli kirjoitin englanniksi: en ihan ymmärrä miksi kirjassa piti olla monia lauseita englanniksi sekä igboksi. Onhan se toimiva keino korostaa kielien merkitystä ja eroja, mutta kuitenkin ärsyttävä.

Minulle tuli tästä mieleen Kadonneet, varmaankin aihepiiri ja rakkausteema teki sen. Myös kirjan toivekkuus ja kauneus, joka kantaa teoksen läpi. Toisaalta tässä on semmoisen suuren historiallisen romaanin tuntua ja kerronnan sujuvuutta. Tietyssä arkisuudessa sekä tunnelman kuvauksessa Adichie on myös taitava. Kirja tuntuu iholla asti ilman turhaa ja liiallista väkivallan yksityiskohtaista kuvausta. Lukukokemus on nautinnollinen ja loppu karuudessaan osiltaan ihan onnellinen. 

MUUTA: Voin myöntää, ettei Biafran historia ollut minulle tuttu. Lukiessa kuitenkin tuntui, että kirja kertoi myös niin monesta muustakin Afrikan historian kansanmurhasta ja sodasta ja nälänhädästä, joista olen kuullut paljon enemmän: Uganda, Kongo, Ruanda, Darfur, Tshad, Somalia jne. Osa näistä jatkuu yhä.

MIKSI: Tätä kirjaa on kehuttu paljon blogeissa. Sopi myös aakkoshaasteen A:ksi.

TÄHDET:
+ + + + +

Oletko lukenut kirjaa? Entä Adichien toista kirjaa "Purple Hibiscus"? Oletko lukenut muita hyviä afrikkalaisia kirjoja ja kirjailijoita? Ketä suosittelet?
-----------------------------
Tämä oli siis minun aakkoshaasteen A. Tähän haasteeseen otan kirjoja, joita en välttämättä muuten lukisi. Yritän ottaa mukaan enimmäkseen klassikkoja tai vastaavia. Adichie on merkittävä afrikkalainen kirjailija, joten olkoon se perusteluna hänen mukanaololleen.

Julia Franck: Keskipäivän haltija

Kirjallisuuspiirin helmikuun kirja: 
Julia Franck: Keskipäivän haltija
(Saksa 2007)
405s.
Deutscher Buchpreis 2007

LYHYESTI:
Naisista Saksassa 1. ja 2. maailmansodan aikaan.
Ei ollut helppoa ei.

MUUTA: Kirja on raskas sekä tekstillisesti että kerronnalta. Tarina on yhtä alamäkeä eikä teksti hengitä. Aihe-alueisiin kuuluu mm. raiskaus, mielisairaus, sota, kuolema, seksuaalista hyväksikäyttöä, juutalaisvainoja ja lapsen hylkääminen. Kaikessa kauheudessaan kirja jää elämään mieleen ja lukija tuntee myötätuntoa. Miten ihmeessä kukaan kestää sotaa ja kaikkia sen seurauksia? Miten minun isovanhempani ovat kestäneet sodan?


KIRJALLISUUSPIIRISSÄ: Pohdittiin miksi Helene jättää poikansa? Selvää vastausta ei ole, mutta toisaalta koko kirja kelpaa selitykseksi. Kaikki taisivat olla sitä mieltä, että kirjan keski-osa oli varsin puuduttava (eräs jäsen oli lukenut ainostaan alun ja lopun :)). Vihasimme Wilhelmiä. Helenen tahdoton ajelehtiminen aiheutti ärtymystä. Alku ja loppu saivat kiitosta. Tiivistäen voisi tulkita, että syy kirjan suureen levitykseen ja menestykseen on sen aihe eikä niinkään kirjalliset ansiot.

TÄHDET:
+ + +
(Luin kirjan jo joulukuussa. Tässä kaksi muuta arviota, jotka löysin:
Lukuhuone ja kirjavinkit)

Janice Lee:
Pianotunnit
 sodan ajan Hongkong,
rakkaus ja jälkimainingit.
ahmittava kirja,
mutta loppulta odotin
enemmän
(Hongkong 2009)
++++

Tatiana de Rosnay:
Avain
koskettava kertomus
ranskan juutalaislapsista
vainojen keskellä
(Ranska, 2008)
++++