Blogistanian parhaat kirjat 2013

^Tämä on fiilis äänestyksen suhteen. Äänestä nyt tässä kun olen lukenut kaikenlaista, mutta blogannut vain harvasta ja arvion löytyminen blogista on ehtona äänen antamiselle. Entistä parempi syy kirjoittaa jokaisesta lukemastaan kirjasta myös blogiin! Mutta äänet menevät silti erittäin hyville kirjoille, vaikkakin suurelta osiltaan eri kuin mitä olin ajatellut. Eniten harmittaa, etten blogannut Taivaslaulusta, mutta monta muutakin jäi. Viime vuodelta ylipäätään lukemiani listailin järjestykseen aiemmin.

Blogistanian Finlandia 2013 -ehdokkaani:
Tua Harno: Ne jotka jäävät (3)
Kati Hiekkapelto: Kolibri (2)
Pekka Hiltunen: Iso (1)

Blogistanian Globalia 2013 -ehdokkaani:
 Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (3)
Greace McCleen: Ihana maa (2)
John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe (1)

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno: Ne jotka jäävät
Suomi 2013
Otava 269s.

MIKSI?: Hanna antoi kirjalle 5 tähteä Goodreadsissä (olen onnistunut koukuttumaan tuohon kirjanörttien fb:hen) ja kirjoittikin tästä niin, että halusin lukea kirjan  heti.

LYHYESTI: "Jotkut meistä menevät rikki jäämällä, toiset lähtemällä, ja tässä minä olen, enkä tiedä kumpaan ryhmään kuulun."

FIILIS:  Tämän luettuani istuin pitkään sängynlaidalla ja puristin kirjaa. Teki mieli muistaa oikein tarkasti nämä ihmiset joista kerrottiin, halusin aloittaa uudelleen alusta ja toivoin osaavani kertoa kaikille tästä löydöstä. Sanojen löytäminen onkin sitten vaikeampaa.


Sukupolviromaani ja esikoinen - kuinka montaa alkaa haukotuttaa?  Harno ei edes tyydy kolmeen sukupolveen vaan vie langat vielä kauemmas menneisyyteen. Mutta Harno osaa tämän. Valtavan taidokkaasti hän kerii sukupolvet päähenkilöön, siihen joka istuu Montpellierissä ja yrittää päättää, miten saada kaiken sen mitä ennen häntä tulleet eivät saaneet. Punnitut lauseet pysäyttävät lukijan haistamaan, maistamaan ja muistamaan: isän tupakalta haisseen takin, sen kun istuttiin siskon kanssa takapenkillä, hyödyttömän päätöksen olla rakastumatta ja vielä hyödyttömämmän yrityksen muuttua toisenlaiseksi.

Harno osaa yllätttää, eikä sorru liiallisuuksiin tai selittelemään liikoja. Hän tiivistää runsauden yksittäisiin lauseisiin ja hallitsee kokonaisuuden ihailtavasti. Tekstissä yhdistyy harmonisesti arkisuus ja kauneus.

Minusta tämä on onnistuneempia kuvauksia siitä, miten syy ja seuraus, menneisyys, vääristyvät roolit, pelko ja toivo kulkevat mukanamme, etenkin silloin kun perheessä ja suvussa on mielenterveyden ongelmia. Kertakaikkisen upea esikoinen.

Tässä on paljon henkilöitä, ehkä muutama liikaa. Leonard Cohenin laulujen sovittaminen lukuihin ei aina toimi ja jostain muustakin voisi vähän napista, mutta minulle tämä kirja oli tässä ja nyt täydellinen.

"Minä en halua runoja. Haluan että sinä - sinä olet taas sama kuin ennen", äiti pyysi. Mutta isä ei voinut enää muuttua siksi, mikä oli. Hän oli aina ollut monta, ja nyt hän oli vain tämä yksi, vainoharhainen ja arka mies. Isästä oli tullut ihminen, jolla ei ollut enää mitään muuta annettavaa kuin rakkautensa. Rakkaus, jolla ei tehnyt mitään, koska se ilmeni vain runoina kehyksissä."

MUUTA: En meinaa kestää miten nuori ja kaunis tämä Harno on ja miten hienosti hän kirjoittaa. Kirjailija oli Ylen aamun kirjassa (itse en pystynyt katsomaan sitä vielä tähän lukemisen päätteeksi, mutta katsokaa te). Joka tapauksessa - lukekaa tämä ja laittakaa nimi korvan taakse, sillä hänestä kuuluu vielä.

TOISAALLA: Tämä ovat lukeneet jo ainakin Hanna, Katja, Sara ja Maria

TÄHDET:
+ + + + +

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys
Suomi 2012
Teos 402s.

LYHYESTI: "Elämä on epäluotettava paskiainen, se ei todella ole kuullutkaan oikeudenmukaisuudesta."

MIKSI? Kirja kutsui minua kirjaston uutuushyllystä.  

FIILIS?: Tämän kirjan ensimmäinen luku on (näin sanon tuskin koskaan) täydellinen. Se kertoo hautajaisista ja siinä on kaikki sanottuna niin kuin itsekin sen sanoisin. Jos siis osaisin noin hyvin sanoa. Koko kirja on upea. Ihan loppussa väsyin tosin jo vähän, mutta oi onnea, että löysin ja luin tämän.

Minä en tunne näitä kirjallisuustermejä, mutta tässä on kirja kirjassa ja kirjailija, joka puhuu itsestään ja kirjoittamisesta. Tarina on ystävän itsemurha, johon sekoittuu historian painolasti, henkilöiden oma ja koko Euroopan. Se Suurromaani, jota päähenkilö kirjoittaa, kertoo masentuneesta psykiatrista nimeltä Mauri.

En osaa tehdä myöskään mitään syväanalyysiä tarinoiden lomittumisesta. Kirja kuitenkin hankasi aivosolujani oikeaan asentoon yhteyksiä miettiessäni. Päähenkilö on ihanan vihainen kaikelle ja kaikesta.

"Nykyään en enää ajattele niin paljon itseäni, nyt ajattelen myös muiden olevan huonoja, tyhmiä ja rumia. Kehitys on ihana asia."

Luulen, että tämä vaatii oiken mielentilan ja -laadun. Jos mietit paljon kuolemaa, maailmankaikkeuden epäoikeudenmukaisuutta ja oman elämän järjettömyyttä, niin sellaisiin fiiliksiin tämä ainakin sopii erinomaisesti. Joku ehkä sanoisi, että liikaa paatosta ja lapsellista kiukkua, mutta näin hienosti kirjoitettuna luen niistä milloin vain.

TOISAALLA:
Arja piti tätä oudon hykerryttävä
Lukuneuvoja piti tätä myös herkullisena!
Lukekaa muutkin tämä, lukekaa ihmeessä!

TÄHDET:
+ + + + (+)

Blogistanian Finlandia

No niin, nyt on tullut aika Finlandia äänestykselle. Ensin kootut selitykset: olen lukenut monta suomalaista kirjaa kirjailijoilta, jotka ovat olleet minulle ihan uusia tuttavuuksia. Se on ollut mielenkiintoista, mutta mitään suurta uutta suosikkia en kuitenkaan löytänyt. Paitsi Raija Siekkisen, mutta siitä joskus lisää myöhemmin.

Nythän on kyse 2012 ilmestyneestä suomalaisesta kaunokirjallisuudesta, joten moni lukemani jää äänestyksen ulkopuolelle. Monta loistavaa on myös epäilemättä lukematta. En myöskään voi (tai aio) äänestää Riikka Ala-Harjan Maihinnousua, vaikka kirja sinällään onkin hyvä. En kirjottanut kirjasta varsinaista arviota.

Tässä ehdokkaani:

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (3 pistettä)
"Tämä kirja on todella jännittävä sekoitus tulevaisuusdystopiaa ja kaunista kerrontaa."

Aki Ollikainen: Nälkävuosi (2 pistettä)
"Ei käynyt kateeksi ketään henkilöitä tässä kirjassa. Mutta upeasti kirjoittaa tämä Ollikainen, rakentaa lauseista taideteoksia unohtamatta kuljetta tarinaa eteenpäin."

Kristiina Lähde: Joku on nukkunut vuoteessani (1 piste)
"Minun lukemani versio tuli täyteen merkintöjä yksittäisistä hienoista lauseista ja tarkkaan harkitun syvistä oivalluksista. Kirja kertoo yksinäisyydestä, ikävästä, havahtumisesta ja heräämisestä - se osuu sydämeen."

Moni muukin olisi voinut olla näillä sijoilla. Mutta tällä kertaa näin. Jännittävää nähdä muiden äänestykset!

Blogistanian kuopus 2012

ENSIN: Meillä luetaan päivittäin lastenkirjoja, mutta aika harvoin uutuuksia. Nuortenkirjoja luen vähemmän, mutta niitäkin luen. Ongelma tämän kilpailun kannalta on se, että kirjoitan näistä kirjoista vain satunnaisesti blogiini.

EHDOKKAANI:
Hannele Huovi: Ihme juttu!  (3 pistettä)
Jakob Martin Strid: Jättipäärynä, joka kasvoi talon kokoiseksi (2 pistettä)

MUUTA: Jäi todella harmittamaan, että en ole blogannut muutamasta kirjasta, jotka olisivat ansainneet pisteitä tässä. Tämä motivoikoon tekemään niin jatkossa. Ja kukapa tietää, ehkä muut ovat jo äänestäneet niitä.

PALKINTOJEN JAKO: Kisa käydään Saran kirjoissa ja voittaja julkistetaan 3.12 klo20.

Jos olet omituinen
tai sekopää,
arka tai urpo
tai aivan ilman ystävää,
tuhma tai kiltti
tai mitä vaan,
ala silti laulamaan.
Kaikki laulaa tavallaan.

Katso omaan tähteen päin,
olet hyvä juuri näin. 

Hannele Huovi: Ihme juttu!

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Suomi 2012
Teos 266s.

MIKSI?: Blogeissa kehuttu ja paljon luettu - jo toukokuussa Linnea listasi pitkän listan arvioita.

LYHYESTI: Maailma on mennyt uusiksi ja vesi on valuutoista arvokkain.

MUUTA: Voitti Teoksen järjestämä scifi- ja fantasia käsikirjoituskilpailun.

Makeiset loppuivat. Suuri teepannu tyhjeni, sitten pata. Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa.

FIILIS: Ihailen sitä miten rohkean hyppäyksen Itäranta tekee toisenlaiseen maailmaan. Kun menee tarpeeksi kauas, asioita tarvitsee perustella vähemmän. Ei selviä mitä on tapahtunut, mutta joka tapauksessa vesi on kansalta vähissä. Paitsi teemestarin talossa ja tässä piileekin salaisuus.

Talvea ei enää ole. Kaikenlaiset muovihärpäkkeet ja teknologialaitteet lojuvat vailla tarkoitusta jätemailla. Teemestarin tytär haluaa seurata isänsä jalanjälkiä. Minulle koko teemestarointi vertautui kirkkoon ja uskoon, vaikka sitä tässä tuskin haettiin.

Päähenkilö on nuori, 17-vuotias Noria, joka vaikuttaa vanhemmalta. Mikään teiniseikkailu tämä ei siis ole, vaan pikemminkin varsin synkkäsävyinen. Kuolema on jatkuvasti läsnä. Itäranta kirjoittaa hienosti, rakentaa jännitystä ja osaa myös yllättää. Jotkut kielikuvat ja ajatelmat osuvat paremmin kuin toiset ja jotain hiomatonta tässä on, mutta upea esikoisteos joka tapauksessa.

Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne alkavat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin. 

LUKUEHDOTUKSIA: Tämä kirja on todella jännittävä sekoitus tulevaisuusdystopiaa ja kaunista kerrontaa. Se ei ole samalla tapaa naivi kuin kansainväliset nuorten menestykset Delirum- tai Tarkoitettu -trilogiat. Tarina kantaa jopa ilman pakollista kolmiodraamaa tai tarkkaa kuvausta yhteiskuntarakenteesta. Ehkä surumielisyydessä on samaa kuin Age of Miracles -kirjassa. Kirja tuo mieleen suomalaisista lukemistani Sinisalon Enkelten verta - ja Tuomaisen Parantaja -romaanit, eikä vähiten rivien välissä vahvasti elävästä ympäristönsuojelun näkökulmasta. Itärannan tarina on kuitenkin ihan omanlainen.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Taina Latvala: Arvostelukappale

Taina Latvala: Arvostelukappale
Suomi 2007
WSOY 190s.

MIKSI?: Lukupinossa odottaa uutuus Välimatka, mutta tämä tuli vastaan ensin.

LYHYESTI: "Kerron, kuinka jonakin päivänä tyttärestämme kasvaa aikuinen nainen. Tyttö saa kokea kaikki samat painajaiset kuin minä: veriset siteet, immenkalvon puhkeamisen, välinpitämättömät sylit, autiot aamut, likaiset vessat, petolliset rakkaudet!"

FIILIS: Ihastuin todella! Tässä on yhtä aikaa munaa ja tyttömäistä herkkyyttä. Kertojan ääni osaa tiivistää aikuistumisen vaikeutta ja kaipausta oivaltaviin lauseisiin, jotka vaikuttavat punastuttavan rehellisiltä. Monessa käsitellään ongelmallista isäsuhdetta, liian aikaisin menetettyä isää tai orastavaa parisuhdetta.

Kirja on novellikokoelman ja romaanin risteytys. Samoja henkilöitä esiintyy monessa tekstissä. Jännite katoaa vähän loppua kohden, mutta en halunnut laskea tätä käsistäni. Nauroin samalla kun sydäntä särki. Nuoren naisen kasvu vaikuttaa kovin varmalta esikoisteosaiheelta, mutta Latvala osaa venyttää aiheita yhtä aikaa tutuiksi ja absurdeiksi. Löytääkö hän miehen, josta olisi isälle vastusta? Erityismaininta siitä miten näissä viitataan tai päädytään terapiaan. Pidin myös siitä, miten tekstistä löytyy raikkaita uskonnollisia viitteitä: Olin valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta minulta pois.

Kirja sai aikanaan Kalevi Jäntin palkinnon, enkä ihmettele miksi.

LAINAUS:
"Olin odottanut hänen näkemistään monta päivää, ja sitten koko homma olikin pettymys. Mikael oli antanut partansa kasvaa. Kun kävelimme kotiin, tiuskin hänelle koko matkan. Perillä Mikael alkoi itkeä. Hänellä oli ollut surullinen lapsuus ja nyt hän joutui asumaan kauhean naisen kanssa."

TOISAALLA: Tämä on jo sen verran vanha kirja, ettei blogistanista löydy arvioita, paitsi Mari A:lta. Mari samaistui ja niin kävi myös minulle. Muitakin hyviä huomioita kirjasta löytyy tuolta.

MUUTA: Pakko mainita, että luin myös (lähes kokonaan) Matias Riikosen Nelisiipisen lokin. Ne ovat nuoren miehen novelleja, jotka ovat ehdolla Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi tänä vuonna. Niissä oli ripaus samaa kuin tässä, mutta en aio kirjoittaa Riikosen kirjasta. Novellit olivat minun makuuni tarpeettoman tylyjä, julmia ja varmaan myös haastavia. Nelisiipisestä lokista löytyy arvio esim. Jorilta ja Ammalta.

KANSI: Kannen kuva on makuni liian rivo, mutta toisaalta osuva. Kirjan nimi on napakymppi.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit))

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (When God Was a Rabbit)
Englanti 2011 (suom.2012)
Tammi, 324s.
Kindle for iPad

MIKSI?: Nimi oli valloittava ja hypetys kaikui kaukaa.

LYHYESTI:  Kirjallisuuden tyttömäinen Forrest Gump. "'Memories,' she said to me, 'no matter how small or inconsequential, are the pages that define us.'"

FIILIS: Luin kirjan ensimmäiset 70 sivua kahdesti. Vaikka rakastuin kirjaan sen alussa, lukeminen jäi, enkä myöhemmin päässyt mukaan muutoin kuin aloittamalla alusta.

Luin tämän siis englanniksi, mutta suomennos ilmestyi syksyllä. Takakansiteksi sanoo, että kirjassa puhutaan siskosta ja veljestä, rakkaudesta ja perheestä ja ystävyydestä (muistinkohan laittaa kaikki mahdolliset yläkäsitteet?). Kun kirja vielä liittyy lukuisiin lähihistorian suuriin tapahtumiin sekä ns. ilmiöihin - tarina alkaa kuulostaa täyteen ahdetulta metrolta, jossa ei saa henkeä. Se, että kirjailija pystyy kirjoittamaan kaikesta tästä niin hauskan traagisesti ja omalla äänellään, on ihmeellistä. Vähemmän olisi silti ollut enemmän.

Alussa Elanor(Elly) Maud on 7-vuotias ja hänen paras ystävänsä on Jenny Penny. Elly saa kanin, jonka nimeksi tulee jumala (en tiedä onko enemmän hauskaa vai ärsyttävää, että jumala kirjoitetaan pienellä, se kun kuitenkin on erisnimi). Jumala puhuu Ellyn kanssa, aina viisaita. Mutta tytöille tapahtuu myös paljon sellaista mitä ei pitäisi. Winman kirjoittaa uskomattoman koskettavasti ja yhtä aikaa hauskasti - mitä kaikkea he kokevatkaan yhdessä! Kirja onnistuu naurattamaan ja itkettämään.

Kirjan toisessa osassa Elly on jo yli kahdenkymmenen. Vaikka lapsikertoja oli tavattoman viehtättävä, pidin vielä enemmän aikuiseksi kasvaneen Ellyn äänestä. Minulla on aina ollut tämä heikkous hahmoihin, jotka kasvavat olemaan hukassa elämänsä kanssa. Pidin siitä miten aika toi perspektiiviä kaikkiin henkilöihin.

"I put too much salt in the spaghetti bolognaise! That's what she wrote; with an ironic exclamation mark. It had power to break a heart."

Tein varmasti eniten alleviivauksia kuin mihinkään kirjaan aikaisemmin. Winman onnistuu sanomaan niin paljon lyhyessä lauseessa, että monet piti lukea vähintään kahdesti. En tiedä millainen suomennos on, mutta englanniksi sanoissa ja lauseissa riitti pureskeltavaa.

LAINAUS: Tässä ollaan kirkossa, ai vähän mä nauroin:
"After a monotonous reading about the responsibilities of parent hood , the message which, thank God, must have bypassed my own parents with the temerity of a stolen car, I was grateful when Ginger finally stood up to sign." 

TOISAALLA:
Sara/ P.S rakastan kirjoja - blogista antaa erityiskiitoksen suomentajalle ja kehuu muutenkin kirjaa kovasti.
Villasukka kirjahyllyssä ihastui
Katja kirjoitti monta ylistävää sanaa
Tuulia olisi kaivannut myös toiseen osaan sympaattista huumoria. Tähtiä tuli silti 4,5.
Lukuisan Laura luki yhden vuoden parhaimmista kirjoista.

TÄHDET:
+ + + +

Erityismainintoja huipuille lastenkirjoille

Jakob Martin Strid: Jättipäärynä, joka kasvoi talon kokoiseksi (2012)
Otava 105s.


LYHYESTI: Tämä oli siis aivan mainio kirja! Huaskasti vinkashtanut. Nauratti ja viihdytti. Tässä riitti katseltavaa ja tarinakin oli sopivan jännittävä. Meidän 7v. oli ehkä jo kohderyhmän yläpäässä, mutta ihan hyvin upposi silti. Suosikkina oli ehdottomasti varapormestari Oksa, joka pihisee raivosta koko ajan.

TOISAALLA: Järjellä ja tunteella - Susa teki tästä tosi kivan postauksen. Sen kautta löysin kirjan, kiitos!

TÄHDET:
+ + + + +





Tuula Kallioniemi: Karoliina ja noidutut tossut (2008)
Otava 80s.

 

LYHYESTI: Aivan mainio löytö tämä Karoliina! Näin paljon meillä ei ole naurettu sitten Eemelin. Karoliina aloittaa eskarin ja opettajille riittääkin haastetta tässä tytössä. Ja ihan vähän tuo tyttö taitaa olla ihastunut Kasperi Paskeriin. En malta odottaa, että pääsemme lukemaan kirjasarjan muitakin osia.

Ainut miinus tulee siitä, että 7+ ikäisille tarkoitetussa kirjassa Karoliina menee eskariin. Ekaluokkailaiselle tämä oli ensin kynnyskysymys, mutta onneksi kirja vei mennessään.

TÄHDET:
+ + + + +

Prinsessan siivet
Teksti: Kaarina Helakisa
Kuvitus: Heli Hieta
Otava 1999

LYHYESTI: Ihastuin tähän jo "vanhaan" kirjaan. Kuningaspari haluaa parantaa prinsessan hinnalla millä hyvänsä. Sitten prinsessalle kasvaa siivet, eivätkä he ole tyytyväisiä. Prinsessa on ihana omapäinen ja vapaa siipineen. Kuvitus on todella kaunis. Tekstiä on kuvakirjaan aika paljon ja se on hyvin kuvailevaa, mutta 7v. jaksoi pysytellä kärryillä kuitenkin. Suosittelen!
TOISAALLA: Löysin arvion myös täältä.

TÄHDET:
+ + + +






Astrid Lindgren: Meidän Marikki

372s WSOY

LYHYESTI: Uskokaa tai älkää, mutta Marikki ei ollut minulle ennestään tuttu! Nyt minun oli mahdollista ihastua häneen yhdessä tyttäreni kanssa. Voi Marikkia! Lukemisesta on jo kauan, mutta edelleen muistellaan miten Marikki ja hänen pikkusiskonsa Liisa joutuvat kaikenlaisiin vaikeuksiin ja seikkailuihin. Tämä sisältää paljon ns.vanhoillista elämää, eli toisin sanoen ajan kuvausta. Muutama kummallinen ruoka olisi voinut olla vähemmän joulupöydänkattauksessa, mutta muuten tuo ei haitannut. Joitain sanoja muuntelin lennosta. Uskonnollisuuden kuvaus on mielestäni aika raikastakin. Minä rakastuin Marikkiin perheineen!

TOISAALLA:
Marikki- fanin eli Lumiomenan yksi Lindgren postaus, jossa myös paljon Marikista.
Myös Susan kirjastosta löytyy arvio.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Tittamari Marttinen: Tarinatiikeri (2011)
Tammi  104s.

LYHYESTI: Tyttäreni tykkää kovasti näistä tarinatiikerin lyhyehköistä tarinoista. Niissä seikkailee eläimiä ihan arkisissa tapahtumisissa. Äidin mielestä ne eivät ole mitään erityisen huippuja, mutta soveltuvat iltasaduiksi hyvin - parin kolmen sivun kertomuksia on juuri sopivaa lukea yksi tai useampi sen mukaan miten aikaa on. Kivaa on myös jokaiseen juttuun liitetty runo. Ilmeisesti tätä käytetään oppikirjana esiopituksessa.

TÄHDET:
+ + + +


Olisi hienompaa omistaa näille kirjoille ihan omat postaukset. Kun en kuitenkaan tunnu saavan sitä aikaseksi niin olkoon kuitenkin parempi liputtaa edes tämän verran näille löydöille. Muistuttelen taas, että meillä luetaan koko ajan paljon lastenkirjoja. Nämä ovat tuosta joukosta poimittuja helmiä, tosin keskenään kovin erilaisia.

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol  Oates: Sisareni, rakkaani
Yhdysvallat 2008 (suom.2012)
730s. Otava

MIKSI?: Luin muutaman rivin, jotka vakuuttivat, että tämä tiiliskivi kannattaa ehdottomasti lukea. Aiemmin Oatesilta luettuna on itselläni vain Kosto: Rakkaustarina.

LYHYESTI: Isoveljen kertomus perheestään ja pikkusiskonsa murhasta.

Skyler          minulla on välillä niin paha olo
Kukaan ei rakasta minua Skyler     rakastatko sinä minua  Skyler?

FIILIS: Tämä on erikoinen kirja. Se kertoo keksityn tarinan oikeasta ja kamalasta pikkutytön murhasta. Kaikki kerrotaan 19-vuotiaan Skyler -isoveljen kautta, jonka elämä on mennyt alamäkeä. Hän muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan, siskoaan ja kaikkea sitä mitä tapahtui. Tämä on tutkielma katastrofaalisesta vanhemmuudesta ja psykopatiasta.

Bliss on pikkusisko, josta tulee kuuluisa luistelijatähti ennen kuin hän täyttää 7-vuotta. Perheen dynamiikka muuttuu entisestään: isä on entistäkin harvemmin kotona(Moskovassa, Kalkutassa, ehkä Singaporessa?) nopeasti vaihtuvat "Mariat" hoitavat Skyleria, Jeesusta rukoillaan ettei Bliss kaadu (tämä on kohtalomme!), seurapiireihin alkaa sadella kutsuja (vihdoin!), mamin ja Blissin kauneushoidot vievät paljon aikaa ja rahaa, Skylerin pitäisi yrittää näytää normaalilta kuvissa (älä tuota pettymystä mamille!).

Olisin voinut inhota kirjaa, sillä kestän huonosti ahdistavaa psykologista jännitystä. Oates on niin monella tapaa taitava: hän kirjoittaa ensin viattoman lapsen näkökulmasta, rakentaa tapahtumia ironisen hauskasti(!) ja jännite henkilöiden ja lukijan välillä on kuin taikuutta. Tarpeen vaatiessa kirjailija etäännyttää ja alkaa itsekin tarkastella tekstiään ulkopuolisena. Ihmeellisintä on ehkä se, että kirja on täysin epäuskottava 19-vuotiaan narkkarin kirjoittamaksi, mutta silti sen lukee silmää räpäyttämättä totena. Teksti on niin aitoa ja "helppoa", ettei lukija voi kuin hämmästellä.

Ehkä ahdistavuudesta ja raskaudesta vie pois myös se, etteivät todelliset tapahtumat tule yllätyksenä. Tällöinhän lukija pääsee tarkkailemaan tekstiä vähän eri näkökulmasta. Jännite pysyy silti - oikeastaan vasta jossakin sivun 600 jälkeen herpaannuin hetkeksi. Olin lukevani tekstistä myös monia teräviä (ja oikeutettuja) piikkejä, joita heitetään mm. amerikkalaista oikeusjärjestelmää, julkisuushakuisuutta ja lasten lääkitsemistä kohti.

Kirja on myös visuaalisesti erityinen. Siinä on paljon alaviitteitä ja muutakin poikkeavaa. En tiedä tuovatko ne lisää lukukokemukseen, mutta arvostan yritystä rikkoa perinteisiä sivurakenteita.

TOISAALLA: Leena Lumen hengästyttävä arvio
Norkku luki englanniksi
Unni kirjoittaa perusteellisesti kirjasta

TÄHDET:
+  + +  +

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Englanti 2011 (suom.2012)
257s. WSOY
Man Booker Prize

MIKSI?: Joskus vain tietää jo etukäteen, että tämä on minun kirjani. Lukemaan houkuttelivat kirjan suosio, sekä Lilyn Katin ja Kirjanurkkauksen arviot.

LYHYESTI: Muistamisesta.

FIILIS: Lienee vähän liian epäanalyyttistä edes harrastajabloggaajalle, että haluaisin täyttää tämän kohdan sydämillä. Muuta ei tarvittaisi, sillä rakastan muistamista ja sen harhaa käsitteleviä kirjoja. Tätäkin.

Joku hassu mielikuvaharha sattui silti kirjan kohdalla: ajattelin kirjoittajan olevan taas yksi sellainen nuori tyttönen, joka oppi kirjoittamaan ennen kuin puhumaan ja sitten hurmasi maailman teksteillään. Hämmennys oli suuri, kun kirjan liepeestä minua katsoi keski-ikäinen mies.

Kirjassa taaksepäin katselee Anthony (keski-iän jo ylittänyt mies), jolla on ollut hyvinkin tavanomainen elämä. Silti tietyt tapahtumat aiheuttavat tarpeen katsella taaksepäin. Täytyy palata alkuun - tarkastella ystävyyssuhteita ja rakkaussuhteita. Anthony suhtautuu itseensä ja muistoihinsa lempeän ironisesti. Rohkeastikin. Lukukokemus on intensiivinen.

Tässä on vahva tarina, mutta silti monet pohdinnat muistamisesta nousevat tärkeimmiksi. Kieli on hitaan nautinollista ja vaatii keskittymistä. Tämä sai minut itkemään lukemisen ilosta. Romaani kestää varmasti monta lukukertaa.

TOISAALLA:
Maria Sinisen linnan kirjastosta
Luettua/ Sanna

TEKSTINÄYTE:
"Vanhemman ihmisen muisti koostuu riekaleista ja tilkuista. Se on kuin lentokoneen musta laatikko, jonka tarkoitus on tallentaa, mitä tapahtuu onnettomuuden sattuessa. Jos mikään ei mene vikaan, nauha pyyhkiytyy. Jos putoat, on selvää miksi niin tapahtui, jos et, matkan lokitiedot ovat paljon epäselvemmät."

TÄHDET:
+ + + + +

Ernest Cline: Ready Player One

Ernest Cline: Ready Player One
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
510s. Gummerus

MIKSI?: Tämän ympärillä on ollut kiinnostavaa pörinää.

LYHYESTI: "Ihmisenä oleminen on yleensä totaalisen perseestä. Pelit ovat ainoa asia, joka saa elämän tuntumaan siedettävältä." 

FIILIS: Tämä oli minulle "out-of-the-box" - kokemus: olen liian nuori muistaaksen paljoakaan 80-luvun pop-kulttuurista tai pelimaailmasta, en ole niin kovin innostunut taistelupeleistä ylipäätään, enkä juuri koskaan lue scifiä tai fantasiaa.

Ollaan vuodessa 2044 ja rapistuvan maailman ahdistamina ihmiset viettävät lähes kaiken valveillaoloaikansa Oasis -nimisessa virtuaalitodellisuudessa. Loppumattoman suuri Oasis tarjoaa mahdollisuuden unohtaa öljykriisin, ympräistötuhot, maailmantalouden romahtamisen ja huonon hengitysilman.

Oasisissa on myös Wade, kirjan päähenkilö. Monen muun tavoin hänestä tulee munastaja(!), eli ihminen joka voi voittaa satojen miljardien testamentatun omaisuuden löytäessään munan Oasiksesta. Täytyy vain etsiä kolme avainta ja  kolmen porttia ja suorittaa haastavia tehtäviä. Munan on piilottanut Oasiksen luoja, jonka pakkomielteinen rakkaus 80-luvun elokuviin, musiikkiin ja erityisesti peleihin näkyy kaikissa tehtävissä.

Romaani on kirjoitettu kiinnostavasti ja sujuvasti, niin ettei haittannut vaikka monet viitaukset menivät tältä lukijalta ohi. Munajahti on hieno seikkailu, johon on mahdutettu riittävästi rakkautta ja yllättäviä käänteitä. Taistelua käydään erityisesti suurta ja kaikkivoipaa IOI- suuryritystä vastaan, heitä jotka yrittävät löytää munan käyttäen rahaa, vilppiä ja vaikutusvaltaa.

Cline luo kummallisen (ja surullisen), mutta riittävän uskottavan kuvan tulevaisuudesta. Jossain määrin kirjailija pohtii virtuaalitodellisuuden ja reaalitodellisuuden eroja, toisaalta myös pakkomielteitä. Olisin kaivannut syvällisempääkin käsittelyä aiheista. Tarina jää kiinnostavan pelin ja kertomuksen tasolle, mutta tarjoilee toki erikoisen lukuelämyksen näistä nauttiville. Haluaisin ehdottomasti vierailulle Oasikseen!

Ihailen romaaniin luotua ajatusleikkiä ja seikkailua. Tarina pysyy hienosti kasassa ja kirjailijan taustatyön laajuus nostattaa kulmakarvoja. En malttanut olla lukematta mihin suuntaan etsintä seuraavaksi kääntyisi ja miten kaikki päättyy. Viihdyin erinomaisesti tämän seikkaulun parissa - vaikka kirja ylittää tiiliskivirajan, olisin voinut lukea sitä pidempäänkin. Elokuvaa odotellessa...

SUOMENNOS: Suomentaja J.Pekka Mäkelä on joutunut todellisen haasteen eteen kirjaa kääntäessään ja suoriutuu tehtävässään erinomaisesti.

TOISAALLA: Norkku ahmi ja rakastui
Lukutuulia/Tuulia
Katinkan kirjasto
Taikakirjamet/Raija
Miiru/ Valikoiva kirjatoukka
Also Sprach Jussi
Kirjavinkkien Mikko
muita?

MUUTA: Minulta meni e-kirjaviikko ihan ohi, harmi. Oli kuitenkin mukava lukea teidän kokemuksia niiden parissa. Itselleni nuo sähkökirjat ovat kovin luonteva osa lukupinoa. No asiaan, huomasin että tätä kirjaa saa Elisa-kirjasta hintaan 14,50€. Ei paha.

TÄHDET:
+ + + +

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Yhdysvallat 2011 (suom. 2011)
245s. Siltala

MIKSI?: Tästä puhttiin ilmestymisen aikaan paljon. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Päätin palata kasvatustarinaan kohinan laannuttua. Löysin tämän meidän kirjaston uutuuspokkarihyllystä.

LYHYESTI: Tiukkapipo-kiinalaisäiti päättää kasvattaa lapsistaan huippumenestyjiä.

FIILIS: Minusta kirja on loistava. Seuraa perusteluja:

1) Itsekritiikki. Chua pohtii avoimesti sitä kasvatusta, jonka hän on tytöilleen valinnut. Länsimaisesta näkökulmasta linja on pähkähullu: tytöillä on ohjelmaa joka ikiselle päivälle ja tunnille viikossa. Vierailut ystävien luokse eivät onnistu, omia harrastuksia ei valita, eikä kokeista tuoda kotiin kuin kymppejä. Chuaa ei haittaa myöntää käyttäytyneensä tyhmästi, hullusti ja jopa vahingoittavasti äitinä. Hän ajatteli vilpittömästi tekevänsä sitä, mikä on lapsille parasta. Parasta kirjassa on myös kohdat, joissa Chua jo jotain juttua puskiessaan tietää, että nyt menee pieleen, mutta ei voi itselleen mitään. Jälkiviisaus on niin kovin kovin tuttua vanhemmuudessa.

2) Huumori. Nauroin usein, ääneen ja pitkään. "Kuten kaikki aasialaisamerikkalaiset naiset, minäkin halusin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä alkaa kirjoittaa eeppistä äiti-tytär-romaania, joka perustuisi väljästi oman sukuni historiaan."

3) Samaistuminen. Minä ajattelen monessa kohtaa juuri kuten Chua. Haluan lapsilleni parasta. Haluan heidän menestyvän. Mutta kovin usein olen aika ihmeissäni siinä miten voisin parhaiten toimia äitinä, jotta niin tapahtuisi. (Länsimaisesti toki haluan lapsieni myös olevan onnellisia ja "löytävän oman tiensä", mutta loppujen lopuksi en usko siinäkään olevani kovin eri linjoilla kirjailijan kanssa.)

4) Vertailu kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen välillä. Itse ainakin hetkittäin älähtelin, kun kalikka kalahti:  länsimaiset lapset eivät kunnioita vanhempiaan tai länsimaiset vanhemmat ovat lastensa suhteen laiskoja.Tottakai kirjan tarkoitus on provosoida ja kärjistää, mutta kyllä näissä totuuttakin piilee. Sitten taas sellaiset näkökulmat, että lapsi on vanhemmalleen velkaa ja lapsen uskotaan pystyvän menestymään missä tahansa, ovat itselleni kovin vieraita. Tuntui, että tämän lukemisen jälkeen ymmärrän taas paremmin aasialaisia nuoria, joihin olen tutustunut.

Kirjan taphautmat tulee mielestäni myös asettaa kontekstiinsa. Tyttöjä kasvateiin hyvin toimeentulevassa, monin tavoin etuoikeutetussa ja erittäin akateemisessa amerikkalaisperheessa, jossa äidin tausta on kiinalainen. He saivat hyvin ankaran kasvatuksen, mutta eivät kuitenkaan eläneet rakkaudetta jossakin komerossa. Lisäksi heidän isänsa ja monet sukulaiset vaikuttavat varsin täyspäisiltä.

5) Epäonnistumiset. Perfektionistin kirja ei ole täydellinen, varsinkaan sen loppu. (Tai ehkä juuri tarkoituksellinen rosoisuus tekeekin siitä täydellisen?) Kiinalainen kasvatus ei tuota täydellisiä lapsia, kuten ei länsimainenkaan. Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle, synnyttää toisessa valtaisan kapinan. Tämäkin on kulttuurista riippumaton fakta. Huipuksi ei soitossa tai urheilussa tulla ilman luontaista lahjakkuutta ja loputonta harjoittelua. Se tarkoittaa usein hyvin rajoittunutta elämää, kasvatustavoista riippumatta.

6) Herättää pohtimaan kasvatusta. Chua on kovin äärimmäinen esimerkki, mutta ihailen silti monessa kohtaa hänen rohkeuttaan - sekä kasvattajana, että tämän kirjan kirjoittajana. Oikeastaan löysin kirjasta paljon yhtymäkohtia myös ns. uskonnolliseen kasvatukseen. Missä menee raja? Kuka saa määrätä miten lapsia tulee kasvattaa? (Lain puitteissa pysyttäessä.) "Hyvä kasvatus" ei ole mikään helppo tai yksinkertainen asia tässä nykytodellisuudessa. Tällaiset erinomaiset kirjat ovat minusta hyvä lisä kasvatuspohdintoihin ja -keskusteluun.

TÄHDET:
+ + + + +
(Sanon taas kerran, että nämä ovat genretähtiä. Omaelämänkerrallisena kasvatuskirjana tämä oli minusta aivan huippu.)

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Camilla Läckberg: Majakanvartija
Ruotsi 2012 (suom.2011)
500s. Gummerus

MIKSI?: Läckbegin Merenneito oli oikein onnistunut dekkarikokemus. Kirjan loppu teki seuraavan osan lukemisesta välttämättömän. Kyllähän tätä odotettiinkin.

LYHYESTI: Arvoituksettomasta miehestä tulee poliisien arvoitus. Elävät ja kuolleet kulkevat majakanvartijan saarella.

FIILIS: Nautitaan ahmien! Annie on joutunut pakenemaan kotoaan poikansa kanssa, Matte taas on palannut lapsuutensa maisemiin. Erica ja Anna perheineen toipuvat onnettomuudesta. Poliisiaseman tuttu porukka joutuu taas ratkomaan murhaa.

Majakanvartijan saarella käydään nykyisyydessä kuin myös  1870 -luvulla. Takauman olisi voinut lukea omana erillisenä tarinanaan, mutta nyt se on laitettu rytmittämään kirjaa.

Läckeberillä on kirjassaan paljon henkilöitä ja tapahtumia. Hän osaa taitavasti pallotella kaikkea ilmassa. Itse ajattelen, että tällaiseen dekkariin pitääkin sotkea vähän ylimääräistä, jotta jännitys säilyy loppuun asti. Jostain syystä tätä lukiessani arvasin paljon tapahtumista etukäteen (kerta se on ensimmäinenkin), mutta se ei haitannut.

Teemana naisiin ja lapsiin kohdistuva perheväkivälta on tärkeä, mutta kieltämättä aika yllätyksetön. Marginaaliin halusin välillä piirtää huutomerkkejä, niin hienosti Läckberg sanoo jonkun asian. Toisaalta dialogi on tasaista, mutta kuitenkin aika jouhevaa. Tuttujen hahmojen arkinen uskottavuus ja inhimillisyys on tämänkin kirjan vahvuus.

TOISAALLA:
Leena Lumi, Katja ja Norkku ovat ainakin jo käyneet kirjasta keskustelua. Yleinen fiilis heillä on ollut ollut hitusen "höh". Itse en ole ollenkaan näin kriittinen -  Läckeberg lunastaa lupauksensa tämän hetken dekkarisuosikkinani. Rachelle on kannen kanssa yhtä mieltä siitä, että kyseessä on Läckebergin paras kirja.

TÄHDET:
+ + + +

PS. Voit osallistua tämän kirjan arvontaan blogin fb-sivulla.

Gillian Flynn: Gone Girl

Gillian Flynn: Gone Girl
Yhdysvallat 2012
432s.
Kindle on iPad

MIKSI?: Juuri julkastu kirja on saanut hurjasti nettikohinaa Amerikassa (ansaitusti).

LYHYESTI: Boy meets a girl and everything gets quite messed up after that.

GENRE: Erinomaisesti kirjoitettu psykologinen thrilleri.

FIILIS: Marriage can be a real killer.


Tämmöiset kirjat pitäisi kieltää. Ensinnäkin minulla on kertynyt hurjasti univelkaa, kun olen lukenut tätä useampana iltana yömyöhään. Toiseksi kaikki juonenkäänteet jättivät pään niin pyörälle, että mietin vieläkin Nickin ja Amyn tarinaa.

It's Nick, laid-back and calm, smart and fun and uncomplicated. Untortured, happy. Nice. Big penis.

Amy ja Nick tapaavat ja erilaisista taustoistaan huolimatta rakastuvat. Heillä on rahaa, hyvät työpaikat ja New York-elämä. Sitten tulee potkut ja muutto keskelle ei-mitään. Viidentenä hääpäivänä Amy katoaa ja Nick vaikuttaa syylliseltä murhaan. Juonesta  ei voi kertoa enempää. Voin luvata, että tulet yllättymään. Mikään ei ole sitä miltä näyttää.

"You'd literally lie, cheat, and steal - hell, kill- to convince people you are a good guy" Go once said.


Kirja on melkein pelottavan taitava (miten kukaan voi osata kirjoittaa tällaista?). Se pitää otteessaan, rakenne on hiottu upean tarkasti, kieli on kiinnostavan monipuolista, henkilöt sopivan kulmikkaita. Paksu kirja jakautuu kolmeen osaan, jotka ovat riittävän erilaisia, niin että kiinnostus säilyy. Lukujen lopuissa on myös läpi romaanin todella taitavia lopetuksia. "And that was my fifth lie to the police."


Tämä on erityisesti tarina avioliitosta. Kirjailija onnistuu monessa kuvauksessa ja dialogissa olemaan niin aito ja osuva, että lukija löytää ihonsa kananlihalta. Jos olisin oikein kriittinen, voisin myöntää muutaman käänteen olleen minulle jo vähän liikaa. Silti en ottaisi mitään pois. Kirja ei  sisällä mitään raakuuksia, mutta jonkin verran suhteellisen rajuja seksiviitteitä. 

It was the end of my career, the end of hers, the end of my father, the end of my mom. The end of our marriage. The end of Amy.

ENNUSTUS: Tästä tulee uusi ISO-hitti. Jos ei nyt ihan uutta Larsonia, niin melkein kuitenkin.

KIRJAILIJA: Tämä on Gillian Flynnin 3. romaani. Häntä ei ole vielä suomennettu, mutta asiaan on varmasti tulossa pikaisesti muutos. Jään innolla odottamaan mikä kustantamo saa hänet listoilleen.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä

Anu Silfverberg: He eivät olleet eläimiä
Suomi 2011
Avain, 256s.

MIKSI?: Mä en tiedä miksi mä ajattelin, että tämä ei ole minun kirjani. Mutta kun se törrötti uutuushyllyssä kirjastossa, otin mukaani.

LYHYESTI: Viiltävän tarkasti ja hienosti kirjoitetut novellit aiheuttivat melkein fyysistä kipua lukijassa. Hyvällä tavalla.

FIILIS: Mä siis olin aivan puulla päähän lyöty siitä miten hieno kirja tämä on. Silfverberg kirjoittaa asioista, joita moni ajattelee, mutta kukaan ei tunnusta eikä ainakaan sano ääneen. Silti hänen ei tarvitse saarnata, vaan tarinan kertominen riittää.

"Hän haluaisi vain kaksi elämää, kaksi rinnakkaista elämänsä juonta, joista toisessa olisi lapsi, toisessa vain hän, ei lasta, ei ketään muuta. Autio planeetta vain hänen kävellä, täydellinen hiljaisuus."


Kymmenen novellia ovat keskenään erilaisia. Eripuraiset ja surevat veljekset keksivät oravalle nimeksi Raija. Pienen pojan pyynnössä kuvastuu aikuisen kaipuu anteeksiantoon. Raskaana oleva nainen päätyy nukahtamaan emakkohäkkiin. Miehen ääneksi vaihdettaessa huomasin jotain vaikeutta sujuvuudessa. Loppua kohden intensiivisyys lukemisesta katosi. Silti tämä on ehdottoman laadukasta luettavaa alusta loppuun. Muutamat henkeäsalpaavat novellit kirjan alussa jäivät erityisesti mieleen.


Kirjan nimi pakottaa ajattelemaan eläinnäkökulmaa, vaikka se ei olekaan  kaikissa novelleissa läsnä. Takakannen karmiva kysymys jää seuraamaan lukijaa sivujen kääntyessä: "Mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä? Mikä muu kuin tavarat, velvollisuudet ja valheet?" 


TOISAALLA: Liisan mielestä novellit jäivät vaisummaksi kuin  esseekokoelma Luonto Pakastimessa. Katjasta tässä on sekä tasapaksuutta että epätasaisuutta. Luettua blogin Sanna sanoo jokaisen novellin olleen tavallaan hyvä. Arjalle novelleista jäi välähdyksiä mieleen kaihertamaan. Karoliina oli lukenut vain(?) Emakkohäkkinovellin ja itkenyt (kohta 3). (Minulla on omituinen tunne, että tykkään koko ajan kirjoista, joista muut eivät ole niinkään tykänneet.)

TÄHDET:
+ + + + (+)

Kaiken maailman eläinsadut

Kaiken maailman eläinsadut
toim. Katriina Kauppila, kuvitus Matti Pikkujämsä
Suomi 2011
Otava 165s.

MIKSI?: Blogiani seuranneet tietävät minun innostuvat vain harvoista lastenkirjoista. Tämä on ehdottomasti innostumisen arvoinen. Kirja tuli mukaan sattumalta kirjastosta, hienojen eläinkuvien innostamana.

LYHYESTI: Hyvin valikoituja vanhoja ja uusia eläinsatuja upeilla kuvilla.

FIILIS: Tästä kirjasta on nauttinut koko perhe. Eläinsadut ovat olleet sopivan mittaisia - joskus on innostuttu lukemaan useampi, muutama oli pidempi. Jotkut olivat tuttuja (mutta ei liian monet).

Kirjassa on kolme lukua: kansansadut, perinteiset eläinsadut ja aikamme eläinsatuja. Erityisen hauskoja olivat Aisopoksen sadut ja nautin valtavasti myös nykykirjailijoiden saduista. Kirjailjoina näissä mm. Kari Hotakainen, Jukka itkonen, Hannele Huovi ja Eeva Tikka. Kuvia on sopivasti ja ne ovat todella huippuja. Tämä on tuleva klassikko ja iltasatugenren helmi. Haluan ostaa tämän omaan hyllyymme, ihastus on sitä lajia.

TOISAALLA:
Jenni kuvasi kirjan kuvia. Ja täälllä Jennin juttu Hotakaisen sadusta.
Lastenkirjahylly kertoo tämän olevan vastaus lyhyiden satujen huutavaan pulaan. Aamen.
Tässä kohtaa haluan nostaa esiin myös mainion lastenkirjablogin, eli Viivin Värikäs päivä. Käykää ihmeessä kurkkimassa sieltä lastenkirjavinkit!

TÄHDET:
+  +  +  +  +

MUUTA:
Kirjoitan satujen tärkeydestä huomenna Etelä-Saimaassa.

Craig Thompson: Habibi

Craig Thompson: Habibi
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
LIKE, 665s.

MIKSI?: Sarjakuvat ovat minulle kovin vieraita, mutta tämä kiinnosti erityisesti teemojensa vuoksi.

LYHYESTI: Kahden lapsiorjan epätyypillinen rakkaustarina.

FIILIS: Habibi on todella näyttävä kirja. Kun sen saa käsiinsä, on vaan että wau. Ulkoasusta ja painosta tulee mieleen vanhojen aikoijen perheraamattu, mutta tämä on vähän kauniinpi (eikä haise ummehtuneelle). Jopa tämmöinen sähkökirjojen puolustaja on tämän kohdalla valmis unohtamaan kaikki puheensa, Habibi on yksinkertaisesta upea.

Onneksi sisältöön ei tarvitse pettyä. Kummallinen rakkaustarina Dodolan ja Zamin välillä vie mukanaan mitä ihmeellisempiin käänteisiin. Lukutaidottomien vanhempien tytär myydään rahapulassa huomattavasti vanhemmalle, mutta oppineelle miehelle vaimoksi. Siellä hän oppii lukemaan, kirjoittamaan ja rakastamaan tarinoitta. Tarinat ovat myös se, joiden avulla tyttö pystyy selviytymään järkyttävistä käänteistä läpi elämänsä.

Zam on myös orpo ja tulee tavallaan Dodolan adoptoimaksi - Dodola on yhtä aikaa äiti, sisko ja saavuttamaton rakkaus. Nämä kaksi asuttavat laivaa keskellä autiomaata ja heidän suhteensa vaikuttaa ainoalta pysyvältä asialta maailmassa, jossa ei ole helppa selvitä ja vaaroja on kaikkialla. Käänteitä ja toimintaa ei tästä järkäleestä puutu. Minä ahmin näiden kahden kohtaloa ja sydämeni pelkäsi, itki ja iloitsi heidän kanssaan.

Erityistä kirjassa on Raamatun monet tarinat, jotka on esitetty Islamin ja siis koraanin mukaisesti. Eroja löytyy muitakin kuin se, pitikö Abrahamin uhrata Iisak vai Ismael.

(Nämä eivät muuten ole peräkkäin kirjassa, eli oikaisin vähän mutkia)

Thompsonin tyylissä pidin valtavasti siitä, että hän kertoo tarinoita, eikä yritä opettaa. Hän kysyy enemmän kuin vastaa. Vaikuttaa, ettei Thopson kumartele mihinkään suuntaan. En ymmärrä piirtämisestä tai sarjakuvasta paljoakaan, mutta kirjan kuvissa riittää paljon hienoa katseltavaa. Kirja on tavattoman runsas tarinoineen, sivuineen ja ajatelmineen. En silti osaa moittia sitä liioittelusta, sillä minä olisin voinut lukea vaikka lisääkin.

Teemoja toki on paljon: naisen asema, ihmiskauppa, globaali maailmantalous, rikkaus ja köyhyys, ympäristökysymykset, lännen suhde islamiin, uskonot, ihmiset moraaliset valinnat jne. Nämä yhteiskunnalliset aiheet ovat kuitenkin enemmän taustalla, osana päähenkilöiden elämää.

Minulle tämä sopi myös siksi, että Dodola on voimakas nainen, joka ei joten surkeimmillaankaan kokonaan alistu tai vaivu epätoivoon. Läpi kirjan kulkee toivon ja taistelun vire. Enempää paljastamatta minusta loppu on onnellinen ja kirjan kokonaissanoma hieno.

Kirjassa on viisautta:

Huumoria (koraanin mukaan Nooan vaimo ei päässyt mukaan arkkiin):

Aika paljon naiseuteen ja seksualisuuteen (aika rajujakin) liittyviä kuvia ja teemoja:

Todella kauniita kuvia:

MUUTA: Nyt on kirjan kilohinta ja laatu kohdallaan, tätä näyttää saavan n.25€ hintaan nettikirjakaupoista. Like- kustannus on tehnyt upea työn tämän suomentamisessa ja julkaisussa!

TOISAALLA: Kirjavinkit

TÄHDET: 

+ + + +( +)

Samasta kirjasta kirjoitan myös palstallamme Lily:ssä

Astrid Lindgren: Eläköön Eemeli

Astrid Lindgren: Eläköön Eemeli
1970, suom. 1973
WSOY 176s.

MIKSI?: Tämä löytyi omasta hyllystä ja itse rakastin Eemeliä pienenä.

LYHYESTI: Eemelin isä huutaa "EEMELI!" niin että koko Kissankulma raikaa. Paitsi, että tässä kirjassa Eeemeli tekee myös mahtavan urotyön.

FIILIS: Meillä ei ole ollut koskaan näin hauskaa minkään iltasatukirjan kanssa. Koko perhe alkoi vaivihkaa kokoontua yhdessä lukemaan tätä iltaisin ja välillä piti ihan väkisin malttaa lopettaa. Ja taisi myös joka ilta kikatuttaa. Tästä ei "koko perheen" -kirja enää parane!

Nämähän ei ole mitään maailman kiltimpiä tai suloisempia tarinoita. Eemeli vetää vahingossa kännit ja se kun Aatu melkein kuolee oli ihan kamalan pelottavaa. Kekseliäisyyden määrä on joka tapauksessa melkoinen ja puu-ukot lisääntyvät verstaassa. Tässä on jonkin verran uskovaista juttua, jotakin se voi häiritä. Uusi käännös olisi myös aivan mahtava juttu, monessa kohtaa huomaa suomennoksen olevan 40 vuotta vanha.

Haluisin lukea tämän heti uudelleen, mutta onneksi on kaksi muutakin osaa: Vaahteranmäen Eemeli ja Eemelin uudet metkut. Näitä ei taida olla juurikaan saatavilla, tosin kaikista kolmesta on otettu yhteispainos nimeltä Eemelin kootut metkut, ja siitä meneillään on  24.painos.

TÄHDET:
+ + + + +

PS. Seliseli, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää mistä ruuhkavuodet -termi tulee. Ruuhkaa tuntuu riittävän ja vähän siihen liittyen: Bloggaan myös Lily:ssä työni puolesta torstaisin Oisko tulta?-plastalla, tervetuloa tutustumaan.

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi
Norja 2010 (suom. 2012)
WSOY, 305 sivua
Aikamme kertojia

LYHYESTI: Autofiktiota tuhopoltoista ja identiteetistä

MISTÄ: Arvostelukappale

FIILIS: Tässä oli suorastaan jotain maagisen vetävää. En oikein tiennyt mitä odottaa ja se osoittautui loistavaksi lähtökohdaksi.

Gaute niminen kirjailija alkaa kirjoittaa kotikyllässään sattuneista tuhopoltoista samana vuonna kuin hän syntyi. Matkalla sivutaan sitä mitä olisi voinut olla ja mitä ehkä tapahtui. Samalla kirjilija kirjoittaa suhteesta omaan isäänsä ja tarinan siitä miten hänestä tuli lakimiehen sijaan kirjailija.

Romaani on erikoinen sekoitus thrilleriä ja jännitystä ja toisaalta taas autofiktiivistä ja pohdiskelevaa proosaa. Yhtä aikaa Gauten henkilökuvan kanssa piirty kuva pyromaanista, pojasta, joka oli niin toivottu. Ja niin kiltti. Taika tulee näiden kaikkien elementtien yhdistämisestä, kirjailijan oman tarinan kertomisesta sekä  rehellisen tarkkaavaisista ja rujoista ihmiskuvauksista.

Menneisyyden kokoaminen ei ole helppoa ja rakentuvat säikeet ovat moninaisia. Kirja jättää lukijalle tilaa oivaltaa ja löytää yhteyksiä, ehkä merkityksiäkin. Vanhemmat rakastavat lapsiaan, koko kylä kasvattaa ja yhdestä tulee yhtä, toisesta toista. Vastauksia jää jäljelle vain vähän, jos lainkaan.

TOISAALLA: Leena Lumi kertoo Norjan ykköskirjallisuuspalkinnon menneen oikeaan osoitteeseen ja olen täysin samaa mieltä (vaikka vertailukohtia ei olekaan).

MUUTA: Heivoll on vain 34-vuotias!
Tämä Aikamme kertojia -sarja on kyllä osoittautunut varsin luotettavaksi. Kolme seitsemästä, jotka olen lukenut, ovat olleet huippuja.

TÄHDET:
+  +  +  + (+)