meneillään, muutoksia ja tunnustus

Tämä tuli tänään kovin tarpeeseen. Kiitos paljon Leena Lumi! 

Tunnustuksen mukana tulivat seuraavat ohjeet:
- Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi. 
- Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla. 
- Kopioi post it-lappu ja liitä se blogiisi. 
- Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

En nimiä nyt lempiblogejani vaan ne, jotka tänään ovat ensimmäisenä mielessä.
Kirjojen salainen puutarha
Morren maailma
Järjellä ja tunteella
Kujerruksia
Amman lukuhetki

Minä olen ollut kotiäitinä, eli siis pois omasta virastani pian 1,5vuotta. Aika on mennyt todella nopeasti. Tarkoitukseni oli palata töihin heti vanhempainvapaan päätytyä, mutta jostain löytyi aina piilossa olleet kotiäitigeenit. Nyt näyttää kuitenkin, että uusi elämänvaihe on alkamassa. Se alkaa vain puolittain - eli pysyn kotona (ja niin pysyy lapsikin erinäisin järjestelyin), mutta alan tehdä 50% (etä)työaikaa. Tämä tarkoittaa, että minun kotiäitipäästäni pitäisi löytyä uusia soluja vähän erilaisten ongelmien ratkaisuun. Iso muutos on ollut myös esikoisen koulunaloitus, joka rytmittää arkea hurjasti. Muutokset on aina luopumista jostain, eikä siksi niin helppoja - mutta jos jossain olen hyvä niin kaikenmaailman suunnitelmissa ja lukujärjestyksissä ja aikomuksissa (paljon niistä tosin voi jäädä käytännössä tekemättä).

Tämä kuukausi on ollut paras lukukuukausi sitten äitiysloman. Uskonkin, että lapsen kasvaminen ja arjen tasaantuminen mahdollistaa lukemista paremmin. Yksi syy on tosin myös mies, joka on pitkästä aikaa intoutunut lukijaksi. Leffailtojen sijaan elokuuhun on mahtunut monta lukuiltaa. Kieltämättä syksyn uutuudet ovat innostaneet ahmimaan kirjoja.  Juuri nyt odotan eniten pääseväni lukemaan kehutun Ready Player One:in. Kesken on mm. Jukka-Pekka Palviaisen John Lennonin valkoinen flyygeli, joka vaikuttaa aikas hauskalta.

Maihinnousu ja kirjailijan etiikka

Tänään Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla otsikoissa on jälleen  Riikka Ala-Harjan Maihinnousu romaani. Edellisen sunnuntain huippukehuvaan arvioon tuli toinen näkökulma. Ala-Harjan sisko perheineen kertoo kirjailijan käyttäneen aivan suoraan heidän lapsensa sairastumista syöpään kirjan materiallina (myös aivan konkreettisesti mm. tekstiviestejä, fb-päivityksiä ja sähköposteja). Perhe kysyy tulisiko kirjailijalla olla mitään eettisiä ohjeita, joiden noudattamista valvottaisiin? Voiko lähiperheen tragediaa käyttää luvatta oman kirjansa materiaaliksi? Voiko näin tehdä lapselle?

Minäkin luin Maihinnousun. Se on kiistämättä erittäin hyvä kirja ja kirjailijan paras teos. Mitä ilmeisemmin se on niin hyvä, koska kirjailija tavoittaa tarkasti tunteet siitä, mitä lähipiirissä tapahtuu. Toisaalta myös sairauden kulku, lapsen ikä, harrastukset, vanhempien tuntemukset jne. ovat suoraan tosielämästä. Sillä aikaa kun syöpäsairaan lapsen vanhemmat ja perhe joutuvat elämään jatkuvien hoitojen, pelkojen ja suunnitelmien muutosten keskellä, kirjailija tuottaa heidän hädästään itselleen materiaalia - romaanin, josta riippuvat apuarahat ja toimeentulo.

Tämä on oikeastaan Enkeli-Elisasta heränneen keskustelun vastakohta: siinä kirjailija keksi tarinan, jota väitti todeksi. Vettenterä tuskin voi enää koskaan tulla otetuksi vakavasti kirjailijana. Tässä tapauksessa kirjailija väittää fiktioksi tarinaa, joka on sairauden osalta monessa kohtaa sanasta sanaan dokumentoitua. Hän saa osakseen ylistystä "kansainvälisen tason" romaanin kirjoittamisesta. Tämä on ehdottoman väärin.

Kirjailijalla on oikeus fiktioon, tarinoihin. He tietysti käyttävät kuulemiaan ja näkemiään asioita materiaalina kirjoissaan.Mutta kuinka lähelle, ihmissuhteissa ja ajallisesti, voi luvatta astua? Tapaus ei ole ainutkertainen - HS:n toimittaja on koonnut useamman valituksia herättäneen kirjan. Missään niistä ei ole kuitenkaan ollut aiheena syöpää sairastava lapsi.

Sattumalta muuten Chris Cleaven Gold romaanissa oli leukemiaa sairastava 8-vuotias tyttö. Cleave linkittäää tarinansa vahvasti syöpää sairastavien lasten auttamiseen ja kertoo tekemästään taustatyöstä. Tarjolla on myös tilinumeroita. Maihinnousussa ei ole mitään tällaista. Miksi ei edes voi omistaa kirjaa siskonpojan urheudelle, miksi lopusta ei löydy lastenklinikan tietoja? Omassa vastineessaan Ala-Harja ei myönnä tehneensä mitään väärää.

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu

Amy Chua: Tiikeriäidin taistelulaulu
Yhdysvallat 2011 (suom. 2011)
245s. Siltala

MIKSI?: Tästä puhttiin ilmestymisen aikaan paljon. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Päätin palata kasvatustarinaan kohinan laannuttua. Löysin tämän meidän kirjaston uutuuspokkarihyllystä.

LYHYESTI: Tiukkapipo-kiinalaisäiti päättää kasvattaa lapsistaan huippumenestyjiä.

FIILIS: Minusta kirja on loistava. Seuraa perusteluja:

1) Itsekritiikki. Chua pohtii avoimesti sitä kasvatusta, jonka hän on tytöilleen valinnut. Länsimaisesta näkökulmasta linja on pähkähullu: tytöillä on ohjelmaa joka ikiselle päivälle ja tunnille viikossa. Vierailut ystävien luokse eivät onnistu, omia harrastuksia ei valita, eikä kokeista tuoda kotiin kuin kymppejä. Chuaa ei haittaa myöntää käyttäytyneensä tyhmästi, hullusti ja jopa vahingoittavasti äitinä. Hän ajatteli vilpittömästi tekevänsä sitä, mikä on lapsille parasta. Parasta kirjassa on myös kohdat, joissa Chua jo jotain juttua puskiessaan tietää, että nyt menee pieleen, mutta ei voi itselleen mitään. Jälkiviisaus on niin kovin kovin tuttua vanhemmuudessa.

2) Huumori. Nauroin usein, ääneen ja pitkään. "Kuten kaikki aasialaisamerikkalaiset naiset, minäkin halusin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä alkaa kirjoittaa eeppistä äiti-tytär-romaania, joka perustuisi väljästi oman sukuni historiaan."

3) Samaistuminen. Minä ajattelen monessa kohtaa juuri kuten Chua. Haluan lapsilleni parasta. Haluan heidän menestyvän. Mutta kovin usein olen aika ihmeissäni siinä miten voisin parhaiten toimia äitinä, jotta niin tapahtuisi. (Länsimaisesti toki haluan lapsieni myös olevan onnellisia ja "löytävän oman tiensä", mutta loppujen lopuksi en usko siinäkään olevani kovin eri linjoilla kirjailijan kanssa.)

4) Vertailu kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen välillä. Itse ainakin hetkittäin älähtelin, kun kalikka kalahti:  länsimaiset lapset eivät kunnioita vanhempiaan tai länsimaiset vanhemmat ovat lastensa suhteen laiskoja.Tottakai kirjan tarkoitus on provosoida ja kärjistää, mutta kyllä näissä totuuttakin piilee. Sitten taas sellaiset näkökulmat, että lapsi on vanhemmalleen velkaa ja lapsen uskotaan pystyvän menestymään missä tahansa, ovat itselleni kovin vieraita. Tuntui, että tämän lukemisen jälkeen ymmärrän taas paremmin aasialaisia nuoria, joihin olen tutustunut.

Kirjan taphautmat tulee mielestäni myös asettaa kontekstiinsa. Tyttöjä kasvateiin hyvin toimeentulevassa, monin tavoin etuoikeutetussa ja erittäin akateemisessa amerikkalaisperheessa, jossa äidin tausta on kiinalainen. He saivat hyvin ankaran kasvatuksen, mutta eivät kuitenkaan eläneet rakkaudetta jossakin komerossa. Lisäksi heidän isänsa ja monet sukulaiset vaikuttavat varsin täyspäisiltä.

5) Epäonnistumiset. Perfektionistin kirja ei ole täydellinen, varsinkaan sen loppu. (Tai ehkä juuri tarkoituksellinen rosoisuus tekeekin siitä täydellisen?) Kiinalainen kasvatus ei tuota täydellisiä lapsia, kuten ei länsimainenkaan. Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle, synnyttää toisessa valtaisan kapinan. Tämäkin on kulttuurista riippumaton fakta. Huipuksi ei soitossa tai urheilussa tulla ilman luontaista lahjakkuutta ja loputonta harjoittelua. Se tarkoittaa usein hyvin rajoittunutta elämää, kasvatustavoista riippumatta.

6) Herättää pohtimaan kasvatusta. Chua on kovin äärimmäinen esimerkki, mutta ihailen silti monessa kohtaa hänen rohkeuttaan - sekä kasvattajana, että tämän kirjan kirjoittajana. Oikeastaan löysin kirjasta paljon yhtymäkohtia myös ns. uskonnolliseen kasvatukseen. Missä menee raja? Kuka saa määrätä miten lapsia tulee kasvattaa? (Lain puitteissa pysyttäessä.) "Hyvä kasvatus" ei ole mikään helppo tai yksinkertainen asia tässä nykytodellisuudessa. Tällaiset erinomaiset kirjat ovat minusta hyvä lisä kasvatuspohdintoihin ja -keskusteluun.

TÄHDET:
+ + + + +
(Sanon taas kerran, että nämä ovat genretähtiä. Omaelämänkerrallisena kasvatuskirjana tämä oli minusta aivan huippu.)

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset
Venäjä 1999 (suom. 2002)
186s. Tammi

MIKSI?: Minulla on kovasti intoa ja halua tutustua venäläiseen nykykirjallisuuteen, mutta hanke ei ole edistynyt. Nyt vihdoin tartuin tähän Ulitskajan vanhempaan suomennokseen.

LYHYESTI: Saattohoitoa venäläiseen tapaan 90-luvun New Yorkissa.

FIILIS: Mietin, oliko kirja minulle kuitenkin liian venäläinen? Kirjailija vie lukijan hienosti tunnelmaan: paahteisen kuuma asunto, jossa pärjää parhaiten alasti. Ihmisä tulee ja menee - hissi tuo mukanaan aina uusia yllätyksiä ihmisten muodossa. Amerikanvenäläisten yhteisö on tiivis. Asunnon keskushahmona on vääjämättä kuoleva Alik.

En ehkä silti ymmärtänyt paljoakaan, vaikkei kirjassa toisaalta ollut mitään vaikeaa. Tiedättekö tunteen? Neuvostoliiton kuolema ajoittuu samaan aikaan Alikin kuoleman kanssa, mutta puhuuko kirjailija siis siitä? Hauksinta ovat kirjassa todella nuo hautajaiset ja se, miten amerikassa asuvat venäläiset voivat tarkastella omaa kulttuuriperimäänsä ja maataan hieman ulkopuolelta.

Yksittäisiä hienoja kohtia oli useampia, tämä yksi:
"Tämä maa (Amerikka) vihasi kärsimystä. Se torjui kärsimyksen olemassaolon, salli sen vain yksittäistapauksessa joka vaati välitöntä asiaan puuttumista.(...) Tätä Fiman oli venäläisillä aivoillaan vaikea käsittää. Hänet kasvattanut maa rakasti ja arvosti kärsimystä, jopa sai siitä ravintoa; kärsimykset kasvattivat, tekivät aikuiseksi, viisaammaksi..."

TOISAALLA: Yksi ainoa (?) arvio löytyy blogistaniasta - Marissa ystävällisesti vinkkasi bloginsa perusteelliseen postaukseen. Muista suomennoksista, Naisten valheet ja Medeia ja hänen lapsensa, löytyy ueampia arvioita (linkit vievät Sallan lukupäiväkirjan ja Järjellä tunteella -blogien postauksiin).

TÄHDET:
+ + +

Liisa Seppänen: Surun satuttamat

Liisa Seppänen: Surun satuttamat. Kertomuksia läheisen kuolemasta.
Suomi 2012
181s. Kirjapaja

MIKSI?: Tuttu kirjilija, tuttu aihe.

LYHYESTI: Kuolema on kaikille sama, mutta läheiset se vie aina  tntemattomille teille.

FIILIS: Seppäsen mukana mennään tapaamaan kuoleman kohdanneita, joiden syvimmästä surusta on jo kulunut aikaa. Kirjassa seitsemän eri tilanteissa ja eri ikäisenä läheisensä menettänyttä kertoo matkastaan kuoleman varjossa.  Aika tuo väistämättä aina perspektiiviä - se, mistä ei millään luullut voivansa selvitä lainkaan on väistämättä vienyt jonnekin uuteen. On täytynyt keksiä keinot sanoittaa ja kirjoittaa suru osaksi omaa elämäntarinaansa. Kirjassa välittyy hienosti se, miten erilainen on jokainen kuoleman kohdanneen tarina.

Kuoleman lähellä niin pappi kuin varmaan kaikki muutkin joutuvat peilaamaan omaa elämäänsä suhteessa kuolemaa. Seisotaan sen faktan edessä, että tässä elämässä ei pääse kuolemaa pakoon. Jokaisen kirjan tarinan jälkeen Seppänen viittaa jollain tapaa omaan elämäänsä suhteessa kerrottuun. Pidin valtavasti tämän viisaan naisen pohdituista ja armollisista sanoista.

Kirja ei saarnaa, mutta pitää tiukasti kiinni kristinuskon perustasta, toivosta. Että illan jälkeen tulee uusi aamu,  että suurimmankin surun kanssa voi kulkea eteenpäin, että kuolema ei tarkoita loppua.

TÄHDET:

 + + + +

Camilla Läckberg: Majakanvartija

Camilla Läckberg: Majakanvartija
Ruotsi 2012 (suom.2011)
500s. Gummerus

MIKSI?: Läckbegin Merenneito oli oikein onnistunut dekkarikokemus. Kirjan loppu teki seuraavan osan lukemisesta välttämättömän. Kyllähän tätä odotettiinkin.

LYHYESTI: Arvoituksettomasta miehestä tulee poliisien arvoitus. Elävät ja kuolleet kulkevat majakanvartijan saarella.

FIILIS: Nautitaan ahmien! Annie on joutunut pakenemaan kotoaan poikansa kanssa, Matte taas on palannut lapsuutensa maisemiin. Erica ja Anna perheineen toipuvat onnettomuudesta. Poliisiaseman tuttu porukka joutuu taas ratkomaan murhaa.

Majakanvartijan saarella käydään nykyisyydessä kuin myös  1870 -luvulla. Takauman olisi voinut lukea omana erillisenä tarinanaan, mutta nyt se on laitettu rytmittämään kirjaa.

Läckeberillä on kirjassaan paljon henkilöitä ja tapahtumia. Hän osaa taitavasti pallotella kaikkea ilmassa. Itse ajattelen, että tällaiseen dekkariin pitääkin sotkea vähän ylimääräistä, jotta jännitys säilyy loppuun asti. Jostain syystä tätä lukiessani arvasin paljon tapahtumista etukäteen (kerta se on ensimmäinenkin), mutta se ei haitannut.

Teemana naisiin ja lapsiin kohdistuva perheväkivälta on tärkeä, mutta kieltämättä aika yllätyksetön. Marginaaliin halusin välillä piirtää huutomerkkejä, niin hienosti Läckberg sanoo jonkun asian. Toisaalta dialogi on tasaista, mutta kuitenkin aika jouhevaa. Tuttujen hahmojen arkinen uskottavuus ja inhimillisyys on tämänkin kirjan vahvuus.

TOISAALLA:
Leena Lumi, Katja ja Norkku ovat ainakin jo käyneet kirjasta keskustelua. Yleinen fiilis heillä on ollut ollut hitusen "höh". Itse en ole ollenkaan näin kriittinen -  Läckeberg lunastaa lupauksensa tämän hetken dekkarisuosikkinani. Rachelle on kannen kanssa yhtä mieltä siitä, että kyseessä on Läckebergin paras kirja.

TÄHDET:
+ + + +

PS. Voit osallistua tämän kirjan arvontaan blogin fb-sivulla.

hyvänmielen top10 -kirjat

Kirjaurakka- blogista lähteneessä haasteessa listataan kirjoja, jotka tuovat hyvän mielen.

1. Mary Ann Shaffer & Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

Tänä kesänä olen suositellut tätä kaikille mukavaa kesäkirjaa kyseleville. Aivan ihastuttavan ihana.

2. David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

Tämä on mahdollista nähdä nyt myös elokuvana. Kirja sai minut oikein hyvälle tuulelle.

3. Garth Stein: Tiellä pysymisen taito 

Lue ihmeessä tämä koiran kertoma selvitymistarina, jossa päädytään melkoiseen umpikujaan. Mutta kaikesta voi selvitä, ainakin jos osaa puhua ja omistaa peukalot.  Tai sitten tosi fiksun koiran. Ja keksii keinot noiduttua seepraa vastaan.

4.  David Nicholls: Sinä päivänä 

Jotkut ovat ärsyyntyneet tästä (Dex!)  liikaa pysyäkseen hyvällä mielellä tämän luettuaan, mutta minulle tämä kuuluu tähän kategoriaan.

6. Patricia Wood: Onnenpoika

Luin tämän jo ennen blogia ja nyt huomaan, ettei 2009 suomennetusta kirjasta löydy Googlella yhtään arviota. Vääryys! Kyseessä on suloinen tarina yksinkertaisesta miehestä, joka voittaa lotossa $12milj.

7. Erlend Loe: Supernaiivi

Minun ei olisi mahdollista tehdä tällaista listaa mainitsematta tätä kirjaa.

8. Miina Savolainen: Maailman kaunein tyttö

Valokuvakirja täynnä vaikutavan kauniita ja voimaannuttavia kuvia huostaanotetuista tytöistä. Tästäkään ei omassa blogissani ole kunnollista arviota.

9. A.A.Milne: Nalle Puh

Kirja, johon tartun halutessani piristyä on Nalle Puh - uudelleen ja uudelleen. Se vaan on niin. Kokeilkaa itse. Luulen, että lääkärien kannattaisi kirjoittaa tästä resepti ihmisille, jotka syystä tai toisesta tuntevat olonsa surkeaksi.

10. Tove Jansson: Taikatalvi

Myös muumit auttavat moneen murheeseen.

Mike Pohjola: Ihmisen poika

Mike Pohjola: Ihmisen poika
Suomi 2011
607s. Gummerus

MIKSI?: Kiinnostava suomalainen kirjailija, jota en ole ennen lukenut. Uskonnollisia teemoja.

LYHYESTI: "Raamattu" viime vuosikymmenistä.

GENRE: Löyhästi omaelämänkerrallinen sukupolviromaani

FIILIS: Olen kiitollinen Pohjolalle lukuilon lopullisesta palaamisesta. Ahmin sivuja, naurahtelin, punastelin, kiukustuin - nautin lukemisesta. Petyinkin toki.

Uskonnollisten viittausten ja pohdintojen lisäksi lukija  pääsee tutustumaan minulle ihan vieraisiin maailmoihin -  larppaukseen  ja roolipeleihin. Mukana on runsaasti likaista kunnallispolitiikkaa, vähän Jerusalemin syndroomaa ja paljon Turkua. Olen saman ikäinen kuin kirjailija ja kasvoin samaan tahtiin kirjassa mainittujen maailmanlopun pelkojen ja tietotekniikan murroksen kanssa.

Pohdin kirjan suhtautumista uskontoon enemmän Lily:n blogissa. Kirjalliesti ajattelen Pohjolan haukanneen itselleen  aivan valtavan kakun. Liian ison. Omaelämänkerran kirjoittaminen raamatun muotoon on niin hullu ajatus, että kunnioitan sitä. Monessa kohdassa kirjailija onnistuukin loistavasti. Innostukseni laimeni aiheiden laajentuessa liikaa ja uskontokritiikin voimistuessa niin vahvaksi, että päätarinan vahva kasvukertomus haalentui.

TOISAALLA:
Ihmisen poika on innoittanut sen lukeneet bloggaajat erinomaisiin arvioihin. Katja pohtii kiinnostavasti kirjan monitahoisuutta. Jori ei innostunut vaihtoehtoisista lopuista, kun taas Kirjakosta ne olivat perusteltuja. Myös kirjanurkkauksen Zephyr on kirjoittanut kirjasta. 

TÄHDET:
+ + + (+)

copycat-kansi, tähtikriisi ja lukuilon paluu

Viime vuonna pääsin "pistesijoille" Amman copycat-kansikilpailussa. Jatkan tällä perheenjäsenlinjalla. Tänä vuonna olisin halunnut panostaa kanteen enemmänkin ja varaan option tämän kuvaidean parantamiseen.  Jos tämän tekisi perheen nuorimmasta jäsenestä, siitä tulisi oikeamman oloinen. Sitä varten kuopukselle pitäisi antaa jonkin sortin rauhoittavia, että se istuisi hetken paikallaan. En myöskään omista peruukkia... No, joka tapauksessa, tässä kuva:

Tähtikriisi tulee siitä, että huomaan itse miten huonosti verrattavissa kirjat ovat toisiinsa. Ajattelen antavani genretähtiä, eli esim. chick-lit - romaani tai dekkari vertautuu muihin tuon lajin kirjoihin, eikä "kilpaile" muiden kanssa. Välillä haluiaisin muuttaa tähtiä ja huomaan mielipiteeni muuttuneen jälkikäteen. Lopputulemana on kuitenkin se, ettei tämä ole kovin vakavaa.

Täytyy myös julistaa lukuilon paluusta! Olen kärsinyt suurta nihkeyttä monien kirjojen kanssa viime aikoina - melkinpä koko kevään, mutta nyt tuo alkaa selvästi taipumaan. Oli myös ilo tavata kahta ihailemaani kirjabloggaajaa - tämä vei harmin pois siitä, että isompi tapaaminen jäi välistä. Huomasin myös aivojeni vakavan kotiäitysvireen kuunnellessani toisten viisaita juttuja. Joka tapauksessa - lukeminen on parasta!!!

Chris Cleave: Gold

Chris Cleave: Gold
Englanti 2012
336s.
Kindle on iPad

MIKSI?: Olen lukenut kirjailijan aikaisemmat kirjat, Incendiary ja Little Been tarina. Tämä ilmestyi nyt heinäkuussa.

LYHYESTI: Olympiaurheilijalla ei ole aina helppoa, ainakaan radan ulkopuolella.

JUONESTA:  Zoe, Kate ja Jack ovat 19-vuotiaana poikkeuksellisia ratapyöräilijälupauksia. Heidän tiensä yhdistyvät sekä radalla, että yksityiselämässä. Jatkuvasti vastakkain olevat Zoe ja Kate eivät voisi olla erilaisempia. Tarinassa käydään takaumien kautta läpi mennyttä - tapahtumahetkellä pyöräilijät ovat 32-vuotiaita ja valmistautumassa Lontoon Olympialaisiin. Isona sivujuonena urheilun ja ihmissuhteiden lisäksi mukana on 8-vuotias leukemiaa sairastava Sophie (sairaan lapsen hoitaminen on vanhemmuuden olympialaiset).

FIILIS: Alkuun pelästyin Cleaven pettäneen minut. Olen negaillut lähes kaikkien viime aikoina lukemieni kirjojen kanssa ja väkisin pelkäsin tämänkin kanssa käyvän huonosti. Henkilöihin tutustuminen ja heidän  myöhempien valintojen pohjustus etenee hitaasti. Oikeastaan vasta puolivälissä huomasin lukevani onnistunutta romaania.

Pöyräily on minulle täysin vierasta, kuten myös huippu-urheilu. Cleave osaa tuoda ratapyöräilyn lähelle ummikkolukijaa ja kirjoittaa jännittäviä ratathrillerikohtauksia. Kuka voittaa? Onko tärkeämpää voittaa radalla vai oikeassa elämässä? Luvassa on monenlaista draamaa, joka avautuu lukijalle sivu sivulta. Ei ole helppoa päättää kenen puolella on, vaikka valmentaja Tom on sellaisen valinnutkin.

Kirjasta tunnistaa hyvin Cleaven tyylin, vaikka tämä on selvästi vähemmän yhteiskunnallinen kuin aikasemmat romaanit. Pidin siitä, miten kaikki keskittyy näihin muutamiin henkilöihin. Toisaalta se tekee tiettyä epäuskottavuutta tarinaan.

MUUTA: Huomaan, että kirjailijan tapaaminen selvästi innostaa lukemaan hänen kirjojaan. Mietin myös, etten pitänyt Cleavea mitenkään erityisen sporttisena (sori), mutta tiettävästi hän on ihan henkilökohtaisesti kokeillut rajojaan ratapyöräilyssä tehdessään taustatutkimusta kirjaa varten. Nostan hattua.

Vaikuttavaa taustatyötä on tehty myös lapsen vakavan sairastamisen osalta. Kerronta on sydämeenkäyvää. Tiedän kuitenkin aiheesta jotain ja minua häiritsivät virheet - toisaalta ymmärrän niiden olleen tarinan kerronnan kannalta vällttämättömiä. Ihan oikea sairastaminen kun on kamalan tylsää. Sophie on muuten Star Wars- fani ja tämmöiseltä ei-fanilta meni joitain kohtia aika ohi.

Kirjan julkaisu oli ajoitettu olympialaisten alkuun ja sijoittuu siis osin sinne. Taitavaa ajankohtaisuuttta ja markkinontia.

Ylempi on brittikansi, alempi jenkki. En suuresti innostu kummastakaan.

TÄHDET:
+ + + +