Vieraskirjoitus: Kolme kaupunkia kirjojen ystävälle

Huomasin, että Hanna Kirjainten virrassa-blogissa oli eilen hieno vieraskirjoitus.  Nyt on yllättäen tarjolla toisenlaista bloggausta ja vierailua myös täällä.

Kirjoittajasta:

"Heini on intohimoinen lukija ja kirjoittaja, joka on kirjallisuuden ja journalistiikan opiskelujen kautta päätynyt asumaan Lontooseen. Hänen mielestään parhaita kirjoja ovat sellaiset, jotka saavat ihon kananlihalle ja paras paikka lukea on kauas menevä bussi."

Kolme kaupunkia kirjojen ystäville

Vieraissa kaupungeissa vierailu on aina jännittävää. Jalkojen alla lepäävät uudet, tutkimattomat kadut eikä koskaan tiedä varmasti, mihin ne johtavat. Ehkä vielä kihelmöivämpää on tutustua uusiin kaupunkeihin kirjallisuuden kautta.  Monet tuntevat James Joycen Dublinin ja Shakespearen tai Dickensin Lontoon, mutta maailmassa riittää paljon mielenkiintoisia, vähemmän tunnettuja kirjallisia kaupunkeja: Pietari, Budapest ja Istanbul ovat kaikki täynnä kaunokirjallista historiaa.

Pietarin kahdet kasvot

Vaikka Pietari on fyysisesti aivan lähellä, siellä tuntee monella tapaa astuvansa vieraaseen maailmaan. Ikivanhoja kivisiä katuja kulkiessaan vierailija tuntee selvästi kaupungissa vaikuttaneiden suurten kirjailijoiden hengen: täällä ovat askeltaneet myös Tolstoi ja Dostojevski.

Erityisen kiehtovan Pietarista tekee sen myyttinen asema maan kirjallisuudessa, jossa Pietari on aina ollut kaksijakoinen kaupunki: toisaalta se on valoisten puistojen, kauniiden rakennusten ja rakastavaisten ikuinen kulttuurikaupunki, toisaalta tuhoon tuomittu, löyhkäävien takakujien, epätoivon ja hulluuden kaupunki. Tätä ovat omalla tavallaan kuvanneet suuret kirjoittajat aina Gogolista Anna Ahmatovaan ja Andrei Belyihin.

Kaupungissa on enemmän kirjallisuusmuseoita kuin missään muualla maailmassa. Täällä voi vierailla esimerkiksi Dostojevski-museossa asunnossa, jossa Karamazovin veljekset -teos syntyi ja jossa on yhä kirjailijan huonekaluja ja kirjeitä. Leo Tolstoi -museo omistaa mittavan kokoelman alkuperäisiä, käsinkirjoitettuja tekstejä ja Pushkinin kotimuseossa Moika-joen varrella voi yhä nähdä verijäljet sohvalla, jolle kirjailija kuoli kaksintaistelun jälkeen. Pushkinin kodista on hyvä jatkaa Literaturnoye Café -kahvilaan, jossa Pushkin, aivan kuten henkilöhahmonsa Jevgeni Onegin, söi viimeisen ateriansa.

Matkalukemiseksi: Täällä jos missään kannattaa uppoutua Dostojevskin Rikokseen ja Rangaistukseen.

Kuvalähde

Orhan Pamukin mystinen Istanbul

Monelle Istanbul on yhtä kuin kirjallisuuden Nobel-voittaja Orhan Pamukin kirjoissaan kuvaama Istanbul, maaginen kaupunki jossain uuden ja vanhan, länsimaistumisen ja perinteen välimaastossa. Hänen teoksensa ovat myös hyviä opaskirjoja kaupungissa ensi kertaa vierailevalle. Kuten Pamuk kirjoittaa: ”Nauttiaksesi Istanbulin sivukujista ja arvostaaksesi sen raunioissa sattumanvaraisesti kasvavia viiniköynnöksiä sinun on ennen kaikkea oltava niille tuntematon”.

Pamukin omaelämäkerralinen Istanbul - muistot ja kaupunki  ja traaginen Viattomuuden museo vievät matkalle 50- ja 60-lukujen nopeasti muuttuvaan Istanbuliin ja erityisesti Nisantasi-asuinalueelle, jossa Pamuk vietti ensimmäiset vuotensa. Täällä voi nähdä ja kokea modernin, äärettömän rikkaan Istanbulin, jossa naiset kantavat poikkeuksetta merkkilaukkuja. Toinen ääripää taas löytyy Istanbulin korkeimmasta kohdasta, 1500-luvulla rakennetun Mihrimah Sultan -moskeijan juurella kiemurtelevilta, labyrinttimaisilta pikku kujilta, jossa voi ihmetellä kaupungin ikiaikaisia rakenteita ja kaduilla kortteja pelaavia vanhoja miehiä.

Pamukin kirjoista välittyvä kaunis ja melankolinen kuva kaupungista tiivistyy hyvin näkymään kuuluisalta, kahta mannerta yhdistävältä Galata-sillalta. Päivisin silta täyttyy kalastajista, mutta hienoimmillaan se on auringonlaskun aikaan. Aivan kuten nuori Pamuk aikoinaan, voit seisoa sillalla kuunnellen meren kohinaa ja lokkien kirkunaa kaupungin siluetin piirtyessä terävänä punaista taivasta vasten.

Viattomuuden museossa rakastettunsa menettävä mies muuttaa tämän talon museoksi, jonne hän kerää naisesta ja heidän yhteisestä ajastaan muistuttavia esineitä. Nyt yksi Istanbulin suosituimmista nähtävyyksistä on kirjan museoon perustuva, todellinen Viattomuuden museo.

Matkalukemiseksi: Pamukin Istanbul - muistot ja kaupunki, tietenkin.

Kuvalähde

Kirja- ja kahvilahistoriaa Budapestissa

Unkarin kirjallinen historia on pitkälti sidottu Budapeastin historiallisiin kahvitaloihin, jotka nousivat kukoistukseen 1900-luvun alussa. Kahvitalot olivat kirjailijoiden kohtaamispaikkoja, työpaikkoja – välillä jopa lähes koteja. Kahvilat tarjosivat kirjailijoille ilmaista mustetta sekä paperia ja halvan ”kirjoittajan menun”, johon kuului leipää, juustoa ja leikkeleitä.

Tarinan mukaan kirjailija Ferenc Molnár halusi Budapestin legendaarisimpiin kahviloihin kuuluvan New York Cafen pitävän ovensa auki vuorokauden ympäri ja heitti siksi paikan avaimet Tonavaan. Loistokkaassa New York Palace -hotellin alakerrassa sijaitseva kahvila oli 1900-luvun alussa maan kirjallisen eliitin tukikohta ja on säilyttänyt arvokkaan ilmapiriinsä nykypäivään saakka. Toinen vahvan kirjallisen historian omaava kahvila on Centrál Café, jossa on kirjoitettu monia tärkeitä romaaneja ja perustettu maan tärkein kirjallisuusjulkaisu Nyugat.

Cafe Pilvax oli aikoinaan Unkarin kansalliskirjailijana pidetyn ja unkarilaisen runouden maailman tietoisuuteen nostaneen runoilija Sándor Petőfin kantakahvila, jossa hän johti kirjallisia keskusteluja ja kirjoitti kuuluisan, vuoden 1848 suureen vallankumoukseen vaikuttaneen Nemzeti dal(”kansallislaulu”) -runonsa. Valitettavasti kahvila tuhottiin vuonna 1912 sodan jaloissa. Lähes kaikki tärkeimmät Unkarin kahvitalot suljettiin liian poliittisina neuvostovallan ajaksi, mutta New York Cafen Ja Central Cafen lisäksi monet ovat avanneet ovensa uudelleen viime vuosina.

Eniten kahviloista ja niiden kirjallisesta historiasta saa irti osallistumalla ohjatulle kahvilakierrokselle, johon kuuluu kulttuurin lisäksi myös runsaasti kakun syömistä. Historiallista teemaa on Budapestissa helppo jatkaa myös hotellissa – esimerkiksi  Budapestin vanhimpiin hotelleihin kuuluva Hotel Gellert ja barokkityyliin rakennetty taidehotelli Art'otel ovat mielenkiintoisia majapaikkoja. Matkanvaraussivusto Expedialta löytyy hyviä tarjouksia hotelleihin Budapestissa.

Matkalukemiseksi: Nobel-voittaja Imre Kerteszin Kohtalottomuus.

Kuvalähde

Heini

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset

Ljudmila Ulitskaja: Iloiset Hautajaiset
Venäjä 1999 (suom. 2002)
186s. Tammi

MIKSI?: Minulla on kovasti intoa ja halua tutustua venäläiseen nykykirjallisuuteen, mutta hanke ei ole edistynyt. Nyt vihdoin tartuin tähän Ulitskajan vanhempaan suomennokseen.

LYHYESTI: Saattohoitoa venäläiseen tapaan 90-luvun New Yorkissa.

FIILIS: Mietin, oliko kirja minulle kuitenkin liian venäläinen? Kirjailija vie lukijan hienosti tunnelmaan: paahteisen kuuma asunto, jossa pärjää parhaiten alasti. Ihmisä tulee ja menee - hissi tuo mukanaan aina uusia yllätyksiä ihmisten muodossa. Amerikanvenäläisten yhteisö on tiivis. Asunnon keskushahmona on vääjämättä kuoleva Alik.

En ehkä silti ymmärtänyt paljoakaan, vaikkei kirjassa toisaalta ollut mitään vaikeaa. Tiedättekö tunteen? Neuvostoliiton kuolema ajoittuu samaan aikaan Alikin kuoleman kanssa, mutta puhuuko kirjailija siis siitä? Hauksinta ovat kirjassa todella nuo hautajaiset ja se, miten amerikassa asuvat venäläiset voivat tarkastella omaa kulttuuriperimäänsä ja maataan hieman ulkopuolelta.

Yksittäisiä hienoja kohtia oli useampia, tämä yksi:
"Tämä maa (Amerikka) vihasi kärsimystä. Se torjui kärsimyksen olemassaolon, salli sen vain yksittäistapauksessa joka vaati välitöntä asiaan puuttumista.(...) Tätä Fiman oli venäläisillä aivoillaan vaikea käsittää. Hänet kasvattanut maa rakasti ja arvosti kärsimystä, jopa sai siitä ravintoa; kärsimykset kasvattivat, tekivät aikuiseksi, viisaammaksi..."

TOISAALLA: Yksi ainoa (?) arvio löytyy blogistaniasta - Marissa ystävällisesti vinkkasi bloginsa perusteelliseen postaukseen. Muista suomennoksista, Naisten valheet ja Medeia ja hänen lapsensa, löytyy ueampia arvioita (linkit vievät Sallan lukupäiväkirjan ja Järjellä tunteella -blogien postauksiin).

TÄHDET:
+ + +

Inna Patrakova: Naapurit

Inna Patrakova: Naapurit
Suomi/Venäjä 2011
190 sivua. Helsinki-kirjat


MIKSI?: Kun täällä meillä päin tulee harjoiteltua naapuruutta venäläisten kanssa päivittäin, niin täytyyhän siitä kertova kirja lukea.

LYHYESTI: Suomalainen pariskunta saa uusrikkaat venäläiset mökkinaapurit Saimaalle.

FIILIS: Kaikenlaisten häirikkönaapurieden jälkeen saapuu pahin mahdollinen katastrofi Leppästen mielestä: venäläiset naapurit. Voiko roskakatokseenkaan mennä enää kuin luotiliiveissä?

Patrakova rakentaa tarinansa leikitellen stereotypioilla. Kyytiä saavat niin suomalaiset kuin venäläisetkin: tässä onkin kirjan ehdoton vahvuus. Kirjailija on Suomessa asuva venäläinen, joten hän tietää mikä tällä puolen rajaa vaikuttaa täysin kummalliselta (esim. roskien lajittelu) ja hänellä on myös riittävästi tietämystä siitä, mikä suomalaisia vastaavasti ihmetyttää rajanaapureissaan. Kumpikaan osapuoli ei pääse loistamaan tässä asetelmassa. Yhteistä löytyy lähinnä viinanjuonnissa, mutta onneksi myös hädässä autetaan. Yksi näkökulma lisää tulee Leppästen tyttärestä, joka vanhempiaan ärsyttäkseen opiskelee venäjää yliopistossa. Päästäänpä tarinassa vierailemaan Pietariinkin varsin rajuin seurauksin.



Kirja on varsin lyhyt ja sopiva välipalakirjasi. Siinä on tavallaan kaksi tarinaa, joiden yhteenliittäminen ei ihan onnistu. Kärjistykset toimivat hauskuuttajina, mutta toisaalta olisin toivonut menemistä pintaa syvemmälle. 

(Itse olen vieraillut Venäjällä useasti, tosin pitkälti avustustarkoituksissa, mutta myös lomilla. Tyttäreni aloitti Suomalais-Venäläisen koulun eskarissa. Minulla on venäläisiä ystäviä jne.. SILTI on myönnettävä, että väärinkäsityksiä ja ennakkoluuloja löytyy itseltä ja lähipiiristä vaikka muille jakaa. Niiden niittämiseen tarvitaan paljon lisää kanavia.)

MUUTA: Aihe on ehdottoman tärkeä! Mahtavaa, että Suomessa julkaistaan tällainen kirja. Tuntuu ikävältä luokitella, mutta minä en ainakaan tiedä yhtään venäläisen maahanmuuttajan kirjoittamaa kirjaa tämän lisäksi. Löysin muuten sivuston ruslania.com jossa myydään kirjoja, jotka liittyvät Venäjään tai ovat venäläisten kirjoittamia. Kannattaa tutustua!

JA VIELÄ: Kansi on minusta hauska ja tarkasti kirjalle tehty. Takakantta en sijaan suosittle lukemaan. Ikävä kyllä siinä on taas hyvä esimerkki siitä, miten pieleen takakansitekstin voi kirjoittaa. Kommenteissa Mari A. kertoi lukeneensa kirjailijan esikoisen(?) Tulkki. Onko muut lukeneet sitä?

TÄHDET:
+ + + (+)

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä

Andrei Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Ranska 2009 (suom.2010)
242 sivua, WSOY

MIKSI?: Makine on ollut listalla jo pitkään. Tätä hehkutti erityisesti kirjanurkkauksen Zephyr.

LYHYESTI: Ranskalais-venäläinen kirjailija palaa Venäjälle ja päätyy muistelemaan menneitä.

FIILIS: Tässä kirjassa on kolme melkeinpä irrallista osaa. Ensimmäinen kertoo vanhemmasta kirjailijasta Sutovista, joka eroaa nuoresta rakastajastaan. Kerronta vie heti mukaansa: kirjailijan itsesääli hymyilyttää ja sai sympatiani. Tässä kai sukupolvien eroa ja nykyaikaa päästään kuvaamaan niin, että se aiheuttaa melko kontrastin kirjan viimeiselle luvulle.

Toisessa osassa Sutov palaa Venäjälle tapaamaan nuoruuden rakkauttaan. Tämä jäi ehkä kaikkein irrallisemmaksi. Kohtaamista ei synny. Kaupunki joka on kärsinyt niin paljon juhlii 300v. syntymäpäiviään, eikä mikään ole niin kuin ennen. Onko se hyvä vai huono?

Kolmas osa on ehdottomasti vaikuttavin. Siinä päästään vanhan, kuuro-mykäksi luullun miehen muistelmiin piiritetystä Leningradista ja sodan jälkeiseen aikaan. Makine onnistuu kirjoittaa niin, että lukija näkee kaduille jäätyneet ihmiset ja tuntee nälän, johon 125g leipäpala ei auta lainkaan.  Sodan ja järjestelmän järjettömyys tulee vastaan uudelleen ja uudelleen. Venäjän historia on jotenkin vaan niin masentava. Eikä näistäkään tapahtumista ole vielä kulunut kauaa. Sen tämä tarina aiheutti, että minun oli pakko etsiä tietoa ja lukea kaikkea mahdollista Leningradin piirityksestä.

Makine on taitava, vaikka kirajsta jää varsin hajanainen kuva. Kirjailija ilmeisesti arvostelee tätä aikaa kuluttamisesta ja ehkä myös unohtamisesta (aivan syystä). Sanoma ei silti kuulu kirkkaana. Jatkan kuitenkin tutustumista Makineen, hyllyssä odottaa jo Ranskalainen testamentti, kirjailijan menestykseen vienyt esikoinen.

MUUTA: Makine on oikeasti venäläinen ja asunut siellä 30v elämästään. Hän kuitenkin sai 1987 poliittisen turvapaikan Ranskasta. Kirjansa hän on julkaissut ranskaksi ja Ranskassa. Pitäisin silti kirjaa pikemminkin venäläisenä kuin ranskalaisena.

TÄHDET:
+ + + +

Mitä kokemuksia teillä muilla on Makinesta? Entä onko joku lukenut jotain Leningradin piirityksestä, mitä haluaisi suositella?

Mihail Bulgakov:
Saatana saapuu Moskovaan
omalaatuinen
pannassa ollut
klassikko
(venäjä 1969)
+++