Suomi 2011
Avain, 256s.
MIKSI?: Mä en tiedä miksi mä ajattelin, että tämä ei ole minun kirjani. Mutta kun se törrötti uutuushyllyssä kirjastossa, otin mukaani.
LYHYESTI: Viiltävän tarkasti ja hienosti kirjoitetut novellit aiheuttivat melkein fyysistä kipua lukijassa. Hyvällä tavalla.
FIILIS: Mä siis olin aivan puulla päähän lyöty siitä miten hieno kirja tämä on. Silfverberg kirjoittaa asioista, joita moni ajattelee, mutta kukaan ei tunnusta eikä ainakaan sano ääneen. Silti hänen ei tarvitse saarnata, vaan tarinan kertominen riittää.
"Hän haluaisi vain kaksi elämää, kaksi rinnakkaista elämänsä juonta, joista toisessa olisi lapsi, toisessa vain hän, ei lasta, ei ketään muuta. Autio planeetta vain hänen kävellä, täydellinen hiljaisuus."
Kymmenen novellia ovat keskenään erilaisia. Eripuraiset ja surevat veljekset keksivät oravalle nimeksi Raija. Pienen pojan pyynnössä kuvastuu aikuisen kaipuu anteeksiantoon. Raskaana oleva nainen päätyy nukahtamaan emakkohäkkiin. Miehen ääneksi vaihdettaessa huomasin jotain vaikeutta sujuvuudessa. Loppua kohden intensiivisyys lukemisesta katosi. Silti tämä on ehdottoman laadukasta luettavaa alusta loppuun. Muutamat henkeäsalpaavat novellit kirjan alussa jäivät erityisesti mieleen.
Kirjan nimi pakottaa ajattelemaan eläinnäkökulmaa, vaikka se ei olekaan kaikissa novelleissa läsnä. Takakannen karmiva kysymys jää seuraamaan lukijaa sivujen kääntyessä: "Mikä lopulta erottaa ihmisen eläimestä? Mikä muu kuin tavarat, velvollisuudet ja valheet?"
TOISAALLA: Liisan mielestä novellit jäivät vaisummaksi kuin esseekokoelma Luonto Pakastimessa. Katjasta tässä on sekä tasapaksuutta että epätasaisuutta. Luettua blogin Sanna sanoo jokaisen novellin olleen tavallaan hyvä. Arjalle novelleista jäi välähdyksiä mieleen kaihertamaan. Karoliina oli lukenut vain(?) Emakkohäkkinovellin ja itkenyt (kohta 3). (Minulla on omituinen tunne, että tykkään koko ajan kirjoista, joista muut eivät ole niinkään tykänneet.)
TÄHDET:
+ + + + (+)
