30. syyskuuta 2012

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Alison Bechdel: Äideistä parhain
Yhdysvallat 2012 (suom. 2012)
288s. Like

MIKSI?: Pidin todella paljon Bechdelin Hautuukodista. Tämä uusi äitisuhdetta ja terapiaa käsittelevä kirja kiinnosti kovasti, vaikka kirjailijan Lepakkoelämää - sarjikset aiheuttivat minulle pettymyksen.

LYHYESTI: Lukijalle piirretään kirjailijan oma äitisuhde terapiaprosessin kautta.

FIILIS: Terapiassa Bechdel käsittelee aika usein myös sitä, miten kadehtii muiden menestystä kirjailijan tai sarjakuvataiteilijan urallaan. Siksi tuntuu aika vaikealta lytätä tätä, mutta täytyy vaan toivoa että kymmenien vuosien psykoanalyysi ja-terapia ovat opettaneet suhtautumaan tyynesti krittiikkiin. (Ja jättämään väliin arviot joiden lukemiseen tarvitsee google translate-toimintoa.)

Minua kiinnostavat kirjan aiheet erityisen paljon: terapia ja äitisuhde. Olen itsekin käyttänyt samaan tarkoitukseen paljon aikaa ja rahaa. Kirja sisältää samoja oivalluksia kuin omassa prosessissani, se menee syvälle psykoterapian termeihin ja teoriaan, ja tarjoaa monta yllättävääkin löytöä kuvan ja teksin yhdistelmillä.

Silti tämä oli kirjana jotenkin liian teoreettinen ja raskas. Jokainen tekee tietysti itse omat valinnat, mutta oman terapiaprosessin piirtäminen avoimesti "koko maailman" pällisteltäväksi osoittaa minusta myös jonkin sortin itsesuojeluvaistoin puutetta ja vaikuttaa lopulta hitusen itsetuhoiselta. Älkääkä ymmärtäkö väärin: kirja ei sisällä mitään suuria paljastuksia tai kauheuksia. Mutta silti.

Tämä on ihan varmasti must-read listalla kaikille psykoterapiasta syvällisesti kiinnostuneille ja terapeuteille myöskin. Voisin kuvitella tätä käytettävän jopa oppikirjana terapiaopinnoissa. Kaunokirjaillisuutena en osaa kirjaa arvostaa. Ehkä tuo kannen lupaus tai määritelmä "koomisesta draamasta" vei minut väärälle raiteelle tämän kanssa.

LAINAUS: (Otin tämän nyt törkeästi laiskuuttani eng.kielisestä versiosta:)

TÄHDET:
+ + +

27. syyskuuta 2012

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani

Joyce Carol  Oates: Sisareni, rakkaani
Yhdysvallat 2008 (suom.2012)
730s. Otava

MIKSI?: Luin muutaman rivin, jotka vakuuttivat, että tämä tiiliskivi kannattaa ehdottomasti lukea. Aiemmin Oatesilta luettuna on itselläni vain Kosto: Rakkaustarina.

LYHYESTI: Isoveljen kertomus perheestään ja pikkusiskonsa murhasta.

Skyler          minulla on välillä niin paha olo
Kukaan ei rakasta minua Skyler     rakastatko sinä minua  Skyler?

FIILIS: Tämä on erikoinen kirja. Se kertoo keksityn tarinan oikeasta ja kamalasta pikkutytön murhasta. Kaikki kerrotaan 19-vuotiaan Skyler -isoveljen kautta, jonka elämä on mennyt alamäkeä. Hän muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan, siskoaan ja kaikkea sitä mitä tapahtui. Tämä on tutkielma katastrofaalisesta vanhemmuudesta ja psykopatiasta.

Bliss on pikkusisko, josta tulee kuuluisa luistelijatähti ennen kuin hän täyttää 7-vuotta. Perheen dynamiikka muuttuu entisestään: isä on entistäkin harvemmin kotona(Moskovassa, Kalkutassa, ehkä Singaporessa?) nopeasti vaihtuvat "Mariat" hoitavat Skyleria, Jeesusta rukoillaan ettei Bliss kaadu (tämä on kohtalomme!), seurapiireihin alkaa sadella kutsuja (vihdoin!), mamin ja Blissin kauneushoidot vievät paljon aikaa ja rahaa, Skylerin pitäisi yrittää näytää normaalilta kuvissa (älä tuota pettymystä mamille!).

Olisin voinut inhota kirjaa, sillä kestän huonosti ahdistavaa psykologista jännitystä. Oates on niin monella tapaa taitava: hän kirjoittaa ensin viattoman lapsen näkökulmasta, rakentaa tapahtumia ironisen hauskasti(!) ja jännite henkilöiden ja lukijan välillä on kuin taikuutta. Tarpeen vaatiessa kirjailija etäännyttää ja alkaa itsekin tarkastella tekstiään ulkopuolisena. Ihmeellisintä on ehkä se, että kirja on täysin epäuskottava 19-vuotiaan narkkarin kirjoittamaksi, mutta silti sen lukee silmää räpäyttämättä totena. Teksti on niin aitoa ja "helppoa", ettei lukija voi kuin hämmästellä.

Ehkä ahdistavuudesta ja raskaudesta vie pois myös se, etteivät todelliset tapahtumat tule yllätyksenä. Tällöinhän lukija pääsee tarkkailemaan tekstiä vähän eri näkökulmasta. Jännite pysyy silti - oikeastaan vasta jossakin sivun 600 jälkeen herpaannuin hetkeksi. Olin lukevani tekstistä myös monia teräviä (ja oikeutettuja) piikkejä, joita heitetään mm. amerikkalaista oikeusjärjestelmää, julkisuushakuisuutta ja lasten lääkitsemistä kohti.

Kirja on myös visuaalisesti erityinen. Siinä on paljon alaviitteitä ja muutakin poikkeavaa. En tiedä tuovatko ne lisää lukukokemukseen, mutta arvostan yritystä rikkoa perinteisiä sivurakenteita.

TOISAALLA: Leena Lumen hengästyttävä arvio
Norkku luki englanniksi
Unni kirjoittaa perusteellisesti kirjasta

TÄHDET:
+  + +  +

25. syyskuuta 2012

Maljapuhe kirjaystäville ja tsemppibloggaajille


Kuva ei liity tapaukseen. Ikävä kyllä.


"Nostakaamme malja kaikille niille tarinoille, jotka yhdistvät meitä. Hienoinpaankin lukukokemukseen tulee lisää kun sen jakaa teidän kanssanne arvoisat lukijat ja kanssabloggaajat. Kiitos kirjailijoille, jotka varmistavat meille loputtomat lukupinot.

Viime viikkoina olen iloinnut suuresti siitä, miten ekaluokkalaisemme on oppinut lukemaan kokonaisia kirjoja itsekseen. Siinä jää päiväkotivuosien kevätjuhlaesitykset kakkoseksi tämän äidin herkistämäisessä, kun tuo tyttö sanoo että: "eikö saisi lukea vielä vähän aikaa?".  Iloa tuo myös tuo toinen ikiliikkuja (1v4kk), joka tunnistaa hauvan, auton ja kukan "ensimmäiset sanat" -kirjastaan. 

Ja vielä haluan kiittää teitä lukijat, että jotenkuten kestätte  kotiäiti(72%)uraäit(61%)-elämäntilanteesta aiheutuvaa ja jatkuvasti pahentuvaa lukihäiriötäni,. Se ilmenee  monissa kirjoitusvirheissä, vaihtelevassa päivitystiheydessä ja hatarissa kirja-analyyseissä. Rakkautteni kirjoihin on syksyn myötä jälleen erityiseen roihuavaa kaiken tämän arjen kaaoksen keskellä.
 Se välittyköön myös täällä. "

Tämän maljapuhe-haasteen sain Ilselän Minnalta.
(Linkki poikkeuksellisesti Kuin jotain päättyisi arvioon)
Tsemppaava blogiystävä-huomion antoi minulle Noora. Kiitos ihanat!

Maljapuhehaasteen juttu:
1. Kirjoita listaustyyliin parin rivin maljapuhe, jossa luettelet viisi asiaa, joista sinulle tulee erityisen hyvä mieli/mistä olet kiitollinen.

2. Haasta viisi bloggaajaa tekemään samoin.
Tsemppaava blogiystävä-huomio menköön samoille blogeille:

Maria Sinisen linnan kirjastosta
Erjan lukupäiväkirja
Sanna Luettua-blogista
Villasukka kirjahyllyssä
Kaiken voi lukea Jori

21. syyskuuta 2012

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi
Englanti 2011 (suom.2012)
257s. WSOY
Man Booker Prize

MIKSI?: Joskus vain tietää jo etukäteen, että tämä on minun kirjani. Lukemaan houkuttelivat kirjan suosio, sekä Lilyn Katin ja Kirjanurkkauksen arviot.

LYHYESTI: Muistamisesta.

FIILIS: Lienee vähän liian epäanalyyttistä edes harrastajabloggaajalle, että haluaisin täyttää tämän kohdan sydämillä. Muuta ei tarvittaisi, sillä rakastan muistamista ja sen harhaa käsitteleviä kirjoja. Tätäkin.

Joku hassu mielikuvaharha sattui silti kirjan kohdalla: ajattelin kirjoittajan olevan taas yksi sellainen nuori tyttönen, joka oppi kirjoittamaan ennen kuin puhumaan ja sitten hurmasi maailman teksteillään. Hämmennys oli suuri, kun kirjan liepeestä minua katsoi keski-ikäinen mies.

Kirjassa taaksepäin katselee Anthony (keski-iän jo ylittänyt mies), jolla on ollut hyvinkin tavanomainen elämä. Silti tietyt tapahtumat aiheuttavat tarpeen katsella taaksepäin. Täytyy palata alkuun - tarkastella ystävyyssuhteita ja rakkaussuhteita. Anthony suhtautuu itseensä ja muistoihinsa lempeän ironisesti. Rohkeastikin. Lukukokemus on intensiivinen.

Tässä on vahva tarina, mutta silti monet pohdinnat muistamisesta nousevat tärkeimmiksi. Kieli on hitaan nautinollista ja vaatii keskittymistä. Tämä sai minut itkemään lukemisen ilosta. Romaani kestää varmasti monta lukukertaa.

TOISAALLA:
Maria Sinisen linnan kirjastosta
Luettua/ Sanna

TEKSTINÄYTE:
"Vanhemman ihmisen muisti koostuu riekaleista ja tilkuista. Se on kuin lentokoneen musta laatikko, jonka tarkoitus on tallentaa, mitä tapahtuu onnettomuuden sattuessa. Jos mikään ei mene vikaan, nauha pyyhkiytyy. Jos putoat, on selvää miksi niin tapahtui, jos et, matkan lokitiedot ovat paljon epäselvemmät."

TÄHDET:
+ + + + +

19. syyskuuta 2012

Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea




Yasunari Kawabata: Tuhat kurkea
Japani 1950 (suom.1965)
149s. Tammi

MIKSI?: Kirja tuli luokseni Rakkaudesta kirjaan- haasteen kautta (Au Naturel-blogin Iisalta). Olen aiemmin lukenut suunnilleen samalta vuosikymmeneltä olevan japanilaisen Tanizakin Avaimen, joka jätti lähinnä hämmentyneen olon.

LYHYESTI: Teeseremoniaa ja vaikeaa rakkautta.

FIILIS: Tässä kirjassa päälimmäiseksi jää aivan omanlaisensa tunnelma. Se tuoksuu vastapoimituille teelehdille ja pysäyttää ihastelemaan satoja vuosia vanhoja perinteitä sekä "kippoja" (näille oli joku hieno nimitys). Kaikessa kuuluu surumielinen huokaus, rakkauden ja kuoleman läheisyys.

Ennen kuin kirjabloggari äityy ihan runolliseksi kerrotakoon, että juonena olevat ihmissuhteet ovat sekavammasta päästä mitä olen koskaan lukenut. (Oikeasti, mikä näitä japanilaisia oikein vaivaa? Poika nai kuolleen isänsä rakastajatarta ja ehkä tytärtäkin ja samaan aikaan isän toinen rakastaja yrittää naittaa poikaa eräälle toiselle jne.) Seuraaminen oli aluksi vaikeaa, vaikka lopulta pääsin ihmissuhteisiin mukaan.

Kirjassa on varmasti paljon mitä en ymmärrä: 50-luvun Japani ja sen tavat. Mitä ymmärrän on Kawabatan upeat lauseet. Hänellä on poikkeuksellinen kyky sanoittaa ikiaikaisia asioita (syyllisyys, kuolema, rakkaus) pysäyttävän tuoreesti niin, että 60-vuotta myöhemmin suomalainen kirjabloggari edelleen hämmästyy.

Katja arvio äskettäin Kawabatan ykkösteoksen Lumen maa ja kertoo kirjailijan "proosantavan runoutta ilman että kirjoittaa proosarunoa". Se kuvaa hyvin tätäkin kirjaa.

RAKASTUINKO?: En rakastunut, mutta nautin, sivistyin ja ihmetyin. Joskus se on jopa parempi. Olen tosi kiitollinen tästä tuttavuudesta.

MUUTA: Kun nyt ollaan tässä maantieteellisessä osiossa maapalloa - kerrotakoon, että japanilainen ehdoton suosikkini on Yoko Ogawan: The Housekeeper and the Professor, joka todella ihana kirja!

TÄHDET:
+ + + +

Posted using BlogPress from my iPad

11. syyskuuta 2012

Ernest Cline: Ready Player One

Ernest Cline: Ready Player One
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
510s. Gummerus

MIKSI?: Tämän ympärillä on ollut kiinnostavaa pörinää.

LYHYESTI: "Ihmisenä oleminen on yleensä totaalisen perseestä. Pelit ovat ainoa asia, joka saa elämän tuntumaan siedettävältä." 

FIILIS: Tämä oli minulle "out-of-the-box" - kokemus: olen liian nuori muistaaksen paljoakaan 80-luvun pop-kulttuurista tai pelimaailmasta, en ole niin kovin innostunut taistelupeleistä ylipäätään, enkä juuri koskaan lue scifiä tai fantasiaa.

Ollaan vuodessa 2044 ja rapistuvan maailman ahdistamina ihmiset viettävät lähes kaiken valveillaoloaikansa Oasis -nimisessa virtuaalitodellisuudessa. Loppumattoman suuri Oasis tarjoaa mahdollisuuden unohtaa öljykriisin, ympräistötuhot, maailmantalouden romahtamisen ja huonon hengitysilman.

Oasisissa on myös Wade, kirjan päähenkilö. Monen muun tavoin hänestä tulee munastaja(!), eli ihminen joka voi voittaa satojen miljardien testamentatun omaisuuden löytäessään munan Oasiksesta. Täytyy vain etsiä kolme avainta ja  kolmen porttia ja suorittaa haastavia tehtäviä. Munan on piilottanut Oasiksen luoja, jonka pakkomielteinen rakkaus 80-luvun elokuviin, musiikkiin ja erityisesti peleihin näkyy kaikissa tehtävissä.

Romaani on kirjoitettu kiinnostavasti ja sujuvasti, niin ettei haittannut vaikka monet viitaukset menivät tältä lukijalta ohi. Munajahti on hieno seikkailu, johon on mahdutettu riittävästi rakkautta ja yllättäviä käänteitä. Taistelua käydään erityisesti suurta ja kaikkivoipaa IOI- suuryritystä vastaan, heitä jotka yrittävät löytää munan käyttäen rahaa, vilppiä ja vaikutusvaltaa.

Cline luo kummallisen (ja surullisen), mutta riittävän uskottavan kuvan tulevaisuudesta. Jossain määrin kirjailija pohtii virtuaalitodellisuuden ja reaalitodellisuuden eroja, toisaalta myös pakkomielteitä. Olisin kaivannut syvällisempääkin käsittelyä aiheista. Tarina jää kiinnostavan pelin ja kertomuksen tasolle, mutta tarjoilee toki erikoisen lukuelämyksen näistä nauttiville. Haluaisin ehdottomasti vierailulle Oasikseen!

Ihailen romaaniin luotua ajatusleikkiä ja seikkailua. Tarina pysyy hienosti kasassa ja kirjailijan taustatyön laajuus nostattaa kulmakarvoja. En malttanut olla lukematta mihin suuntaan etsintä seuraavaksi kääntyisi ja miten kaikki päättyy. Viihdyin erinomaisesti tämän seikkaulun parissa - vaikka kirja ylittää tiiliskivirajan, olisin voinut lukea sitä pidempäänkin. Elokuvaa odotellessa...

SUOMENNOS: Suomentaja J.Pekka Mäkelä on joutunut todellisen haasteen eteen kirjaa kääntäessään ja suoriutuu tehtävässään erinomaisesti.

TOISAALLA: Norkku ahmi ja rakastui
Lukutuulia/Tuulia
Katinkan kirjasto
Taikakirjamet/Raija
Miiru/ Valikoiva kirjatoukka
Also Sprach Jussi
Kirjavinkkien Mikko
muita?

MUUTA: Minulta meni e-kirjaviikko ihan ohi, harmi. Oli kuitenkin mukava lukea teidän kokemuksia niiden parissa. Itselleni nuo sähkökirjat ovat kovin luonteva osa lukupinoa. No asiaan, huomasin että tätä kirjaa saa Elisa-kirjasta hintaan 14,50€. Ei paha.

TÄHDET:
+ + + +

9. syyskuuta 2012

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen

Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen
Yhdysvallat/Intia 2012 (suom.2012)
288s.WSOY

MIKSI?: Kirjaston uutuushyllystä blogiarvioiden innoittamana.

LYHYESTI: "Rikkaat riitelevät typeristä asioista. Mikseivät köyhät tekisi samoin?"

GENRE: Romaanimuotoon kirjoitettu tositarina.

FIILIS:
"Hän uskoi monien slummilaisten tapaan, ja itse asiassa monien ihmisten tapaan ympäri maailmaa, että hänen unelmansa olivat sopivasti kytköksissä hänen kykyihinsä."

Kirjan lukemisesta on ehtinyt kulua jo jonkin aikaa ja kirjakin on jo palautettu kirjastoon. Tarinan alku imi mukaansa uskomattomalla voimalla. Takakannen lupaus siitä, että totuus on tarua ihmeellisempää, toteutui. Haluttomuuteni kirjoittaa tästä johtuu silti vaikeudesta sanoittaa lukemisen aiheuttamaa tunteiden kirjoa.

Tapahtumapaikkana on yksi sadoista Mumbain slummeista. Ihmiset elävät ahtaasti, likaisesti ja köyhästi. Viereen nousee upeita uusia pilvenpiirtäjiä, tässä tapauksessa kansainvälinen lentokenttä. Asukkaat ansaitsevat elantonsa lajittelmalla rikkaiden jätteitä, niitä joihin pääsevät käsiksi.

Tämä ei ole mikään perinteinen "voi-niitä-köyhiä-rassuja" -uhrikertomus. Boon tarinan tehokkuus syntyy slummin asukkaiden rehellisestä kuvauksesta. Ihmiset ajavat aika surutta omaa etuaan.  Hyväntekeväisyyskoulun ensimmäisestä päivästä tullaan ottamaan monta kuvaa lahjoittajia varten, mutta sen jälkeen koko koulua ei ole olemassakaan. Lapsia hakataan ja pahoinpidellään surutta. Sairaudet, korruptio, kateus ja sosiaaliset hierarkiat hallitsevat slummin elämää. Poispääsykeinoja ei juurikaan ole, mutta niistä voi silti haaveilla.

Innostuin kirjasta, mutta masennuin kaiken mahdottomuuteen: aina joku vetää välistä, elämällä ei juurikaan ole arvo ja jos jossain saadaan parannusta aikaan niin samaan aikaan toisaalla menee moninkertainen määrä asioista pieleen. Syistä ja seurauksista ei saa tolkkua. Boo onnistuu hienosti kertomaan miten monisäikeistä slummielämä oikeasti on.

Boo teki kirjaansa varten pitkään tutkimustyötä ja haastatteluja slummissa. Ilmeisesti hän sai tarinoihinsa luvan(?) - vaikka kirjan henkilöt eivät näyttäydy kovinkaan imartelevassa valossa. Vaikka kirjalla on todistusvoimaa ja ansioita, pysähdyn silti miettimään mihin sillä pyritään?  Kirjan kokonaisuuden kannalta  tarinat hajoavat ehkä liian laajalle.

Mutta silti, ehkä tulevaisuus on parempi:
"Sanottiin että amerikkalaiset ja eurooppalaiset tiesivät mitä tapahtuu kun avaa vesihanan tai painaa valokatkaisinta. Intiassa varmat päätelmät olivat harvassa, ja alituisen epätietoisuuden sanottiin muovanneen kokonaisen kansakunnan nopeaälyisiä ongelmanratkojia."

TOISAALLA: Susa sanoo kirjaa vaikuttavaksi ja olen ihan samaa mieltä.  Kirjanurkkauksessa toivottiin, ettei kirja olisi oikeasti totta ja itsekin tavoitan tuon tunteen. Mari A. pohtii arviossaan enemmänkin auttamistyötä Intiassa.

TÄHDET:
+ + + (+)


6. syyskuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa + kirjailijan minihaastattelu


Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa
Suomi 2012
280s. Tammi

MIKSI?: Karoliina on tuttu Kirjava Kammari-blogistaan.

LYHYESTI: Unista, jotka alkavat vaikuttaa käsittämättömän todelta.

FIILIS: Minulla oli vaikeuksia päästä kirjan rytmiin mukaan. Tyyli on jutusteleva ja arkinen, enkä aluksi kiinnostunut Bostoniin perheineen muuttavasta Klarissasta. Sotaa Yhdysvaltoihin pakeneva Corinne sen sijaan olikin paljon mielenkiintoisempi. Hän on se, josta Klarissa näkee unia.

Kahdessa aikatasossa tapahtuvasta esikoisromaanista kasvaa vetävä ja jännitävä kertomus, jota en lopulta malttanut laskea käsistäni. Klarissakin lakkasi ärsyttämästä minua, kun sivut etenivät. Elämä Bostonissa tiivistyy taloon, jossa Klarissan ja Corinnen tarinat kohtaavat. Paljonkaan en halua kertoa juonesta, sillä tarinassa on sopivasti lukijalle yllätyksiä.

Kirjassa on monta raskasta tapahtumaa, vaikka se on toisaalta viihdyttävä lukuromaani. Timonen onnistuu todella hyvin luodessaan jännitettä menneen ja nykyisen välille. Sydän sykkyrällä ja pamppailen kääntelin sivuja. Taidan alkaa povata kirjailijalle tulevaisuutta psykologisen jännityksen saralla. Henkilöt ovat myös kiistattoman todentuntuisia. Vaikka en ehkä tavoittanut tunnelmaltaan meneen ajan Bostonia, niin kirjan henkilöt pitivät tarinan hienosti koossa.

Ajattelen, että romaanissa olisi voitu hitusen enemmän luottaa lukijan kykyyn oivaltaa ja tulkita asioita itse. Toisaalta ymmärrän tietyn selittelyn genreen kuuluvaksi. Tämä on myös seikka, jonka huomaan tökkivän monissa etenkin amerikkalaisissa romaaneissa ja elokuvissa. Hmm - tästähän voisikin saada toimivan elokuvan!

KYSYMYKSIÄ KIRJAILIJALLE:
Kysyin muutaman minua kiinnostaneen kysymyksen kirjailijalta, kiitos Karoliina! Kuva: Tammi
Esikoisteos on julkaistu, miltä nyt tuntuu? 
Tuntuu tosi hienolta. Olen kuullut toistaiseksi lähinnä positiivista, suorastaan kehuvaa kritiikkiä ja olen siitä häkeltyneen ilahtunut.

Kirjassa on monia raskaita tapahtumia, oliko kirjoittaminen niistä vaikeaa?

Kyllä kirjoittaminen oli välillä raskasta. Tarina on ollut olemassa jo vuosia ja sen kipukohdat käsitelty, mutta silti tiettyjen kohtausten purkaminen paperille otti hetkittäin koville.

Teitkö paljon taustatutkimusta kirjaasi varten?

Olen aiemmin tutkinut tarinaan liittyviä aiheita paljonkin, mutta virkistin kyllä muistiani ja tarkistelin yksityiskohtia romaanin työstämisen aikana. Jos aikaa ja resursseja olisi ollut enemmän, olisin mielelläni uppoutunut taustatutkimukseen syvemminkin.

Kenelle suosittelisit kirjaasi? 


Ehkä tämä on leimallisemmin naisten kirja, joskin lähipiirin miehetkin ovat kirjasta pitäneet. Kolmekymppiset löytävät kehyksistä eniten samastuttavaa, mutta voisin kuvitella itse tarinan kiinnostavan teini-ikäisestä eläkeläiseen.

TOISAALLA: Leena Lumi luki ja totesi kirjan olevan juuri hänelle. Myös Krijavinkeissä kehuttiin kirjaa(palvelu väliaikaisesti alhaalla?) ja Katjakin omisti postauksen romaanille.

TÄHDET:
+ + + (+)


3. syyskuuta 2012

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli

Jukka-Pekka Palviainen: John Lennonin valkoinen flyygeli
Suomi 2012
189s WSOY (Johnny Kniga)

LYHYESTI: Erkki virittelee hirttoköyttä ja kaikilla muilla vasta vaikeaa onkin.

MIKSI?: HS:n arvio herätti kiinnostuksen ja kirjaston uutuushylly tarjosi mahdollisuuden. Palviainen on uusi tuttavuus, vaikka tämä on jo hänen kuudes romaaninsa.


"Tosiasiassa  mikään ei traumatisoinnut minun lapsuuttani, ellen minä itse jälkikäteen. Koskaan ei ole myöhäistä saada onneton lapsuus. Minut traumatisoi aikuisuus. Jotain tapahtui heti kun täytin kahdeksantoista."

FIILIS: Minä jaksan ihastua näihin omalaatuisen suoria ja  tiukkoja lauseita kirjoittaviin, (useimmiten) miehiin. Palviaisen teksti on myös täynnä mustaakin mustempaa huumoria, joka osuu kohteeseensa kaikista raskaista tapahtumista huolimatta.

Täytyy kai sen olla jonkin sortin parodiaa, miten monta synkkää teemaa tähän on nostettu. En taitaisi keksiä mitään lisää vaikka yrittäisin? Mutta kirjailija ei repostele näillä, vaan rakentaa näkyviksi ihmiset tarinan takaa.

Erkki on sössinyt elämänsä ja kuolemansakin. Johanna on jättänyt elämättä ja se on Erkin vika. Ei auta kuin porautua pohjamutiin: olemassaolon merkitykseen, syyllisyyteen, anteeksiantoon, uskoon ja tietysti rakkauteen. Kirjailija selviytyy näistä esimerkillisen vähäkliseisesti, päätymättä kuitenkaan liikaan kyynisyyteen. Paljon jää myös auki.

Erkki kuulostaa puistattavan todelliselta yrittäessään ymmärtää itseään. Todellisilta tuntuvat myös muut hahmot - tosin pastori Arja oli minusta jotenkin erityisen ärsyttävä. Kiinnostava hänkin silti.

Joku tässä myös tökki, vaikka se joku onkin hankalasti määriteltävissä. Ehkä parodian ja vakavuuden suhde on silti liian ristiriitainen?

TOISAALLA: En löytänyt kuin Marissan arvion tästä. Onko muut lukeneet?

TÄHDET:
+ + + +

2. syyskuuta 2012

50shades (luku, jossa puhutaan seksistä, kirjailmiöistä ja suositeltavasta "eroottisesta trilleristä")


Fifty Shades of Grey - trilogia on kokonaisuudessaan keikkunut New York Times -bestseller listalla nyt 26viikkoa (eikä putoamista näy lähitulevaisuudessa). Listalla on juuri nyt myös lukemani Gone Girl. Viime vuonna tällä samalla viikolla Katherine Stocketin Piiat (The Help) oli pysynyt listalla kaikkiaan 27 viikkoa. Silloin listattuna oli myös mm.  David Nichollsin Sinä päivänä (One Day)(5), Tatiana De Rosnayn: Avain(Sarah's Key)(3) ja Sarah Gruenin Vettä elefanteille (Water for Elephants)(30). Suluissa viikot listalla tarkasteluhetkellä.

Nämä mainitut kirjat toimikoon esimerkkeinä listan kirjoista: niistä joita amerikkalaiset lukevat, ja jota päätyvät myös suomalaisten lukijoiden suosikeiksi. Olen pitänyt kaikista edellä mainituista erittäin paljon. Mutta sitten on tämä 50shades. 


Minulla on lähtökohtaisesti suuri into tutustua kirjailmiöihin. Twlightit ahmin nopeasti englanniksi (vaikka 4.osa alkoi olla jo vähän väsynyttä), Nälkäpelien uusia osia en olisi malttanut odottaa, dekkareita lievästi vieroksuvalle Stig Larssonit olivat mainioita. Pottereihin en ole hurahtanut, mutta niitäkin tuli luettua, kuten myös vaikkapa Da Vinci koodi ja Alkemisti.

Jos pitäisi tehdä pika-analyysi kirjailmiöksi nousevasta kirjasta, niin usein kyseessä on laadukkaasti ja vetävästi kirjoitettuja, juonivetoisia kirjoja. Huippusuosituissa romaaneissa löytyy myös syvempi ulottuvuus.  Nälkäpelissä on naivin rakkaustarinan lisäksi yhteiskunnallista kritiikkiä, mitä löytyy myös Larssoneista.  Twilightit kertovat vampyyreista, mutta sen ihmissuhteista voi lukea moniulotteisia jännitteitä.  


Tämän kaiken perusteella olin päätellyt, että 50 Shades of Grey liittyisi tähän samaan kaavaan: laadukkaasti ja vetävästi kirjoitettu (rakkaus)romaani, jossa sitten lisäksi on tätä kohuttua "mammapornoa". Tietysti se pitää lukea!

Yllätys oli suuri kun aloin lukea kustantajalta pyytämättä saatua arvostelukappaletta. Tyylilaji on tökerön toisteinen, suorastaan nolostuttavan höperöä dialogia. Minua ei alkanut siis hävettää kirjan eroottinen luonne vaan sisällön typeryys ja ala-arvoinen kirjoituksen taso. Eihän tämmöistä voi lukea?! En edes jaksanut sinne ensimmäisiin seksikohtauksiin asti (jotka muiden arvioiden perusteella alkavat vasta yli 100sivun jälkeen). 

Muutamia amerikkalaisia sivuja selattuani kirjan suosio näyttää perustuvan siihen, että se piristää lukijoidensa seksielämää. Tämä ei ole syy miksi minä lukisin kirjoja. Reginan lukemisen lopetin kun isosisko muutti pois kotoa ollessani 13-vuotias (vanhempani eivät todella tainneet olla kiinnostuneita siitä mitä lehteä siskoni tilasi?! En muuten surrut kovasti lehden loppumisuutista.)

Kaiken sanotun voi ajatella seksuaalisesti estyneen lukijan selittelyksi. Minä joka tapauksessa vaadin kirjoiltani parempaa. 


Kirjaa on luettu blogeissa jonkin verran (mm. Jenni). Ahmu vertaili kirjaa Twilight-sarjaan. Lisäksi on puolustettu lukijan oikeutta valita itse lukemisensa mieltymyksiensä mukaan. Minä suosittelen lukemaan ainakin kaikki muut ensimmäisessä kappaleessa mainitut kirjat ensin. Jos sen jälkeen 50shades uppoaa, niin antaa mennä vaan.

Osallistuin Into-kustantamon juhliin perjantaina. Kirjabloggaritapaamisessa oli mukana Laura Gustafsson. Gustafsson kertoi jonkun median yrittännen yhdistää häntä 50shadesiin. Ymmärrän kirjailijan loukkaantuimisen, sillä tyhjäpäisen erotiikan kirjoittaminen on ihan eri asia kuin omaäänisen kirjallisuuden. Vaikka siihen kuuluisikin seksiä.


Gustafssonin eroottinen trilleri - kuunnelman ensimmäinen osa ilmestyy tänään Yle Radio 1:llä klo15 (myös areenassa). Pet Shop - aikuisten kauhusadussa rooleissa ovat Hannele Lauri ( Femme Fatale), Alina Tomnikov (Kultakutri) ja Herra Ylppö (Saatana). Kirjailija oli tosin saanut palautetta, ettei käsikirjoitus edusta tilattua lajityyppiä. Luin 1.jakson käsikirjoituksen ja se on kirjailijan tapaan tutun tylyä ja piikittelevän humoristista. Eroottista? No ei. Pikemminkin kauhua ja vähän seksiä. Ei niin minun genrejä, mutta kiinnostuin silti. Erityisesti siksi, että Gustafssonilla vaikuttaa olevan sanottavaa.