Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Elif Shafak: Kirottu Istanbul
Turkki 2007 (suom.2012)
498s. Gummerus

MIKSI?: Luin kirjailijan aiemman suomennoksen Rakkauden aikakirjan. Se oli kiinnostava ja sujuva  lukuromaani. Liityin uuteen lukupiiriin, jossa tämä oli ensimmäisenä yhteisenä kirjana.

LYHYESTI: Turkkilaisen kummallista perhe-elämää

FIILIS: Pitkään aikaan en ole ollut niin huonolla tuulella kuin saatuani kirjan loppuun. Syitä:

- Genressä sekoittuu chick lit -piirteitä, mystiikkaa ja vakavaa. En päässyt oikeaan vireeseen lukiessani tämmöistä keitosta, yllätys on liian suuri kun ruokaresepteistä hypätään kansanmurhaan.

- Ihan liikaa teemoja ja henkilöitä: kansanmurha, naisten asema, abortit, idän ja lännen erot, uskonnolliset teemat, perhesuhteet ja salaisuudet, siirtolaisuus jne. Tarina puuroutui ja takkuili.

- Loppu, joka ei vaan jotenkin asetu kirjan kokonaisuuteen.

Yllättävää oli miten erilainen kirja oli verrattuna Rakkauden aikakirjaan, josta pidinkin verrattain enemmän. Tässä ei ollut juuri lainkaan tuota coelhomaisuutta tai historiallisuutta, vaan pikemminkin hahmot ovat aika hukassa elämänsä kanssa. Naisten tasa-arvo miesten kanssa vaikutti tarkoittavan sitä, että he voivat pukeutua minihameeseen ja harrastaa seksiä vapaasti. Eläköön länsimaistuminen...

LUKUPIIRILÄISILTÄ: Toiset tykkäsivät kirjan runsaudesta. Turkkia hyvin tunteva lukupiiriläinen sanoi kirjan olevan hyvinkin totuudenmukainen kuvaus turkkilaisen nykynaisen elämästä. Loppu harmitti muitakin ja naisten asema keskustelutti. Itämainen mystiikka ja perheenjäsenten persoonallisuuksien sekamelska kiehtoi. Minulla taisi olla negatiivisin kokemus kirjasta, eli tästä voi hyvinkin tykätä.


MUUTA; Kansi on kiva. 


TOISAALLA: Amma luki kirjan viimeiset pari sataa sivua jopa ihan mielellään. Karoliina vertasi kirjaa turkkilaiseen basaariin. Luettua blogin Sanna antoi kirjalle arvosanan 4+ ja kokosi kattavan linkkilistan muihin blogiarvioihin.


TÄHDET: 
+ + (+)

Raija-Sinikka Rantala: Miekkatanssi

Raija-Sinikka Rantala
Suomi 2012
205s. Like

MIKSI?: Takakannen lupaus "trillerimäisestä kertomuksesta rakkaudesta, riippuvuudesta, narsismista ja valheesta" herätti kiinnostuksen. En ole myöskään lukenut Rantalaa aiemmin.

LYHYESTI: Tarina on jotenkin kulunut: ihastuminen ja avioero ja sitten  mennäänkin ojasta synkempään allikkoon.


FIILIS: Tässä on taas tämmöinen perinteinen takakansikämmi. Kun pääsin yli takakannen spoilereista ja lupauksista, oli helpompi tarttua tarinaan. 


Kirjan teemat on moneen kertaan käsiteteltyjä - erovanhemmuus, läheisriippuvuus, peliriippuvuus, narsismi jne.  Pidin silti Rantalan ytimeekkästä ja aika tylystäkin tavasta kertoa. Yhteen kappaleeseen mahtuu monta osuuvaa töksäytystä ja isompaakin ajatusta. 

Kappaleissa on kahta tai kolmeakin eri aikatasoa. Tämä avasi tapahtumia Annan ja Askon (hänen uuden miehensä) suhteessa hitaasti, mutta varmasti. En oikein pitänyt kenenstäkään henkilöstä kirjassa, he kaikki olivat jotenkin ihan tuuliajolla päätöstensä ja elämänhallintansa kanssa.

Miekkatanssi ei yllätä, mutta pitää lukijan otteessaan. Ehkä se vähän myös säikäyttää: miten helposti kaikki oikeastaan voikin mennä pieleen?


MUUTA: Suomenkielellä kirjoitetussa tekstissä oli sana senttaili? Joka oli siis mitä ilmeisemmin muunnos send -verbistä. Oi miksi? Löytyi myös termi ear bug. Englanniksi kirjoitettuna. ARGH. Mä en yleensä hikeenny näistä ja suomennoksissa ne ohittaa, mutta nyt ärsytti. 

TOISAALLA: Mari A. purnasi kerronnan rakenteesta. Riina kritisoi thrillerin puutetta, kun sellaista kerran luvattiin takakannessa. Kirjavinkeissä sanotaan teoksen olevan hyvä, ajankohtainen ja uskottava teos. Tästä löyty monta arviota lehdistä, mm. HS, Etelä-Saimaa ja Keskisuomalainen.

TÄHDET:
+ + + (+)

Onko kukaan muuten lukenut Rantalan Optimistia? Mitä tykkäsitte?

Prove me wrong (keskeneräisiä)

Venla Hiidensalo: Mediahuora
Suomi 2012
411s Otava

LUETUT SIVUT: 212

FIILIS: Hiidensalo osaa kirjoittaa, mutta. Kirjan tyyli on satiiri ja tragedia, jossa kokonaisuus alkoi junnaamaan. Odotin koko ajan, että jotain muuttuisi, mutta tarinaan ei tullut uutta. Älyttömyydet (eli päähenkilö Marian elämä) vain karkasivat kädestä yhä enemmän koko ajan. Kirjan monet teemat on olleet esillä muissakin romaaneissa, esim. Karkkipäivässä, mutta paremmin. En jaksanut lukea loppuun, toivoni muutoksesta hiipui ja sammui.

TOISAALLA:
Booksy tuli haastetuksi ja ehkä minäkin tipahdn tuohon samaan sukupolvien väliseen kuiluun? Jenni lupasi lukea Hiidensalon seuraavan romaanin, vaikka pettyikin tähän jonkin verran.

Stephen Fry: Virtahepo
Englanti 1994 (suom. 2011)
350s Schildts

LUETUT SIVUT: 85

FIILIS: Olin halunnut lukea jotakin Fryta jo pitkään monien suositusten innostamana. Kun tämä tuli vastaan uutuushyllyssä tartuin kirjaan. Periaatteessa kerronta ja tarina olivat ihan ok, mutta en yksinkertaisesti jaksanut kiinnostua riittävästi lukeakseni tämän loppuun. Tuntui, että kirjan ainoa juttu on päästää vanhahko mies paasaamaan omia epäkorrekteja mielipiteitään sivutolkulla jonkun keksityn henkilöhahmon nimissä. Toivottavasti olen väärässä.

Mitä siis pitäisi lukea tältä herralta?

TOISAALLA: Jum-Jum ei oikein osannut sanoa kirjasta mitään, ymmärrän häntä hyvin. Arja pettyi myös.

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö
Ranska 2010 (suom. 2012)
351s Like

SIVUJA LUETTU: 154

FIILIS: Tässä on vähän samaa kuin Hiidensalossa, eli kirjailijan kirjoitustaitoja ei voi moittia. Jos mediahuorassa kyllästyin toistoon, niin tässä taas epätasaisuuteen. En oikein keksinyt minkä genren kirja on kyseessä ja hetkelliset hienoudet tekstissä eivät kuitenkaan saaneet jatkamaan loppuun. Vähän jäi kuitenkin mietityttämään, että minne se tyttö katosi, joten ehkä luen tämän vielä loppuun?

TOISAALLA: Noora sanoo, että Despentesiä kannattaa lukea ja tästä on hyvä aloittaa. Erja oli epäileväisempi.


No niin, eli vaikeaa arvostella kun ei ole lukenut koko kirjaa. Voisi tietysti huijata, että on, mutta se taas ei kuulu tapoihin. Muitakin on jäänyt lukemattta, mutta näitä olen lukenut verratain pitkälle.  Kirjojen lukemiseen vaikuttaa minulla myös aina fiilis ja tänä keväänä olen ollut kovin vaikeasti miellytettävissä. Kommentteihin toivon saavani eriäviä mielipiteitä, eli kerro ihmeessä jos olet pitänyt näistä kirjoista. Ehkä jopa innostun lukemaan jonkun mainituista loppuun?

Anne Swärd: Kesällä kerran

Anne Swärd: Kesällä kerran
Ruotsi 2003 (suom.2012)
Otava 239s.

MIKSI?: Yksi tämän kevään luetuimpia kirjoja blogeissa.

LYHYESTI: Yhden erikoisen perheen erikoinen kesä.

FIILIS: Kirjailija vangitsee lukijansa kesään ja vanhaan taloon kummallisen Kajin kanssa. Kaj on löytynyt pihalta vauvana. Tyttö kuuluu perheeseen yhtä erottamattomasti kuin kuka tahansa muukin perheenjäsen. Häntä on pakko rakastaa, vaikkei haluaisi. Nyt kaikki ovat jo aikuisia, ainakin ikänsä puolesta.

Pidin tästä paljon. Tarina on synkkä ja ahdistavakin, mutta viiltävän tarkka. Kaikilla on syynsä, kaikilla on hampaan kolossa muistoja, kaikilla oma kaipauksensa. Ja pojat toistavat isiensä synnit.

Kirjaa lukiessa tuntui hetkittäin, että olen lukenut niin monta tällaista. Silti Swärdin tyyli ja tunnelma tekivät poikkeuksellisen vaikutuksen. Tapahtuu paljon, mutta tekstissä kaikki pysyy pienieleisenä. Syke kohoaa jännityksestä, yllätys kohottaa kulmakarvat. Jostain pienestä voi huomata esikoiskirjaksi, ehkä.

TOISAALLA: Kirjasta on kohistu hämmästyttävän paljon. Kurkkaa Katjan ihastunut postaus, joka linkittää myös muihin hyviin arviohin. Erja kritisoi dramatiikkaa ja poikkeusyksilöitä - arvion lopuksi löytyy pitkä lista linkkejä toisiin blogeihin.

TÄHDET:
+ + + +

Laura Honkasalo: Tyttökerho

Laura Honkasalo: Tyttökerho
Suomi 2005
Otava 335s.

MIKSI?: Kirjabloggareiden pikkujoululahjana saatu kirja. Honkasaloon on pitänyt tutustua pitkän aikaa.

LYHYESTI: Katri haluaisi lapsia,. siivouskomeron ja kristallikruunun.

FIILIS: Minusta tämä kirja tiivistyy tähän biisiin täydellisesti:

Jos Maija Vilkkumaa ei ole tuttu, niin biisin sanoitus menee jokseenkin näin - "Mä haluun naimisiin, mä haluun koiran ja talon kukkuloilta (...) tule yö, tule aamunkoitto, tuo rauha ja tuo mun häät!" Tosin siinä missä Vilkkumaan biisi on hauskan ironinen (ja kestää 4minuuttia), niin Honkasalon kirja on lähinnä ärsyttävä.

Tyttökerho on Katrin, Nupun, Tuulin ja Kertun kolmenkympin kynnyksellä haahuileva ystäväjoukko. Se, että saa syödä karkkia ennen ruokaa ja tehdä mitä lystää ei riitä, kun haluisi jo löytää pysyvää rakkautta. Se ei olekaan helppoa.

Taisin olla kirjalle totaalisen väärää kohderyhmää. Olenkin ollut naimissa yhden vuosikymmenen ja kaipa omat kysymykseni elämästä ovat jo aika erilaisia. Minuä lähinnä tympi Katrin (ja muiden tyttökerholaisten) ympäriinsä vellova omanapaisuus, voivottelu ja saamattomuus tehdä asioille mitään. (Katsoin eilen Rautarouva elokuvan, jossa Thatcher sanoo osuvasti:  "It used to be about trying to do something. Now it's about trying to be someone.") 

Osa ärtymyksestä menee varmasti sen piikkiin, että monet ajatukset ovat selvästi tunnistettavia. Siis että samaistuu kuitenkin ihmisiin, joihin ei ollenkaan haluisi. Tämä osoitta kirjailijan taitoja, samoin kuin moitteetoman sujuva kerronta. Kirjassa on paljon chick litin piirteitä, mutta sisällöltään tämä on kuitenkin totisempi ja todellisempikin.

TOISAALLA: Salla tykkäsi, samoin kuin Mari A. Luru tunnisti Tyttökerhon maailman.

MUUTA: Honkasaloa voisin silti lukea uudelleen. Eropaperit kiinnostaa, taidan olla enemmän sen kohderyhmää, heh.

TÄHDET:
+ + +

Tänä päivänä kaduttaa?

En nyt aio alkaa tehdä mitään henk.koht. salapoliisityötä, vaikka laitankin lusikkani tähän soppaan. Pakko purkaa asiaa täällä, kun kerran kirjotin kirjasta. Laitan vastakkain kaksi asiaa: Helsingin sanomien kuukausiliitteen vaikuttavan artikkelin Minttu Vettenterän kirjasta Jonakin päivänä kaduttaa ja sen mitä olen itse huomioinut projektia seuranneena ja kirjan arvioituani.

1) Pohdin arviossani, onko väliä ovatko henkilöt totta vai eivät. Tätä käyttää myös Minttu omana argumenttinaan. Nyt kuitenkin vaakakupissa on se, että tämä ihminen olisi itse luonut kuolleen tytön päiväkirjamerkinnät sekä lapsensa menttäneiden vanhempien blogitekstit tämän kirjan ohella. Lisäksi hän on myynyt niillä kirjaa, luonut suuren yhteisön (toki hyvälle asialle) ja esiintynyt lukuisissa medioissa asiansa kanssa. Mukamediakriittinen minäni vapisee.

2) Näyttää siltä, että kirja olisi alusta alkaen pitänyt tehdä eri periaatteella jos kaikki on näin salaista. Minusta olisi aivan ok, jos tarina olisi kerrottu yrittämättä tehdä siitä faktista tositarinaa. Eikö semmoinen "pohjautuu tosiatarinaan" - viittaus olisi riittänyt? Kirjan lukijalle on minusta itsestään selvää, että tarinaa on muokattu paljon ja siihen on otettu fiktiivisiä elementtejä. Mutta miksi niin ei voi tehdä avoimesti? Toki tämä herättää myös sen ärsyttävyyden kirjallisuudessa, ettei voi tietää onko mikään enää lopulta totta?

3) Pohdin arviossani sitä, miksi kirja ei ole saanut kustannussopimusta. Minttu antaa blogissaan syyksi kiireen. Miksi kirjalla oli siis niin kiire? Epäilys herää ettei kirjaa ole huolittu, koska faktoja ei ole voitu vahvistaa. Toki kirja olisi tarvinut myös vahvaa editointia, kuten arviossani sanon.

4) Kuten HS:n arviossa mainitaan, tämä ei suinkaan ole ensimmäinen kerta kun joku keksii toimivan nettihuijauksen vakavasta aiheesta. Kamalaa on se, että joku uskaltaa epäillä tällaista hyväntekijää: "kun on sydänverellä tehty näitä hommia ympäri vuorokauden" jne.

5) Sydäntä kylmää se artikkelissa esitetty fakta, että kaikki tämä julkisuus tarkasti kuvatun itsemurhan ympärillä itseasiassa lisää itsemurhariskiä niillä, jotka samaistuvat tapaukseen.

6) Tässähän on sana sanaa vastaan. Itse kallistun sille kannalle, että Suomen the sanomalehti ei tekisi mustamaalausjuttua asiantuntijoiden kera halutakseen vastustaa koulukiusaamisen vastustusta. Eikä edes siksi että heitä olisi suututtanut etteivät saaneet haluamiaan tietoja. Enkeli-Elisan fb-ryhmässä moni tuntuu pitävän hesarin juttua kamalana pahantekona.

7) Minä sanoisin tässä kohtaa, että Elisan vanhemmat ovat aiheuttaneet niin suuria ongelmia Mintulle, että jo kaiken solidaarisuuden nimissä heidän pitäisi tulla julkisuuteen.

8) Mikäli juttu on sepitystä, Minttu tarvitsee pian apua. Tai siis joka tapauksessa tarvitsee. Pian.

Loppuun sanon sen mitä sanon arviossanikin. Asia on äärimmäisen tärkeä ja ansaitsee huomiota. Huomio ja tunteikkaat reagtiot selittyvät myös sillä miten montaa ihmistä kiusaaminen koskettaa.

Mutta kun tulee huijatuksi, pitää voida myöntää se. Vaikka nolottaisi ja suututtaisi ja satuttaisi.

Mikäli näen, että hesarin juttu saa jonkun järkevän vastineen, olen valmis myös perumaan nämä epäilyni. Toivoisinkin, että niin kävisi. Ikävä kyllä en usko niin tapahtuvan.


- Posted using BlogPress from my iPad

Karen Thompson Walker: The Age of Miracles

Karen Thompson Walker: The Age of Miracles
Yhdysvallat 2012
288 sivua
Kindle for iPad

MIKSI?: Kun tarpeeksi hyvin markkinoi uutuutta niin minäkin innostun.

LYHYESTI: Yhtenä päivänä maailman pyöriminen alkaa hidastua ja kaikki muuttuu.

"You might as well know the truth, Julia" she said. "Everything is going to shit."

FIILIS: Tässä on monta hyvän ja taitavan kirjan ainesta:
1) Kirjan alku vie voimakkaasti mukaansa. Ensimmäiset sivut luettuaan ei voisi kuvitellakaan jättävänsä kirjaa kesken. Kun kirjapinot ovat korkeita, huomaan arvostani yhä enemmä taidokasta alkua, joka herättää kiinnostuksen, tempaa mukaansa ja ihastuttaa.*
2) Kirjan maailmassa tai tarinassa on jotain aivan uudenlaista. Tässä maailmanlopun surumielisyys on suuressa ristiriidassa 12-vuotiaan tytön kasvun kanssa.
3) Tulee halu alleviivata ja lainata lähes joka kolmas rivi. Thompson Walker osaa kirjoittaa juuri tälla tavalla.

I remember watching Mr. Valencia next door fill up his garage with stacks of canned food and bottled water, as if preparing, it now seem to me, for a disaster much more minor.

Kirjassa nuori aikuinen Julia muistelee itseään 11-12-vuotiaana, silloin kuin kaikki alkoi muuttua. Yhtenä päivänä uutisissa kerrotaan päivien pidentyvän nopeasti ilman, että kukaan tietää syytä. Ensin ajatellaan maailmanlopun tulevan nopeasti. Pian huomataan, että arjen täytyy jotenkin jatkua. Edelleenkin ihmiset rakastuvat, juhlivat, surevat ja soittavat pianoa. Maapallon pyörimisen hidastumisen seuraukset ovat draamaatisia, eläimet ja kasvit kärsivät - ihmiset yrittävät sopeutua ja aika pian alkaakin olla mahdotonta muistaa, miltä banaani maistui.

Thompson Walker osaa kirjoittaa. Tämä on herkkä, surumielinen ja kaunis kirja. Pidin siitä miten rauhallisesti kaikki on kerrottu, miten lukijakin huomaamattaan sopeutuu uudenlaiseen maailmaan. Californiaan sijoittuvissa tapahtumissa ei yritetäkkään selittää mitä muualla maailmassa tapahtuu, näkökulmaskis riittää kotikatu ja lähitenoo - se rajaa tekstiä hyvin. Uskonnolliset viittaukset huvittivat postiivisesti (We were a diffrent kind of Christian, the quiet, reasonable kind, a breed embarrassed by the mention of miracles.:)) Hauskaa oli myös jutut "pohjoisista leveyspiireistä", ihmisistä jotka jo ennen hidastumista elivät pitkiä aikoja ilman valoa tai ilman auringolaskuja. Jäi silti nokan koputtamistakin - piti tarkastaa oliko kyseessä sittenkin nuorten romaani (ei ollut, lapsikertoja hämää etenkin aluksi). Toistoa ja muutamia naiveja kohtia olisin myös karsinut.

But I guess it never is what you worry over that comes to pass in the end. The real catastrophes are always different - unimagined, unprepared for, unknown. 

VERKOSSA: Kirjalle on omat sivut täällä. Kyseessä on kirjailijan esikoisteos!

* Täytyy silti sanoa, että useimmiten taistelen noin sivulle 50. Olen oppinut, että joskus kestää pidempään päästä mukaan rytmiin ja tapahtumiin. Harvoin kuitenkaan rakastan kirjaa, johon en ole ihastunut ensisivuilla. Toisaalta olen myös pettynyt kirjoihin, joiden alkuihin olen tykästynyt. Hmm. 


TÄHDET:
+ + + +
---------------------------------
PS. Blogi löytyy nyt myös FB:stä, tuu tykkäämään! 
PPS. Jenni hämmentyi lukiessaan Tuula-Liina Variksen juttua ja kirjoitti siitä kiinnostavasti blogissaan, kurkatkaa!