Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä

Martin Page: Kuinka minusta tuli tyhmä
Ranska 2001
Like, 157s.

MIKSI?: Osui käteen kirjastossa. Kaipasin jotain tragikoomisesti lohduttavaa.

LYHYESTI:Älykkyys on yliarvostettua.

FIILIS: Olen niin tyhmä, että luin tämän kirjan. Tein sen silläkin uhalla, että olen lukenut myös Pagen Maailmanloppuihin tottuu, enkä juuri pitänyt siitä.

Tunnen itseni useinkin vähän tyhmäksi. Ehkä juuri siksi vitsi nauratti vain vähän, jos lainkaan. Olin odottanut aiheen käsittelyltä paljon enemmän. Kritiikki kohdistuu ansaitusti kulutus- ja viihdeihannointiin, mutta jää varsin laimeaksi.

Päähenkilö on Antoine, joka on ajelehtinut läpi elämänsä yliälykkäänä tiedekunnasta toiseen tyhmien ihmisten keskellä. Hänellä on omituisia ystäviä, jotka eivät tuo hänelle riittävää iloa. Mies yrittää keksiä keinoja, jotta elämä voisi tuntua edes siedettätävältä. Kokeilulistalla ovat juoppous, itsemurha ja masennuslääkkeet.

Lopputulos ei ole niin mielenkiintoinen, että kirja kannattaisi lukea. Paitsi jos nyt sitten olet niin älykäs, ettet kertakaikkiaan kestä todellisuutta.

TÄHDET:
+ + (+)

Mikael Niemi: Veden viemää

Mikael Niemi: Veden viemää
Suomi 2013
LIKE, 320s.

MISTÄ?: Arvostelukappale

MIKSI?: Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä oli sukupolveni kirjailmiöitä. Ja hauska se olikin.

LYHYESTI: Padot murtuvat ja kaikki jää veden alle.

FIILIS: Näin viime yönä unen, joka oli suoraan tästä kirjasta. Lukemisesta on kuitenkin jo yli kuukausi. Niin tämä kirja tekee, se jää vaivaamaan sinua.

Tavallisena päivänä tapahtuu jotain, minkä ei pitänyt koskaan olla mahdollista. Valtavia vesimassoja hallitsevat padot murtuvat yksi toisensa jälkeen synnyttäen tsunamin. Sen alle jää ihmiset ja heidän maailmansa.

Kirja on hieno kuvaus siitä, miten ihminen toimii toivottomalla hetkellä.Tapoja on monta: joku taistelee viimeiseen hengevetoon rikkoen kaiken tieltään, toinen on valmis uhraamaan henkensä toisen puolesta, yksi sortuu väkivaltaan. Vaara, joka voi hetkessä tuhota suunnitelmat, tulevaisuuden, omaisuuden ja kaiken, on mahdollisesti allegoria arkiseen elämään. Oman elämämme tsunameja riittää ja epätoivoiset ihmiset tekevät useinkin epätoivoisia tekoja.

Romaani on synkkä, hengästättyvä ja osittain koominen. Henkilöitä on paljon ja kirja sijoittuu vain lyhyelle ajalle, joten rytmitys on nopeaa ja episodimaista. Huumori on kovin mustaa. Tämä pitää lukea ja kokea itse, vaikka se vaatiikiin ehkä omalta mukavuusalueelta poistumista.

TOISAALLA:
Kirsin kirjanurkka, jossa kerrotaan, miten kirjan tapahtumat ihan oikeastikin olisivat mahdollisia ja pidetään kovasti kirjasta.
Ilselän Minna on poiminut Niemen upeita sanoituksia vedestä ja muustakin - niitä, joista itsekin nautin suuresti.
Kirjanainen tykkäsi ja on etsinyt linkit monen muun bloggarin arvioon.

TÄHDET:
+ + + +

Marja Björk: Poika

Marja Björk: Poika
Suomi 2013
Like 215s.

MIKSI?: Aihepiiri kiinnostaa ja pidin kirjailijan edellisestä kirjasta Prole.

LYHYESTI: Oli poika nimeltä Marion ja se tiesi haluavansa olla Romeo.

FIILIS: Björk kirjoittaa sujuvasti ja rehellisesti, eikä sorru turhaan dramaattisuuteen, vaikka aihepiiri siihen voisikin kannustaa. Tarina etenee kronologisesti lapsuudesta nuoruuteen. Marion tietää jo ihan pienestä haluavansa olla poika ja hänen elämänsä määrittyy tämän ristiriidan ympärille. Lukijalle ei jää epäilystä siitä, onko Marion tyttö vai poika.

Oikeastaan ristiriita onkin lopulta enemmän yhteiskunnallinen. Makke on omasta mielestään poika ja hänelle löytyy kavereita ja tyttöystäviä, jotka hyväksyvät hänet. Myös äidin, veljen ja isäpuolen on lopulta tunnustettava asian todellinen laita.

Makke kertoo katsoneensa nuorena Teho-osastoa ja nähneensä jakson, jossa mies paljastuu sairaalassa riisuttuna naiseksi. Tämä oli hänelle vahva kokemus siitä, että hän ei ehkä olekaan ainoa joka on näin "outo". Jos tämän kirjan löytää joku sukupuoli-identiteetin kanssa painiskeleva, niin saa tarinasta toivottavasti samanlaista lohtua.

Kirja jää kuitenkin harmillisen pintaraapaisuksi. Björkillä on selvästi tarttumapintaa aiheeseen, mutta jollain tapaa lukija jää ulkopuoliseksi. Toisaalta tuntuu, että väärä sukupuoli on kuin mikä tahansa kipeä kasvamiseen liittyvä asia, toisaalta vaikuttaa kuin siinä olisi jotakin niin kipeää, ettei siitä voi edes kirjoittaa.

Pakosti tulee mieleen, miten asiat ovat muuttuneet: kuinka nykyään on mahdollista puhua ääneen tästäkin asiasta, on mahdollista palauttaa sukupuoli vastaamaan omaa käsitystä, voi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on. Paljon tässä on varmasti matkaa edelleen, eikä tie ole helppo, mutta enää ei tarvitse vaieta. Onneksi.

MUUTA: Kansi on kohtuuttoman raju sisältöön nähden. Minulle selvisi vasta kirjan luettuani, että Björk kertoo kirjassa oman lapsensa tarinan. Se antaa tarinalle uudenlaisen perspektiivin. Arvostan.

TOISAALLA: Järjellä ja tunteella
Kirjainten virrassa
Kaiken voi lukea

TÄHDET:
+ + + 

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear

Atiq Rahimi: A Thousand Rooms of Dream and Fear
Afganistan/Ranska 2006
145s.

MIKSI?: Kannessa oli teksti: "This brilliant book cuts like a razor" - Nadeem Aslam ja itselleni taas Aslamin romaani Elävältä haudatut oli sellainen kirja, josta sanoisin samoin.

MISTÄ?: Kirjasto.

LYHYESTI: Nuori afgaanimies umpikujassa.

FIILIS: Kirja alkaa tilanteesta, jossa nuori mies ei tiedä näkeekö unta, onko helvetissä, onko menettänyt muistinsa, onko hänen silmänsä kiinni vai onko pimeää. Lisäksi joku poika kutsuu häntä isäkseen, vaikka hänellä ei ole lapsia.

Kirjan lukeminen saa alusta asti sykkeen nousemaan korkealle. Se ei johdu tapahtumista vaan tunnelmasta. Luvut ovat lyhyitä ja pomppivia, kestää aikansa että tilanne alkaa hahmottua sekä lukijalle että päähenkilö Farhadille.

Paljon jää varmasti länsimaiselta lukijalta ymmärtämättä. Historiallisesti kirja sijoittuu vuoteen 1979, jolloin Afganistanin sodassa oli juuri alkamassa Neuvostoliiton miehitysvaihe. Farhad päätyy yksinhuoltajaäidin kotiin, maassa jossa miehet eivät olisi saaneet nähdä naista saatikka viettää aikaa kaksin. Lisäksi tarina sisältää itämaista mystiikkaa ja viittauksia. 

Kirja on viiltävä kuin partakoneen terä. Ehkä lopulta intensiteetti vähän hälveni ja ymmärtämisen vaikeus hitusen turhautti. Mielenkiintoinen tuttavuus silti.

MUUTA: Kirjailijalta on suomenettu Kärsimysten musta kivi, joka ainakin Ankin blogiarvion perusteella vaikuttaa samantyyppiseltä tämän kanssa.

TÄHDET:
+ + + (+)

Beate Grimsrud: Hullu vapaana

Beate Grimsrud: Hullu vapaana
Norja (suom.2012)
390s. LIKE

LYHYESTI: Eli ja hänen läheisensä: Emil, Espen ja Erik. Sekä prinssi Eugen. Oikeastaan he ovat niin läheisiä, että he ovat kaikki yhtä ja samaa päänsisäistä ääntä.

GENRE: Omaelämänkerrallinen romaani.

FIILIS: Kirjan lukemisesta (ja muutaman muunkin kirjan) on jo aikaa, mutta tästä halusin ehdottomasti kirjoittaa.

 Minä olen Eli. Se on hepreaa ja tarkoittaa Jumalani. Se voi olla sekä tytön että pojan nimi. En voi olla tässä asunnossa. Lattiat viettävät vaarallisille ikkunoille joista näkee pihalle.

Tämä oli kertomus Elistä, jonka elämässä kaikki liikkuu ja häilyy todellisuuden rajamailla. Lapsuus, aikuisuus ja nuoruus. Ainoa mikä on selvää ja sujuu, ovat sanat. Eli osaa kirjoittaa. Hyvin. Mutta sitten poikien (nuo kaikki E:llä alkavat) ottaessa liikaa tilaa   kirjoittaminenkin häiriintyy.

Grimsrud on ilmeisen tunnettu kirjailija Ruotsissa ja kotimaassaan Norjassa. Hän on kai oikeastakin elänyt ison osan elämäänsä mielisairaalan suljetulla osastolla. Hänen laaja tuotantonsa sisältää romaanien lisäksi lastenkirjoja ja näytelmiä.

Tämä kirja herättää paljon tunteita - se inhimillistää vakavan mielisairauden, kritisoi sen hoitoa, naurattaa (tietämätön valokuvaaja kuvaa kirjailijaa kirves kädessä samalla kuin suljetun osaston hoitaja seisoo vieressä). Kirja osoittaa ystävyyden voimaa, luovuuden vimmaa ja ihmisen kykyä selviytyä.

Pidin Grimsrudin tavasta kirjoittaa, kirjan lyhyistä luvuista ja aitoudesta. Tunsin kiitollisuutta, että hän päästi minut näin lähelle kokemaansa. Vaikka toistolla varmasti tavoiteltiin sairauden rytmiä, niin kirjaan olisi voinut riittää vähemmät sivut. Lopussa ei tapahdu ihmeitä, mutta tätä kirjaa voidaan kai pitää ainakin pienenä sellaisena. Vaikutuin.

 Minä jäin seisomaan. Hukkumiskuolema vai lasagne. Me syömme pastaa yleensä paistetun kaalin tai porkkanoiden ja valkosipulin kanssa.

TOISAALLA:
Noora (luonnehti tätä mahdollisesti vuoden suosikkikirjakseen ja silloin kirjasin tämän omalle lukulistalleni)
Suketus (otti riskin ja rakastui)
Kirjoihin kadonnut
Lukukausi
Kirjavinkit

TÄHDET:
+ + + + (+)

PS. Yritän kuntouttavana toimintana (elämästä kuntoutujana?) palautella blogia taas käyntiin tuon tyrmäävän joulukuun jäljiltä. Olisi mukava tehdä myös koonti juttuja ja kirjoittaa muutamista lukemistani kirjoista ja käydä teidän blogeissa ja kaikkea. Mutta en stressaa ja tässä kirjoittaessaan heti muistaa, että bloggaus on kivaa!

Alison Bechdel: Äideistä parhain

Alison Bechdel: Äideistä parhain
Yhdysvallat 2012 (suom. 2012)
288s. Like

MIKSI?: Pidin todella paljon Bechdelin Hautuukodista. Tämä uusi äitisuhdetta ja terapiaa käsittelevä kirja kiinnosti kovasti, vaikka kirjailijan Lepakkoelämää - sarjikset aiheuttivat minulle pettymyksen.

LYHYESTI: Lukijalle piirretään kirjailijan oma äitisuhde terapiaprosessin kautta.

FIILIS: Terapiassa Bechdel käsittelee aika usein myös sitä, miten kadehtii muiden menestystä kirjailijan tai sarjakuvataiteilijan urallaan. Siksi tuntuu aika vaikealta lytätä tätä, mutta täytyy vaan toivoa että kymmenien vuosien psykoanalyysi ja-terapia ovat opettaneet suhtautumaan tyynesti krittiikkiin. (Ja jättämään väliin arviot joiden lukemiseen tarvitsee google translate-toimintoa.)

Minua kiinnostavat kirjan aiheet erityisen paljon: terapia ja äitisuhde. Olen itsekin käyttänyt samaan tarkoitukseen paljon aikaa ja rahaa. Kirja sisältää samoja oivalluksia kuin omassa prosessissani, se menee syvälle psykoterapian termeihin ja teoriaan, ja tarjoaa monta yllättävääkin löytöä kuvan ja teksin yhdistelmillä.

Silti tämä oli kirjana jotenkin liian teoreettinen ja raskas. Jokainen tekee tietysti itse omat valinnat, mutta oman terapiaprosessin piirtäminen avoimesti "koko maailman" pällisteltäväksi osoittaa minusta myös jonkin sortin itsesuojeluvaistoin puutetta ja vaikuttaa lopulta hitusen itsetuhoiselta. Älkääkä ymmärtäkö väärin: kirja ei sisällä mitään suuria paljastuksia tai kauheuksia. Mutta silti.

Tämä on ihan varmasti must-read listalla kaikille psykoterapiasta syvällisesti kiinnostuneille ja terapeuteille myöskin. Voisin kuvitella tätä käytettävän jopa oppikirjana terapiaopinnoissa. Kaunokirjaillisuutena en osaa kirjaa arvostaa. Ehkä tuo kannen lupaus tai määritelmä "koomisesta draamasta" vei minut väärälle raiteelle tämän kanssa.

LAINAUS: (Otin tämän nyt törkeästi laiskuuttani eng.kielisestä versiosta:)

TÄHDET:
+ + +

Maihinnousu ja kirjailijan etiikka

Tänään Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla otsikoissa on jälleen  Riikka Ala-Harjan Maihinnousu romaani. Edellisen sunnuntain huippukehuvaan arvioon tuli toinen näkökulma. Ala-Harjan sisko perheineen kertoo kirjailijan käyttäneen aivan suoraan heidän lapsensa sairastumista syöpään kirjan materiallina (myös aivan konkreettisesti mm. tekstiviestejä, fb-päivityksiä ja sähköposteja). Perhe kysyy tulisiko kirjailijalla olla mitään eettisiä ohjeita, joiden noudattamista valvottaisiin? Voiko lähiperheen tragediaa käyttää luvatta oman kirjansa materiaaliksi? Voiko näin tehdä lapselle?

Minäkin luin Maihinnousun. Se on kiistämättä erittäin hyvä kirja ja kirjailijan paras teos. Mitä ilmeisemmin se on niin hyvä, koska kirjailija tavoittaa tarkasti tunteet siitä, mitä lähipiirissä tapahtuu. Toisaalta myös sairauden kulku, lapsen ikä, harrastukset, vanhempien tuntemukset jne. ovat suoraan tosielämästä. Sillä aikaa kun syöpäsairaan lapsen vanhemmat ja perhe joutuvat elämään jatkuvien hoitojen, pelkojen ja suunnitelmien muutosten keskellä, kirjailija tuottaa heidän hädästään itselleen materiaalia - romaanin, josta riippuvat apuarahat ja toimeentulo.

Tämä on oikeastaan Enkeli-Elisasta heränneen keskustelun vastakohta: siinä kirjailija keksi tarinan, jota väitti todeksi. Vettenterä tuskin voi enää koskaan tulla otetuksi vakavasti kirjailijana. Tässä tapauksessa kirjailija väittää fiktioksi tarinaa, joka on sairauden osalta monessa kohtaa sanasta sanaan dokumentoitua. Hän saa osakseen ylistystä "kansainvälisen tason" romaanin kirjoittamisesta. Tämä on ehdottoman väärin.

Kirjailijalla on oikeus fiktioon, tarinoihin. He tietysti käyttävät kuulemiaan ja näkemiään asioita materiaalina kirjoissaan.Mutta kuinka lähelle, ihmissuhteissa ja ajallisesti, voi luvatta astua? Tapaus ei ole ainutkertainen - HS:n toimittaja on koonnut useamman valituksia herättäneen kirjan. Missään niistä ei ole kuitenkaan ollut aiheena syöpää sairastava lapsi.

Sattumalta muuten Chris Cleaven Gold romaanissa oli leukemiaa sairastava 8-vuotias tyttö. Cleave linkittäää tarinansa vahvasti syöpää sairastavien lasten auttamiseen ja kertoo tekemästään taustatyöstä. Tarjolla on myös tilinumeroita. Maihinnousussa ei ole mitään tällaista. Miksi ei edes voi omistaa kirjaa siskonpojan urheudelle, miksi lopusta ei löydy lastenklinikan tietoja? Omassa vastineessaan Ala-Harja ei myönnä tehneensä mitään väärää.

Raija-Sinikka Rantala: Miekkatanssi

Raija-Sinikka Rantala
Suomi 2012
205s. Like

MIKSI?: Takakannen lupaus "trillerimäisestä kertomuksesta rakkaudesta, riippuvuudesta, narsismista ja valheesta" herätti kiinnostuksen. En ole myöskään lukenut Rantalaa aiemmin.

LYHYESTI: Tarina on jotenkin kulunut: ihastuminen ja avioero ja sitten  mennäänkin ojasta synkempään allikkoon.


FIILIS: Tässä on taas tämmöinen perinteinen takakansikämmi. Kun pääsin yli takakannen spoilereista ja lupauksista, oli helpompi tarttua tarinaan. 


Kirjan teemat on moneen kertaan käsiteteltyjä - erovanhemmuus, läheisriippuvuus, peliriippuvuus, narsismi jne.  Pidin silti Rantalan ytimeekkästä ja aika tylystäkin tavasta kertoa. Yhteen kappaleeseen mahtuu monta osuuvaa töksäytystä ja isompaakin ajatusta. 

Kappaleissa on kahta tai kolmeakin eri aikatasoa. Tämä avasi tapahtumia Annan ja Askon (hänen uuden miehensä) suhteessa hitaasti, mutta varmasti. En oikein pitänyt kenenstäkään henkilöstä kirjassa, he kaikki olivat jotenkin ihan tuuliajolla päätöstensä ja elämänhallintansa kanssa.

Miekkatanssi ei yllätä, mutta pitää lukijan otteessaan. Ehkä se vähän myös säikäyttää: miten helposti kaikki oikeastaan voikin mennä pieleen?


MUUTA: Suomenkielellä kirjoitetussa tekstissä oli sana senttaili? Joka oli siis mitä ilmeisemmin muunnos send -verbistä. Oi miksi? Löytyi myös termi ear bug. Englanniksi kirjoitettuna. ARGH. Mä en yleensä hikeenny näistä ja suomennoksissa ne ohittaa, mutta nyt ärsytti. 

TOISAALLA: Mari A. purnasi kerronnan rakenteesta. Riina kritisoi thrillerin puutetta, kun sellaista kerran luvattiin takakannessa. Kirjavinkeissä sanotaan teoksen olevan hyvä, ajankohtainen ja uskottava teos. Tästä löyty monta arviota lehdistä, mm. HS, Etelä-Saimaa ja Keskisuomalainen.

TÄHDET:
+ + + (+)

Onko kukaan muuten lukenut Rantalan Optimistia? Mitä tykkäsitte?

Prove me wrong (keskeneräisiä)

Venla Hiidensalo: Mediahuora
Suomi 2012
411s Otava

LUETUT SIVUT: 212

FIILIS: Hiidensalo osaa kirjoittaa, mutta. Kirjan tyyli on satiiri ja tragedia, jossa kokonaisuus alkoi junnaamaan. Odotin koko ajan, että jotain muuttuisi, mutta tarinaan ei tullut uutta. Älyttömyydet (eli päähenkilö Marian elämä) vain karkasivat kädestä yhä enemmän koko ajan. Kirjan monet teemat on olleet esillä muissakin romaaneissa, esim. Karkkipäivässä, mutta paremmin. En jaksanut lukea loppuun, toivoni muutoksesta hiipui ja sammui.

TOISAALLA:
Booksy tuli haastetuksi ja ehkä minäkin tipahdn tuohon samaan sukupolvien väliseen kuiluun? Jenni lupasi lukea Hiidensalon seuraavan romaanin, vaikka pettyikin tähän jonkin verran.

Stephen Fry: Virtahepo
Englanti 1994 (suom. 2011)
350s Schildts

LUETUT SIVUT: 85

FIILIS: Olin halunnut lukea jotakin Fryta jo pitkään monien suositusten innostamana. Kun tämä tuli vastaan uutuushyllyssä tartuin kirjaan. Periaatteessa kerronta ja tarina olivat ihan ok, mutta en yksinkertaisesti jaksanut kiinnostua riittävästi lukeakseni tämän loppuun. Tuntui, että kirjan ainoa juttu on päästää vanhahko mies paasaamaan omia epäkorrekteja mielipiteitään sivutolkulla jonkun keksityn henkilöhahmon nimissä. Toivottavasti olen väärässä.

Mitä siis pitäisi lukea tältä herralta?

TOISAALLA: Jum-Jum ei oikein osannut sanoa kirjasta mitään, ymmärrän häntä hyvin. Arja pettyi myös.

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö
Ranska 2010 (suom. 2012)
351s Like

SIVUJA LUETTU: 154

FIILIS: Tässä on vähän samaa kuin Hiidensalossa, eli kirjailijan kirjoitustaitoja ei voi moittia. Jos mediahuorassa kyllästyin toistoon, niin tässä taas epätasaisuuteen. En oikein keksinyt minkä genren kirja on kyseessä ja hetkelliset hienoudet tekstissä eivät kuitenkaan saaneet jatkamaan loppuun. Vähän jäi kuitenkin mietityttämään, että minne se tyttö katosi, joten ehkä luen tämän vielä loppuun?

TOISAALLA: Noora sanoo, että Despentesiä kannattaa lukea ja tästä on hyvä aloittaa. Erja oli epäileväisempi.


No niin, eli vaikeaa arvostella kun ei ole lukenut koko kirjaa. Voisi tietysti huijata, että on, mutta se taas ei kuulu tapoihin. Muitakin on jäänyt lukemattta, mutta näitä olen lukenut verratain pitkälle.  Kirjojen lukemiseen vaikuttaa minulla myös aina fiilis ja tänä keväänä olen ollut kovin vaikeasti miellytettävissä. Kommentteihin toivon saavani eriäviä mielipiteitä, eli kerro ihmeessä jos olet pitänyt näistä kirjoista. Ehkä jopa innostun lukemaan jonkun mainituista loppuun?

Craig Thompson: Habibi

Craig Thompson: Habibi
Yhdysvallat 2011 (suom.2012)
LIKE, 665s.

MIKSI?: Sarjakuvat ovat minulle kovin vieraita, mutta tämä kiinnosti erityisesti teemojensa vuoksi.

LYHYESTI: Kahden lapsiorjan epätyypillinen rakkaustarina.

FIILIS: Habibi on todella näyttävä kirja. Kun sen saa käsiinsä, on vaan että wau. Ulkoasusta ja painosta tulee mieleen vanhojen aikoijen perheraamattu, mutta tämä on vähän kauniinpi (eikä haise ummehtuneelle). Jopa tämmöinen sähkökirjojen puolustaja on tämän kohdalla valmis unohtamaan kaikki puheensa, Habibi on yksinkertaisesta upea.

Onneksi sisältöön ei tarvitse pettyä. Kummallinen rakkaustarina Dodolan ja Zamin välillä vie mukanaan mitä ihmeellisempiin käänteisiin. Lukutaidottomien vanhempien tytär myydään rahapulassa huomattavasti vanhemmalle, mutta oppineelle miehelle vaimoksi. Siellä hän oppii lukemaan, kirjoittamaan ja rakastamaan tarinoitta. Tarinat ovat myös se, joiden avulla tyttö pystyy selviytymään järkyttävistä käänteistä läpi elämänsä.

Zam on myös orpo ja tulee tavallaan Dodolan adoptoimaksi - Dodola on yhtä aikaa äiti, sisko ja saavuttamaton rakkaus. Nämä kaksi asuttavat laivaa keskellä autiomaata ja heidän suhteensa vaikuttaa ainoalta pysyvältä asialta maailmassa, jossa ei ole helppa selvitä ja vaaroja on kaikkialla. Käänteitä ja toimintaa ei tästä järkäleestä puutu. Minä ahmin näiden kahden kohtaloa ja sydämeni pelkäsi, itki ja iloitsi heidän kanssaan.

Erityistä kirjassa on Raamatun monet tarinat, jotka on esitetty Islamin ja siis koraanin mukaisesti. Eroja löytyy muitakin kuin se, pitikö Abrahamin uhrata Iisak vai Ismael.

(Nämä eivät muuten ole peräkkäin kirjassa, eli oikaisin vähän mutkia)

Thompsonin tyylissä pidin valtavasti siitä, että hän kertoo tarinoita, eikä yritä opettaa. Hän kysyy enemmän kuin vastaa. Vaikuttaa, ettei Thopson kumartele mihinkään suuntaan. En ymmärrä piirtämisestä tai sarjakuvasta paljoakaan, mutta kirjan kuvissa riittää paljon hienoa katseltavaa. Kirja on tavattoman runsas tarinoineen, sivuineen ja ajatelmineen. En silti osaa moittia sitä liioittelusta, sillä minä olisin voinut lukea vaikka lisääkin.

Teemoja toki on paljon: naisen asema, ihmiskauppa, globaali maailmantalous, rikkaus ja köyhyys, ympäristökysymykset, lännen suhde islamiin, uskonot, ihmiset moraaliset valinnat jne. Nämä yhteiskunnalliset aiheet ovat kuitenkin enemmän taustalla, osana päähenkilöiden elämää.

Minulle tämä sopi myös siksi, että Dodola on voimakas nainen, joka ei joten surkeimmillaankaan kokonaan alistu tai vaivu epätoivoon. Läpi kirjan kulkee toivon ja taistelun vire. Enempää paljastamatta minusta loppu on onnellinen ja kirjan kokonaissanoma hieno.

Kirjassa on viisautta:

Huumoria (koraanin mukaan Nooan vaimo ei päässyt mukaan arkkiin):

Aika paljon naiseuteen ja seksualisuuteen (aika rajujakin) liittyviä kuvia ja teemoja:

Todella kauniita kuvia:

MUUTA: Nyt on kirjan kilohinta ja laatu kohdallaan, tätä näyttää saavan n.25€ hintaan nettikirjakaupoista. Like- kustannus on tehnyt upea työn tämän suomentamisessa ja julkaisussa!

TOISAALLA: Kirjavinkit

TÄHDET: 

+ + + +( +)

Samasta kirjasta kirjoitan myös palstallamme Lily:ssä

Marja Björk: Prole

Marja Björk: Prole
Suomi 2012
Like, 210sivua

MISTÄ?: Arvostelukappale

MIKSI?: Minua lähtökohtaisesti kiinnostaa työläisperhekuvaukset. Toisaalta olen luullut jo kyllästyneeni niihin, mutta tämä oli raikas.

LYHYESTI: Tehtaanvarjossa juodaan viinaa, huorataan ja kohdellaan lapsia huonosti. Tyttö päättää selviytyä siitä huolimatta.

"- Aloitan uuden elämän, äiti sanoi. - Ei kohtalolleen mitään voi. Ihminen on voimaton. Rakkaus voittaa kakki esteet. Sinä otat pojat, minä otan tytön."

FIILIS: Kirja oli todella positiivinen yllätys! Björk on minulle uusi tuttavuus, vaikka muistankin lukeneeni useamman arvion edellisestä teoksesta, Puumasta.

Ympäristö, jossa kirjan päähenkilö kasvaa on varsin lohduton. Lapset kohtaavat alkoholia, väkivaltaa, pettämistä ja julmaa välinpitämättömyyttä jatkuvasti. Perheitä hajoaa, eikä seuraava mies ole sen parempi kuin edellinenkään, mutta häpeä on pahempi ja velijiä ikävä. 

No, kuulostaapa ihastuttavalta! Björk osaa kuitenkin luoda uskottavan ympäristön hyvine hetkineen ja johdattaa ymmärtämään tytön mielenmaisemaa. Vanhemmat hyräilevät iskelmiä, tyttö pohtii näkeeköhän sen päällepäin millaista hänellä on kotona. Niin ja onko kaikki kuitenkin hänen syytään? Kirjoitustyyli, suorasukaisuus ja rehellisyys ihastutti.

Minulle jäi tunne kuin kirjailija olisi kiirehtinyt loppuun jostain syystä. Rakenteellisesti on ongelmmallista, että kirjasta yli 2/3 käsittelee lapsuutta ja sitten kasvetaan vanhoiksi muutamien lukujen avulla. Tämä kun oli minusta vielä  kaikkein kiinnostavinta kirjassa - millainen tytöstä tulee aikuisena kaiken tuon maahan polkemisen jälkeen? Mitenhän veljet? Myös Veikon siskon kirjoitukset Ruotsista jäävät vähän irralliseksi, vaikka tuovat toki toista näkökulmaa tarinaan.

Nielaisin ja huokaisin syvään kun luin jostain (nyt jälkeenpäin), että kirja olisi osittain omaelämänkerrallinen. Minä olen kasvanut yhdenlaisella Pankakoskella itsekin, joten paljon tuttua löysin. Kirja muistutti aika paljon Susanna Alakosken Sikalat - romaania teemoiltaan.

TAKAKANSI: Lukukokemukseeni tuli iso miinus takakannesta ja se oli yksi syy blogini edellisen kirjoituksen (suosittelen tutustumaan myös hienoihin kommentteihin). Ensinnäkin takakansi kuulostaa siltä, kuin kirja ei olisi lapsuuskuvaus vaan tarina aikuisesta, joka ns. joutuu kohtaamaan lapsuutensa. Lisäksi sisäkannessa on lainattu kirjan käännekohtaa n. sivulta 150 ja minä tietysti luulin, että se olisi alku. Ärsytti suunnattomasti.

Plussaa tulee siitä, että lainauksissa koskien edellistä kirjaa löytyy ote kirjapedon blogiarviosta. Näin tälläisen ekaa kertaa, wau!

TÄHDET:
+ + + +

Susan Fletcher: Noidan rippi

Susan Fletcher: Noidan rippi
Englanti 2010 (suom.2011)
400 sivua, LIKE

MIKSI?: Pidin Meriharakoista ja moni on pitänyt tästäkin.

LYHYESTI: Noita-, kirkko- ja verilöylyhistoriaa kauniisti tarinaksi kirjoittettuna.

FIILIS: Marjis julkaisi tästä tänään hyvän arvion. Suunnatkaa lukemaan se. Oma jälkitunnelmani kirjasta on vähän valju.

Vikoja löytyy luultavasti sekä kirjasta että lukijasta (tai sitten ajankohdasta, kuten marjis arvioi). Päähenkilö Corrag sanoo itse puhuvansa paljon ja niin hän todella tekee. En jaksanut kuunnella ihan kaikkea. Jossain kohtaa lumouduin, mikä olisi riittänyt minulle. Pastori Charlesin kirjeet olivat kiinnostavia. Kirja taisi lopulta olla hänen kasvutarinansa.

Alkuasetelma innosti, mutta mielestäni tarina ei ihan kantanut. Teemat ovat tärkeitä: erilaisuuden sietämistä, oman tarinan kertomista ja yksinäisyyden vaikutuksia. Fletcherin kirjat vaativat omistautumista, hänen hahmojensa maailmaan uppoutumista. En pystynyt tekemään sitä. Sivujen välillä pyyhin pukluja, nukahdin sohvalle, poimin mustikoita. Kului liian monta päivää kunnes taas ehdin jatkamaan. Silti Fletcher vie lukijaansa elävästi mukaansa maisemiin, tuoksuihin ja tunnelmiin. Pidin yrttien esittelyistä lukujen alussa. Niin piti mieskin, kuten koko kirjasta.

TOISAALLA: mm.
Leena Lumi (arviosta linkit moneen muuhun arvioon)
Lumiomena
Booksy

TÄHDET:
+ + +

Roy Jacobsen: Ihmelapset

Roy Jacobsen: Ihmelapset
Norja 2009 (suom. 2011)
280 sivua, LIKE

LYHYESTI: Finn saa yllättäen pikkusiskon, 6-vuotiaan Lindan. On 60-luku ja kotiin saadaan telkkari.

MIKSI?: Olin lukenut tästä monia kehuvia arvioita.

FIILIS: Kirja kuvaa arkea ja aikaansa hienosti. Se ei myöskään selittele liiaksi auki asioita, vaan lukija pääsee osaksi nuoren Finnin elämää hänen näkökulmastaan. Tarina on sympaattinen ja yhtä aikaa raju. Ensin vuokralaisen ja sitten Lindan tulo perheeseen aloittaa uuden aikajakson perheen elämässä. Äidistä paljastuu uusia asioita, jotka eivät aina ole mukavia.

Kuulin kirjassa kaikuja vanhempieni kertomuksista elämästä 60-luvulla. Tässä oli hyvin paljon sama kuin Franzenin Tumman veden päällä - romaanissa.

En tiedä mikä vaivaa, kun mikään kirja ei nyt erityisemmin sykähdytä. Ehkä keskittymiskyvyn puute tai keskittymisen rajoitetut mahdollisuudet ylipäätään tekivät vahinkoa tälle lukukokemukselle. Minulla taisi mennä ihan ohikin osa tapahtumista: ehkä liian pitkissä lauseissa en enää lopussa muistanut mistä juttu alkoi, heh.

Kirjasta on tykätty ja ansiokkaasti kirjoitettu esim.:
Järjellä ja tunteella
Elma Ilona
Anna Elina
Parnasso

Eli jatkan kevyemmän kirjallisuuden parissa, semmoinen on tämän blogin kesäsuunnitelma...

TÄHDET:
+ + +

Susan Fletcher: Meriharakat

Susan Fletcher: Meriharakat
Englanti 2007 (suom. 2008 )
384 sivua, Like

MIKSI?: Erityisesti Leena Lumen ja sittemmin myös muiden suosituksesta.

LYHYESTI: Perheestä, itsensä etsimisestä, sisaruudesta, syyllisyydestä, katkeruudesta.

FIILIS:
"Luulenpa, että kaikilla naisilla - sinullakin, kuusitoistavuotiaalla; jopa onnellisesti naimisissa olevilla äidillisillä naisilla, jotka pitävät omia valintojaan helppoina ja viisaina - on omat synkät kohtansa. Valheensa. Takuulla jokainen heistä katsoosilloin tällöin ikkunasta ja kuvittelee sitä mielessään, toista elämäänsä."

Tämä otti minut mukaansa, eikä päästänyt hetkeksikään ennen loppua. Moira kertoo tarinansa, sen joka alkaa alun hiljaisuudesta, toistaalta neljä vuotta putoamisesta ja kaikesta siitä väliltä. 

Alusta asti Moira on erilainen. Mikä sen tekee? Paksut silmälasit, laihuus, fiksuus? Mustalaisen ennustus? Hänen piti olla vanhempiensa ainoa, tai olihan noita, mutta kuolleita vauvoja. Käänne tapahtuu Moiran ollessa 11-vuotias: hän kuulee ohimennen tulevasta vauvasta ja päätyy lähtemään sisäoppilaitokseen kauas.

Fletcher kirjoittaa aivan omalla tyylillään. Merkitykset ja ymmärrys täytyy hakea kokonaisuuksista ja rakentaa paloista: kieli on runollista, kaunista ja pysäyttävää. Silti teksti on äärimmäisen hyvin hallittua, lukija ei joudu liikaa eksymään tai harhailemaan. Tämän tasapainon säilyttäminen tekee Fletcheristä aivan omaa luokkaansa olevan kirjailijan. Suomennos on hieno, vaikka en ole verrannut sitä alkuperäiseen.

Moiran yksinäisyys ja vieraus toisiin ihmisiin kosketti olematta ahdistavaa. Samaistuminen tapahtuu, vaikka liittymäkohdat eivät ole tavanomaisia. Hänen vanhemmilleen olin vihainen, miksi he antoivat tyttärensä vieraantua? Ne muuta tytöt koulussa, loputon ilkeys... taisi siellä olla kaveruuttakin? Lopulta. Sisaruus-suhde sai surulliseksi. Tavallaan kirjahan kertoi juuri tästä, vaikka suhdetta ei oikeastaan ollut. Suhde Rayn kanssa tuntui melkein kuvitelmalta ja sitä se ehkä olikin, ainakin niin ettei rakkaus kuitenkaan ole vastaus tai ainakaan yksinkertaista. Ehkä muut hahmot kirjassa jäävät hieman hämäriksi, eivätkä kaikki Moirankaan ratkaisut tule oikein perustelluksi. Joka tapauksessa tämä tarina osui minulla johonkin mitä tarvitsinkin. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän.

"Siinä se taas oli. Pulpahti pintaan jälleen. Me hautaamme sen minkä voimme, mutta multakumpu jää jäljelle, vaahto veden pinnalle siinä mihin se vajosi. Kaikki jättää jälkensä."

TOISAALLA TYKÄTTY: Lumiomena
Järjellä ja tunteella 
Juuri tällaista (huomasin nyt et oltiin otettu sama lainaus kirjasta!)
Kiiltomato

TÄHDET:
+ + + + (+)

Marjane Satrapi: Luumukanaa

Marjane Satrapi: Luumukanaa
Iran/Ranska 2004 (suom. 2008)
84 sivua, LIKE

MIKSI?: Sarjakuvakokeilujen osa II. Ihastuin viime vuonna Hautuukotiin  ja päätin silloin jatkaa tutustumisia minulle täysin vieraaseen sarjakuvamaailmaan. Kirjastossa ei ollut tarjolla saman kirjailijan kehuttua Persepolis-kirjaa, joten otin tämän.

LYHYESTI: Nuoren (tai oikeastaan vähän vanhemman) Wertherin kärsimykset iranilais-sarjakuvaversiona. (Sivuhuomautus: kaikki klassikkohaasteesta innostuneet, suosittelen tuota alkuperäistä kaikille!)

FIILIS: Tarina sijoittuu 50-luvun Iraniin, mutta ajattomuudessaan se voisi olla missä vain, milloin vain. Avioparille on tullut riitaa ja vaimo rikkonut miehensä tarin (kitaraa etäisesti muistuttava soitin). Mies etsii turhaan uutta soitinta, kadottaa elämänhalunsa ja päättää kuolla.

Hitaasti lukijalle valoittuu Naser Ali Khanin tarina ja myös tulevaisuuden näkymät. Kaiken takana on tietysti onneton rakkaus. Lukija tuntee sympatiaa, liikuttuu ja nauraa kaiken tragikoomisuuden keskellä. Samalla tutustuu hieman iranilaiseen historiaan ja kulttuuriin. Tarinalle ei ole onnellista loppua, se kerrotaan jo prologissa. Mutta lopulta lukija ymmärtää paremmin. Luumukana on muuten päähenkilön lempiruoka. Mutta edes se ei saa elämänhalua palaamaan.

Yllätyin jälleen miten paljon ja hienon kokonaisvaltaisesti voi kertoa sarjakuvalla. Kuvilla saa herätettyä mielikuvia, symboleja ja ajatuksia eri tavoin kuin pelkällä teksillä. Haluan ehdottomasti jatkaa laadukkaiden sarjakuvien parissa.

Satrapin sarjakuvista kertoi aivan äskettäin blogissaan Hanna. (Huomasin vasta nyt!)

TÄHDET:
+ + + +

Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä

Junot Diaz: Oscar Waon lyhyt ja merkillinen elämä
Yhdysvallat 2007 (suom. 2008)
288 sivua, LIKE
Pulizer 2008

MIKSI?: Tämän voisi melkein laskea Satun lanseeraamaan "viimeinkin" haasteeseen, sillä minun on pitänyt lukea tämä jo pitkään.

LYHYESTI: Lukijalle tulee tutuksi Dominikaanisen tasavallan fuku-kirous ja sieltä kotoisin olevan nörtti-Oscarin perheen monet vaiheet myös Yhdysvalloissa.

FIILIS: Tämä on kummallinen kirja, josta ei ole ihan helppo kertoa. Toisaalta romaani kertoo surullisen tarinan Oscarista, joka ei sovi mihinkään: ei tuoliin (kun on niin lihava), ei kouluun (kun on vaan kiinnostunut sci-fistä ja roolipeleistä ja epätoivoisesti tytöistä) eikä oikein kanslaisuuksiinsa (ei pärjää amerikkalaisena, eikä dominikaanina.) Toisaalta tarina on Dominikaanisen tasavallan sorron historia, jota valotetaan Oscarin perheen vaiheiden kautta. Alaviitteiden kautta kerrotaan faktoja ja olennaisia tietoja.

Kirja naurattaa useaan kertaan ääneen ja tämä on kuitenkin varsin rankka teos. Fuku-kirous ei jätä perhettä rauhaan ja kohtuuttomat kohtalot toistuvat. Kertoja vie lukijaa eri näkökulmien ja vuosikymmenten läpi kaunistelematta. Dominikaanien historian lisäksi esille tulee Oscarin ja hänen siskonsa Lolan nuoruuskokemukset dominikaaneina Yhdysvalloissa, joissa on paljon yleismaailmallista kasvamisen kipua. Läpi käydään möys heidän juurensa.

Diaz käyttää suorasukaista kieltä, jota herkempi voi vierastaa. Monia espanijankielisiä sanoja on jätetty suomentamatta, mikä itseäni häiritsi hitusen kun en osaa yhtään espanijaa - toisaalta ymmärrän tehokeinon. Aika paljon kerronnassa on myös ironiaa kun puhutaan suoraan lukijalle. Juoneen sekoittuu hitunen maagisia piirteitä, mutta taidokkaasti. Tarina kokonaisuudessaan ei ole mitenkään mutkikas ja loppu oli hitusen pettymyskin: olisin kaivannut jotain iloista ja palkitsevaa. Mutta fuku on fuku.

ERITYISTÄ: Mikäli tarpeen, voit sivistää itseäsi kirjan lisäksi lukemalla Dominikaanien erittäin verisestä diktaattorista Rafael Trujillosta(itse en tiennyt mitään hänestä) . Pienenä yksityiskohtana oli hauska huomata, että Mario Vargas Llosa (nobel 2010) mainitaan tässä kirjassa muutamaan kertaan. 

TÄHDET:
+ + + +

Ketkä ovat lukeneet tämän? Tai Diazin esikoisen? Kertokaa kokemuksia ja linkittäkää kommentteihin jos blogistanne löytyy arviota.

Jussi Valtonen: Vesiseinä

Jussi Valtonen: Vesiseinä
Suomi 2006
212 sivua

MIKSI?: Ihastuin Valtosen kirjaan "Siipien kantamat" enkä joutunut pettymään tähänkään.

LYHYESTI: Ihmisiä epämukavissa asennoissa, heidän valintojaan ja niiden seurauksia.

FIILIS: Ihan ensi on sanottava, etten ihan ymmärrä, miksi tämä kirja löytyi novellit-hyllystä. Jos tajusin mitään, niin läpi kirjan kulki samat henkilöt ja heidän tilanteensa eri elämänvaiheissa, tosin vaihtoehtoisissa sellaisissa.  Ehkä kyse on siitä, että luvut toimisivat itsenäisestikin?

Yksi kirjan luvuista, nimeltään Afrikka, on voittanut H.J Erkon kirjoituskilpailun ykköspalkinnon. En tiedä onko Valtonen rakentanut kirjansa tämän novellin hahmojen ympärille, mutta kokonaisuus toimii silti hienosti.

Valtosen tavassa kirjoittaa on jotain aivan erityistä: sanat ja näkymät osuvat, huumori puree ja inhimillisyydessään ja aitoudessaan henkilöt tulevat kaikessa vajavaisuudessaan lähelle. En silti voi sanoa pitäneeni oikeastaan kenestäkään. Mutta se ei haitannut. Pidin mahdollisista maailmoista: ei ole selvää minne tie johtaa ja eri reitin valittuaan menee aina uuteen suuntaan. Valtosen "siviiliammatti", psykologi, näkyy kirjassa selvästi. Hän osaa todella aidosti kuvata apua tarvitsevan ihmisen maailmaa kuin myös hänen, joka kulkee rinnalla.

Novellien (kutsutaan niitä nyt sitten siksi) aiheet käsittelevät mm. perhettä, alkoholisimia, parisuhdetta, mielenterveyttä ja kaikkia näitä hankalissa näkövinkkeleissä. Valtonen valitsee eri reittejä ja tarkastelee  tapahtumia vesiseinän läpi: valintojen seurauksia voi katsella, mutta niiden kulkuun ei pysty vaikuttamaan. Voittajanovelli Afrikka on koskettava kertomus perheenäidin sairastumisesta masennukseen. Valtonen tavoittaa siinä hienon intensiivisesti yksinjäävän isän ahdinkoa ja selviytymistä.

LAINAUS (K15):

"Rapujuhlista tuli fiasko. Aloimme riidellä jo ennen kuin pääsimme Fiskarsiin. Kun ensimmäiset vieraat tulivat, Elli huusi avioeroa saunan portailla. Ihmisoikeusjuristi ja sen taloustieteilijä vaimo saivat kuulla, kuinka vastenmielinen maailmankuva minulla oli, kuinka ajattelin vain rahaa ja kuinka kyrpäni oli sängyssä löysä koska join liikaa ja kuinka väsynyt Elli oli puhumaan tästä asiasta tai muista asioista, joita se ei jaksanut edes mainita, tai mistään asioista."

Suosittelen Valtosta kaikille! En ymmärrä miksi hän on jäänyt niin vähälle huomiolle. Uusia kirjoja odotellessa...

MUUTA: Yritän yleensä pitää kirjat ja kirjailijat erillään. Kuitenkin tutustuin syksyllä Valtoseen (vähän ja sattumalta) ja hänestä oli mahdoton olla pitämättä. En silti ajattele olevani puolueellinen, en ainakaan myönnä.

LINKIT:
Arviot kirjavinkeissä
ja kiiltomadossa

TÄHDET:
+ + + +

Alison Bechdel: Hautuukoti

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.
Yhdysvallat, 2009
240 sivua

GENRE: Sarjakuvaelämänkerta.

LYHYESTI: Perheessä tiet joskus risteävät, mutta eivät kohtaa.

FIILIS: Tämä on aivan todella vaikuttava!

En ole tainnut koskaan lukea kokonaista kirjaa, joka on kirjoitettu sarjakuvamuotoon. Sarjakuvatuntemukseni on muutenkin varsin olematon. Olen rakastanut nuorena suuresti Calvin and Hobbes - sarjaa, josta omistan kaikki osat ja juhlapainokset. Sen lisäksi olen satunnaisesti innostunut joistakin hyvin suosituista lehdistä tunnetuista sarjiksista kuten Naisen kanssa, Viivi ja Wagner, Matt Groening piirtämät jutut ja vaikkapa Fingerpori.  Mutta näistäkin on aikaa.

Bechdel kirjoittaa ja piirtää itsestään ja isästään, toki myös muusta perheestään. Rakenne on yllättävä, semmoinen appelsiinin kuorimista muistuttava, kerros kerrokselta tulee ilmi jotain uutta. Ihailen suuresti kirjasta välittyvää rehellisyyttä, itseironiaa ja tarkkanäköisyyttä, joka kohdistuu kirjailijaan itseensä. Suuret teemat tässä ovat kuolema ja homoseksuaalisuus (erilaisuus?) joiden kautta kerrotaan perheen välisisitä suhteista.

Kirjassa viitataan loputtomasti eri kirjallisuuden klassikoihin. Ei silti tarvitse huolestua, jos ei ole lukenut (kaikkia) niitä. Kärryillä pysyy vaikka Joycen Odysseus on lukematta, mutta toki se voi tuoda jotain lisäarvoa. Vanhempien lukeneisuus ja pako kirjoihin tulee tutuksi myös tyttärelle, mutta silti kaikki tuntuvat katovan pikemminkin omaan maailmansa kuin pystyvän jakamaan kokemuksiaan. Tämä toteutuu myös kaiken muun yhteisen kohdalla. Kirjan kansi on kirjan yhdeltä sivulta. Siinä kerrotaan, miten perheessä kaikki loivat jotain, mutta erillään toisistaan, jääden yksin.

Kirja on surullinen. Yhteyden puute on pahinta. Myös talossa toimiva hautaustoimisto, kuoleman jatkuva läsnäolo ja isän äkillinen ja kysymyksiä herättävä kuolema laittavat tyttären pohtimaan monia hänen omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä.

Kuvat täydentävät hienosti kirjaa. Ne sopivat niin hienosti tekstiin, että kerronnan sujuvuus ja moniulotteisuus on vaikuttava.

MUUTA. Kirjan englanninkielinen nimi Fun Home on loistava. Muutenkin luulen, että tämä olisi parasta lukea alkuperäisellä kielellä, vaikkei suomennoksessa olekaan mitään vikaa. Bachdeliltä on ilmestynyt aiemmin esikoissarjakuvakirja nimeltä Lepakkoelämää.

VINKIT:  TÄmä suositus tuli Kirjanurkkauksesta ja hieno arvio löytyy myös ainakin Sallan blogista.

TÄHDET:
+ + + + +

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut
Pakistan / Englanti 2008
389 sivua, LIKE

MIKSI?: Leena Lumen suosituksesta.

LYHYESTI: Afganistanin tuhon ja sodan keskellä jotkut selviytyvät, mutta ilman arpia ei kukaan.

TARINASTA: Afganistanin moninainen historia ja uskonnollinen tilanne  - erityisesti lähihistorian monimutkaiset konfliktit, saavat äänen kun Afganistanissa asuvan englantilaisen Marcuksen vieraaksi tulee Lara Venäjältä ja David Yhdysvalloista. Heitä kaikkia yhdistää "elävältä haudatut"; mielettömään tappamiseen, loputtomaan väkivaltaan ja tuhoamisen turhuuteen kuolleet läheiset. Mukaan tulee vielä Casa, äärimmäisen hämmentynyt itsemurhapommittajaksi kasvatettu nuori mies, sekä sodan terrorismia vastaan oikeutetuksi tietävä jenkkiagentti James. Kun kehenkään ei voi luottaa, kaikki rakkaat ovat jo kuolleet, kenenkään henki ei maksa mitään ja omat sekä isien synnit ovat liian raskaita - on silti aikaa irrottaa muutama kattoon naulattu kirja, rakentaa kanotti ja pestä seinä, josta paljastuu kauniit Taleban-hallinnon aikana piiloitetut maalaukset.

"Kuinka hän voisi laskea kaikki menetykset? Omat menetyksensä? Tämän maan menetykset?"

FIILIS: Aslam kirjoittaa hengästyttävästi ja runollisesti pahimmat asiat ja silti kaikesta jää kaunis vaikutelma. Afganistanin kaikkialle ulottuva tuho ja silmitön väkivalta saa ihon kananlihalle ja silti löytyy heitä, jotka selviytyvät jotenkin. Kirja on kirjoitettu suomalaisittain vieraasti polveillen, tavalla jossa tapahtumat, näkökulmat ja aikatasot hyppäävät ja vaihtuvat varoittamatta. Tämä ei tällä kertaa häirinnyt minua lainkaan.

Nautin tarinassa siitä, miten kaikki tuli yhteen; kaikki kirjan hahmot, heidän kuolleet ja kadonneet läheisensä ja heidän ristiriitojen, mutta myös sovinnon mahdottomuus. Iloitsin myös sen kuvauksesta, miten kuolleet elivät elävien rinnalla, kokonaan vierellä, läsnäolevina. Heihin tutustui aivan kuin eläviin.

Eniten pidin silti Casan kuvauksesta. Hän on jyrkkä, aivopesty, fundamentalisti ja kuitenkin aivan poikanen vielä. Se ristiriita, jossa häntä kuvataan on todella yleismaailmallisesti tuttu kaikessa uskonnollisessa itsenäistymisessä ja aikuseksi kasvamisessa, mutta siitä harvoin saa lukea näin raastavan piinaavasti ja totuudenmukaisesti.

Islam kuvataan minusta varsin yksipuolisen jyrkäksi kirjassa, jonka missio on tuoda asioiden monet puolet esille. Onneksi mukana on kuitenkin Dunia. Hän haluaa opettaa lapsille kaikkea sitä, mistä Casa ei ole koskaan kuullutkaan. Hyvin ei silti käy kenellekään.

Tämä kirja ei voi olla vaikuttamatta sinuun.

"Hukkuvatko yöperhoset tyyniin vesiin kirkkaina öinä? Niin tapahtuu varmasti joskus. Ne luulevat tyynellä pinnalla kelluvaa kalvonohutta peilikuvaa kuuksi, sillä ne ovat kuin kaksi samassa pajassa lyötyä kolikkoa."

MUUTA: Kansi on tosi kaunis! Suomennos olisi kai voinut olla parempikin. Monet ovat verranneet tätä Hosseinin kirjoihin, minusta tämä on ihan eri. (Leijapojasta pidin muuten aivan erityisesti.)

ERITYISTÄ: Kerrotaan, että Aslam sulkeutui huoneeseensa seitsemäksi kuukaudeksi kirjoittamaan kirjaa, eikä tavannut ketään tuona aikana.

TÄHDET:
+ + + + (+)