Yhdysvallat 2008 (suom.2012)
730s. Otava
MIKSI?: Luin muutaman rivin, jotka vakuuttivat, että tämä tiiliskivi kannattaa ehdottomasti lukea. Aiemmin Oatesilta luettuna on itselläni vain Kosto: Rakkaustarina.
LYHYESTI: Isoveljen kertomus perheestään ja pikkusiskonsa murhasta.
Skyler minulla on välillä niin paha olo
Kukaan ei rakasta minua Skyler rakastatko sinä minua Skyler?
FIILIS: Tämä on erikoinen kirja. Se kertoo keksityn tarinan oikeasta ja kamalasta pikkutytön murhasta. Kaikki kerrotaan 19-vuotiaan Skyler -isoveljen kautta, jonka elämä on mennyt alamäkeä. Hän muistelee lapsuuttaan, vanhempiaan, siskoaan ja kaikkea sitä mitä tapahtui. Tämä on tutkielma katastrofaalisesta vanhemmuudesta ja psykopatiasta.
Bliss on pikkusisko, josta tulee kuuluisa luistelijatähti ennen kuin hän täyttää 7-vuotta. Perheen dynamiikka muuttuu entisestään: isä on entistäkin harvemmin kotona(Moskovassa, Kalkutassa, ehkä Singaporessa?) nopeasti vaihtuvat "Mariat" hoitavat Skyleria, Jeesusta rukoillaan ettei Bliss kaadu (tämä on kohtalomme!), seurapiireihin alkaa sadella kutsuja (vihdoin!), mamin ja Blissin kauneushoidot vievät paljon aikaa ja rahaa, Skylerin pitäisi yrittää näytää normaalilta kuvissa (älä tuota pettymystä mamille!).
Olisin voinut inhota kirjaa, sillä kestän huonosti ahdistavaa psykologista jännitystä. Oates on niin monella tapaa taitava: hän kirjoittaa ensin viattoman lapsen näkökulmasta, rakentaa tapahtumia ironisen hauskasti(!) ja jännite henkilöiden ja lukijan välillä on kuin taikuutta. Tarpeen vaatiessa kirjailija etäännyttää ja alkaa itsekin tarkastella tekstiään ulkopuolisena. Ihmeellisintä on ehkä se, että kirja on täysin epäuskottava 19-vuotiaan narkkarin kirjoittamaksi, mutta silti sen lukee silmää räpäyttämättä totena. Teksti on niin aitoa ja "helppoa", ettei lukija voi kuin hämmästellä.
Ehkä ahdistavuudesta ja raskaudesta vie pois myös se, etteivät todelliset tapahtumat tule yllätyksenä. Tällöinhän lukija pääsee tarkkailemaan tekstiä vähän eri näkökulmasta. Jännite pysyy silti - oikeastaan vasta jossakin sivun 600 jälkeen herpaannuin hetkeksi. Olin lukevani tekstistä myös monia teräviä (ja oikeutettuja) piikkejä, joita heitetään mm. amerikkalaista oikeusjärjestelmää, julkisuushakuisuutta ja lasten lääkitsemistä kohti.
Kirja on myös visuaalisesti erityinen. Siinä on paljon alaviitteitä ja muutakin poikkeavaa. En tiedä tuovatko ne lisää lukukokemukseen, mutta arvostan yritystä rikkoa perinteisiä sivurakenteita.
TOISAALLA: Leena Lumen hengästyttävä arvio
Norkku luki englanniksi
Unni kirjoittaa perusteellisesti kirjasta
TÄHDET:
+ + + +
Itse sain kirja luetuksi eilen ja tänään meinasin arvion naputella... Koin kyllä tarinan erittäin raskaana ja meinasin hyytyä monessa kohdin. Hienoa kuitenkin, että teos on monille avautunut!
VastaaPoistaOi, jään odottamaan arviotasi! En tiedä miksi olin niin noiduttu tämän lukemiseen.
PoistaTämä kirja totisesti oli jotain hyvin erikoista, mutta vain positiivisessa mielessä. Vaikka vuotta on vielä jäljellä, uskallan sanoa että kyseessä oli yksi vuoden vahvimmista lukukokemuksista. Tämmöisiin kirjoihin ei vaan kovin usein törmää.
VastaaPoistaOn mielenkiintoista lukea samasta kirjasta niin erityylisiä arvioita. Kiitos linkityksestä!
Varmasti yksi vahvimmista ja ainutlaatuisista lukukokemuksista. Tällaiseen kirjaan en voi rakastua, mutta kirjailijan taidosta olen erittäin vaikuttunut.
PoistaJuuri noin Oates kirjoittaa (kahden lukemani kirjan perusteella :)), mukaansatempaavasti, fiksusti, yhteiskunnallisesti ja kunnianhimoisesti. Aion lukea tämän sitten joskus, kun uumoilen fiilikseni olevan oikea tälle kirjalle.
VastaaPoistaTässä on uskomattoman omalaatuinen ääni, en osaa lakata hämmästälemästä sitä. Aika tälle tulee varmasti!
PoistaTämä oli todella erikoinen kirja, ihan jo pelkästään visuaalisessakin mielessä. Vaativa ja älykäs! Minäkin hämmästyin siitä, kuinka Oates onnistuu tekemään curling-perheen helvetistä jollain mustalla tavalla vielä pikkuisen hauskaakin. Huikea kirjailija!
VastaaPoistaTotta joka sana ja äärimmäisne hämmentävää, vetävää ja taidokasta!
PoistaMinna, täysin samaa mieltä kanssasi: Hän kirjoittaa aina kuin totta! Olen ihan vereslihalla, kun luen tällaista 800 sivua.
VastaaPoistaSiis ei voi muuta kuin kehua, mutta uskaltaako sanoa, että ehkä tämän olisi voinut puristaa 500 sivuun...Myönnän voineeni hieman huonosti. Oates on ennenkin tehnyt sen minulle. Otan kaiken häneltä ylitodesti ja sitten minua rassaa erään suomalaisen 8-vuotiaan tytön kuolema. En yleensä takerru näihin elämän karmeuksiin, mutta nyt en pääse yli. Jää miettimään, mitä nyt juuri tällä hetkellä tapahtuu jollekin, joka ei uskalla kertoa kenellekään...
Minä jotenkin kaipaan psykoligista piinaa, mutta kunpa se ei olisi näin hyvin tehtyä, että pimeys jää minuun.
Leena <3 kyllä minustakin alkoi tuntua että vähän olisi voinut puristaa, mutta toisaalta jaksoin ihmetellä miten koko tarina vaan kantaa niin pitkälle ja pitää otteessaan, vaikka oikeastaan sehän on jopa toisteinen?! ja kyllä minuakin nuo tapahtumat rassaa, mutta tätä luin jotenkin enemmän semmoisena tutkielmana. vaikka koskettihan se toki (jäänä että me ahdistutaan erilaisista kirjoista, kun sinä voit lukea sitten koviakin dekkareita). toivottavasti löydät pian tien pois pimeästä!
PoistaOates, hän kykenee mihin vain, ainakin minun kohdallani. Tätä rankempi kirja minulle on ollut vain Nadeem Aslamin Elävältä haudatut, joka silti on niin kaunis, että siitäkin putoaa pimeään;-)
PoistaOlen jo valossa, vaikka on marraskuu. Sitä samaa sinulle!
Mulla on kirja vielä kesken, mutta olen kyllä aika myyty. Välillä on kyllä todella ahdistavia jaksoja, mutta ivalliset, ironiset ja jopa hauskat kohdat tuovat esille toisenlaisia sävvyjä. Ja se, miten kertoja keskustelee itsensä kanssa on oivaltavaa. Vahvan tarinan lisäksi pidänkin kovasti siitä, miten Oates rikkoo kerronnan konventioita mm. käyttämällä alaviitteitä. Oon lukenut aiemmin Oatesilta kolme kirjaa ja niissä kaikissa on paljon rumaa ja makaaberia, mutta kirjat ovat siitä huolimatta loistavia. Niissä kyllä kuvataan osuvasti ihmisen raadollisuutta.
VastaaPoistajään odottamaan arviotasi. minustakin tämä oli jotenkin oudon epäsynkkä aiheestaan huolimatta. ehkä luin tämän vähän kuin ironisena tutkielmana - Oates on vaan todella taitava tässä.
PoistaMinä en ole vielä ehtinyt aloittaa tätä, mutta kyllä nyt täytyy kiiruhtaa kun näitä hienoja, kehuvia arvioita tulee niin paljon! :)
VastaaPoistaMinä en ihan helpolla aloita tiiliskiviä, mutta tämä tuli ahmittua aika nopeasti. Vaikka ei olekaan kevyt, niin on silti suhteellisen nopea lukea.
PoistaMinäkin arvostin erikoista rakennetta ja kertojaratkaisua ja monia muita asioita... Eniten sitä, että joku (eli Oates) jaksaa paasata kirjoissaan ja osaa tehdä näin vaikuttavia kirjoja. Silti olisin toivonut vähän vähemmän osoittelevuutta ja kivien viskontaa. Totaalisen kauheita asioitahan tässä käsitellään, mutta viesti olisi mennyt perille vähän vähemmän sensaationkäryisessä muodossakin.
VastaaPoista