Yhdysvallat 2011 (suom. 2011)
245s. Siltala
MIKSI?: Tästä puhttiin ilmestymisen aikaan paljon. Kirja sai ristiriitaisen vastaanoton. Päätin palata kasvatustarinaan kohinan laannuttua. Löysin tämän meidän kirjaston uutuuspokkarihyllystä.
LYHYESTI: Tiukkapipo-kiinalaisäiti päättää kasvattaa lapsistaan huippumenestyjiä.
FIILIS: Minusta kirja on loistava. Seuraa perusteluja:
1) Itsekritiikki. Chua pohtii avoimesti sitä kasvatusta, jonka hän on tytöilleen valinnut. Länsimaisesta näkökulmasta linja on pähkähullu: tytöillä on ohjelmaa joka ikiselle päivälle ja tunnille viikossa. Vierailut ystävien luokse eivät onnistu, omia harrastuksia ei valita, eikä kokeista tuoda kotiin kuin kymppejä. Chuaa ei haittaa myöntää käyttäytyneensä tyhmästi, hullusti ja jopa vahingoittavasti äitinä. Hän ajatteli vilpittömästi tekevänsä sitä, mikä on lapsille parasta. Parasta kirjassa on myös kohdat, joissa Chua jo jotain juttua puskiessaan tietää, että nyt menee pieleen, mutta ei voi itselleen mitään. Jälkiviisaus on niin kovin kovin tuttua vanhemmuudessa.
2) Huumori. Nauroin usein, ääneen ja pitkään. "Kuten kaikki aasialaisamerikkalaiset naiset, minäkin halusin kolmenkympin rajapyykin lähestyessä alkaa kirjoittaa eeppistä äiti-tytär-romaania, joka perustuisi väljästi oman sukuni historiaan."
3) Samaistuminen. Minä ajattelen monessa kohtaa juuri kuten Chua. Haluan lapsilleni parasta. Haluan heidän menestyvän. Mutta kovin usein olen aika ihmeissäni siinä miten voisin parhaiten toimia äitinä, jotta niin tapahtuisi. (Länsimaisesti toki haluan lapsieni myös olevan onnellisia ja "löytävän oman tiensä", mutta loppujen lopuksi en usko siinäkään olevani kovin eri linjoilla kirjailijan kanssa.)
4) Vertailu kiinalaisen ja länsimaisen kasvatuksen välillä. Itse ainakin hetkittäin älähtelin, kun kalikka kalahti: länsimaiset lapset eivät kunnioita vanhempiaan tai länsimaiset vanhemmat ovat lastensa suhteen laiskoja.Tottakai kirjan tarkoitus on provosoida ja kärjistää, mutta kyllä näissä totuuttakin piilee. Sitten taas sellaiset näkökulmat, että lapsi on vanhemmalleen velkaa ja lapsen uskotaan pystyvän menestymään missä tahansa, ovat itselleni kovin vieraita. Tuntui, että tämän lukemisen jälkeen ymmärrän taas paremmin aasialaisia nuoria, joihin olen tutustunut.
Kirjan taphautmat tulee mielestäni myös asettaa kontekstiinsa. Tyttöjä kasvateiin hyvin toimeentulevassa, monin tavoin etuoikeutetussa ja erittäin akateemisessa amerikkalaisperheessa, jossa äidin tausta on kiinalainen. He saivat hyvin ankaran kasvatuksen, mutta eivät kuitenkaan eläneet rakkaudetta jossakin komerossa. Lisäksi heidän isänsa ja monet sukulaiset vaikuttavat varsin täyspäisiltä.
5) Epäonnistumiset. Perfektionistin kirja ei ole täydellinen, varsinkaan sen loppu. (Tai ehkä juuri tarkoituksellinen rosoisuus tekeekin siitä täydellisen?) Kiinalainen kasvatus ei tuota täydellisiä lapsia, kuten ei länsimainenkaan. Lapset ovat erilaisia, mikä sopii toiselle, synnyttää toisessa valtaisan kapinan. Tämäkin on kulttuurista riippumaton fakta. Huipuksi ei soitossa tai urheilussa tulla ilman luontaista lahjakkuutta ja loputonta harjoittelua. Se tarkoittaa usein hyvin rajoittunutta elämää, kasvatustavoista riippumatta.
6) Herättää pohtimaan kasvatusta. Chua on kovin äärimmäinen esimerkki, mutta ihailen silti monessa kohtaa hänen rohkeuttaan - sekä kasvattajana, että tämän kirjan kirjoittajana. Oikeastaan löysin kirjasta paljon yhtymäkohtia myös ns. uskonnolliseen kasvatukseen. Missä menee raja? Kuka saa määrätä miten lapsia tulee kasvattaa? (Lain puitteissa pysyttäessä.) "Hyvä kasvatus" ei ole mikään helppo tai yksinkertainen asia tässä nykytodellisuudessa. Tällaiset erinomaiset kirjat ovat minusta hyvä lisä kasvatuspohdintoihin ja -keskusteluun.
TÄHDET:
+ + + + +
(Sanon taas kerran, että nämä ovat genretähtiä. Omaelämänkerrallisena kasvatuskirjana tämä oli minusta aivan huippu.)
Hyvät perustelut kirjan hyvyydestä. :) Mulla nousee vieläkin niskavillat pystyyn monesta kirjassa manitusta jutusta. Jossakin kohtaa Chua totesi, että länsimaisilla on tapana hyssytellä liikaa, eikä esim. lasten ylipainoon puututa järin suoraan, kun taas aasialaisäiti voi todeta lapselleen, että nyt et syö enempää, sillä olet lihava. (Kärjistettynä näin, tarkasti en tietenkään pätkää muista.)
VastaaPoistaPaljon ajattelemisenaihetta tästä kirjasta kyllä löytää.
juu- se sana taisi olla läski... Mutta sittenhän kirjassa on kohta jossa tyttäret alkavat saoa äidilleen, että etkö sinäk itseasissa ollut lapsena nii pullukka että äitisi joutui ompelemaan sinulle itse vaateet. Juuri se on kirjan rikkaus että se näyttää monessa asiassa useampia puolia.
PoistaMinulle muuten tuli monta kertaa mieleen Gilmore Girlsistä Roryn korealalinen paras kaveri, jonka kasvatus on varsin tiukkaa. Varmaan karrikoidussa äitiroolissa on paljon tottakin.
Kiinnostava arvio! Jotenkin tästä on aiemmin tullut paljon puistattavampi kuva, enkä ole siksi halunnut tätä lukea.
VastaaPoistaEn tietenkään usko sellaiseen kasvatukseen, mitä tässä kirjassa on esitelty, mutta en myöskään ehkä siihen, mikä nyt on vallallaan juuri länsimaissa. Tai no vaikka täällä meillä Suomessa. Sen verran mitä olen päiväkodissa ollut töissä niin... ei hyvää päivää. Jotkut lapset pompottelivat vanhempiaan ihan miten sattui, toiset haistattivat vitut jokaiselle aikuiselle ja säännöistä viis veisattiin. Myös eräs tuttavani, joka on opettajana ja ollut jo useamman kymmenen vuoden, että nykypäivän lapset ovat ihan käsittämättömiä. Että jos joku kauhistelee nykypäivän teinejä, niin ne ovat vielä aika helppoja... Eräskin hänen 11 vuotias oppilaansa oli tehnyt mitä lystäsi ja kun tämä opettaja yritti siihen puuttua, tämä 11 vuotias huusi "et sä voi mitään mulle tehdä, ethän sä saa edes koskea muhun". Lapsen vanhemmat olivat sitä mieltä, että opettaja ei ollut tarpeeksi pätevä.
No joo. Vaikka itsen kannatankin jonkinlaista anarkiaa ja auktoriteettien hämmennystä (haha), niin on ihan ok, että se 5 vuotias vielä tekee niin kuin aikuiset sanoo. Ja hei, ei se ole ok, että 12 vuotiaat kirmailee isoissa kaupungeissa polttelemassa tupakkaa ja huutelemassa ohikulkijoille.
Perheen pää on Isä..ja hän ohjaa perhettä ja antaa lapsille ohjeet ja rajat joita ei voi ylittää. Jos he ei tottele ja rikkovat rajaukset sitten on seurauksena rangastus..Rangastus täytyy pitää ja penskat tietävät sen...Kun he ovat ohittaneet rangastuksen sitten voi heitä halata ja hyväillä selitellä että näin käy jos et kulje ohjeitten mukaan...Näin on meillä ja ei ole ollu helppoa, mutta vanhempina se on mein vastuu ja täytyy olla samaamieltä mieheni kanssa..ja tulos on aina hyvä, mutta ei tule helposti.
PoistaKatri - no mut onhan se just niin että lapsen voi huutamalla ja käskyttämällä jne. tehdä ihan sekopääksi, mutta onhan siinä välilläkin jotain ennen kuin ollaan siellä ääripäässä että saa ja voi tehdä ihan mitä haluaa ja pomottaa vanhempiaan menemään.
PoistaJa tuosta anonyymin kommentista tuli se mieleen miten usein vanhempien roolit menee niin että toinen on se "hyvä tyyppi" ja toinen sitten se joka rankaisee ja käskee jne. Niinhän se menee tuossa kirjassakin. Oman miehen kanssa yritetään välillä vaihdella rooleja, vuorotellen toinen saa olla se "kiva" :D
Minustakin tämä oli hyvin ja hauskasti kirjoitettu kirja, mutta en kyllä yhtynyt Chuaan paljon missään ja pidän häntä häiriintyneenä kiusaajana (elleivät kirjan tarinat ole vahvasti liioiteltuja, niin kuin tyttäret vähän jossakin haastattelussa vihjasivat). Mutta kirja oli siis hyvä sekä ajatuksia herättävä ja Chua hauskan itseironinen.
VastaaPoistaMitä suomalaisiin nykylapsiin tulee, niin enpä tiedä. En tunne tarpeeksi lapsia sanoakseni mitään ehdotonta, mutta varmaan läpi historian on kauhisteltu seuraavan sukupolven tapoja ja moraalia. Ja vaikka kaikki aina kertovat kauhujuttuja nykyajan lapsista, näen omassa ympäristössäni ainakin 90-prosenttisesti tavallisen suloisia lapsukaisia.
no onneksi ei tarvitse olla samaa mieltä pitääkseen kirjasta. ja en mäkään tiedä onko näissä nykylapsissa vikaa, aikuisissa saattaa olla ;)
PoistaMä tykkäsin Chuan tyylistä. Musta on myös hienoa, että äiti uskoo omaan kasvatustyyliinsä ja sitten kun huomaa, mikä siinä ei toimi, on valmis sen myöntämään. Eihän Chuan jutut ihan aina toimineet.
VastaaPoistaNo, mutta meidän poika oli fudis-treeneissä ja pelasi siellä sitten kuin hullu. Siis juoksi hyökkääjän paikalta puolustajaksi ja oli koko ajan pallossa kiinni. Siis silleen taitojensa mukaan. Mitä tekee valmentaja? Laittaa pojan lepäämään maaliin, "kun sä juokset koko ajan, et voi jaksaa noin"... Treenien jälkeen poika puhkuu innosta, että harmi, että pelattiin niin vähän aikaa... Joskus on tosi vaikea ymmärtää kaikkea kasvatusta ja sen periaatteita.
Lapsia ja nuoria on moneksi, toiset haistattelee, mutta aika moni on ihan normaali kaikesta kasvatuksesta ja sen puutteesta huolimatta.
no voi sitä teidän poikaa, antaisivat hyvänen aika juosta kun intoa riittää! voi olla aika monella valmentajlla sormi suussa jos ei oo ihan noita pedagogiikan perusteita tullut kun kantapään kautta jotain opittua. Noh, josko se siitä kun tutustuvat paremmin jne.
PoistaMinustakin Chua onnistui olemaan kiinnostava kirjassaan juuri ristiriitoja esittämällä. Oli myös mielenkiintoista lukea, miten eri tavoilla lapsilleen voi haluta hyvää, ja päästä ainakin jossain määrin toisen ihmisen pään sisään.
VastaaPoistakyllä! Chua sai mut jotenkin pudottamaan sellaiset arvostelijan ja oikeassa olijan roolit ja ihan vaan kuuntelemaan hänen valintojaan ja niiden taustoja. Se teki tästä erityisen kiinnostavan!
PoistaMukava lukea hyvin jäsennelty ja perusteltu arvio :) Poimit hienosti noita kohtia yleisemmällä tasolla ilman, että tartut yksityiskohtiin vasta-argumenteilla tai puolustuksilla.
VastaaPoistavielä en ole lukenut, tuo venäläinen alkoi kiinnostaa
VastaaPoistaLasten ja nuorten kasvattaminen on aina vaikeaa, ja näitä erilaisia näkökulmia tosiaan tarvitaan pohdintojen pohjaksi, vaikka ääri-ilmiöissä onkin usein jotain vinksahtanutta... Itsekin tuli pohdittua näitä juttuja edellisessä blogissani.
VastaaPoista