Marjane Satrapi: Luumukanaa
Iran/Ranska 2004 (suom. 2008)
84 sivua, LIKE
MIKSI?: Sarjakuvakokeilujen osa II. Ihastuin viime vuonna Hautuukotiin ja päätin silloin jatkaa tutustumisia minulle täysin vieraaseen sarjakuvamaailmaan. Kirjastossa ei ollut tarjolla saman kirjailijan kehuttua Persepolis-kirjaa, joten otin tämän.
LYHYESTI: Nuoren (tai oikeastaan vähän vanhemman) Wertherin kärsimykset iranilais-sarjakuvaversiona. (Sivuhuomautus: kaikki klassikkohaasteesta innostuneet, suosittelen tuota alkuperäistä kaikille!)
FIILIS: Tarina sijoittuu 50-luvun Iraniin, mutta ajattomuudessaan se voisi olla missä vain, milloin vain. Avioparille on tullut riitaa ja vaimo rikkonut miehensä tarin (kitaraa etäisesti muistuttava soitin). Mies etsii turhaan uutta soitinta, kadottaa elämänhalunsa ja päättää kuolla.
Hitaasti lukijalle valoittuu Naser Ali Khanin tarina ja myös tulevaisuuden näkymät. Kaiken takana on tietysti onneton rakkaus. Lukija tuntee sympatiaa, liikuttuu ja nauraa kaiken tragikoomisuuden keskellä. Samalla tutustuu hieman iranilaiseen historiaan ja kulttuuriin. Tarinalle ei ole onnellista loppua, se kerrotaan jo prologissa. Mutta lopulta lukija ymmärtää paremmin. Luumukana on muuten päähenkilön lempiruoka. Mutta edes se ei saa elämänhalua palaamaan.
Yllätyin jälleen miten paljon ja hienon kokonaisvaltaisesti voi kertoa sarjakuvalla. Kuvilla saa herätettyä mielikuvia, symboleja ja ajatuksia eri tavoin kuin pelkällä teksillä. Haluan ehdottomasti jatkaa laadukkaiden sarjakuvien parissa.
Satrapin sarjakuvista kertoi aivan äskettäin blogissaan Hanna. (Huomasin vasta nyt!)
TÄHDET:
+ + + +
Onpa ihanaa, että luit tämän. Olen Satrapi-fani ja olen tilannut itselleni Persepoliksen myös dvd:nä.
VastaaPoistaSinulle on käynyt samoin kuten minulle, sillä sarjakuvista avautuu tarinoihin ihan uudenlainen ote. Laadukkaat sarjakuvat toimivat ajatuksen herättäjinä siinä missä hyvä kirjallisuuskin.
Minulla odottaakin pinossa muutama sarjakuvakirja lisää, niistä myöhemmin. Toivotavasti saan myös pian käsiini muuta Satrapia, hän kyllä vakuutti minut tässä taidoillaan. Sarjakuva tuntuu edelleen kovin vieraalta, vähän samalla tapaa kuin novellit, mutta silti niin hienolta ja kiehtovalta maailmalta.
VastaaPoistaPeukut tälle! Ihanaa, että olet löytänyt sarjakuvan lumoavan maailman!
VastaaPoistaHeh, vanhan Wertherin kärsimykset osuu aika nappiin! Luin tämän juuri, bloggaan kun kerkiän :)
VastaaPoista