Susan Fletcher: Noidan rippi

Susan Fletcher: Noidan rippi
Englanti 2010 (suom.2011)
400 sivua, LIKE

MIKSI?: Pidin Meriharakoista ja moni on pitänyt tästäkin.

LYHYESTI: Noita-, kirkko- ja verilöylyhistoriaa kauniisti tarinaksi kirjoittettuna.

FIILIS: Marjis julkaisi tästä tänään hyvän arvion. Suunnatkaa lukemaan se. Oma jälkitunnelmani kirjasta on vähän valju.

Vikoja löytyy luultavasti sekä kirjasta että lukijasta (tai sitten ajankohdasta, kuten marjis arvioi). Päähenkilö Corrag sanoo itse puhuvansa paljon ja niin hän todella tekee. En jaksanut kuunnella ihan kaikkea. Jossain kohtaa lumouduin, mikä olisi riittänyt minulle. Pastori Charlesin kirjeet olivat kiinnostavia. Kirja taisi lopulta olla hänen kasvutarinansa.

Alkuasetelma innosti, mutta mielestäni tarina ei ihan kantanut. Teemat ovat tärkeitä: erilaisuuden sietämistä, oman tarinan kertomista ja yksinäisyyden vaikutuksia. Fletcherin kirjat vaativat omistautumista, hänen hahmojensa maailmaan uppoutumista. En pystynyt tekemään sitä. Sivujen välillä pyyhin pukluja, nukahdin sohvalle, poimin mustikoita. Kului liian monta päivää kunnes taas ehdin jatkamaan. Silti Fletcher vie lukijaansa elävästi mukaansa maisemiin, tuoksuihin ja tunnelmiin. Pidin yrttien esittelyistä lukujen alussa. Niin piti mieskin, kuten koko kirjasta.

TOISAALLA: mm.
Leena Lumi (arviosta linkit moneen muuhun arvioon)
Lumiomena
Booksy

TÄHDET:
+ + +

Susan Fletcher: Meriharakat

Susan Fletcher: Meriharakat
Englanti 2007 (suom. 2008 )
384 sivua, Like

MIKSI?: Erityisesti Leena Lumen ja sittemmin myös muiden suosituksesta.

LYHYESTI: Perheestä, itsensä etsimisestä, sisaruudesta, syyllisyydestä, katkeruudesta.

FIILIS:
"Luulenpa, että kaikilla naisilla - sinullakin, kuusitoistavuotiaalla; jopa onnellisesti naimisissa olevilla äidillisillä naisilla, jotka pitävät omia valintojaan helppoina ja viisaina - on omat synkät kohtansa. Valheensa. Takuulla jokainen heistä katsoosilloin tällöin ikkunasta ja kuvittelee sitä mielessään, toista elämäänsä."

Tämä otti minut mukaansa, eikä päästänyt hetkeksikään ennen loppua. Moira kertoo tarinansa, sen joka alkaa alun hiljaisuudesta, toistaalta neljä vuotta putoamisesta ja kaikesta siitä väliltä. 

Alusta asti Moira on erilainen. Mikä sen tekee? Paksut silmälasit, laihuus, fiksuus? Mustalaisen ennustus? Hänen piti olla vanhempiensa ainoa, tai olihan noita, mutta kuolleita vauvoja. Käänne tapahtuu Moiran ollessa 11-vuotias: hän kuulee ohimennen tulevasta vauvasta ja päätyy lähtemään sisäoppilaitokseen kauas.

Fletcher kirjoittaa aivan omalla tyylillään. Merkitykset ja ymmärrys täytyy hakea kokonaisuuksista ja rakentaa paloista: kieli on runollista, kaunista ja pysäyttävää. Silti teksti on äärimmäisen hyvin hallittua, lukija ei joudu liikaa eksymään tai harhailemaan. Tämän tasapainon säilyttäminen tekee Fletcheristä aivan omaa luokkaansa olevan kirjailijan. Suomennos on hieno, vaikka en ole verrannut sitä alkuperäiseen.

Moiran yksinäisyys ja vieraus toisiin ihmisiin kosketti olematta ahdistavaa. Samaistuminen tapahtuu, vaikka liittymäkohdat eivät ole tavanomaisia. Hänen vanhemmilleen olin vihainen, miksi he antoivat tyttärensä vieraantua? Ne muuta tytöt koulussa, loputon ilkeys... taisi siellä olla kaveruuttakin? Lopulta. Sisaruus-suhde sai surulliseksi. Tavallaan kirjahan kertoi juuri tästä, vaikka suhdetta ei oikeastaan ollut. Suhde Rayn kanssa tuntui melkein kuvitelmalta ja sitä se ehkä olikin, ainakin niin ettei rakkaus kuitenkaan ole vastaus tai ainakaan yksinkertaista. Ehkä muut hahmot kirjassa jäävät hieman hämäriksi, eivätkä kaikki Moirankaan ratkaisut tule oikein perustelluksi. Joka tapauksessa tämä tarina osui minulla johonkin mitä tarvitsinkin. Suosittelen ehdottomasti lukemaan tämän.

"Siinä se taas oli. Pulpahti pintaan jälleen. Me hautaamme sen minkä voimme, mutta multakumpu jää jäljelle, vaahto veden pinnalle siinä mihin se vajosi. Kaikki jättää jälkensä."

TOISAALLA TYKÄTTY: Lumiomena
Järjellä ja tunteella 
Juuri tällaista (huomasin nyt et oltiin otettu sama lainaus kirjasta!)
Kiiltomato

TÄHDET:
+ + + + (+)