Tänään Helsingin Sanomien kulttuurisivuilla otsikoissa on jälleen Riikka Ala-Harjan Maihinnousu romaani. Edellisen sunnuntain huippukehuvaan arvioon tuli toinen näkökulma. Ala-Harjan sisko perheineen kertoo kirjailijan käyttäneen aivan suoraan heidän lapsensa sairastumista syöpään kirjan materiallina (myös aivan konkreettisesti mm. tekstiviestejä, fb-päivityksiä ja sähköposteja). Perhe kysyy tulisiko kirjailijalla olla mitään eettisiä ohjeita, joiden noudattamista valvottaisiin? Voiko lähiperheen tragediaa käyttää luvatta oman kirjansa materiaaliksi? Voiko näin tehdä lapselle?
Minäkin luin Maihinnousun. Se on kiistämättä erittäin hyvä kirja ja kirjailijan paras teos. Mitä ilmeisemmin se on niin hyvä, koska kirjailija tavoittaa tarkasti tunteet siitä, mitä lähipiirissä tapahtuu. Toisaalta myös sairauden kulku, lapsen ikä, harrastukset, vanhempien tuntemukset jne. ovat suoraan tosielämästä. Sillä aikaa kun syöpäsairaan lapsen vanhemmat ja perhe joutuvat elämään jatkuvien hoitojen, pelkojen ja suunnitelmien muutosten keskellä, kirjailija tuottaa heidän hädästään itselleen materiaalia - romaanin, josta riippuvat apuarahat ja toimeentulo.
Tämä on oikeastaan Enkeli-Elisasta heränneen keskustelun vastakohta: siinä kirjailija keksi tarinan, jota väitti todeksi. Vettenterä tuskin voi enää koskaan tulla otetuksi vakavasti kirjailijana. Tässä tapauksessa kirjailija väittää fiktioksi tarinaa, joka on sairauden osalta monessa kohtaa sanasta sanaan dokumentoitua. Hän saa osakseen ylistystä "kansainvälisen tason" romaanin kirjoittamisesta. Tämä on ehdottoman väärin.
Kirjailijalla on oikeus fiktioon, tarinoihin. He tietysti käyttävät kuulemiaan ja näkemiään asioita materiaalina kirjoissaan.Mutta kuinka lähelle, ihmissuhteissa ja ajallisesti, voi luvatta astua? Tapaus ei ole ainutkertainen - HS:n toimittaja on koonnut useamman valituksia herättäneen kirjan. Missään niistä ei ole kuitenkaan ollut aiheena syöpää sairastava lapsi.
Sattumalta muuten Chris Cleaven Gold romaanissa oli leukemiaa sairastava 8-vuotias tyttö. Cleave linkittäää tarinansa vahvasti syöpää sairastavien lasten auttamiseen ja kertoo tekemästään taustatyöstä. Tarjolla on myös tilinumeroita. Maihinnousussa ei ole mitään tällaista. Miksi ei edes voi omistaa kirjaa siskonpojan urheudelle, miksi lopusta ei löydy lastenklinikan tietoja? Omassa vastineessaan Ala-Harja ei myönnä tehneensä mitään väärää.
en näe väärää jos tuollaista kirjoittaa ja herättää tietoisuuttakin.
VastaaPoistaTarkoitus pyhittää keinot?
Poistamä näen pahaa, eikä mielestäni herätetä tietoisuutta ainakaan syövästä. Morren kanssa kyselen samaa. Moni lopputulos voi olla hyvä, kuten tässä kirja on hyvä, mutta kyllä tekeminenkin pitäisi olla jotenkin eettisesti perusteltua.
PoistaEi aiheessa tietysti sinänsä mitään vikaa ole, mutta kyllä mielestäni noin suorassa käyttämisessä pitäisi lupa kysyä.
VastaaPoistaMonessa tapauksessa voi tietysti olla hankalaa ryhtyä vetämään rajaa siihen, mihin lupia kyselee ja mihin ei, mutta tästä sain nyt ainakin sen käsityksen että kyse on aika räikeästä jutusta.
Niin, tuleehan sä tässä kirjoituksessakin ilmi, että vaikkapa Cleave on äskettäin kirjoittanut samasta aiheesta. (Tosin en kyllä muista suomalaisessa kirjallisuudessa lapsen vakavaa sairautta käsitellyn pitkään aikaan, muistaako joku muu?)
PoistaMonessa tapauksessa voi olla hankalaa vetää rajaa, mutta tässä ei: en keksi mitään mikä tekisi tämmöisen luvattoman kirjoittamisen toisen elämästä eettisesti perusteltavaksi.
Elämänkertojahan on ollut etenekin amerikassa useampia, siis että joku on kirjoittanut, vaikka ei ole saanut lupaa siihen. Voihan sitä tehdä mitä vaan(?) mutta saa tuota tekemistä myös paheksua ja pitää yleisesti tuomittavana.
Vaikken olekaan ihan samaa mieltä siitä, että asian tuonti julkisuuteen on välttämättä kenenkään etu, tuntuu kyllä vahvasti siltä, että ainakin Ala-Harjan empatiakyky on kyllä todella ... tai, no, onko sitä ylipäänsä?
VastaaPoistaEn tajua, miksi sisaren tilannetta on niin suoraan pitänyt käyttää hyväksi.
samaa olen miettinyt minäkin. ihan todella - eikö jossain menisi raja? tää on niin kurja juttu :(
PoistaTotuus ei liene tässäkään asiassa mustavalkoinen, eihän elämäkään ole. Toisaalta myötätunto on ehdottomasti rankassa elämänvaiheessa olevilla ihmisillä, jotka kokevat tulleensa hyväksikäytetyiksi. Tämä tunnetasolla.
VastaaPoistaRationaalisesti ajatellen taas on fakta, että kirjailijat ovat aina käyttäneet ja tulevat aina käyttämään kirjoittamisessa hyväkseen myös tosielämää. Yleensä se vain muokataan vähemmän helposti tunnistettavaan muotoon, mutta kirjailija on kuitenkin perimmältään tarkkailija, joka kertoo kirjoissaan elämästä oman tulkintansa vailla velvoitteita todenmukaisuuteen vaan lähinnä velvollisuudesta omaa näkemystään kohtaan. Ei ole ensimmäinen kerta, kun kirjailija esitetään ehdottomuudessaan myös itsekkäänä hahmona.
En siis osaa ottaa kantaa sen kummemmin kirjailijan eettisiin ja moraalisiin velvollisuuksiin, samalla tavoin kuin missa tahansa taiteessa tai filosofisessa suuntauksessa kaikki on aikaan sidottua ja muuttaa jatkuvasti muotoaan, tämän ajan periaatteita koetellaankin juuri tällaisilla tapauksilla, mutta tuskin yksimielistä ja yhtenäistä kantaa tähän asiaan tulee olemaan edes kirjallisuuspiireissä, lukijakunnasta puhumattakaan.
ei ole mustavalkoinen, ei. ja siis tämähän verrattain harvoin nousee keskusteluun, että mitkä ovat taiteen j/tai kirjallisuuden eettiset periaatteet. mikä varmaankin kertoo siitä, että yleisesti ottaen kirjailijoiden eettiset lähtökohdat kestävät tarkastelua. Aina löytyy heitä, joilla yleisesti hyväksyttävät rajat paukkuvat.
PoistaItsekin olen lukijana sellainen, etten oikeastaan ole kiinnostunut siitä mistä tarina on kotoisin - siis ylipäätään tarina ja teksti on paljon kiinnostavampi kuin kirjailija ja hänen elämänsä tms. Mutta tämmöisessä tapauksessa, siis että jonkun elämä riistetään minulle ns. viihteeksi, haluan kyllä tietää asian ja myös tuomita sen. Eli huomaan luonnostaan olettavani, ettei kirjailija riko tämmöisiä perustavanlaatuisia eettisiä periaatteita.
Hui, tuo kuulostaa jo aika pahalta. Tarkoitan, että jos kirjailija ei ole kirjaa kirjoittaessaan varmistanut, että saa käyttää ao. lähteitä. Jos en aivan väärin muista, niin sähköposti vertautuu kirjeeseen ja sen oikeudet on aina lähettäjällä, ei vastaanottajalla. Siten kirjasta täytyisi löytyä merkintä, että kenen kirjoittama kyseinen viesti on ja että sen käyttämiseen on lupa alkuperäiseltä lähettäjältä. Kyseessähän on periaatteessa kuin mikä tahansa lainaus, johon tekijän perikunnallakin on tekijänoikeudet vielä 70 vuotta tekijän kuolemasta. Sen sijaan tekstareista tai fc-viesteistä en osaa sanoa. Osaako joku muu?
VastaaPoistafb-viestit ja tekstarit ovat kai aika epämääräisesti määriteltävää materiaalia tekijänoikeudellisesti. vähän tässä on myös kyse siitä, että kenellä on oikeus toisen kokemuksiin, sanomisiin, ajatuksiin ja oivalluksiin. ja raja on sillon todella hyvin häilyvä tai siis käytännössä ainoastaan moraalinen.
PoistaOnhan se aika tavallista, että kirjailija käyttää kokemiaan asioita ja ehkä ihmisiäkin.
VastaaPoistaHyvä kirjailija vain sotkee niitä niin sakeaksi sopaksi, ettei asiaa voi tunnistaa tai kysyy luvan asianosaisilta.
Ei tämä järin asialliselta tunnu.
On helppo sanoa, että nythän perhe vasta pöljä olikin, kun toi asian julkisuuteen. Näen tämän vihaisena hätähuutona. Viisasta se ei välttämättä ole, mutta tuntuu varmaan pahalta, kun omaa elämää repostellaan taiteen nimissä. Saa olla melkoinen itsehillintä, että osaa olla vain hiljaa.
Toisaalta ymmärrän myös kirjailijaa. Lapsi on varmasti ollut läheinen hänellekin. Jospa tämä on hänen tapansa käsitellä asiaa, vaikka ei niin tyylikästä olekaan?
no varmasti on ollut tapa käsitellä asiaa. harmi vaan että sen piti mennä näin kamalasti pieleen. ajattelen, että parhaimmillaan kirja olisi voinut auttaa kaikkia osapuolia työstämään asiaa. nyt se vaan pahensi asiaa. ja jotenkin minun myötätuntoni ei herää siitä, että vanhempien ja perheen kustannuksella terapioisi itseään tms. Mutta tosiaan, ei asialliseslta tunnu, ei.
PoistaNiin, kyllähän totuutta saa käyttää lähteenä, kuten kommenteissa jo todetaankin. Voisi tietysti olla paikallaan etäännyttää ja vähän fiktiivistää todellisuutta, kun kyse on kuitenkin näin koskettavasta asiasta. Mutta kirjailija tekee omat valintansa. Nyt on toimittu näin. Harmillista, että mieliä on pahoitettu!
VastaaPoistaSe, että käyttää omassa teoksessaan yksityisiä sähköpostiviestejä, kuulostaa kuitenkin arveluttavalta. Tästä on kuitenkin jo oikeustaisteluja käyty: heti tulee mieleen Ruusunen ja Vanhala -farssi. Aika ajoin näitä tulee, ja tämä ei jää viimeiseksi.
niihän se on että näitä valintoja elämässä tehdään. toisaalta kirjilijan on myös ainakin tässä tapauksessa nyt sitten kannettava tekonsa seuraukset myös julkisuudessa.
Poistaeikä varmasti jää viimeiseksi ja varmasti on monta sellaistakin, joista ei koskaan kuule.
Täytyy myös miettiä kirjailijan siskon motiiveja, miksi hän halusi tuoda tämän asian kaikelle kansalle esille. Kirjan myynti todennäköisesti lähtee tästä vain kasvuun, kun ihmiset tahtovat lukea kohuteoksen, jota käsitellään näin räikeästi mediassa.
VastaaPoistajoskus on puhuttava siksi, ettei vaan voi olla enää hiljaa - olipa sen hinta sitten mitä tahansa.
PoistaKosto, tietenkin.
PoistaSisko halusi viedä kunnian kunniattomana pitämältään kirjalta ja kirjailijalta. Maihinnousu on saanut kiittävän vastaanoton, olisi todennäköisesti ollut Finlandia-ehdokkaana ja käännetty eri kielille.
Saa nähdä miten nyt käy.
Minä luulen, että jätän kirjan tämän kohun vuoksi lukematta.
VastaaPoistaItse ajattelen, että kirjailija saa käyttää ympäristöään lähteenään niin kauan, kun puhe on aikuisista. Jotenkin tuntuu, että lapset pitäisi kuitenkin jättää rauhaan. Jos kirjailija ei ensin pyydä vanhemmilta lupaa käsitellä asiaa, niin silloin tarinaa pitäisi ainakin muokata niin reippaasti, ettei siitä voisi lasta tunnistaa.
sekin on hyvä pointti, että lapsi on todella puolustuskyvytön monella tapaa tässä asiassa.
PoistaHyvä kun bloggasit aiheesta. Luin jutun Hesarin verkkosivuilta. Kirjailija ottaa aiheita ulkomaailmasta.
VastaaPoistaMinusta lasten asioita ja arkaluontoisia asioita ei ole soveliasta käsitellä luvatta. Lupa kirjoittaa ja valmiin tekstin näytäminen olisi soveliasta.
lupa, yhdessä sopiminen, tekstin muutokset jne. ei tuntuisi olevan mahdoton tehtävä?!
PoistaKirjailija ei ole itse tuonut lasta julkisuuteen vaan sen ovat tehneet hänen vanhempansa. Minä olin aikeissa lukea tämän teoksen ja aion tehdä niin edelleen huolimatta tästä kohusta. Kaikkihan riippuu siitä, miten aihetta käsitellään.
VastaaPoistaOlen jo monesti aiemmin miettinyt hyvin paljon sitä, miten paljon tosielämän ja toisten ihmisten elämää ja kokemuksia on eettistä käyttää romaanin rakennusaineena. Tokihan sitä on aina tehty, kuten on tullut todettua, ja niin varmaan tehdä jatkossakin, mutta mielestäni se ei oikein riitä vastaukseksi kaikissa tapauksissa. Olen vahvasti sitä mieltä, että on aiheellista miettiä, missä raja kulkee ja mikä on sallittua eettisesti ja mikä ei. Entä miten esimerkiksi tämä tapaus suhteutuu juridisiin ja tekijäoikeudellisiin kysymyksiin?
VastaaPoistaOn aika mielenkiintoista, että taiteen, mukaan lukien kirjallisuus kentällä tilanne on tämä, kun samaan aikaan tutkimusmaailmassa, ainakin humanistisessa ja yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa eettiset kysymykset ovat viimeisten vuosien aikana olleet todella paljon pinnalla ja niitä pyritään todella ratkaisemaan. Tiedän, että moni tässä kohdassa vasta-argumentoi, että tiede ja taide ovat ihan eri asioita, mutta onko näin todellakin? Eikö kirjallisuuden kentällä saa ja voi olla eettisiä sääntöjä tai ohjeita?
Minulla on nyt enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, sillä nämä asiat eivät todellakaan ole mustavalkoisia, kuten Vera aiemmin totesi. Miksi tässä tapauksessa ei ole kysytty lupaa aineistojen käyttöön tai miksi ei ole kysytty, voiko siskonpojan sairautta noin suoraan käyttää kirjan materiaalina (koska ilmeisesti niin ei ole tehty)? Olisiko mahdollinen kieltävä vastaus kaatanut koko kirjahankkeen vai eikö tämä asia vain yksinkertaisesti ole tullut kirjailijan mieleen? Mitkä vastaavasti ovat olleet kirjailijan siskon perheen motiivit? Ymmärrän kyllä hyvin heidäkin ratkaisunsa, mutta viekö asian esilletuominen asiaa heidän kannaltaan parempaan vai huonompaan suuntaan?
Hieno pohdinta ja kommentti. Minusta tuo rakkauslukko-juttu joka tuossa on rinnastettu on erinomainen esimerkki: kun niistä muiden ikuisen rakkauden lukoista tehtiin taideteos, ne luokiteltiin "yleiseksi omaisuudeksi". Mutta jos tuon taideteoksen menisi nyt tuhoamaan niin joutuisi taatusti vastuuseen.
PoistaTekijänoikeudet ovat sillä, joka ns. ensimmäisenä julkaisee tekstin. fb-päivitysten, tekstiviestin yms. suhteen ei ole mitään pitävää lakia, päiväkirjamerkinnät ja kirjeetkin ovat vähän rajatapauksia.
Olin todella hämmästynyt siitä, ettei kirjailijoilla ole mitään eettisiä ohjeita, niitähän on nykyään ihan kaikilla! Kyllä minusta juuri tuo sukulaissuhteen läheisyys ja myös AJALLINEN samanaikaisuus tekee tsätä erityisen tuomittavaa. Useinhan vuosien päästä asioihin tulee erilaista perspektiiviä ja niitä voi tarkastella eri tavalla.
Kysyt monta hyvää miksi kysymystä, joihin minäkin haluaisin vastauksia.
Tuntuu pahalta...luin sen ja tuntuu pahalta.
PoistaVaikka asia ei ole mustavalkoinen ja kirjailijat ovat kautta aikain ammentaneet ympäristöstään, niin mielestäni on yksi iso velvolisuus kasvattaa fiktiota ja vähentää faktaa eli usvaa todellisuuden päälle.
Vastaan tähän kohtaan, sillä olen hyvin paljon samaa mieltä Anna Elinan kanssa.
Minulla on yksi rankka ja tosi juttu, josta tiedän paljon, mutta joka koskettaa osin vielä elossa olevia ihmisiä sekä häntä, joka halusi pois rankimman koettuaan. En ole löytänyt vielä väylää, miten voisin asiasta kirjoittaa. Miksi sitten haluaisin kirjoittaa asiasta tai tarjota aiheen eräälle tutulle kirjailijalle? Siksi että taphatui niin suuri rikos ja vääryys erästä lasta kohtaan, että kun hän juuri vasta oli aikuinen, hän ei kestänyt, mitä oli koko ikänsä kokenut. Ja kylä, Janten kylä, ympärillä vaikeni. En ikinä voi levätä ennen kuin joku kertoo tuon tarinan...Siitä ei saa puhua vieläkään kylässä. Omerta!
Eettiset ohjeet tai vastaavat ovat kyllä todella kaukaa ja syvältä haettu tuki tällaisiin asioihin, kuten Tuula-Liina Variskin on todennut (http://www.hs.fi/kulttuuri/Kirjailijaliiton+puheenjohtaja+pit%C3%A4%C3%A4+eettisi%C3%A4+ohjeita+kauhistuttavana+ajatuksena/a1305595487853). Edelleen Varis muistuttaa, että laki säätelee toki kirjailijaakin: mm. tekijänoikeus- ja kunnianloukkauslainsäädännöstä voi hakea viittoja teille. Tässä ei ole kummastakaan loukkauksesta ilmeisesti kyse. On menty vain aroille alueille, kipeisiin asioihin.
PoistaOn tietysti älyttömän hyvä, jos asioista voidaan sopia, mutta minusta sekin kuulostaa ihan päättömältä. Mielestäni minun ei tarvitse kysyä tai varsinkaan saada keneltäkään lupaa mihinkään kirjoitukseeni. Olen tässä asiassa jyrkästi tätä mieltä.
Olisiko esimerkiksi Johanna Hurtigin ja Mari Leppäsen pitänyt olla kirjoittamatta Maijan tarina, kun vanhoillislestadiolainen yhteisö niin sanoi?
Asiaan jonkin verran tässä verkkolähteiden perusteella tutustuttuani olen sitä mieltä, että kirjailija on tainnutkin etäännyttää. Ehkei kohteena olleen perheen mielestä riittävästi tai riittävän tyylikkäästi, mutta niin paljon kuin on itse kokenut tarpeelliseksi. Kyseessä on kuitenkin fiktiivinen teos. Ketään ei ole kutsuttu omalla nimellä - ennen tätä HS:n uutista!
Enkeli-Elisa on ovelasti samankaltainen tapaus, mutta siinä on kuitenkin oikeasti johdettu joukkoja harhaan. Tässä on aivan eri asia kyseessä.
Kirjat ovat tärkeitä kertomaan tarinoita. Leenan mainitsema tosijuttu tai Maijan tarina ovat ehdottomasti ansainneet tulla kerrotuksi. Minusta Maijan tarinasta olisi hävinnyt aika paljon, jos se oliisi esitetty fiktiona, eikö? Olisiko sillä ollut silloin vaikutusta mihinkään`? olisiko Maijan kokemus ollut yhtä uskottava?
PoistaEi ollut myöskään kyse siitä että kirja olisi kirjoitettu ilman MAIJAN suostumusta. Etiikassa on sellianenkin perustavanlaatuinen perusperiaate, että ensisijaisesti ja lähtökohtaisesti ollaan heikoimman ja kärsineimmän puolella. Ainakin tämän kirjan ja Maijan tarinan suhteen ei mielestäni ole epäselvää kenen puolella tulisi olla.
En ymmörrö miten päättömältä sopiminen kuulostaa. mutta sellaista ei varmasti todella voi vaatia.
Palaan vielä tähän aiheeseen ottamatta enää kantaa varsinaisesti kyseiseen Ala-Harjan kirjaan.
PoistaEn minäkään tarkoittanut mitään kiveenhakattuja sääntöjä ja ohjeita, vaan pikemminkin eettistä sensitiivisyyttä, tilannetajua ja hyvän tavan mukaista käyttäytymistä eli jotain sisäänrakennettua eettisyyttä. Myönnän siis, että termit säännöt ja ohjeet ovat liian vahvoja ilmaisuja tässä yhteydessä enkä ajatellut ihan loppuun asti niitä käyttäessäni. Sitä paitsi eettisten ohjeiden laatiminen olisikin varmaan ihan mahdoton tehtävä, koska sääntö joka pätisi yhteen tapaukseen, ei toimisi enää toisessa tapauksessa. Ja jos liikaa lähdetään säätelemään, niin kukaan ei enää uskalla kirjoittaa mitään.
Luulen, että itse katson tätä asiaa niin eri vinkkelistä kuin kirjailijat, sillä olen työssäni muistitietotutkijana pyöritellyt paljonkin eettisiä kysymyksiä. Tarkoitukseni ei ole ollut väheksyä ilmaisun- tai sananvapautta tai olla kahlitsemassa kirjailijoiden oikeutta käyttää ympäristöään kirjojensa lähteenä.
Ihan vain vinkkinä kiinnostuneille Suomen tietokirjailijoiden eettiset ohjeet: (http://www.suomentietokirjailijat.fi/jasenyys/eettiset-ohjeet/
Mä olen tässä miettinyt näitä niin paljon, että pää on sauhunnut. tuloksista en tiedä. en olisi ihan valmis allekirjoittamaan sitä, ettei mitään eettisiä ohjeita voisi olla. Oikeasti. Eihän ne ole lain edessä velvoittavia, mutta kyllä esim. kirjailijaliitto voisi mielestäni antaa ohjeistuksen sille, että mikä on kirjallisuudessa hyvän tavan mukaista. Mä olen aika kauhuissani tästä miten "sanan vapautta ei saa mitenkään rajoittaa". Periaatteena olen samaa mieltä, mutta että kyllä paheksuntaa voi kirjoittamisella silti ansaita ja rikkoa yleisiä moraalissäännöksiä sekä hyviä tapoja. En tiedä. Mutta kiitos myös tuosta linkistä.
PoistaMinullekin tuli Enkeli-Elisa mieleen. Hassua, miten nämä faktan ja fiktion rajat liikkuvat.
VastaaPoistaUseat kirjailijat käyttävät omia ja läheistensä kokemuksia fiktion materiaalina, mutta toiset ilmeisesti osaavat tehdä sen tyylikkäämmin kuin toiset. Muistelen, että esimerkiksi Kreetta Onkeli olisi keronut, ettei hänen äitinsä ole pahoittanut mieltään Ilosesta talosta, vaikka siinä varsin rankkaa tarinaa äidistä kerrotaan. Tässä Ala-Harjan tapauksessa hämmentää ehkä eniten juuri se, että kyseessä on niin läheinen omainen. Itse kuvittelisi, että näin kipeästä aiheesta lähtisi kirjoittamaan vain läheistensä luvalla.
Ala-Harja puolustautui Hesarissa mm. sillä, että sairaus ei ole kirjan pääteema. Mutta miksi sitten sairauden kuvausta ei olisi voinut muuttaa niin, ettei se olisi ollut niin samankaltainen sisaren lapsen tapauksen kanssa? Kirjan kokonaisuus ei siitä varmaan olisi kärsinyt.
En itse ollut ajatellut kirjaa lukea, mutta ihan vain sen takia, etten ole erityisemmin pitänyt aikaisemmin lukemistani Ala-Harjan kirjoista.
Tuo vähättely "sivujuonen" osalta on mielestäni todella ärsyttävää: kirja kertoo ehdottomasti äidistä, jonka tytär sairastuu syöpään. Onhan siinä sitten jotain muutakin, mutta se on kuitenkin se kirjan "juttu". Jos se olisi ollut ei-merkittävää, olisko sen takia todella kannattanut pilata perhesuhteensa. Minä en usko pätkääkään siihen, vaan uskon sairauden olleen nimenomaan se juttu, josta kirjilija kirjansa kirjoitti.
Poista(Ala-Harja on asunut Normandiassa ja tuonut sitä esille, hän on myös eronnut ja se on ollut julkisuudessa. Hmm.)
Lukiessani kirjaa pidin sitä hienona kirjana, oli ehyt ja kuitenkin siinä oli monta asiaa yhdistettynä sopivasti toisiinsa.
VastaaPoistaMinua myös ihmetyttää se, että miksi leukemia piti ottaa kirjaan mukaan, jos kirjailija tiesi siskonsa kannan siihen. Pohdin asiaa myös kovasti siksi, että minustakaan se ei ollut kirjan pääteema.
Eniten minua ihmetyttää, että mikä saa ylittäämään siskon toiveen? Ja toisaalta myös se, että jos itse kerron julkisuudessa omasta kipeästä aiheesta, niin miksi kieltää toista kertomasta. Julkisuus on vaarallinen paikka setviä asioita, sen kulkua ei voi ohjailla. Jotenkin surullista, että asia pitää käsitellä näin. Ihan kaikkien osapuolien kannalta.
Yleisemmällä tasolla mietin myös sitä, että kenellä on oikeus kirjoittaa ja mistä asioista?
Myönnän, että katson asiaa hirveän kaukaa, ja toisaalta suhtaudun aivan toisin asiaan muutenkin. Jos mulla on joku suuri murhe, se muuttuu pienemmäksi, mitä enemmän sitä käsittelee, koska silloin huomaa, että aika monella on sama murhe.
niin, mitä enemmän sitä ITSE käsittelee, murheet yleensä muuttuu pienemmäksi. minsta tässä on juuri se, että joku on varastanut oman kipuilun ja sairauden kanssa elämisen. muuttanut sitä muuksi, vienyt pois oman tehdyn työn. yhdessä tehtynä kirja olisi varmasti voinut antaa paljonkin, mutta jättäessään hyväksikäytetyn olon, se ei tee niin.
Poistamutta kysyt hyviä kysymyksiä. niihinhän on tullut keskustelun myötä vastauksia: kenellä vaan on oikeus kirjoittaa mistä ja kenestä tahansa.
Anni, sinulle on tunnustus blogissani.
VastaaPoista♥
kiitos <3
PoistaAika tyhjentäviä kommentteja asian tiimoilta on jo tullut. Toivottavasti en nyt hirvittävästi kenenkään kommenttia toista (jokaista kun en alusta loppuun lukenut).
VastaaPoistaKyseenalaistahan se on käyttää läheisten ihmisten elämää noin selkeästi omaan kirjaan. Siis jos tekstiviestit ja muutkin on hyödynnetty, niin huh. Se ei ole oikein. Toisaalta taas kukapa kirjailija ei kirjottaisi "omasta elämästään" ainakin osan kirjojensa sivuille? Ja kirjoittaminenhan on kuin terapiaa, siten käydään läpi vaikeita asioita. Raja toki pitäisi osata vetää.
Toisaalta mietin, että entä jos kirjoittaa omaelämänkertaa? On silloin eri säännöt, kun pistää itsensäkin tavallaan likoon? Saako silloin kirjoittaa pahaa omasta äidistään tai kertoa tarkalleen isoisän sairaudesta? Pitäisikö kysyä lupa? Miten kysyä lupa, jos kirjoittaa vaikka oman lapsen itsemurhasta? Ainakin läheiset kuitenkin tietäisi, kenestä kirjoittaisi.
Olen kyllä pitkälti samaa mieltä kuin Paula. Ei se voi olla väärin poimia aiheita kirjaansa läheltä. Eihän juttuun ole kuitenkaan sotkettu kenenkään nimiä, osoitteita tai mitään selkeää viitoitusta, kenestä kyse. Toki nyt kaikki tietää. Mutta yleisesti ottaen on paljon asioita, tärkeitä asioita, joista ei varmasti olisi saanut kirjoittaa jos olisi luvan kysynyt. Onneksi joku kirjoitti silti.
MUTTA kyllä silti raja pitäisi osata vetää oikeaan kohtaan. Tai ainakin itsensä vuoksi kannattaisi harkita, mitä käyttää omassa kirjassaan. Miten läheltä aiheet poimii ja mitkä aiheet. Ja antaako aikaa läheisille ensin toipua siitä, mistä aikoo kirjoittaa.
Asia ei tosiaankaan ole mustavalkoinen tai helppo. En edes itse tiedä täysin, mitä mieltä olen. En pitä tekoa oikeana, mutten täysin vääränäkään.
Mutta hyvä aihe pohtia kyllä. Varmaan ihan kaikkien.
hyvä kommentti.
Poistaihan hyvä pohtia sitä, antaako fiktio erilaiset oikeudet kuin omaelämänkerta. elämänkertojen kohdalla luulen, että aika moni joutuu kyselemään ja pyytelemään lupia - usein ajallisesti on myös kulunut paljon aikaa tietystä asioista.moni myös kirjoittaa vasta kuoleman jälkeen.
ehkä on kaksinaismoralistista valittaa tästä - varmaan on tosiaan paljon kirjoja, jotka sitten rikkovat perheiden välejä minun lukunautintoni kustannuksella. tulee siitä silti aika kurja ja likainen olo. minä edelleen uskon, että yhtään ajatteleva ja ematiaan kykenenvä ihminen osaa kyllä vetää rajan ja tietää missä se menee. voi toki väittää (ja olla oikeassakin) että taiteesta tulee parempaa jos nuo rajat ylitetään, mutta sitten aletaan taas puhua hinnasta jota ei voi laskea euroina.
Riikka Ala-Harja on jännä kirjailija. En ole ikinä häneltä mitään lukenut, mutta silti olen "aina" tuntenut hänen. Luulen, että monella muulla on samanlainen suhde Ala-Harjaan.
VastaaPoistaMaihinnousua lukiessani mietin, että tämän on täytynyt tapahtua oikeasti, niin vahva elämänmaku kirjassa on. Ja sitten, padam, HS kertoo Ala-Harjan siskon syyttävän kirjailijaa heidän elämänsä varastamisesta.
Myönnän, että tämä uutinen hieman vaikutti lukukokemukseeni. Häiritsevästi.
Aikaisemmin sympaattisena pitämäni Ala-Harjakin alkoi tuntua vähemmän sympaattiselta.
Mielestäni olennaista jupakassa on se, että yksi osapuoli on mielensä pahoittanut ja kokee tulleensa riistetyksi. Ei siinä kirjailijan selitykset kauheasti auta.
Toisaalta, Ala-Harja tuskin on ainoa kirjailija, joka on lainannut lähimmäistensä elämän kirjoihin. Anna-Leena Härkönen, Anja Kauranen/Snelmann, Kreetta Onkeli ja Pirkko Saisio ainakin tulevat mieleen. Saisio tosin odotti vanhempiensa ensin kuolevan.
En ole itse varma, aionko lukea tämän kirjan. Lapsen sairaus aiheena tuntuu minusta yh-äitinä niin rankalta, etten ole varma, haluanko lukea siitä. Tätä sisarenpojan sairautta käsittelevän aineiston käyttöä koskevaa kirjoittelua olen kyllä lukenut, ja tavallaan ymmärrän sisaren kannan. Sisarussuhde on intiimi asia, ja on raskasta tuntea joutuneensa hyväksikäytetyksi raskaassa elämänvaiheessa. Siksi minusta tuntuu, että tässä on kysymys ennen kaikkea Ala-Harjan ja hänen sisarensa suhteesta, ei niinkään kirjailijan etiikasta. On varmasti mahdotonta kirjoittaa fiktiota heijastamatta siihen oman elämänsä kokemuksia ja näkemäänsä. Siihen, olisiko se tässä tilanteessa pitänyt jättää tekemättä, en osaa ottaa kantaa. Sisaren päätös tulla oma-aloitteisesti asian kanssa julkisuuteen herättää minussa ristiriitaisia tunteita, samoin kirjailijan oma vastaus sisarensa kritiikkiin. Mutta tuollaisia yleisiä kirjailijan eettisiä ohjeita pidän aika hankalina, ellen mahdottomina toteuttaa. Jokaisella kirjailijalla on oma etiikkansa.
VastaaPoistaKirja ei ollut luettavien listallani, mutta täytyy sanoa että se ei varsinkaan tämän jälkeen sinne edes nouse.
VastaaPoistaTekijänoikeuskysymyksiä en kommentoi, mutta en voisi lukea kirjaa tietäen miten kirjailija on kohdellut sisartaan. Toki mielipiteeni perustuu ainoastaan HS:n juttuun, mutta jos sisarenpojan tarina ja kirjailijan tarina ovat noin yksi yhteen kuin jutussa on esitetty eikä kirjailija suostu muuttamaan oman sisarensa pyynnöstä kuin kirjassa esiintyvän lapsen sukupuolen, niin herää kysymys kirjailijan arvomaailmasta. Oma kirja, "taideteos - vai lähiomaisen mielenrauha ja perhesopu? Lapsi ei voi pitää puoliaan, ymmärrän että vanhemmat yrittävät.
En ole Ala-harjan kirjaa lukenut, mutta ensimmäiseksi minulla - ehkä olen kyyninen- nousi mieleen myynnin edistäminen. Toisaalta leukemiaan sairastuva lapsi on teemana universaali. Kaikki kokevat tilanteessa ja kipuilua, pelkoa, pahoinvointia, mutta tässä ei nyt kai voi olla syyllinen lapsen leukemiaan, kuten on esim insestin ja raiskauksen kanssa ja kuka näiden ihmisten tarinat kertoo? Ei voi omalla nimellä, mutta lopulta avainromaaneissa aina päästään selville, kuka missä mitä. Enkeli Elinakin selvisi satuiluksi.
VastaaPoistaTietysti hyvä kirjailija osaa etäännyttää tarinaa ja muuttaa tekstiviestejä, mutta usein ei kirjoittajalla voi olla faktoja lääketieteestä, joten hän käyttää sitä mitä on. Sopimus ja lupa olisi ollut hyvä, mutta kaikkien sisarusten väliillä ei lupia tipu. Eikö sitten saa kertoa? Moni odottaa juuri toisen osapuolen kuolemaa ja on kirjoittanut teoksen pöytälaatikkoon, mutta kuinka monella oikeasti on siihen varaa?
Riikka Ala-Harja puolustautuu:
VastaaPoistahttp://areena.yle.fi/radio/1656162