sarjakuvasuosituksia ja maailma mustavalkoinen

Hautuukoti arvion yhteydessä heräsi keskustelua muistakin sarjakuvakirjoista, joista sarjakuvaummikoiden olisi hyvä aloittaa. Suosituksia sateli ja haluan jakaa ne tässä yhteisesti. 

Salla Brunou suositteli seuraavia kirjoja. Hänen blogiinsa pääset tästä ja sieltä löydät myös hienot arviot näistä kaikista.

 - Alison Bechdelin Hautuukoti. Kirjallinen kasvutarina.
 
 - Marjane Satrapin Persepolis. Älykkään ja rohkean tytön lapsuus ja
  nuoruus Iranin vallankumouksen jälkeen.

  - Mauri Kunnaksen Mac Moose ja Jagge Migreenin tapaus. Hulvaton
  huumoridekkari, mukana myös Rolling Stones.

Hreathemus blogista Nulla dies sine legendo kirjoitti kommenteissani tällaisen listan:

* Alan Moore: Watchmen (suom. Vartijat)
* Art Spiegelman: Maus
* Alan Moore: From Hell
* Marjane Satrapi: Persepolis
* James O'Barr: The Crow
* Alan Moore: V fod Vendetta (suom. V niinkuin verikosto)
* Neil Gaiman: The Sandman -sarja
* Frank Miller: Sin City -sarja

Myös Olivian kirjablogissa oli uusista kiinnostavista sarjakuvista: katso tästä.


Itse jatkoin sarjakuvarintamalla Maailma mustavalkoiseen, joka kertoo lapsettomuudesta. Suosittelen tätäkin kaikille. Kirjan selaa kiireessä läpi vartissa, mutta jäljet ja kaiut säilyvät paljon pidempään. Kehotan pysähtymään. Tämän voi silti lukea monen monta kertaa. Tunnelma on pitkälti sama kuin Ihmeet tapahtuvat muille - kirjassa. Liikkeellä on nyt vain pingviinit ja hyvin vähän sanoja tai selityksiä. Toivon, että yhden voi julkaista täälläkin, kun nämä kerran ovat blogista ja netistä vapaasti poimittavissa. Maailma mustavalkoinen blogiin pääset tästä. 

PNG: Maailma mustavalkoinen
Suomi 2010
112 sivua

Lastenkirjasunnuntai #13 Peppi Pitkätossu

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
Ruotsi, 1945 (tämä käännös ja kuvitus 2010)
222 sivua

LYHYESTI: No kaikki tietää Pepin ja sen ettei hänelle mikään ole mahdotonta. Uutta on se, että tästä on tehty uusi suomennos (Kristiina Rikman) sekä uusi kuvitus (Lauren Child). 

LAPSEN KOMMENTTI: "Peppi on hauska kun se tekee kaikkea kummallista!"

FIILIS: 5v. lahjaksi saatu uusi Peppi on tuonut paljon iloa. Se on ollut ensimmäinen pitkä kirja, jonka olemme lukeneet yhdessä ja molemmat nauttineet aivan erityisesti. En muistanutkaan, että Peppi on näin filosofinen, viihdyttävä ja hauska. Monena iltana on käynyt niin, että minä olen halunnut jatkaa lukemista lapsen jo väsähdettyä :)

Kuvituksesta tulee mieleen suositut Samu ja Salla-kirjat, jotka ovatkin saman kuvittajan tekemät. Miinuksena se, että kuvia on aika vähän. Nämä kuvat ovat aivan uudenlaisia - itse tykkään uudesta Pepistä.

Myös suomennos on tehty uudelleen. En osaa verrata vanhaan, koska on niin pitkä aika siitä kun olen lukenut viimeeksi Peppiä. Olisin voinut puoltaa jopa vielä enemmän uudistusta, suomennokseen kun on jätetty kaikuja menneisyydestä. Joitain kohtia ja sanoja 5v. onkin mahdoton ymmärtää ja äitin täytyy vähän tulkita. Mutta ilmeisesti nykyistämistä on tapahtunut reilusti ja se on positiivista.

Pepin pystyvyys ja kekseliäisyys antaa potkua myös väsähtäneelle aikuiselle. Surulliset sävyt ovat myös läsnä, mikä antaa lisäulottuvuutta tarinaan. Suositellaan kovasti kaikille!

Italo Calvino: Halkaistu Varakreivi

Italo Calvino: Halkaistu Varakreivi
Italia, 1952 (Suom. 1970)
115 sivua

MIKSI?: Luin joskus vuosia sitten Jos talviyönä matkamies ja se oli hieno. Sittemmin on pitänyt lukea muutakin

GENRE: Metafiktiivinen lyhytromaani

LYHYESTI: Aikuisten satu hyvästä ja pahasta.

FIILIS: Tämä lyhyt kirja on ensivaikutelmaltaan aivan hulvaton. Sotaan lähtenyt varakreivi palaa tykinkuulan jäljiltä kotiin puolikkaana. Hänestä on jäänyt jäljelle vain paha puolikas. Myöhemmin myös toinen puoli löytyy ja se on ärsyttävyyteen asti hyvä.

Calvino tukeutuu kansansatuihin, sekoittaen fantasiaa ja filosofiaa ajattomaan tarinaansa. Kirja naurauttaa, vaikka onkin osittain tosi karu. On pakko pysähtyä miettimään mitä pahuus on ja toisaalta mitä on olla hyvä. Jos nämä laittaa yhteen, kumpi voittaa vai ovatko molemmat läsnä?

Calvinoa lukee mielellään. Kerronta menee eteenpäin, yllättää, herättää pohtimaan ja viihdyttääkin. Silti kaipasin vielä jotain. Jollain tapaa Halkaistu varakreivi on jopa liian sadunomainen ja yksinkertaistava menettäen niin jotain mahdollisesta syvyydestä.

TÄHDET:
+ + + (+)

Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Miina Supinen: Apatosauruksen maa
Suomi, 2010
212 sivua

GENRE: Absurdi lyhytproosakokoelma. (Täh?)

LYHYESTI: Lyhyitä katsauksia elämään, joka on monesti tosi kummallista.

(Kerrottakoon, että keskittymiskykyni on ollut lähellä nollaa monestakin syystä. Nämä tarinat olivat niin lyhyitä, että näitä pystyin silti lukemaan. Tämän arvion tunnelmaan saattaa kuitenkin vaikuttaa se, etten päässyt kirjabloggaustapaamiseen. Harmittaa. Olin hauskan sijaan koko viikon työmatkalla kuulemassa, että työelämä on savolaistumassa.)

FIILIS: Pidin kirjasta. Se on hauska, siinä on ihanan kummallisia kertomuksia ja sattumuksia ja vähän vaikeamminkin avautuvia sivujuonteita. Olisin voinut lukea näitä vaikka kuinka paljon. Aion suositella tätä kokeilunhaluisille ja huumorintajuisille, etenkin lyhytpinnaisille lukijoille.

Silti olin vähän pettynyt. Innostuin Supisesta aivan äskettäin lukemani Liha tottelee kuria ansiosta, eikä tämä nyt sitten lainkaan yhtä paljon innostusta herättävä. Jos sanoisin oikein rumasti, niin sanoisin tämän muistuttavan jonkin sortin aforismikirjaa. Tarinat ovat niin lyhyitä, ettei ne jäävät nokkeluudestaan huolimatta irrallisiksi.

Mutta toisaalta montaa yksittäistä (ja kovin erilaista) kertomusta jää pohtimaan paljon myös jälkeenpäin. Jotenkin jäin kaipaamaan yhtenäistä teemaa tai sitten en vaan keksinyt sitä. Ainakin kirjailijan mielikuvitusta jäin ihailemaan suuresti. 

ERITYISTÄ:  Supisen blogista Sokeripalasta jäi kirjan julkaisun aikoihin mieleen tämä:
"Kirjakauppiastilaisuudessa Katajanokan kasinolla Apatoa pitchasi Jari Tervo, joka väitti aivan pokkana, että siinä on paljon suorasukaista seksiä. (toivottavasti kukaan ei nyt pety kauheasti.)" Kirjan luettuani uskaltaisin lyödä vetoa siitä, ettei Tervo ole lukenut kirjaa.

MUUTA: Ilse Juuri tälläisesta kirjoittaa kivasti tästä kirjasta, kurkkaa!

TÄHDET:
+ + + (+)

Alison Bechdel: Hautuukoti

Alison Bechdel: Hautuukoti. Tragikoominen perheeni.
Yhdysvallat, 2009
240 sivua

GENRE: Sarjakuvaelämänkerta.

LYHYESTI: Perheessä tiet joskus risteävät, mutta eivät kohtaa.

FIILIS: Tämä on aivan todella vaikuttava!

En ole tainnut koskaan lukea kokonaista kirjaa, joka on kirjoitettu sarjakuvamuotoon. Sarjakuvatuntemukseni on muutenkin varsin olematon. Olen rakastanut nuorena suuresti Calvin and Hobbes - sarjaa, josta omistan kaikki osat ja juhlapainokset. Sen lisäksi olen satunnaisesti innostunut joistakin hyvin suosituista lehdistä tunnetuista sarjiksista kuten Naisen kanssa, Viivi ja Wagner, Matt Groening piirtämät jutut ja vaikkapa Fingerpori.  Mutta näistäkin on aikaa.

Bechdel kirjoittaa ja piirtää itsestään ja isästään, toki myös muusta perheestään. Rakenne on yllättävä, semmoinen appelsiinin kuorimista muistuttava, kerros kerrokselta tulee ilmi jotain uutta. Ihailen suuresti kirjasta välittyvää rehellisyyttä, itseironiaa ja tarkkanäköisyyttä, joka kohdistuu kirjailijaan itseensä. Suuret teemat tässä ovat kuolema ja homoseksuaalisuus (erilaisuus?) joiden kautta kerrotaan perheen välisisitä suhteista.

Kirjassa viitataan loputtomasti eri kirjallisuuden klassikoihin. Ei silti tarvitse huolestua, jos ei ole lukenut (kaikkia) niitä. Kärryillä pysyy vaikka Joycen Odysseus on lukematta, mutta toki se voi tuoda jotain lisäarvoa. Vanhempien lukeneisuus ja pako kirjoihin tulee tutuksi myös tyttärelle, mutta silti kaikki tuntuvat katovan pikemminkin omaan maailmansa kuin pystyvän jakamaan kokemuksiaan. Tämä toteutuu myös kaiken muun yhteisen kohdalla. Kirjan kansi on kirjan yhdeltä sivulta. Siinä kerrotaan, miten perheessä kaikki loivat jotain, mutta erillään toisistaan, jääden yksin.

Kirja on surullinen. Yhteyden puute on pahinta. Myös talossa toimiva hautaustoimisto, kuoleman jatkuva läsnäolo ja isän äkillinen ja kysymyksiä herättävä kuolema laittavat tyttären pohtimaan monia hänen omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä.

Kuvat täydentävät hienosti kirjaa. Ne sopivat niin hienosti tekstiin, että kerronnan sujuvuus ja moniulotteisuus on vaikuttava.

MUUTA. Kirjan englanninkielinen nimi Fun Home on loistava. Muutenkin luulen, että tämä olisi parasta lukea alkuperäisellä kielellä, vaikkei suomennoksessa olekaan mitään vikaa. Bachdeliltä on ilmestynyt aiemmin esikoissarjakuvakirja nimeltä Lepakkoelämää.

VINKIT:  TÄmä suositus tuli Kirjanurkkauksesta ja hieno arvio löytyy myös ainakin Sallan blogista.

TÄHDET:
+ + + + +

Faija ja haamukirjoittaja

Jos etsit hauskaa viikonloppuleffaa perheen kanssa, niin suosittelen ruotsalaista FAIJAa. Meillä oli katsomossa 43-12 vuotiaita aika monta ja kaikkia tuntui naurattavan. Samalta ohjaajalta on myös onnistuneet Jalla Jalla ja Kopps. Tämmöisestä komedia-genressä tulee niin usein NIIN isoja huteja, että olen varmaankin laskenut rimaa - mutta joka tapauksessa tämä viihdytti. Aihealueina on ainakin miehekkyys ja kultuuriset erot. Vaikka jossain kohtaa mennään vähän överiksi on lopputulos kuitenkin liikuttava ja hauska.

Katsoimme jokunen päivä sitten myös Polanskin The Ghost Writerin. Se oli minusta liian hidas, juoni turhan epäselvä ja muutenkaan en oikein saanut siitä paljoa irti. Mies kuitenkin tykkäsi, mikä on outoa, koska vähätapahtumaiset leffat ovat yleensä kaukana hänen suosikeistaan. Joka tapauksessa 
Ewan McGregorin ja Pierce Brosnanin katselu ilahduttaa aina, joten ei tämäkään kaksituntinen ihan hukkaan mennyt. Hienon roolin tekee myös Sinkkuelämää Samantha (Kim Cattrall), joka ei vaikuta tuolta roolihahmoltaan. Loppu on vähintäänkin yllättävä.

Lupaan siirtyä kirjoihin ihan pian...

Lisää syksykirjoja

Unohdin kokonaan, että minulla on kesken myös kaksi iPhone kirjaa. Toinen on Jennifer Eganin A Visit from the Goon Squad - Pidin aivan todella paljon hänen The Keep - romaanistaan ja niin tykkäsi myös SATU, jonka arvioon pääset tästä. Satu oli lukenut minun suosituksestani (ainakin osiltaan) myös Steven Hallin Haitekstin ja tykännyt! Tuli hyvä mieli Satun arvioista :)












Toinen keskeneräinen kirja on Ayaan Hirsi Alin Infidel - elämänkerta. Se on todella vaikuttavaa, rehellistä ja koskettavaa kerrontaa. Ongelmani on, että rikoin tämän ostaessani iPhone kirjojen sääntöäni, eli että ne ei saisi olla liian pitkiä. Mutta ajallaan pääsen siinäkin loppuun. Toisaalta Hirsi Alin tarina on myös omalla tavallaan niin rankka, että siitä haluaakin pitää taukoa.






Unohdin myös kertoa, että luen vähän kerrallaan Kertomus jatkuu- blogista poimimaani suositusta, eli Merete Mazzarellan Tähtien väliset viivat : esseitä identiteetistä - kirjaa. 

Luetteko muut muuten kirjoja päällekäin? 

Itse luen välillä vain yhtä kerrallaan ja nyt taas on semmoinen aika, että meneillään on kaikenlaista rinnakkain. Mutta kyllä tässä vielä päästään kirja-arvioihinkin...

syksyn kirjaodotusta

Ajattelin vähän päivittää missä mennään tulevien kirjojen osalta ja mitä minulla on aikomuksena lukea lähiaikoina. Olen etsinyt vinkkejä ja kiinnostavia kirjoja toisista blogeista, eli kiitän monista hienoista arvioista! Kaipaamaan olen jäänyt syksyn suosittelulistoja juuri minulle sopivista loistavista kirjoista :)

Omia suosikkejani löytyy sivupalkista (tarkemmin sanottuna tämän vuoden parhaimmistoa) tai valitsemalla tunnisteista tähtiä 5. alaspäin tai ihan vaan suosikkikirjat.  Kirjoja voi myös etsiä tuolla yläpalkin kohdistetulla etsinällä.

Mutta juuri nyt luen:

Pirkko Saisio: Punainen erokirja
2000
Saisio on minun suosikkikirjailijoitani.

Italo Calvino: Halkaistu Varakreivi
1970
Tämä lyhyt kirja on ensivaikutelmaltaan aivan hulvaton.

Paula Havaste: Kaksi rakkautta
2000
Tästä en ole ihan varma tykkäänkö, mutta loppuun luen varmasti.



Varauksessa minulle on tulossa (ompas paljon kotimaista!) Sami Hilvon Viinakortti, Miina Supisen Apatosauruksen maa, Matti Larjavaaran Ketunmorsian sekä Ros Wynne-Jonesin Sade lankeaa. Lisäksi minulle on tulossa kaksi sarajakuvakirjaa; lapsettomuudesta kertova Maailma mustavalkoinen sekä Bechdelin Hautuukoti.

Yöpöydällä omaa vuoroaan odottaa Dan Rhodesin Kulta, Abraham Verghesen Cutting for Stone, Peter Cameronin Andorra ja Chang-rae Leen Ilmassa. Eli näillä mennään. Dekkariosastoa en nyt listannut tähän, niitäkin on yksi pino odottamassa, mutta siihen en ole nyt halunnut tarttua. Jotain yllätyksiäkin voi tulla, olen niin fiilislukija.

Ihania syksyn lukuhetkiä lukijoilleni!

Mitä sinä aiot ehdottomasti lukea syksyllä?

etsivä löytää

Sain Lumiomenalta tunnustuksen! Kiitos! 

Tämä tunnustus haastaa kertomaan 3 tärkeää asiaa ja

 esittämään merkityksellisen kuvan selityksineen.

Kolme tärkeää asiaa:

1) yhteys (läheiisiin ihmisiin)

2) etsintä (joka päivä löydän ja oivallan uutta maailmasta ja itsestäni)

3) yllätyksellisyys (ei käy tylsäksi ja huominen voi yllättää myös iloisesti ;))

Sopivan kuvan etsiminen ei ollutkaan ihan helppoa. Tuossa ylläolevassa kuvassa yhdistyy moni asia, joka kuvaa minulle rakkaita asioita:

tyttäreni ja mieheni (kameran takana), matkustaminen, vuoret, perheen yhdessäolo, hyvät ystävät, viileä, mutta kaunis sää, vähän extremeä, urheilu ja muisto siitä, että monesta syystä tällä retkellä ja matkalla olin aivan erityisen onnellinen.

Kuva on otettu Salt Lake Cityssä syksyllä 2008.

Näitä tunnunstuksia on kiertänyt blogeissa, annan tämän eteenpäin
Ilselle Juuri tällaiseen ja
Vinttikammariin ja
Ammalle, kun blogi juuri muutti
ja siellä arvotaankin,
eli käy kurkkaamassa!

Moni muukin tämän ansaitsisi, mutta nämä mielessä juuri nyt.
 

Alice Munro: Karkulainen

Alice Munro: Karkulainen
Kanada 2004
395 sivua

GENRE: Novelleja

MIKSI?: Olen kuullut kehuja. En muista keneltä. Aivan sattumalta otin tämän kirjaston hyllystä.

LYHYESTI: Omaa elämää ei pääse karkuun.

FIILIS: Kirjan kahdeksan novellia (joista 3 on sama päähenkilö) kertovat eri ikäisistä naisista, joiden elämä on muuttumassa tai muuttuu. Munro vaatii kärsivällisyyttä - täytyy heittäytyä ja luottaa siihen, että kirjailija kyllä palkitsee lukijansa. Monet novellit avautuvat vasta pikku hiljaa ja vaiheittain: salaisuudet paljastuvat, menneisyyden valinnat saavat uuden merkityksen.

Munrossa yhdistyy se, mikä on hyvää monessa hienossa kirjailijassa. Hän osaa pelata odotuksella, muutoksella ja valinnoilla. Näiden naisten elämään ja tunnelmaan pääsee hetkessä, mutta heistä myös luopuu, vaikkakin haikeasti. Lukijaa ei opeteta, vaikka aivan varmasti täytyy tuntea sympatiaa novellien henkilöitä kohtaa.  Niin kuin elämässä, kaikki ei aina selviä edes lopuksi.


Minun suosikkini oli mini-romaani kirjan sisällä, eli tuo kolmen novellin kokonaisuus. Harvoin novelleita lukevana on varmaan ymmärrettävää, että pitempi jakso puhutteli eniten.

Kirjan takakannessa sanotaan, että kirjan erinomaisuuttta ei voi pukea sanoihin, tai lainauksiin, se on luettava itse. Olen samaa mieltä.

MUUTA: Munro on julkaissut paljon, mutta on erityisesti novellisti. Nainen on syntynyt vuonna -31 ja kirjoittaa yhä. Aion ehdottomasti lukea lisää!

TÄHDET:
+ + + + (+)

tunnustus ja tunnustuksia

 

Idoliblogistini INA INAhduksesta antoi minulle tunnustuksen. Oih! 

Pahoittelut, että nyt vasta ehdin sen pariin. 

En ole lainkaan kokenut näitten tunnustusten kanssa, mutta otan tämän kiitollisuudella ja asiaan kuuluvalla nöyryydellä vastaan. Tunnustukseen liittyy asioiden "paljastaminen" itsestään ja tein sitä aivan äskettäin. Mutta riittäähän näitä:

1) Erään tulkinnan mukaan kahden pupun hankkiminen on "kauimpana kuolemasta", puput kuin ovat ns. kuolemattomia, siis sillä tapaa, että voivat lisääntyä nopeasti ja runsaasti.

2) Olen ollut mieheni kanssa kahdeksan vuotta ja toistaiseksi tuntuu edelleen siltä kuin joka päivä tutustuisin häneen lisää.

3) Luin juuri ekan Munroni (miksen ole lukenut aiemmin??) ja ihastuin suuresti. Arviota seuraa pian. 

4) Olen koukussa IFA - pastilleihin. Olin tosin kauhuissani, kun näin niiden tv-mainoksen, sen UU, beibe-beibe... mutta siitä huolimatta ne ovat suosikkini.

5) Meillä ei katsota telkkaria tai kuunnella radiota ja tästä johtuen meillä onkin lähes aina "laite"hiljaisuus. Lukeminen on myös parasta hiljaisuudessa.

6) Minulla on aina jotain opiskelua käynnissä, koska en ole vielä päättänyt mikä minusta tulee isona. (Vaikka siis olen ollut jo vuosikaudet korkeakoulutustani vastaavassa työssä.)

7) Haaveilen vielä joskus juoksevani maratonin. Koska en ole koskaan ollut mikään juoksija, tavoite tuntuu kovalta. Suurella vaivalla ja harjoittelulla olen juossut minulle pitkiä matkoja, mutta maraton on OIKEASTI pitkä. Mutta onhan tässä elämä aikaa.

Minä haluan erityiskiittää bloggaajia, jotka ovat innostaneet minua suuresti ja tukeneet ja auttaneet bloggaamisessa; tiedätte itse keitä oletta ja nuo blogit ovat monesti toistuneet täällä. Suurin osa kirjabloggaajista on juuri nyt julkaissutkin tunnustuspostauksen, joten ymmärrän jos tämä tunnustus ei innosta vastaamaan. Mutta suuren kiitokseni ja halutessaan tunnustuksen saa kaikki blogit jotka löytyvät sivupalkistani! Tämä on sillä lailla tylsää, että melkein kaikki ovat tunnettuja ja pitkäaikaisia kirjabloggaajia. Mutta oikeastaan kaikki ovat esikuviani INAhduksen lisäksi.

Sivupalkin listaan on vihdoin ilmestynyt myös Juuri tällaista- blogi, sekä aivan ensimmäinen kirjablogi, jota aloin lukea eli Sallan lukupäiväkirja.

Ihmeet tapahtuvat muille

Anna-Kaisa Hakkarainen: Ihmeet tapahtuvat muille
Suomi 2010
176 sivua

GENRE: Lapsettomuuspäiväkirja

LYHYESTI: "Tämän miehen kanssa kaikki oli toisin, hänestä tulisi loistava isä." Vaan eipäs sitten tullutkaan.

FIILIS: Hakkaraisen epätoivo on itselleni osaltaan tuttu ja tavallaan ennaltaarvattava. Ja juuri siksi niin terapeuttinen ja lohdullinenkin. Kirjan tunnelma välittyy: olin tämän lukemisen aikana  aivan raivoissani niistä pettymyksistä ja epätoivosta, johon tämän pari joutuu uudelleen ja uudelleen.


Kirja alkaa siitä hetkestä, kun lasta aletaan toivoa ja päättyy seitsemän vuotta myöhemmin. Tällä parilla on kaikkea, (no ei ehkä rahaa kun apurahojen varassa elävät) mutta lapsi pitäisi saada. Hakkarainen kertoo riipivästi siitä millaista on kun KAIKKI muut saa lapsia ja itse tulee ohitetuksi tässä "projektissa" yhä uudelleen. Tämä tapahtuu, vaikka on aina tottunut siihen että saa haluamansa, "kunhan vaan YRITTÄÄ tarpeeksi".

ERITYISTÄ: Olen sitä mieltä, että kaikkien pitäisi lukea tämä kirja. Vaikka itse ei olisi kokenut mitään tämän suuntaista, lähipiirissä joku muu on varmasti. Lapsettomuus on erityisen vaikeaa lähisuhteissa, koska kateus ja katkeruus eivät ole koskaan hyväksi. Ja vaikka olisi miten mahtava ja vahva ihminen, niitä ei voi välttää. Vaikka läheisten ajattelemattomat sanat sattuvat yleensä eniten, ei puolituttujen möläyttelyt ole yhtään helpompia ja siksikin suosittelen tätä kaikille.

MUUTA: Lopussa on miehen, lapsettomuuslääkärin sekä psykoterapeutin puheenvuorot. Ne täydentävät mielestäni hyvin omakohtaista kirjaa.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

Keskustelimme tänään kirjallisuuspiirissä tästä kirjasta. Olen hämmentynyt! Tosi moni piiriläinen ei ollut erityisemmin pitänyt kirjasta. Kritiikkiä tuli siitä, että alussa kestää liian kauan päästä kärryille siitä kuka on kuka ja se ainakin turhautti paljon. Lisäksi Hirvosen kieltä pidettiin liian hankala ja polveilevana. Sanottiin myös, että siinä oli liikaa aiheita ja loppu oli liian onnellinen. HÖH ja PÖH! Oli muutama tykännytkin, varsinkin vauhtiin päästyään. Arvostan monia piiriläisiämme ja totean nyt että tästäkin kirjasta voi siis olla montaa mieltä.

Minulla lukemisesta oli toki liian kauan, mutta mielipiteeni kirjasta ei ole muuttunut: ehdottomasti paras suomalainen kirja tänä vuonna ja varsin korkealla myös muiden maalaisten lukemieni joukossa. Tässä nyt vielä oma lyhyt arvioni luettavaksi.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Suomi 2010
238 sivua

Olen kateellinen
1) niille, jotka saivat tämän kirjan käsiinsä ennen minua.
2) niille, jotka ovat sanoneet tästä jo lähes kaiken ennen minua.
3) sekä  vähän myös Hirvoselle, joka on onnistunut kirjoittamaan näin hienon kirjan.

Sen sijaan, että kirjottaisin tästä enemmän, sanon kolme asiaa:

1) Suosittelen tätä lukuisten muiden kuorossa.
2) Hirvosen kieli on erityistä ja lumoavaa. Välillä siihen eksyy, kadottaa ajatuksen ja suunnan, mutta useimmiten alkuun palaamisen tekee mielellään.
3) Kirja on surullinen ja raapii esiin epäoikeudenmukaisuutta häpeilemättä. Väkisinkin häpeää maailmaa, jossa elää ja itseään - minua, jolla on mahdollisuus olla näkemättä asioita missään järkevissä mittasuhteissa.

Kriittisinä huomioina:
1) kirja loppuu liian aikaisin.
2) loppu jää avoimeksi (tämä tosin häiritisi minua äärimmäisen vähän).
3) vaikka Hirvonen tai kuka sanoisi mitä, on aina hitusen ongelmallista kun Suomalainen kirjoittaa Afrikasta. Kuva, jonka kirja piirtää on kaikessa toivossa kuitenkin varsin lohduton. Tämä on varmasti yksi totuus, mutta ei kaikki. Näkökulma on tietysti myös oikeutettu.

TEKSTINÄYTE s.114 (Tämä ei tee oikeutta kirjalle, mutta tähän ihmettelyyn yhdyn minäkin.):

"Kaikkein eniten ihmettelen sitä, miten lapset, jotka ovat kokeneet sellaisia asioita, rakastavat kakkua ja mehua samalla tavalla kuin ketkä tahansa lapset, leikkivät koiranpennun kanssa ja riemuitsevat tehtyään jalkapallossa maalin."

MUUTA: Jos googletat otsikon saat lukemattoman määrän kirja-arvoita ja Hirvosen haastatteluja.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Lastenkirjasunnuntai #12

Ei! Sanoi pieni hirviö

"Ei! Sanoi pieni hirviö" on usean islantilaisen lastenkirjailijan yhteisprojekti vuodelta 2003 (ilmestynyt Suomessa 2010) ja se onkin palkittu kotimaassaan lastenkirjapalkinnolla.

LYHYESTI: Ilkeääkin ilkeämpi Suuri Hirviö kiusaa koko ajan ja tuhoaa kaiken ja varastaa kunnes pieni hirviö uskaltaa sano EI!

LAPSEN KOMMENTTI: "Parasta on se kun ne sopivat ja niistä tulee taas kavereita."

FIILIS: Kirja käsittelee hyvin sitä missä omat rajat menee ja miten pitää puolensa. Pääsee myös puhumaan siitä onko hauskaa jos toinen koko ajan määrää tai kiusottelee ja miltähän pikku hirviöstä tuntuu.

Kuvitus on lastenkirjalle erilainen: aika yksinkertainen ja ehkä vähän synkkä. Mutta sitten kun sovitaan alkaa aurinkokin paistaa. Me tykättiin tästä.

ERITYISTÄ: Tästä on tehty oikein hieno arvostelu Lastenkirjahyllyssä, siellä on myös lisää kuvia kirjasta. Kannattaa kurkata!

MUUTA: Aion pinttyneesti kutsua näitä lastenkirjapostauksia "sunnuntaiksi", vaikka tahti on kovin harvaa.

Suljettu saari

Katsoimme eilen jo jotain viikkoja DVD:llä olleen Scorsesen "Shutter Island". Tätä on paljon kehuttu ja on se myönnettävä: leffa on erittäin hieno. Ahdistun tätä nykyä helposti pelottavista elokuvista, mutta tämä palkitsi katsojansa. Jotain kohtauksia vietin pää peiton alla ja jännitysmusiikki meinasi viedä hermot etenkin aluksi, mutta silti aion nyt vaan kehua tätä leffaa.

Kehuminen on tosin varsin hankalaa, sillä elokuvan nerous on nimenomaan juonessa. Enkä halua kertoa sitä, sillä se miten tarina kerrotaan on aivan omaa luokkaansa. Näyttelijät ovat hyviä, eikä tässä myöskään mässäillä väkivalla vaan pikemminkin piinallisella jännityksellä.

En ole suuri dekkarifani, mutta uskaltaisin väittää tämän sopivan niille, jotka nauttivat hienoista dekkareista. Elokuva pohjaa Dennis Lehanen romaaniin, onkohan kukaan lukenut sitä?

Leffa nostaa teemoja syyllisyydestä, luottamuksesta ja mielen rajoista. Surullinenkin se on. Luultavasti katsomme leffan aika pian uudelleen ja tästä on myös riittänyt paljon puhuttavaa ja oivallettavaa jälkikäteen. Suosittelen suuresti.

MUUTA: Milloin Leonardo Dicapriosta tuli vanha?

Ian McEwan: On Chesil Beach

Ian McEwan: On Chesil Beach
2007 Englanti

MIKSI: Suhteeni McEwaniin on kaivannut vahvistusta. Ja Leena Lumi on suositellut tätä kirjaa kovasti.

LYHYESTI: Erään 60-luvun avioliiton alku ja hyvin nopea loppu.

FIILIS: Tämmöinen arvostelu on haastava, koska halusin kovasti pitää tästä kirjasta.

Jos muistan oikein, niin Leena Lumi sanoi, että tarvitsee olla yli 40v. ymmärtääkseen tätä kirjaa. Olen 31-vuotias ja kuvittelin ehkä olevani ikäistäni kypsempi. Mutta en pitänyt kirjasta. Ian McEwan tekee sen saman minkä kirjassa Lauantai: eli kirjoittaa välillä todella vetävästi ja sitten taas tipahdetaan jonnekin totaalisen epäkiinostavaan.

Keskustarina, nuoren hääparin hääyö, oli riipaiseva, todellinen ja hienosti kirjoitettu. Tätä kerrontaa ympäröivä taustaselitys ei vaan jaksanut kiinnostaa.  Loppu oli mielestäni oikein hyvä.

Näinä yltiöseksuaalisina aikoina kirja oli toisaalta oikein raikas. Jos vertaa äsken lukemaani Supiseen, jossa oli monisivuisia teinien sitomis-seksikohtauksia, niin McEwan rakentaa seksuaalisen jännitteen aivan päinvastaisella tavalla. Ehkä siinä onkin se iso ero 60-luvun ja 2010-luvun välillä. Aikamoisen vieras ja suorastaan tuomittava on nykyään ajatus mennä avioliittoon ennen kuin on harrastanut seksiä. Nopeasti ajat muuttuu.

Alan usein arviota kirjoittaessani miettiä, että olikohan kirja kuitenkaan ihan niin hyvä. Nyt huomaan, että ei tämä nyt NIIN huono ollutkaan.

MUUTA: Tykkään kannesta.

TÄHDET:
+ + +

Kalevala

 

Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti, 1897

Olin katsomassa eilen Kalevalaa. Esitys oli amatööriryhmän ja upea. Ihmettelen ohjaajan uskoa siihen, että pystyy myymään Kalevalan nuorille esittettäväksi ja myös yleisölle: ovat esittäneet sitä loppuunmyydyille penkeille useamman viikon.

Minulle Kalevala on vaikea. Suuri rakkauteni vanhaa suomalaista runoutta kohtaan ei ole koske Kalevalaa. En muista lukeneeni sitä koskaan kokonaan läpi, mutta hämmästyksekseni tunsin kaikki tarinat (tai "laulut"). Hämmästyin myös sitä miten en ole ymmärtänyt niiden olevan isoksi osaksi kulttuuriin sijoitettuja Raamatuntulkintoja.

Mitä sinä ajattelet Kalevalasta? Oletko lukenut? Tykännyt?

Suomalainen melankolinen mielenlaatu tulee kyllä näissä tarinoissa varsin hyvin esille. Miehillä ei käy flaksi naisten kanssa, äidit surevat poikiaan ja sitten tapellaan. Kaikki suuret tunteet ovat siellä oikein sydänmeenkäyvästi. Jos tuntuu, että itsellä menee huonosti voi aina tutustua vaikkapa Kullervon tarinaan.

Elias Lönnrot kokosi Kalevalan suomalaisesta suullisesta runoperinteestä ja se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1849.

Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.

Minun suosikkini taitaa olla se, kun Lemminkäisen äiti hakee poikansa takaisin Tuonelan virrasta. Kukapa ei haluaisi tehdä niin kuolleelle lapselleen.  Kaikessa traagisuudessaan teksti saa kyllä tätä nykyä myös tragikoomisia piirteitä, jotkut sanat ovat aivan hassuja ja huumoria on käytetty jo valmiiksi: "oli vaan pikkuista vajalla".

Nousi lieto Lemminkäinen,
kohosi Kalevan poika
haravassa vaskisessa
päälle selvien vesien;
vaan oli pikkuista vajalla:
yhtä kättä, puolta päätä,
paljo muita muskuloita,
siihen henkeä lisäksi.
 

Emo tuossa arvelevi,
itse itkien sanovi:
"Vieläkö tästä mies tulisi,
uros uusi toimeaisi?"
Päätyi korppi kuulemahan.
Tuop' on tuohon vastoavi:
"Ei ole miestä mennehessä
eikä tuiki tullehessa:
jo silt' on siika silmät syönyt,
hauki hartiat halaisnut.
Sie päästä merehen miestä,
työnnä Tuonelan jokehen!
Ehkä turskaksi tulisi,
valahaksi vahvistuisi."
 

Tuop' on äiti Lemminkäisen
eipä työnnä poikoansa.
Vetelevi vielä kerran
haravalla vaskisella
pitkin Tuonelan jokea,
sekä pitkin jotta poikki:
saapi kättä, saapi päätä,
saapi puolen selkäluuta,
toisen puolen kylkiluuta,
monta muuta muskulata.
Niistä poikoa rakenti,
laati lieto Lemminkäistä.
 

Liitteli lihat lihoihin,
luut on luihin luikahutti,
jäsenet jäsenihinsä,
suonet suonten sortumihin.
...

Vielä kiitä onneasi,
julkista Jumalatasi,
kun antoi avun totisen,
vielä henkihin herätti
Tuonen tieltä tiettävältä,
Manalan majan periltä!
En minä mitänä voisi,
en mitänä itsestäni,
ilman armotta Jumalan,
toimetta totisen Luojan."
Siitä lieto Lemminkäinen
jo kohta kotia läksi
kanssa armahan emonsa,
kera valtavanhempansa.