Akseli Gallen-Kallela: Lemminkäisen äiti, 1897
Olin katsomassa eilen Kalevalaa. Esitys oli amatööriryhmän ja upea. Ihmettelen ohjaajan uskoa siihen, että pystyy myymään Kalevalan nuorille esittettäväksi ja myös yleisölle: ovat esittäneet sitä loppuunmyydyille penkeille useamman viikon.
Minulle Kalevala on vaikea. Suuri rakkauteni vanhaa suomalaista runoutta kohtaan ei ole koske Kalevalaa. En muista lukeneeni sitä koskaan kokonaan läpi, mutta hämmästyksekseni tunsin kaikki tarinat (tai "laulut"). Hämmästyin myös sitä miten en ole ymmärtänyt niiden olevan isoksi osaksi kulttuuriin sijoitettuja Raamatuntulkintoja.
Mitä sinä ajattelet Kalevalasta? Oletko lukenut? Tykännyt?
Suomalainen melankolinen mielenlaatu tulee kyllä näissä tarinoissa varsin hyvin esille. Miehillä ei käy flaksi naisten kanssa, äidit surevat poikiaan ja sitten tapellaan. Kaikki suuret tunteet ovat siellä oikein sydänmeenkäyvästi. Jos tuntuu, että itsellä menee huonosti voi aina tutustua vaikkapa Kullervon tarinaan.
Elias Lönnrot kokosi Kalevalan suomalaisesta suullisesta runoperinteestä ja se julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1849.
Akseli Gallen-Kallela: Sammon puolustus, 1896.
Minun suosikkini taitaa olla se, kun Lemminkäisen äiti hakee poikansa takaisin Tuonelan virrasta. Kukapa ei haluaisi tehdä niin kuolleelle lapselleen. Kaikessa traagisuudessaan teksti saa kyllä tätä nykyä myös tragikoomisia piirteitä, jotkut sanat ovat aivan hassuja ja huumoria on käytetty jo valmiiksi: "oli vaan pikkuista vajalla".
Nousi lieto Lemminkäinen, kohosi Kalevan poika haravassa vaskisessa päälle selvien vesien; vaan oli pikkuista vajalla: yhtä kättä, puolta päätä, paljo muita muskuloita, siihen henkeä lisäksi.
Emo tuossa arvelevi, itse itkien sanovi: "Vieläkö tästä mies tulisi, uros uusi toimeaisi?" Päätyi korppi kuulemahan. Tuop' on tuohon vastoavi: "Ei ole miestä mennehessä eikä tuiki tullehessa: jo silt' on siika silmät syönyt, hauki hartiat halaisnut. Sie päästä merehen miestä, työnnä Tuonelan jokehen! Ehkä turskaksi tulisi, valahaksi vahvistuisi."
Tuop' on äiti Lemminkäisen eipä työnnä poikoansa. Vetelevi vielä kerran haravalla vaskisella pitkin Tuonelan jokea, sekä pitkin jotta poikki: saapi kättä, saapi päätä, saapi puolen selkäluuta, toisen puolen kylkiluuta, monta muuta muskulata. Niistä poikoa rakenti, laati lieto Lemminkäistä.
Liitteli lihat lihoihin, luut on luihin luikahutti, jäsenet jäsenihinsä, suonet suonten sortumihin. ...
Vielä kiitä onneasi, julkista Jumalatasi, kun antoi avun totisen, vielä henkihin herätti Tuonen tieltä tiettävältä, Manalan majan periltä! En minä mitänä voisi, en mitänä itsestäni, ilman armotta Jumalan, toimetta totisen Luojan." Siitä lieto Lemminkäinen jo kohta kotia läksi kanssa armahan emonsa, kera valtavanhempansa.
Nyt on pakko puolijulkisesti täällä blogissa tunnustaa yksi asia: opiskelin pääaineenani perinteentutkimusta, folkloristiikkaa. Kalevala kuului tenttivaatimuksiin, samoin lukuisat suomalaista kansanrunoutta koskevat kirjat. En osaa sanoa, pidänkö Kalevalasta, mutta pidän sen tarinoista, sen henkilöhahmojen synnyttämistä arkkityypeistä. Maailmansyntymyytti, kertomus Sammosta, Marjatan raskaaksi tulo puolukasta, Kullervon surma, Ainon tarina. Koskettavin tuo tuo Lemminkäisen äidin tarina. Ne kaikki ovat monitulkintaisia runoja, ehkä jonkinlaista kansan- ja kristinuskon välistä maastoa. Kalevala on nähty aika miehisenä, mutta Kanteletar taas on naisten runoutta. Ja Suomen Kansan Vanhat Runot (SKVR) sisältää variaatioita Kalevalan runoista. Mutta pidänkö Kalevalasta? En tiedä. Pidän sen aiheista :)
VastaaPoistaJos joku ei jaksa lukea koko Kalevalaa (minäkin luin sen kokonaan vain tenttiä varten, mutta joskus luen pätkän sieltä, toisten täältä), niin tästä linkistä saa tiivistelmän koko teoksesta:
http://www.finlit.fi/kalevala/index.php?m=1&l=1
Suosittelen lukemiseksi Seppo Knuuttilan, Ulla Pielan ja Tarja Kupiaisen kirjaa "Kalevalan hyvät ja hävyttömät", jossa Kalevalan henkilöitä katsellaan toisin silmin. Esimerkiksi Pohjan akkahan vain puolusti omaa reviiriään!
Jos haluaa hieman vapaamman ja rennomman lähestymistavan Kalevalaan, voi lukea Don Rosan sarjakuvan "Sammon salaisuus". Varsin mielenkiintoinen otto aiheeseen. :)
VastaaPoistaMinäkään en ole lukenut Kalevalaa kertaakaan alusta loppuun, vaan pätkiä sieltä täältä. Tosin edessä häämöttää tentti, johon sitten varmaan luen Kalevalan ensi kertaa kunnollisesti.
VastaaPoistaMutta kun etunimi on Aino, tuntuu Ainon tarina kovin läheiseltä, osin kyllä myös ympäristön Aino-vertailujen vuoksi.
Minä kun en ole runoihmisiä ollenkaan, tuskastun Kalavalaakin lukiessani, mutta savonkielistä Kalevalaa luen mielelläni. Itselle sen kieli tuntuu läheisemmältä ja tunnepitoisemmalta.
Tuo oli jotenkin niin hassu ja yllättävä kysymys, että pidänkö Kalevalasta. Se on osa minua ja meitä. Sen tyyli on ihan omanlaisensa ja sellaisenaan vieläkin viehättävä. Sen tarinat ovat surullisia ja raakoja, se kertoo jotakin kansanluonteesta.
VastaaPoistaTunnen sen ehkä liian hyvin sanoakseni muuta, mutta se vielä, että Marjatan tarina ja Väinämöisen lähtö minusta sykähdyttävät aina eniten.
Luin lukioaikoina Kalevalan, kun se oli pakollisena lukulistalla. Ei ollut mikään kovin innostava kokemus...
VastaaPoistaSittemmin olen oppinut arvostamaan Kalevalan tarinoita, kun olen törmännyt niihin siellä täällä, joskus vähän yllättäenkin. Hreathemusin mainitsema Don Rosan sarjakuva kannattaa tosiaan lukea. Samoin Johanna Sinisalon Sankarit-romaani sijoittaa Kalevalan tarinat nykyaikaan. Ja J.R.R. Tolkien oli aikoinaan Kalevala-fani ja käytti Kullervon tarinaa lähteenään, kun kirjoitti Húrinin lasten tarinan.
Lumiomenan tavoin olen opiskellut (yliopistossa) Kalevalaa ja etenkin kansanrunoja. Mä tykkään sekä Kalevalasta että kansanrunoista. Ja kyllä, olen lukenut Kalevalan läpi (ja yrittänyt opettaa sitä muille ;)
VastaaPoistaPidän oikeastaan enemmän Kantelettareen kerätyistä nuorten naisten (ja miestenkin) runoista. Nehän eivät hirveästi eroa nykypäivän pop-lauluista ;)
Kuten moni on kertonut, niin Kalevala pitäisikin lukea osina - sehän on keinotekoisesti kasvatettu kokonaiseksi eepokseksi.
Mun suosikit Kalevalassa ovat Lemminkäinen ja Kullervo. Näiden tarinat on helppo 'myydä' oppilaille ja siksi niihin kai itsekin olen eniten päässyt sisään. Ja sitten Pohjan Akka, tietenkin. Väinämöinen ei ihan niinkään sykähdytä...
Ongelmana kirjassa on se, että sitä ei kukaan ymmärrä ja ahdistuu, kun ei ymmärrä jokaista sanaa. Mutta kun se joka toinenkin riittää ihan mainiosti, Kalevala on niin hienosti rakennettu =)
Olen lukenut Kalevalaa jonkin verran, opintoja varten hieman tarkemmin. Onhan se upea teos, mutta minusta liian raskas luettavaksi kerralla tai edes kauhean pitkissä pätkissä. Muiden kanssa olen samaa mieltä siitä, että Kanteletar avautuu helpommin ja on aika hauska. :)
VastaaPoistaKaroliina
Suosittelen muuten lukemaan myös Ville Rannan "Kajaani"-sarjakuvan, joka kertoo Elias Lönnrotista! Tykkäsin tosi paljon!
VastaaPoistaMahtavaa Kalevala keskustelua! Tosi kiinnostavaa lukea suhteestanne siihen. Ja nyt on kyllä pakko sanoa, että jos Kalevalan tarinat tuntuu tutuilta niin Kanteletar on kyllä tosi vieras- siihen täytyy nyt ehdottomasti tutustua. Tuo Don Rosa versio alkoi myös kiinnostaa. Palaan asiaan vielä, mutta mahtavaa kun kommentoitte.
VastaaPoistaHienoa että valitsit näytteeksi juuri tuon Lemminkäisen äiti runon. Joku viisas, en nyt muista kuka, kehotti etsimään Kalevalasta tämän tarinan aina silloin kun oikein masentaa eikä missään näy valonpilkahdustakaan. Koskaan ei kannata menettää toivoa! Mahdotonkin on mahdollista. Ja äidithän pystyvät vaikka mihin.
VastaaPoistaOma suhteeni Kalevalaan on se tavallinen: koulussa pakkopullaa, vasta myöhemmin olen oivaltanut kuinka oleellinen osa kulttuuriamme Kalevalan tarinat ovat. Ja kieli on aivan herkullista kun sitä rupeaa maistelemaan vaikka ei kaikkia sanoja ymmärtäisikään.
Kantelettaresta löytyy mm. Suomen parhaaksi rakkausrunoksi joskus sanottu "Jos mun tuttuni tulisi".
Koulussa Kalevala oli tosiaan sellaista pölyistä pakkoa. Todella tylsää ja ahdistavaa. Jossain vaiheessa kuitenkin kun innoistuin lukemaan fantasiaa, alkoi Kalevala kiinnostaa siitä näkökulmasta, koska tarina sinällään on aivan mahtava. Ja meidän omamme eikä mikään viikinki tai graalinmalja-saaga. Olen joskus yrittänyt lueskella Kalevalaa, mutta pikkuisen on ollut haastavaa tuo Väinämöisen runomitta. Kokeilin kerran jopa lukea savonkielistä kalevalaa.. no, se jäi yrityksen tasolle :)
VastaaPoistaMutta viimeisin törmäykseni aiheeseen oli Sammon Vartijat-saaga, joka on Timo Parvelan trilogia. Kirjat ovat periaatteessa suunnattuja nuoremmille lukijoille, mutta lukaisin kaikki kolme kirjaa kerralla ja olin iloinen, että joku oli täyttänyt toiveeni siitä, että suomeksi ilmestyisi Kalevala-fantasiaa nuorille. Itse kaipaisin sitä aikanaan.
Upposi muuten näin aikuiseekin oikein mahtavasti :)
Ja tuo Don Rosa on muuten mainio myös :)
VastaaPoistaKummallista, miten monet täällä sanovat Kalevalan olleen koulussa pakkopullaa. Ysien kanssa Kalevalaa luetaan, ja monet toteavat sen olevan "ihan huippu". Siinä uhotaan ja tapellaan, tapetaan, käydään vieraissa, mutta myös rakastetaan ja huolehditaan toisista. Eikä runomittakaan mahdoton ole. Aina voi höystää Don Rosalla tai Koirien Kalevalalla. (Sivuaineena perinteentutkimus minullakin.)
VastaaPoistaJos ihan koko Kalevalan lukeminen tuntuu toivottomalta urakalta (ja vaikkei tuntuisikaan) niin suosittelen ehdottomasti Kristian Huitulan tekemää sarjakuvaversiota Kalevalasta, sisältää koko Kalevalan tarinan, mahtava teos ja myös hyvin piirretty. Kaiken lisäksi alkuperäisellä runomuotoisella tekstillä, muttei todellakaan tylsää luettavaa. Tuo hyvin esiin sen, ettei Kalevala todellakaan ole tylsää luettavaa...Ja siis jotain ihan muuta kuin Don Rosa tai Koirien Kalevala, joilla ei ole juurikaan mitään tekemistä Kalevalan kanssa.
VastaaPoista