Suomi 2012
189s WSOY (Johnny Kniga)
LYHYESTI: Erkki virittelee hirttoköyttä ja kaikilla muilla vasta vaikeaa onkin.
MIKSI?: HS:n arvio herätti kiinnostuksen ja kirjaston uutuushylly tarjosi mahdollisuuden. Palviainen on uusi tuttavuus, vaikka tämä on jo hänen kuudes romaaninsa.
"Tosiasiassa mikään ei traumatisoinnut minun lapsuuttani, ellen minä itse jälkikäteen. Koskaan ei ole myöhäistä saada onneton lapsuus. Minut traumatisoi aikuisuus. Jotain tapahtui heti kun täytin kahdeksantoista."
FIILIS: Minä jaksan ihastua näihin omalaatuisen suoria ja tiukkoja lauseita kirjoittaviin, (useimmiten) miehiin. Palviaisen teksti on myös täynnä mustaakin mustempaa huumoria, joka osuu kohteeseensa kaikista raskaista tapahtumista huolimatta.
Täytyy kai sen olla jonkin sortin parodiaa, miten monta synkkää teemaa tähän on nostettu. En taitaisi keksiä mitään lisää vaikka yrittäisin? Mutta kirjailija ei repostele näillä, vaan rakentaa näkyviksi ihmiset tarinan takaa.
Erkki on sössinyt elämänsä ja kuolemansakin. Johanna on jättänyt elämättä ja se on Erkin vika. Ei auta kuin porautua pohjamutiin: olemassaolon merkitykseen, syyllisyyteen, anteeksiantoon, uskoon ja tietysti rakkauteen. Kirjailija selviytyy näistä esimerkillisen vähäkliseisesti, päätymättä kuitenkaan liikaan kyynisyyteen. Paljon jää myös auki.
Erkki kuulostaa puistattavan todelliselta yrittäessään ymmärtää itseään. Todellisilta tuntuvat myös muut hahmot - tosin pastori Arja oli minusta jotenkin erityisen ärsyttävä. Kiinnostava hänkin silti.
Joku tässä myös tökki, vaikka se joku onkin hankalasti määriteltävissä. Ehkä parodian ja vakavuuden suhde on silti liian ristiriitainen?
TOISAALLA: En löytänyt kuin Marissan arvion tästä. Onko muut lukeneet?
TÄHDET:
+ + + +
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti