18. heinäkuuta 2010

Tiina Lymi: Susi sisällä

Tiina Lymi: Susi sisällä
Suomi 2010
223 sivua

MIKSI?: Tiina Lymi kiinnosti kirjoittajana.

LYHYESTI: Avioliittokriisi asteikon jyrkimmästä päästä.

FIILIS: Vesan ja Tuulan avioliitto on täydellinen, mutta eipäs sitten ollutkaan. Juoni on suunnilleen sama kuin Levottomat 3:ssa tai sitä se minusta muistutti, tosin komedialla höystettynä.

Aikuisuus katoaa jonnekin, mikään ei tunnu miltään, eikä kukaan kirjan henkilöistä tunnu kauheasti tietävän kuka on ja mitä haluaa. Sauvakävely pelastaa monelta, mutta aivan kaikkeen sekään ei auta. Eli ihan perusmeininkiä 30+ pienten lasten vanhemmille ja aviopareille.

Ääh. Paikoittain teksti ja dialogi on oikein toimivaa, mutta suureksi osaksi kuitenkin ennalta arvattava ja yli-tragikoomista. En myöskään kestänyt lukea siitä kun lapset jäi koko ajan jalkoihin tämän avioparin välienselvittelyissä.

Kirja ehti jo palautua takaisin kirjastoon, joten harmittaa kun en saa lainausta tähän. Helmiä tekstistä löytyi useita.

MUUTA: Pyörii Tampereen teatterissa näytelmänä. Luulen, että toimii näyttämöllä paljon paremmin.

TOISAALLA:
Kirjavinkkien arvio on super-kehuva.
Rakkaudesta kirjoihin- blogissa Rachelle suosittelee myös!
Juuri tällaista - blogissakin on tämä luettu.

TÄHDET:
+ + +

2 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä tuosta yli-tragikoomisuudesta. Ja minuakin ahdisti se, miten lapset unohdettiin. Ei tämä mitään Suurta Kirjallisuutta ole, mutta näppärä opus, joka ainakin minut sai toivomaan Lymiltä toisenkinlaista tekstiä, vähemmän itsetarkoituksellista ehkä.

    VastaaPoista
  2. Joo, kyllä mäkin voisin lukea lisää, lahjoja on kyllä kovin.

    VastaaPoista