8. lokakuuta 2010

etsintäkuulutus: lohtukirjoja


En nyt ala kertoa syitä ja seurauksia enkä edes aio kummemmin valittaa (ainakaan vielä). Mutta olen varsin allapäin, ollut jo jonkin aikaa. Ihana Pulkkisen uutuus Totta masentaa minua entisestään, eikä mikään muukaan kirja tunnu lohduttavan ja piristävän. Coben oli melko sopivaa, tarpeeksi viihdyttävää ja kevyttä. Mutta mitä suosittelette? Haluan onnellisia loppuja, haluan unohtaa, haluan uppoutua ahdistumatta! Kirja ei myöskään saa olla liian pitkä tai monimutkainen. Oi kuka kirjailija auttaisi? (Hätäensiapuna luin Pikku Prinssin, ostin sellaisen ihanan luukkukirjaversion siitä. Postaus siitä myöhemmin.)

25 kommenttia:

  1. L.M. Montgomery! Täydellistä lohtukirjallisuutta! Ja jos osaat englantia yhtään enemmän kuin alkeet, kokeile englanniksi! Löytyy kirjastostakin myös englanniksi. ;)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen ehdottomasti Outi Pakkasen Helsinkiin sijoittuvia citydekkareita! Esimerkiksi Ruohonleikkaaja on hyvin kirjoitettu, mutta ihanan kepeä dekkariksi. Pakkasen tapahtumiin voi paeta, luultavasti omia murheita ei ainakaan kirja suuremmin muistuta (ellei murheet johdu esim. kaksoissiskon mystisestä kuolemasta). + aina on ihanaa ratkoa itsekin arvoitusta, kuka on syyllinen. Varsinkin, kun kirjat eivät ole pelottavia.

    VastaaPoista
  3. Lohdutusta murheeseen! Oletko lukenut Erica bauermaisterin Elämän lempeät maut? Tai Anna-Leena Härkösen niitä novellikokoelmia mm. Palele porvari, palele?

    VastaaPoista
  4. No voi ei! Liittyen viimeisimpään postaukseenikin, liputan ehdottomasti Anni Polvaa ja Hilja Valtosta lohtukirjallisuutena. Näissä kirjoissa maailma on paikallaan ja loput onnellisia!

    VastaaPoista
  5. Mulla on ihan samanlainen fiilis (monistakin syistä aina tähän aikaan vuodesta, vaikka rakastan syksyä). Tuo Susan mainitsema Elämän lempeät maut on täydellinen lohtukirja. Toinen ihana, vaikka siinä niin eri vuodenajassa liikutaan on H.E. Batesin Oi ihana toukokuu. Larkin perheen kanssa voi vain nauttia ja lohduttautua, vaikka mukaan mahtuu muutakin kuin päivänpaistetta. Kaikki vanhat tyttökirjat, etenkin Montgomeryn Anna-sarjan kirjat. Runotyttö on aika synkkä, ainakin mulle tulee niistä ikävä fiilis (sori, Salla :)). Hyvää hömppää on en-muista-kirjailijaa Jane Austen lukupiiri.

    VastaaPoista
  6. Noin yleisesti ottaen vanhat tyttökirjat ovat aika kivaa todellisuuspakoa. Nuorten tyttöjen huolet ovat vielä niin pieniä ja viattomia (vaikkeivät ne tietenkään siinä iässä siltä tunnu).

    Lisäksi voisin suositella kevyehköä, amerikkalaista women's fictionia, niin kuin vaikka Rebecca Wellsin kirjoja (Jumalaiset jajasiskot jne.).

    Nämä tuli ekana mieleen. Joka tapauksessa toivon sinulle kovasti voimia ja parempia aikoja.

    Valoa ja iloa,

    Karoliina

    VastaaPoista
  7. Vielä: Vivi-Ann Sjögren! Mikä tahansa kirja, kuten Andalusian karkea suola tai Mustaa kahvia ja keksinmuruja.

    VastaaPoista
  8. Hukkasin taas kommentin, toiv ei tule tuplana.. Lue P.G. Wodehousen Jeevesejä! Hilpeää, kevyttä, mutta kuitenkin taitavasti kirjoitettua. Pääset uppoutumaan Englannin yläluokan "murheisiin". Viihdekirjallisuuden aatelia, joka huvittaa mua aina suuresti. Voimia!

    VastaaPoista
  9. Jane Austenit, vaikka osa onkin paksuja. Minua ainakin ilahduttavat ja ongelmatkin ovat aika kepeitä. :)

    VastaaPoista
  10. niin, lasten ja nuorten kirjat ei ole hullumpia

    VastaaPoista
  11. L.M Montgomeryn Sininen linna ihan ehdottomasti. Lohtukirja parhaimmillaan. Coelhon Valon soturin käsikirja myös.

    VastaaPoista
  12. Harry Potterit, vaikka niissä ei aina niin onnellinen loppu olekaan. Muttamutta, ainakin minulle potterit ovat kuitenkin kokonainen toinen maailma johon uppoutua, ja toimivat siksi niin hyvin. Lisäksi ne ovat hauskoja, kevyitä, eivät liian vaikeita, ja ystävyys kantaa vaikka välillä tuntisikin olevansa maailmassa yksin. Jaksamista!

    VastaaPoista
  13. Voi, otan osaa tai jotain, en tiedä mitä ottaa.

    Jos haluaisi paeta joihinkin ihan muihin ja ihanampiin maailmoihin, ehdotan kyllä Nicollin Rouva Agathen rakkautta (miten lumiomena ei tätä ehdottanut?)... tuo Elämän lempeät maut sopisi myös hyvin.

    Itse palaan aina Lotta-kirjoihin, aina. :)

    VastaaPoista
  14. H.E. Batesin Oi ihana toukokuu. Se on täydellinen hyvän olon kirja. Englannin maaseutua, mahtavia ihmisiä, pientä juonittelua, romantiikka ja onnellisia loppuja. :)

    VastaaPoista
  15. Komppaan Ahmua! Montgomeryn Sininen linna pamahti mieleen heti, kun luin postauksesi. Myös Marsha Mehranin Lumoavien mausteiden kahvila on oivaa ja harmitonta lukemista jos kaipaa jotain ei-masentavaa :) Tajusin muuten samalla lukevani aivan liikaa kaikkea liian vakavaa ja ahdistavaa.. Huh.

    VastaaPoista
  16. Jos lukeminen tökkii, niin katso Studio Ghiblin leffoja. Liikkuva linna, Henkien kätkemä, Sydämen salaisuus, Laputa - Linna taivaalla, Porco Rosso,... kaikki paitsi Prinsessa Mononoke käy. Suosittelen koko sydämelläni!

    T: Laiska Hreathemus, joka toivottaa nousua

    VastaaPoista
  17. Voi miten mahtavaa!! Miten ihania olette :) Minulle tuli kyllä heti parempi mieli ihan pelkästään teidän kommenteilla. Monta sellaista ehdotusta, joita en itse olisi tullut ajatelleeksikaan ja niitäkin joista en ole kuullutkaan. Tästä saan hienon kirjalistan itselleni reseptiksi seuraaviin viikkoihin (leffa-ehdotuksetkin on hyviä!).

    Eikä minulla ole hätää, kiitos kuitenkin kovasti toivotuksista. Josko näistä kommenteista on iloa myös toisille, jotka ovat allapäin tai lukeneet liikaa ahdistavuuksia.

    KIITOS!

    VastaaPoista
  18. Mulle tuli myös mieleen kaiman jo ehdottama Anna-Leena Härkönen. Kolumnikokoelmat ovat ohuita ja tosi hauskoja. Mulla ehdoton naurunkirvoittaja on Terveisiä pallomerestä -kokoelma ja siellä kolumni Passiivinen paahtoleipä.

    Lämmintä syksyä!

    VastaaPoista
  19. Kanna korteni kekoon, minäkin. Lohtua ja myös kyyneleitä, sillä joskus se auttaa enemmän... Siispä ehdotan Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Minulla se ainakin auttoi... Voimaa!

    VastaaPoista
  20. Siis piti sanomani, että kannan korteni kekohon :)

    VastaaPoista
  21. Minä suosittelisin lääkkeeksi Dodie Smithin Linnanneidon lokikirjaa. Ehkäpä lämmintä kaakaota tai lämpimän huovan kaveriksi.

    Toivottavasti löydät jotakin tepsivää.

    VastaaPoista
  22. Anna-Leena Härkösen kolumnit ovat kyllä hauskoja. Myös hänen keittokirjansa Sopan syvin olemus on ihan jo lukukokemuksena mainio. Ekstrana hyvät reseptit. :)

    Minä pidin ihan hirveästi myös Katja Kallion Elokuvamuisti-kolumnikokoelmasta, mutta sitä varten pitää varmaan ainakin jonkin verran fanittaa leffoja. Myös Kallion Tyypit on hauska.

    Karoliina

    VastaaPoista
  23. Miksi minä unohdin tuon Linnanneidon lokikirjan, joka kiitos Teresitan mahdollisti minulle ihanan ja lohdullisen lukukokemuksen vähän Sinisen linnan hengessä!??

    Ja sitten Salainen puutarha!!

    VastaaPoista
  24. Anni, sitä on liikkeellä nyt...

    Lue Katharina Hagenan Omenansiementen maku.

    Hirveän, järkyttävän kaunis kuva! Kun kyllästyt ilmoita, minä etsin sille runon tms. Linkitän aina kuvaajani.

    VastaaPoista
  25. Olen niin myöhässä kommentoimassa, että toivotan vain hyvää vointia ja kerron, että ihan samoja ehdotuksia olisi ollut mullakin kuin monilla muilla! Tyttökirjoja, satuja, lapsuuden suosikkeja, samoja aikuisten kirjojakin ajattelin kuin muut... Suosittelen myös eläimistä kertovia kirjoja, ne vievät mukavasti ajatukset muualle. Esim. Ruohometsän kansa, Kaukamäen pakolaiset tai sitten James Herriotin sympaattiset muistelmakirjat.

    VastaaPoista