Yhdysvallat 2006 (suom.2009)
647s. Gummerus
National Book Award
MIKSI?: kirjoitin tiiliskivikaipuusta täällä. Muisitin kaiku oli sitten ainoa, joka tuosta kuvastusta pinosta tuli tällä erää luetuksi ja lukemisessa kesti i-kui-suus millä tahansa kirjablogimittapuulla.
LYHYESTI: Tiivistä 647s? Neurologiaa, aivoja, muistoja ja kurkia. Ihmissuhteita.
FIILIS: Luin kirjaa todella kauan monestakin syystä. Joka tapauksessa palasin siihen aina uudelleen. Vakavaan autoonnettomuuteen joutuneeseen Markiin, joka ei pysty tunnistamaan rakkaimpia ihmisia enää onnettomuuden jälkeen. Tai ajattelee näiden olevan kopioita ja vakoojia. Karinin, Markin siskoon, joka palaa elämään, jonka on jättänyt taakseen. Aivotutkija Walteriin, jonka ura ja elämä vaikuttavat murentuvan. Kirjaan sisältyy myös hienoinen jännitysjuoni, paperille kirjoitettu viesti, jonka arvoitus selviää vasta lopussa.
Ihailen Powersin tekemää valtavaa pohjatyötä monestakin aiheesta - neurotieteet, muisti ja sitten vielä kurjet. Se, että hän pystyy kirjoittamaan tämän kaiken taitavaksi romaaniksi (tarinaksi) on vielä hämmästyttävämpää. Silti kirjassa olisi ollut tiivistämisen varaa, se harhautuu paikoittain liikaan pikkutarkkuuteen ja maalailuun.
Pysäyttävintä kirjassa on kysymykset minuudesta - milloin olen vielä minä? Miten toiset näkevät minut, miten toiset muistavat minut, miten itse näen itseni? Kuka minä olen suhteessa toisiin? Mitä minä muistan ja ovatko muistoni totta?
Pidin siitä, ettei Powers tee lukijalle kokonaan valmista, vaan jättää myös rosoja. Kieli on pitkälti harvinaisen nautinnollista ja toimivaa. Suosittelen tutustumaan.
MUUTA: Viime vuonna ilmestyi Powersin Suopeus, jota on luettu aika paljon blogeissa. MYös yli 900-sivuinen Laulut, jotka lauloimme kerran on suomennettu.
TOISAALLA: Leena Lumi, joka ylisiti kirjaa, on myös yksi syy miksi luin tämän.
Olivian Mari oli aikoinaan pohtinut paljon samoja kuin minäkin, huomasin.
Kirjavinkkien Mikko sanoo, että mukaansatempaavien juonien ystävien kannattaa jättää kirja välistä (minä olen samaa mieltä.) Silti Mikkokin tykkäsi.
HS kehuu.
TÄHDET:
+ + + +
Oho, tämmöinen kirja on mennyt minulta ihan ohitse! Powersista on tullut mielikuva hyvänä kirjailijana kehuvien Suopeus-arvioiden myötä, mutta siihen verrattuna tämä tuntuisi paljon enemmän minun kirjaltani. Neurotieteitä, muistia ja oih, kurkia! <3 Huomaan viime aikoina löytäneeni itsestäni viipyilevän kirjallisuuden ystävän, joskus tuntuu jopa siltä että mitä viipyilevämpää, sen parempi. :)
VastaaPoistaKiitos mainiosta arviosta! :)
Oi kiva Sara - minä itse aloitin myös tuon Suopeuden mutta yksi tuttu oli juuri lukenut tämän ja minustakin aihe oli kiinnostavampi. ja tässä tosiaan saa viipyillä, minulla se nyt johtui muustakin tuo hitaus, mutta on tässä tarinaakin ja erityisesti hahmot joihin kiintyy. lue ihmeessä!
VastaaPoistaBlogissani on sinulle pikkuhaaste :) - http://lukunurkkaus11.blogspot.com/
VastaaPoistaAnni M., mikä outo meitä yhdistää juuri 'suurissa kirjoissani'...Tämä on yksi niistä, mutta tämä ei aukene hetkessä. Kukaan ei voisi ostaa minulta tätä, sillä kirjallani ei ole hintaa. Tiedän lukevani tämän uudelleen hyvin hitaasti. Ensi kokekemalla kirja oli vaativa, paikoin liiankin, mutta ennen kuin huomasinkaan, kurjet ja muistin kaiku olivat vieneet minut mennessään. Tämä on yksi elämäni kirjoista ja kiitos sinun, tämä nyt ehkä saa blogisavuja. Tein tämän oman bologini alkutaipaleella ja en ehkä saanut kenellekään kerrotuksi, mitä minä koin silloin aamuyöntunteina, kun kurjet...
VastaaPoistaVoiko kukaan koskaan missään sanoa, etteikö tässä kirjassa olisi ollut maailman arvaamattomin loppu...
Kurjet aina nyt minusssa. Ehkä myös sinussa...♥
***
Powersin Laulut joita lauloimme on Setä Tumon tuvan tähän päivään tuotu maailman toiseksi paras rasiminvastainen teos. Se taisi olla minulla paras kirja ensimmäisenä blogivuotenani...
ihana Leena <3 toivotaan blogisavuja, muistoille, kurjille ja sille arvaamattomalle lopulle (joka oli sitten lopulta jotenkin todennäköisin jälkiviisaana?)
VastaaPoistaminulla on jostain jäänyt mieleen että tämä oli sinulle yksi elämän tärkeitä kirjoja ja siitäkin syystä tämän tosiaan luin. enkä kadu!