10. maaliskuuta 2010

Julia Franck: Keskipäivän haltija

Kirjallisuuspiirin helmikuun kirja: 
Julia Franck: Keskipäivän haltija
(Saksa 2007)
405s.
Deutscher Buchpreis 2007

LYHYESTI:
Naisista Saksassa 1. ja 2. maailmansodan aikaan.
Ei ollut helppoa ei.

MUUTA: Kirja on raskas sekä tekstillisesti että kerronnalta. Tarina on yhtä alamäkeä eikä teksti hengitä. Aihe-alueisiin kuuluu mm. raiskaus, mielisairaus, sota, kuolema, seksuaalista hyväksikäyttöä, juutalaisvainoja ja lapsen hylkääminen. Kaikessa kauheudessaan kirja jää elämään mieleen ja lukija tuntee myötätuntoa. Miten ihmeessä kukaan kestää sotaa ja kaikkia sen seurauksia? Miten minun isovanhempani ovat kestäneet sodan?


KIRJALLISUUSPIIRISSÄ: Pohdittiin miksi Helene jättää poikansa? Selvää vastausta ei ole, mutta toisaalta koko kirja kelpaa selitykseksi. Kaikki taisivat olla sitä mieltä, että kirjan keski-osa oli varsin puuduttava (eräs jäsen oli lukenut ainostaan alun ja lopun :)). Vihasimme Wilhelmiä. Helenen tahdoton ajelehtiminen aiheutti ärtymystä. Alku ja loppu saivat kiitosta. Tiivistäen voisi tulkita, että syy kirjan suureen levitykseen ja menestykseen on sen aihe eikä niinkään kirjalliset ansiot.

TÄHDET:
+ + +
(Luin kirjan jo joulukuussa. Tässä kaksi muuta arviota, jotka löysin:
Lukuhuone ja kirjavinkit)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti