Miika Nousiainen: Metsäjätti

Miika Nousiainen: Metsäjätti
Suomi 2011
286 sivua. Otava

MIKSI?: Nousiaisen fanina ja korkeakoulutettuna paperimiehen tyttärenä tämä oli must.

LYHYESTI: Kaunis irtisanominen, simsalabim!

ISÄNPÄIVÄLAINAUS:
"Nykyisin me isätkin olemme mukana. Oma isäni ei ollut mukana synnytyksessä, ei kukaan mies siihen aikaan. Se oli saavutus, jos isä oli jonkin viikon mukanan kasvatuksessa."

FIILIS: Surkean Törmälän kasvatti on päässyt pitkälle Metsäjätti -yhtiössä ja sitten hänet lähetetään sulkemaan nuoruutensa paikkakuntaa pystyssä pitävä tehdas. Törmälän surkeutta toistetaan vähän tarpeettomastikin, mutta ehkä niille jotka eivät ole kasvaneet vastaavassa lähiössä tai pikkupaikassa täytyy vähän todistella. Monet meistä kuitenkin tuntee jo Törmälän todellisuuden.

Mietin pitkään ketä Nousiainen eniten tölvii ja miksi kaikki täytyy Törmälässä olla niin surkeaa. Lopulta tulin siihen lopputulemaan, että kaikki oli Helsingissä vähintään yhtä huonosti, vaikka pinta kiiltää siellä enemmän. Mistään oikeasta ei juurikaan puhuttu ihmissuhteissa kummassakaan paikassa. Toinen pakenee murheitaan ryyppäämiseen, toinen sisustamiseen, kaikki ovat lopulta työpaikkojensa armoilla. Toki voi sanoa, että se kenen palkka on viisinumeroinen omaa enemmän vaihtoehtoja. Mutta jos kaupasta ei saa rucolaa, niin sitten kaikille maistuu sama pizza.

"Niin se on. Sama suru jäytää rikkaitakin, mutta kyyneleet kuivataan parempiin kangaslaatuihin. Voi olla, että suru koskee hyväosaisiin vielä kovemmin. Onhan se isku kovempi, kun korkeammalta pudotaan. Valmiiksi masentunut ei pienistä järky." 


Nousiainen osuu tarkasti ja kipeän kepeästi moneen maaliin. Nauroin ääneen, monesti varmaan itselleni ja muistoilleni. Välillä kauhistutti miten vaikeita aiheita kirjaan oli otettu. Joka tapauksessa Nousiaisen tapa sanoa juttuja on raikkaan huvittavaa.

"Kunnalispolitiikan ja arkielämän ääneen lausumaton perusperiaate on, että Törmälässä asiat eivät riitele, vaan ihmiset. Perusasioista kaikki ovat aina ollet samaa mieltä: saavutetuista eduista ei luovuta, vika on johtajissa ja muutos on uhka."
MUUT NOUSIAISET:
Lukukokemuksena kirja ei ylitä Maaninkavaaraa, joka oli minulle aivan huippu, mutta kotimaan kärkeen tämä nousee. Vadelmavenepakolainen ei ollut herkullisesta aiheesta huolimatta minun kirjani.


TOISAALLA:
jos määriä katsotaan, niin tämä on luetuimpia uutuukisia blogeissa:
kirjahamsteri
Noora Valkoinen
Luettua / Sanna
Hanna
Ilselä
Mari A.
Joana
Susa P.

TÄHDET:
+ + + +

Peter Franzén: Tumman veden päällä

Peter Franzen: Tumman veden päällä
Suomi 2010
320 sivua, Tammi


MIKSI?: Tämä on ollut minulla lainassa kolme(!) kertaa, mutta nyt vasta sain luettua. Moni on kehunut ja ollut positiivisesti yllättynyt.

LYHYESTI: Tuokiokuvia lapsuudesta, jossa tapahtui ikäviäkin  asioita.

FIILIS: Franzenin vahvuus kirjailija on ehdottomasti tuoda esiin pieniä yksityiskohtia niin elävästi, että lukija taatusti näkee, kuulee ja haistaa tapahtumat. Monesti lukija voi myös kulkeutua omiin muistoihinsa. Pienet yksityiskohdat kantavat romaania, jossa kerrotaan välähdyksiä lapsuudesta, lapsen näkökulmasta. Yhä uudelleen lukija havahtuu siihen, miten hassuilta ja kummallisilta monet aikuisten tekemiset ja sanomiset näyttävät. Pahimmassa tapauksessa aikuisten keskinäiset suhteet ja välienselvittelyt saavat myös aikaan äärimmäistä pelkoa. Väkivalta, ryyppääminen ja pakeneminen on lapsen kannalta sietämätöntä, mutta paljoakaan ei voi tehdä tilannetta muuttaakseen. Tarina kerrotaan tässä romaanissa pikku hiljaa ja rivien välistä, lukijaa aliarvioimatta.

Ehkä odotukseni olivat nousseet monien kehujen myötä kohtuuttomiksi ja siksi kirja oli lopulta pieni pettymys. Kunniaa romaanille voi kuitenkin antaa taitavana ja rehellisenä lapsuuskuvauksena sekä ansiokkaana esikoisteoksena. Nähtäväksi jää, mihin suuntaan Franzen lähtee kirjailijana käytettyään lapsuusmuistojaan tähän romaaniin.

Väkisin tätä vertaa moneen  "kurja lapsuus" - kirjaan (linkistä muutamaan vinkkiin). Franzenin kirja poikkeaa näistä, sillä hänen muistoistaan jää kaikessa karuudessaan pitkälti positiivinen kuva, vaikka eihän kenenkään lapsen pitäisi kokea sitä mitä pikku-Pete. 

Kirjasta on kirjoitettu tosi monessa blogissa, kurkkaa esim. lumiomena, kirjapeto ja rakkaus on koira helvetistä.

TÄHDET:
+ + + (+)

John Simon: Koneen ruhtinas

John Simon: Koneen ruhtinas, Pekka Herlinin elämä.
(Suomi 2009)
409 sivua
Elämänkerta


LYHYESTI: Pekka Herlin hoitelee KONE-yhtiön kansainväliseen huippumenestykseen, itsensä alkoholisoituneeksi ja perheensä surulliseen ja repivään perintöriitaan.

FIILIKSIÄ: Tästä kirjasta on ollut niin paljon puhetta, että odotukset väkisin kasvoivat suureksi kirjaston varausjonossa. Elämänkerraksi kirjan rakenne on erikoinen ja pidinkin siitä, etteivät asiat etene kronologisesti. Toisaalta tuntuu, että Pekan elämän kulku ja ristiriiatisuudet kerrotaan heti alkuun ja kaikki mitä seuraa on vain eri elämänaluiden syventämistä. Minua ei kiinnostanut juurikaan Kone-yhtiöön ja sen kehittämiseen liittyvät osat vaan Pekan tarina isänä ja persoonana. Alkoholismi, mielenterveyden ongelmat ja äkkipikainen luonne tekivät Pekasta ristiriitaisen hahmon.  Kirja rakentuu lukuisista perheenjäsenten, työntekijöiden ja ystävien haastatteluista ja niiden lainauksista, mikä mahdollistaa monipuolisia näkökulmia. Ehkä Pekan ristiriitaisuus välittyy myös lukijalle ja kirjasta jää myös sellainen jälkimaku. Kronologisuuden puuttuminen aihuttaa myös aika paljon sellaista, joka minusta vaikutti toistolta. Pekan vaimo Kirsi kertoo mielestäni liian vähän omasta näkökulmastaan.

MUUTA: Kirjan lainaus Liisa Ihmemaasta kiteyttää minusta hyvin Pekan elämän: "On juostava mielettömän kovaa, jotta pysyisi missä on." En lue juurikaan elämänkertoja ja toisaalta tuli tunne ettei Pekka olisi ansainnut tällaista kirjaa itsestään. Arvostettuja meriittejä Pekalta ei toki puutu. Silti naivi toiveeni on, että kirja on voinut toimia perheenjäsenten sovinnon apuvälineenä - silloin siitä on ollut jotain iloa. Samaistuin Pekan ja Krisin lapsiin, mutta tämmöinen Pekan "yhy-yhy, on niin vaikeaa olla rikas ja täytää odotukset" on minulle varsin vieras todellisuus.

SUOSITTELEN: Varmasti kaikkien perheyritysten jäsenten tai niistä traumoja saaneiden tulee lukea tämä. Myös niille, jotka kokevat mahdottomaksi täyttää isänsä kengät. Etenkin jos isä on ollut alkoholisti.

TÄHDET:
+ + +

Susanna Alakoski: Sikalat

Susanna Alakoski: Sikalat
(Ruotsi 2006)
August - palkinto
283sivua.

LYHYESTI: Lapsuus alkoholistivanhempien varjossa. Kyseessä on suomalainen maahanmuuttajaperhe Ruotsissa. He saavat asunnon kaupungin vuokrataloista, joita Sikaloiksi kutsutaan. Lapsen näkökulmasta kirjoitettu.


JUONESTA (ei paljastuksia): Odotin maahanmuuttajakuvausta ja sainkin pileen menneen lapsuuden kuvauksen. Vanhemmat ryyppää, isä hakkaa äitiä ja sitten ne raitistuu ja ratkeaa taas. Leena on kirjan kertoja ja perheen tytär, joka yrittää pärjäillä jotenkin. Kavereillakin on vaikeaa ja Leena yrittää hoitaa kaiken parahin päin.

ERITYISTÄ: Kirja on rankka ja suora. Välillä tekee mieli huutaa ääneen, että älkää nyt hyvät lapset puhuko niin paljon nussimisesta. Tulee epätoivoinen mieli, ettei kukaan aikuinen puutu tilanteeseen. Lauseet ovat lyhyitä. Välillä suomennoksessa on aivan todella herkullisia onnistumisia sanojen kanssa. Kaikesta synkkyydestä huolimatta kirja perusvire on jotenkin toiveikas ja välillä naurattaa. Kirja muistutti minua monesta muusta lapsuuskuvauksesta, mutta erottuu silti positiivisesti omalaatuisuudellaan.

MUUTA: Ruotsalaisten kuva suomalaisista väkivaltaisina juoppoina ei kyllä ole tämän kirjan myötä ainakaan yhtään parantunut.

LUKUNÄYTE (tämä oli hauska): s.13: "Sitten isä harjoitteli puhumaan ruotsia. Hän sanoi että me asuttiin så pra nu. Suttio vem okk en halv kvatraat meeter. Vi har ree rum okk et stuurt hav allteles kulman takana. See på utkiikken!"

SUOSITTELEN: Erityisesti niille, jolla on ollut alkoholin värittämä lapsuus tai halu lukea siitä. Myös 70/(80)-luvun betonilähiöissä kasvanut löytää itsensä. Kirja ei kuitenkaan ole oma-elämänkerrallinen.

TÄHDET:
+ + + +