Venäjä 1999 (suom. 2002)
186s. Tammi
MIKSI?: Minulla on kovasti intoa ja halua tutustua venäläiseen nykykirjallisuuteen, mutta hanke ei ole edistynyt. Nyt vihdoin tartuin tähän Ulitskajan vanhempaan suomennokseen.
LYHYESTI: Saattohoitoa venäläiseen tapaan 90-luvun New Yorkissa.
FIILIS: Mietin, oliko kirja minulle kuitenkin liian venäläinen? Kirjailija vie lukijan hienosti tunnelmaan: paahteisen kuuma asunto, jossa pärjää parhaiten alasti. Ihmisä tulee ja menee - hissi tuo mukanaan aina uusia yllätyksiä ihmisten muodossa. Amerikanvenäläisten yhteisö on tiivis. Asunnon keskushahmona on vääjämättä kuoleva Alik.
En ehkä silti ymmärtänyt paljoakaan, vaikkei kirjassa toisaalta ollut mitään vaikeaa. Tiedättekö tunteen? Neuvostoliiton kuolema ajoittuu samaan aikaan Alikin kuoleman kanssa, mutta puhuuko kirjailija siis siitä? Hauksinta ovat kirjassa todella nuo hautajaiset ja se, miten amerikassa asuvat venäläiset voivat tarkastella omaa kulttuuriperimäänsä ja maataan hieman ulkopuolelta.
Yksittäisiä hienoja kohtia oli useampia, tämä yksi:
"Tämä maa (Amerikka) vihasi kärsimystä. Se torjui kärsimyksen olemassaolon, salli sen vain yksittäistapauksessa joka vaati välitöntä asiaan puuttumista.(...) Tätä Fiman oli venäläisillä aivoillaan vaikea käsittää. Hänet kasvattanut maa rakasti ja arvosti kärsimystä, jopa sai siitä ravintoa; kärsimykset kasvattivat, tekivät aikuiseksi, viisaammaksi..."
TOISAALLA: Yksi ainoa (?) arvio löytyy blogistaniasta - Marissa ystävällisesti vinkkasi bloginsa perusteelliseen postaukseen. Muista suomennoksista, Naisten valheet ja Medeia ja hänen lapsensa, löytyy ueampia arvioita (linkit vievät Sallan lukupäiväkirjan ja Järjellä tunteella -blogien postauksiin).
TÄHDET:
+ + +
