6. maaliskuuta 2010

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Jhumpa Lahiri: Tuore maa
(Yhdysvallat/Intia 2008)
434sivua.
Novellikokokoelma

LYHYESTI: Novelleita intialaisista Yhdysvalloissa ja maailmalla.

FIILIKSIÄ: Tuntui, että kirjalla kesti päästä vauhtiin. Kolmannesta novellista eteenpäin olin kuitenkin täysin Lahiri-hypnoosissa. Novellit ovat tietynlaisen hitauden ja viiltävyyden mestarillisia esimerkkejä: pahin tapahtuu ikään kuin sivulauseessa, koruttoman julmasti. Arkisellakin on silti paikkansa.

MUUTA: En ole lukenut novelleita aikoihin, mutta tämän luettuani en kuolemaksenikaan keksi miksi? Minua on pelottanut novelleissa se, ettei henkilöihin ehdi kiintyä tai tutustua kunnolla. Tuoreeessa maassa näin ei kuitenkaan tapahdu, sillä kirjan henkilöt jäävät elämään mieleen ja kaiken voi kuvitella tapahtuneen juuri niin kuin se on kerrottu. Kirjan viimeiset 150 sivua on eräänlainen pienoisromaani, sillä näiden henkilöiden tarina jatkuu kolmen erillisen novellin läpi. Kriittinen huomioni on, että monessa novelissa ratkaisu tai käänne jätettiin aivan viimeiseen kappaleeseen.

"KAIMA" VAI "TUORE MAA"? Ihastuin todella ensimmäiseen lukemaani Lahiriin, eli "Kaima" - romaaniin. Nämä novellit eivät myöskään tuottaneet pettymystä vaan lukukokemus oli erittäin nautinnollinen alun tahmeuden jälkeen. Lahiri on ehdottomasti tämän hetken suosikkikirjailijoitani!

LUKUNÄYTE: s.229: "Hän katkaisi narun saksilla ja tunki pallon naruineen roskiin hämmästellen kuinka hyvin se sopi, ajatteli aviomiestä, joka ei enää luottanut häneen, lasta jonka huuto nyt keskeytti hänen puuhansa, untuvikkoperhettä jonka kuori oli särkynyt, tätä aamua joka oli yhtä tyypillinen ja pelottava kuin ne kaikki."

TÄHDET:
+ + + + (+)

SUOSITTELEN tätä, kuin myös "Kaimaa" kaikille.

3 kommenttia:

  1. Tämä kirja odottaa itselläni hyllyssä. Olen kuullut paljon kehuja ja täytyy varmaan pian lukea tämä Lahiri.

    Kiva muuten tämä blogisi! Tulen varmasti toisekin! :-)

    VastaaPoista
  2. kiva Reeta kun tulit käymään ja tervetuloa uudelleen! Suosittelen tarttumaan tähän ja muihinkin käsiin sattuviin Lahireihin =D

    VastaaPoista
  3. Olet kai lukenut Lahirin "Tämä siunattu koti"?

    Eivät muut vedä vertoja sille, vaikka hyviä ovatkin.

    VastaaPoista