06 - kirja, joka tekee surulliseksi

Harvoin luen kirjoja, jotka tekisivät VAIN surulliseksi. Aika vähän sellaisia kirjoja onkaan, surullisissa kirjoissa on lähes aina vahva toivon ja valon näkökulma läsnä. En useinkaan pidä kirjoista, jotka menevät "from bad to worse" (poikkeus tähän sääntöön on esim. Tuhat loistavaa aurinkoa, joka oli kuitenkin hyvä kirja). Tietysti on kirjoja, jotka ovat vaan niin huonoja, että meinaa itkettää. Surullisista kirjoista tulee mieleen myös tositarinoita: Tina ja Reko Lundan: Viikkoja, kuukausia, Kluun: Vaimo kävi lääkärissä, Veikko Huovinen: Pojan kuolema, Johanna Ervast: Jäähyväiset Einolle, jotka kaikki kertovat läheisen menettämisestä todella koskettavasti. Näistä Kluunin kirja on oikeastaan romaani, joka nauratti myös kovin. Suosittelen lämpimästi kaikkia, mutta kehoitan varutumaan isolla paketilla nenäliinoja näiden lukemiseen.

Tähän päivän haasteeseen vastaan kuitenkin, että Nuoren Wertherin kärsimykset. Siksi, että se on hieno klassikko (sopii klassikkohaasteeseen). Siksi, että se saa ymmärtämään, että nuori epätoivoinen rakkaus ei ole muuttunut miksikään. Siksi, että onhan se varsin epätoivoinen ja surullinenkin tarina. 

J. W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset (1774)

Carita Forsgren: Jänistanssi

Carita Forsgren: Jänistanssi
Suomi 2011
270 sivua, Otava

MIKSI?: Olen pitänyt Forsgrenin historiallisista romaaneista, Kolmen kuun kuningatar ja Auringon kehrä. Niihin kannattaa ehdottomasti tutustua.

GENRE: Trilleri

LYHYESTI: Kaikki jänikset eivät ole sitä miltä näyttävät.

FIILIS: Reiluuden nimissä on sanottava, että tämä ei ole minun genreni. Ahdistun helposti jännittyneestä ja pelottavasta tunnelmasta. Romaanin lukee kuitenkin nopeasti ja siihen eläytyy. Nämä ovat kaikki merkkejä ihan onnistuneesta jännitysromaanista.

Kirjassa kerrotaan nuorista aikuisista, heidän ihmissuhteistaan ja salaisuuksistaan. Itse juonesta en halua sanoa mitään, ettei tule paljastettua liikaa. Tihenevä tunnelma luodaan pienillä vinkeillä ja asiat etenevät huonoon suuntaan.

Vaikka kirjan luettavuus on taattua laatua, olin silti pettynyt. Minusta tämä on kovin tavallinen jännityskirja, samaa sarjaa monien psykologis-jännitys-genreen kuuluvien kanssa. Rusakot, niiden piirrokset ja animaatiostudio oli kiva lisä juoneen, mutta lopulta sitäkään ei viety kovin pitkälle. Kirjan ihmiset olivat minulle vähän liian kummallisia ajatuksiltaan ja elämältään. Enkä oikein uskonut tapahtumien kulkuun. Ehkä en vain halua kuvitella, että tuollaisia ihmisiä oikeasti olisi olemassa.

Joissain ikään kuin sivulauseissa esitetyissä ajatuksissa on hienoja helmiä, nämä ovat kirjan parasta antia. Kertojien vaihtelu toimi hyvin ja toki oli aivan pakko saada tietää miten juonen rakennus sujuu loppuun.

Suosittelen toimivana jännitysvälipalana.

TÄHDET:
+ + +

05 - kirja, joka tekee iloiseksi

Yksi suosikki löytyi tähän ylitse muiden (vaikka Nalle Puh olisi sopinut myös tähän). Eli Erlend Loen Supernaiivi saa minut iloiseksi, ja kuuluu niihin erittäin harvoihin kirjoihin, joista en luovu. Nimensä mukaisesti naiivi kirja, joka tiivistyy listoihin, hakkaan ja elämän tarkoitukseen. Osui ja upposi.

"Siitä on pitkä aika, kun olen viimeksi ajatellut palloja. Olen iloinen, että se ajatus juolahti nyt mieleeni. Juuri sellaisia asioita minun pitäisikin ajatella. Niin sitä pitää. Nyt minun vain täytyy löytää pallo. Miten pallo valitaan?

Maailma on täynnä palloja. Niitä käytetään jatkuvasti. Leikeissä ja peleissä ja varmaan muissakin jutuissa. On vain löydettävä se oikea."

04 - suosikkikirja suosikkisarjasta

Minä nyt vähän muutan tätä, koska Täällä pohjantähden alla pitää lukea kokonaan, kuten monet muutkin trilogiat ja sarjat. Kerron siis muumeista. Joulukuussa kirjoitin Taikatalvesta ja nyt aion julistaa uudeksi suosikkimuumikseni Muumilaakson marraskuun. En ole vielä kirjoittanut siitä, koska pitäisi olla muutakin sanottavaa kuin vain ylisanoja.

03 - suosikkikirjasarja

En ole lukenut kovinkaan montaa kirjasarjaa, jos lapsena ja nuorena luetut viisikot, tiinat ja annat yms. jätetään laskuista. Viime vuosilta tulee mieleen lähinnä dekkareita, eli Millenium-trilogia, Helena Von Zweigbergkin vankilapappi- sarja ja esim. Mari Jungstedtin Gotlantiin sijoittuvaa sarjaa. Nämä ovat muuten kaikki ruotsalaisia(!) ja ihan lukemisen arvoisia. Twilightit ja Nälkäpelin kaikki kirjat olen lukenut myöskin. Viihdyttäviä ja koukuttavia omassa genressään ovat nämä kaikki.

Suosikkikirjasarjakseni sanoisin kuitenkin Linnan Täällä pohjantähden alla. Se on hieno, eikä selittelyjä kaipaa. Olet onnekas, jos sinulla on se vielä lukematta. Tähän voisin jopa haluta itsekin palata, lukemisesta on nimittäin jo pitkä aika.

Ps. Ina kirjoitti tällä viikolla kirjallisuuden merkkitapauksesta, eli Luolakarhun klaanin päätösosasta. Minulla on aivan samat kokemukset tästä Inan kanssa - tosin olin huomattavasti paljon nuorempi kuin päädyin sarjan pariin (vanhempien pitäisi oikeasti osasta kiinnittää enemmän huomiota siihen mitä lapset lukevat!). Sarjan päätösosa ei juuri nyt kuitenkaantässä elämäntilanteessa huimasti kiinnosta ;)

02 - enemmän kuin kolmesti luettu kirja

Tämä vaatii selitystä. En lähtökohtaisesti lue kirjoja uudelleen. Koskaan. Tiedän, että ihmiset ovat kovin erilaisia tässä. Minä kuulun sinne äärilaitaan, jossa luettu kirja on luettu, eikä siihen ole tarvetta palata. Mahtava kirja ei ehkä ole niin hyvä enää toisella lukemisella, keskinkertaiset pysyvät keskinkertaisina ja huono tuskin alkaa loistaa toistamisella. Vahvan poikkeuksen sääntöön muodostaa lastenkirjat ja runot, sekä jotkut (harvat) klassikot.

Kirjana, jonka olen lukenut enemmän kuin kolme kertaa mainittakoon Milnen alkuperäinen Winnie-the-Pooh. Siitä riittää iloa ja viisautta aina vaan uudelleen.

01 - viime vuoden paras kirja

Kanadalaisen Kim Echlin Kadonneet ei mielestäni ole saanut ansaitsemaansa huomiota ja blogisavuja. Tämä oli minulle yksi viime vuoden ehdottomasti mieleenpainuvimpia lukukokemuksia. En tätä lukiessani pitänyt vielä blogia, joten "arvio" on muutama rivi lukupäiväkirjasta (kirjoitusvirheet kaupan päälle): "Aloin lukemaan kirjaa raskaana kansanmurhakuvauksena ja päädyin ahmimaan sen hetkessä ihanan vetoavana rakkaustarinana, naivinakin, mutta niin pysäyttävänä. En tiedä sattuiko kirjan lukeminen juuri oikeaan hetkeen ja tarpeeseen, mutta ihanaa kun joskus käy niin. Minulla ei tätä aloittaessani ollut myöskään minkäänlaista ennakkokäsitystä tai -odotusta kirjasta. Echlinin kirjasta löytyy muitakin arvioita mm.: kirjavinkit, Satu, Kirjasieppo, hs.

Ugh. Taistelen kovasti vastaan haluani kertoa myös muista ihanista kirjoista viime vuonna. Mutta nyt en aio. Listaa löytyy täältä.