Tunnustuksia: ekaa kertaa

Olen lähtökohtaisesti välttänyt kirjailijatapaamisia. Vain harva suomalainen kirjailija saisi minut liikkeelle. Näihin kuuluu fanittamani Antti Tuomainen, jonka ilokseni huomasin vierailevan lainanpäivänä kirjastossa paikkakunnalla, jossa itse vierailin. Osallistuin siis ekaa kertaa tällaiseen kirjailijakohtaamiseen.

Kirjastoon oli saapunut hävettävän vähän ihmisiä. Keskustelu oli silti ihan kiinnostava: haastattelijat kysyivät kirjojen yhteiskunnallisista elementeistä, vaikuttavuudesta ja ilmastonmuutoksestakin puhuttiin. Mielestäni Tuomaisen kirjat ovat taitavaa kaunokirjallisuutta jännityksellä maustettuna. Niitä kuitenkin yleisimmin pidetään rikoskirjallisuutena. Tuomainen sanoi kirjoittavansa mieleistään kirjaa ja jättävänsä määrittelyt muille. Uutta kirjaa saadaan kuulemma vielä odotella. Parantajaa on käännetty nyt jo tosi monelle kielelle.

Ekaa kertaa pyysin myös kirjailijalta omistuskirjoituksen. En tiedä miksi tuollaisessa on minulle jotain vaivaannuttavaa. Järjellä ajateltuna kirjailijasta on varmaan kiva kuulla jos joku on tykännyt hänen kirjastaan, eikä se tietysti ole minun vastuullani jos siellä on paikalla yksi mummo ja kaksi kirjastotätin kaveria ja minä. No, ehkä vielä kaksi muutakin.

Joka tapauksessa Antti Tuomaista kannattaa lukea. Parantaja oli hieno ja Veljeni vartijasta pidin vielä enemmän. Kysyin muuten kirjavinkkejä ja sain irti kaksi nimeä: Arto Salminen ja Juha Seppälä. Minulla on vieläkin molemmat miehet lukematta, täytyy korjata asia.

Ps. Tyttäreni sai askarrella hienon kirjasiilin poistohyllyn kirjasta. Siitä tuli hieno.

13 - suosikkikirjailijani

Onneksi suomenkieli on niin hassua, että tuon otsikon voi lukea ongelmitta monikoksi. Eipä ole juuri kukaan tainnut pystyä nimeämään vain yhtä ja itsellenikin se olisi mahdotonta. Suosikkikirjailija pitäisi kai olla sellainen, joka on kirjoittanut useamman tykkäämäni kirjan ja kenen tuotannosta minun pitäisi olla lukenut kaikki tai ainakin valtaosa teoksista. Tämmöisiä on harvassa. Paljon on kirjailijoita, joita seuraan ja joiden kirjoja haluan lukea, mutta suursuosikkeja on vähän. Monesti yksittäinen kirja voi olla loistava, mutta kirjailijan muu tuotanto ei sitten vain iske. Sitten taas esim. Waltari, Irving, Jansson, Dostojevski, Leino jne. kuuluvat kaikki kategoriaan, jossa on kirjoitettu paljon suuria, hienoja romaaneja (tai runoja). Mutta listaan tähän nyt muutaman viimeaikaisen suosikkini.

Jhumpa Lahiri. Tässä kohtaa voin jopa leuhkia lukeneeni koko tuotannon ja se on ollut alusta loppuun mahtavaa. Tähän naiseen kannattaa ehdottomasti tutustua!

Alice Munro. Aivan mahtava löytö ja hänen tuotannossaan riittääkin luettavaa. Olen lukenut vasta kaksi novellikokoelmaa ja rakastanut suuresti molempia.

Ja sitten tämmöinen suomalainen jokeri. Pidän monista suomailaisista kirjailijoista. Esim. Saisio, Itkonen, Forsgren, Hämeen-Anttila, Westö, Hirvonen, Pulkkinen, Supinen, Nousiainen jne. ovat kaikki sellaisia joilta olen lukenut useampia kirjoja ja pitänyt niistä. Tältä kirjailijalta olen lukenut kaksi hänen kolmesta kirjastaan ja arvioinut ne loistaviksi.
Edelleen siis rummutan ilosanomaa Jussi Valtosesta blogistaniassa. Tutustukaa!!

Monta loistavaa jäi mainitsematta, mutta rajoittaudun nyt näihin. Joku tarkka varmasti huomasi, että haasteen päivä nro.12 jäi väliin, mutta en vain osannut vasta siihen mitään. Tämä haaste tuntuu päivä päivältä vaikeutuvan...

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
Suomi 2010
144 sivua, Otava

LYHYESTI: Pakinamaisia kirjoituksia kirjailijana ja miehenä olemisesta.

FIILIS: Jos ja kun pääsee yli siitä, että taas yksi kirja käsittelee sitä miten ah voih onkaan niin raskasta olla ujo kirjailija (ja mies!) niin tämä oli oikein viihdyttävä. Hykertelin monille lauseilla, ajatuksille ja kiteytyksille ihastuneena. Tamminen on minulle uusi tuttavuus ja mielelläni lukisin lisää. Ilmeisesti tämä teos on jonkun asteinen jatko-osa 6 vuotta sitten ilmestyneelle Muistelmat nimiselle kirjalle.

Kirjoitukset liittyvät väljästi toisiinsa, jos ollenkaan. Monet käsittelevät kirjoittamista ja ilmeisesti kirjailijaa itseään antaen tragikoomisuudessaan aidon vaikutelman. Tamminen kertoo siitä, miten todellisuus ja eläminen on ristiriidassa kirjailijanuran kanssa ja muistakin kuluneista ja arkisista aiheista, mutta kirjoittaa myös miten kirjailija joutuu jatkuvasti pelkäämään plagiointia ja toisten aiheiden varastamista. Vaaraan kätketty armollinen puoli osoittautuu todeksi: vaikka kaksi kirjailijaa kirjoittaa tismalleen samasta aiheesta, tulee lopputuloksesta aina eri.

Suosittelen tätä bussilukemiseksi ja siihen väsyneeseen iltaan kun haluaa jotain lyhyttä ja raikasta. Kirjan kanssa on myös tarpeellista kantaa mukanaan alleviivauskynää tai muistivihkoa. 

Haluaisin lainata paljon, mutta lainaan vain yhden.
"Ajatus on pallo tai se on maisema, kolmiulotteinen joka tapauksessa. Lause on jana. Siihen janaan ajatuksen pitäisi mahtua. Menee tunkemiseksi. Niin suoraa asiaa ei olekaan, ettei sitä kirjoittaessa joutuisi vääntämään suoremmaksi."

MUUTA: Kirjan nimi on aivan maino. Kolmella sanalla mielenkiinnon ja uteliaisuuden herättäminen on poikkeuksellista. Parasta on se, että lauseen esiintyminen kirjassa tulee silti yllättäen ja hauskuuttaa.

TÄHDET:
+ + + +

Onko kokemuksia Tammisesta, tästä tai muista kirjoista?