Suomi 2012
Karisto 238s.
MIKSI?: Jostain syystä tämä jäi mieleen Mari A:n arviosta ja vertautumisesta Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun. Mari myös listasi ansiokkaasti muiden sanomisia kirjasta.
LYHYESTI: Ellu on äiti ja vaimo ja rakastaja ja tytär ja työntekijä. Ja nyt ei mene hyvin missään edellämainituissa.
FIILIS: Tästä tuli tosiaan Olo. Eeva osaa kirjoittaa, hänen lauseensa iskevät kipeästi.
Mutta. Se mitä nyt sanon ei ole kokonaan kirjailijan tai kirjan vika. Ehkä oli väärä aika lukea tämä. Tarina on siitä kuinka katastrofaalista on kun hallinta tai tunne siitä elämässä häviää kokonaan. Isoäiti ei halunnut tytärtään.Tytär ehkä halusi lapsen korjatakseen jotain, mutta ei osannutkaan. Ja pienin taisi tuntea olevansa syynä ihan kaikkeen ja vähän muuhunkin.
Kolmen sukupolven naiset, jatkuva syöksykierre huononpaan ja kaikesta kärsii eniten lapsi. Näitä on tullut nyt luettua jotenkin yksi liikaa. Kai se jotain kertoo meidän sukupolvesta, kun tämä on niin käytetty aihe. Eevalla on toki oma äänensä, mutta tarina vaikuttaa silti toistolta.
Tästä jäi kamalan kurja fiilis. Eikä missään sanota, etteikö kirjasta saisi tulla paha mieli. Jotenkin se paha olo pitäisi tuntua perustellulta ja nyt en ihan päässyt kiinni. Että miksi tällainen tarina.. Miksi sellaisia hahmoja. Miten tähän oli tultu, miksi kliseet. Miksei kukaan nähnyt lasta tai hänen hätäänsä, missään sukupolvessa. Ehkä minä ikuisena optimistina (haa?!) uskon parempaan maailmaan. Ainakin haluaisin uskoa.
Tässä on Ellu. Ellu on hyvä äiti ja hyvä vaimo. Ellu ajaa kovaa kotiin kun työt päättyvät. Haluaa muuttaa asiosita, muttei pysty.
TÄHDET:
+ + +
Ihan samaa mieltä. Kirjasta jäi tosi paha mieli. Eeva kirjoittaa hyvin, mutta tämä ei ollut minun kirjani.
VastaaPoistaMuuten, lue Hanna Pylväisen We sinners. Luin sen tällä viikolla ja pidin kovasti.
Joo huomasin, että oltiin aika samoissa aatoksissa arvioiden kanssa.
PoistaJa voi ei, kirjavinkki! Täytyypä heti etsiä käsiini :)
Kirjaa lukematta ja sinällään siihen kantaa ottamatta mulla on vähän sama fiilis, että vaikka rakastan romaaneja, jotka käsittelevät sukupolvia ja äiti-tytärsuhteita, näitä on ollut nyt paljon. Ja suomalaiseen tapaan kaikki on usein niin kovin synkkää. Ehkä ainakin tänä pimeänä aikana kaipaa välillä muuta.
VastaaPoista(No ei sillä, että olisin itsekään maailman valoisinta teosta kirjoittanut, mutta koko ajan tässä opitaan..)
:D joo, näköjään synkkyydestä (ja äiti-tytär-romaaneista)voi saada överit... Ja siis voihan olla synkkää ja samalla olla jotain toivon rippeitä kuitenkin? Eikö?
PoistaJuu, toki, ja onneksi suurimmassa osassa synkkiäkin kirjoja näin on. Tästä en osaa sanoa, kun en ole tosiaan lukenut.
PoistaVoi,voi - minun pitänee pysyä tästä kirjasta kaukana. Siis ainakin ensi kevääseen asti. Näin pimeällä ja kiireestä stressaantuneena ei pidä lukea masentavia kirjoja. Siksi olenkin ollut viime aikoina aikaslailla viihdelinjalla. Huonosti kirjoitetut kirjat masentavat tietysti nekin, mutta onneksi tämä Soulless sarja on jaksanut huvittaa jo kolmen osan verran :-)
VastaaPoistaJoo, tämä ei ole huonosti kirjoitettu, mutta kehotan pysymään kaukana ainakin kevääseen ;)Täytyykin etsiä tuo Soulless :D
PoistaHaaste blogissani :) - http://lukunurkkaus11.blogspot.fi/
VastaaPoistakiitos!!
PoistaOlin vieläkin tilata tämän kirjan, mutta Oatesin Sisareni, rakkaani jätti minut pimeään, josta en ole vielä päässyt ylös. En jaksa tätä tällaista nyt. Kirjan kansi on muuten upea...
VastaaPoistaLinn Ullmannin uusimassa kolmen sukupolven naisten tarina päättyy kuitenkin kaiken jälkeenkin toivoon.