Sanna Eeva: Olot

Sanna Eeva: Olot
Suomi 2012
Karisto 238s.

MIKSI?: Jostain syystä tämä jäi mieleen Mari A:n arviosta ja vertautumisesta Riikka Ala-Harjan Maihinnousuun. Mari myös listasi ansiokkaasti muiden sanomisia kirjasta.

LYHYESTI: Ellu on äiti ja vaimo ja rakastaja ja tytär ja työntekijä. Ja nyt ei mene hyvin missään edellämainituissa.

FIILIS: Tästä tuli tosiaan Olo. Eeva osaa kirjoittaa, hänen lauseensa iskevät kipeästi.

Mutta. Se mitä nyt sanon ei ole kokonaan kirjailijan tai kirjan vika. Ehkä oli väärä aika lukea tämä. Tarina on siitä kuinka  katastrofaalista on kun hallinta tai tunne siitä elämässä häviää kokonaan. Isoäiti ei halunnut tytärtään.Tytär ehkä halusi lapsen korjatakseen jotain, mutta ei osannutkaan. Ja pienin taisi tuntea olevansa syynä ihan kaikkeen ja vähän muuhunkin.

Kolmen sukupolven naiset, jatkuva syöksykierre huononpaan ja kaikesta kärsii eniten lapsi. Näitä on tullut nyt luettua jotenkin yksi liikaa. Kai se jotain kertoo meidän sukupolvesta, kun tämä on niin käytetty aihe. Eevalla on toki oma äänensä, mutta tarina vaikuttaa silti toistolta.

Tästä jäi kamalan kurja fiilis. Eikä missään sanota, etteikö kirjasta saisi tulla paha mieli. Jotenkin se paha olo pitäisi tuntua perustellulta ja nyt en ihan päässyt kiinni. Että miksi tällainen tarina.. Miksi sellaisia hahmoja. Miten tähän oli tultu, miksi kliseet. Miksei kukaan nähnyt lasta tai hänen hätäänsä, missään sukupolvessa. Ehkä minä ikuisena optimistina (haa?!) uskon parempaan maailmaan. Ainakin haluaisin uskoa.

Tässä on Ellu. Ellu on hyvä äiti ja hyvä vaimo. Ellu ajaa kovaa kotiin kun työt päättyvät. Haluaa muuttaa asiosita, muttei pysty.

TÄHDET:
+ + +

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
Suomi 2012
Teos 266s.

MIKSI?: Blogeissa kehuttu ja paljon luettu - jo toukokuussa Linnea listasi pitkän listan arvioita.

LYHYESTI: Maailma on mennyt uusiksi ja vesi on valuutoista arvokkain.

MUUTA: Voitti Teoksen järjestämä scifi- ja fantasia käsikirjoituskilpailun.

Makeiset loppuivat. Suuri teepannu tyhjeni, sitten pata. Seremonia on ohi, kun vesi on lopussa.

FIILIS: Ihailen sitä miten rohkean hyppäyksen Itäranta tekee toisenlaiseen maailmaan. Kun menee tarpeeksi kauas, asioita tarvitsee perustella vähemmän. Ei selviä mitä on tapahtunut, mutta joka tapauksessa vesi on kansalta vähissä. Paitsi teemestarin talossa ja tässä piileekin salaisuus.

Talvea ei enää ole. Kaikenlaiset muovihärpäkkeet ja teknologialaitteet lojuvat vailla tarkoitusta jätemailla. Teemestarin tytär haluaa seurata isänsä jalanjälkiä. Minulle koko teemestarointi vertautui kirkkoon ja uskoon, vaikka sitä tässä tuskin haettiin.

Päähenkilö on nuori, 17-vuotias Noria, joka vaikuttaa vanhemmalta. Mikään teiniseikkailu tämä ei siis ole, vaan pikemminkin varsin synkkäsävyinen. Kuolema on jatkuvasti läsnä. Itäranta kirjoittaa hienosti, rakentaa jännitystä ja osaa myös yllättää. Jotkut kielikuvat ja ajatelmat osuvat paremmin kuin toiset ja jotain hiomatonta tässä on, mutta upea esikoisteos joka tapauksessa.

Me olemme veden lapsia, ja kuolema on veden liittolainen. Niitä ei voi erottaa meistä, sillä meidät on tehty veden muuttuvaisuudesta ja kuoleman läheisyydestä. Ne alkavat aina yhdessä, maailmassa ja meissä, ja tulee aika, jolloin veressämme virtaava vesi juoksee kuiviin. 

LUKUEHDOTUKSIA: Tämä kirja on todella jännittävä sekoitus tulevaisuusdystopiaa ja kaunista kerrontaa. Se ei ole samalla tapaa naivi kuin kansainväliset nuorten menestykset Delirum- tai Tarkoitettu -trilogiat. Tarina kantaa jopa ilman pakollista kolmiodraamaa tai tarkkaa kuvausta yhteiskuntarakenteesta. Ehkä surumielisyydessä on samaa kuin Age of Miracles -kirjassa. Kirja tuo mieleen suomalaisista lukemistani Sinisalon Enkelten verta - ja Tuomaisen Parantaja -romaanit, eikä vähiten rivien välissä vahvasti elävästä ympäristönsuojelun näkökulmasta. Itärannan tarina on kuitenkin ihan omanlainen.

TÄHDET:
+ + + + (+)

kesken

Tiedoksi vaan, että minulla on kesken ainakin nämä kirjat:
Linn Ullmann: Aarteemme kallis (Kylläpä hän kirjoittaa hienosti!)
Beate Grimsrud: Hullu vapaana (Omaelämänkerrallinen kirja hulluudesta vetoaa minuun)
Raija Siekkinen: Kuinka rakkaus syntyy (En ole koskaa lukenut Siekkistä, miksi ihmeessä en ole?)
Sanna Eeva: Olot (Viehätyn tiiviistä kertojaäänistä)
Erin Morgenstern: The Night Circus (Tässä on suloista taikaa)
Taina Latvala: Paljastuskirja (Ajattelin kokeilla lukea kirjailijan koko tuotannon, eli 3 romaania, järjestyksessä putkeen. )
Juha Seppälä: Supermarket (Oi että. Minulle taitaa tulla tästä paljon puhuttavaa Morren kanssa :))
Koska oloni on lähinnä hullu vapaana, Paljastan teille kirjassani: Aarteemme kallis on se kuinka rakkaus syntyy. Se syntyy Supermarketeissa ja Yösirkuksessa.
En saa mitään loppuun. Onneksi blogista ei makseta palkkaa ja onneksi työnantaja joutuu ainakin jonkin aikaa maksamaan palkkaa, vaikka en saisikaan mitään tehtyä. Lukemisen iloa, palaan pian!

Melissa Bank: Täydellinen juttu

Melissa Bank: Täydellinen juttu
Yhdysvallat 2005 (suom.2006)
Otava 447s.

MIKSI?: Kirjailijan esikoinen Nyt Nappaa! oli kirjana lähes "Täydellinen juttu", joten piti lukea tämä toinenkin. (Pokkarin sai jostain alesta muutamalla eurolla.)

LYHYESTI: Sophie Applebaum etsii täydellistä juttuaan.

FIILIS: Sophien elämästä päästään lukemaan välähdyksiä; 12-vuotias tyttö valmistautuu vastahakoisesti bat mitzvaan ja lopussa lähes 40-vuotias päähenkilö onkin sitten nähnyt paljon. Hauskaa, miten satuin lukemaan tämän yhtä aikaa Taina Latvalan Arvostelukappaleen kanssa. Molemmissahan nainen kasvaa aikuiseksi.

Chick litin yhdeksi perustajaksi tituleerattu Bank ei mielestäni kirjoita luomaansa genreä. Kirjapeto on omassa blogissaan sanonut aiheesta loistavasti:  "Mutta, mutta. Paljastui, että kirja oli vain olevinaan pinnallinen." Bankin tyyli kirjoittaa on ainutlaatuinen. Tiiviit lauseet vievät tarinaa kekseliäästi eteenpäin. Hän osaa olla hauska, osuva ja syvällinen, mutta ei kuitenkaan mitään näistä päälleliimatusti tai liikaa.

Kirjassa on kahdeksan osaa, ja jokainen niistä kertoo uudesta elämänvaiheesta. Pidin siitä, miten väleille jäi ilmaa. Toisalta novellimaisuus toi vähän epätasaisuutta. Esikoisen lailla oltiin ammatillisesti kustannustoimittamisessa (ainakin jonkin aikaa) ja eksytään väärien miesten matkaan. Erityisen hyvin kuvataan suhteita lapsuuden perheeseen ja miten ne muuttuvat vuosien myötä. Mukana on myös ei-niin.-tavallisia-tarinoita ystävyydestä.

Kirjassa oli paljon samaa kuin esikoisessa, mutta kyllä tämä kakkoseksi jäi. Kumpaistakin voin silti huoletta suositella luettavaksi. Tosin Ruusa ei ollut lämmennyt tälle. (En tiedä vaikuttaako ikä, Kirjapedon kanssa taidetaan olla tuplasti Ruusaa vanhempia?)

LAINAUS:
"Tällaiset kokoukset saivat minusta yleensä tuntumaan siltä kuin kellot olisivat seisahtuneet ja kaikki kauneus olisi kadonnut maailmasta, mutta nyt, Neilin aiheuttamassa tilassa, kokous näytti minusta musiikkifarssilta, ja minä olin haltioitunut, vaikken edes pitänyt musikaaleista tai farsseista."

TÄHDET:
+  +  +  +

Taina Latvala: Arvostelukappale

Taina Latvala: Arvostelukappale
Suomi 2007
WSOY 190s.

MIKSI?: Lukupinossa odottaa uutuus Välimatka, mutta tämä tuli vastaan ensin.

LYHYESTI: "Kerron, kuinka jonakin päivänä tyttärestämme kasvaa aikuinen nainen. Tyttö saa kokea kaikki samat painajaiset kuin minä: veriset siteet, immenkalvon puhkeamisen, välinpitämättömät sylit, autiot aamut, likaiset vessat, petolliset rakkaudet!"

FIILIS: Ihastuin todella! Tässä on yhtä aikaa munaa ja tyttömäistä herkkyyttä. Kertojan ääni osaa tiivistää aikuistumisen vaikeutta ja kaipausta oivaltaviin lauseisiin, jotka vaikuttavat punastuttavan rehellisiltä. Monessa käsitellään ongelmallista isäsuhdetta, liian aikaisin menetettyä isää tai orastavaa parisuhdetta.

Kirja on novellikokoelman ja romaanin risteytys. Samoja henkilöitä esiintyy monessa tekstissä. Jännite katoaa vähän loppua kohden, mutta en halunnut laskea tätä käsistäni. Nauroin samalla kun sydäntä särki. Nuoren naisen kasvu vaikuttaa kovin varmalta esikoisteosaiheelta, mutta Latvala osaa venyttää aiheita yhtä aikaa tutuiksi ja absurdeiksi. Löytääkö hän miehen, josta olisi isälle vastusta? Erityismaininta siitä miten näissä viitataan tai päädytään terapiaan. Pidin myös siitä, miten tekstistä löytyy raikkaita uskonnollisia viitteitä: Olin valinnut hyvän osan, eikä sitä oteta minulta pois.

Kirja sai aikanaan Kalevi Jäntin palkinnon, enkä ihmettele miksi.

LAINAUS:
"Olin odottanut hänen näkemistään monta päivää, ja sitten koko homma olikin pettymys. Mikael oli antanut partansa kasvaa. Kun kävelimme kotiin, tiuskin hänelle koko matkan. Perillä Mikael alkoi itkeä. Hänellä oli ollut surullinen lapsuus ja nyt hän joutui asumaan kauhean naisen kanssa."

TOISAALLA: Tämä on jo sen verran vanha kirja, ettei blogistanista löydy arvioita, paitsi Mari A:lta. Mari samaistui ja niin kävi myös minulle. Muitakin hyviä huomioita kirjasta löytyy tuolta.

MUUTA: Pakko mainita, että luin myös (lähes kokonaan) Matias Riikosen Nelisiipisen lokin. Ne ovat nuoren miehen novelleja, jotka ovat ehdolla Helsingin sanomien esikoiskirjapalkinnon saajaksi tänä vuonna. Niissä oli ripaus samaa kuin tässä, mutta en aio kirjoittaa Riikosen kirjasta. Novellit olivat minun makuuni tarpeettoman tylyjä, julmia ja varmaan myös haastavia. Nelisiipisestä lokista löytyy arvio esim. Jorilta ja Ammalta.

KANSI: Kannen kuva on makuni liian rivo, mutta toisaalta osuva. Kirjan nimi on napakymppi.

TÄHDET:
+ + + + (+)