Yhdysvallat 2012 (suom.2012)
334s. Siltala
MIKSI?: Ystävän suosituksesta ja juuri luetun Tiikeriäidin taistelulaulun innoittamana. Mukavaa, kun suomennos tuli näin pikaisesti.
LYHYESTI: Ranskalaisen ja amerikkalaisen kasvatuksen eroista.
FIILIS: Yhdysvaltalainen Druckerman muutti Ranskaan miehensä kanssa ennen lastensa syntymää. Lasten kanssa hän alkoi törmätä lukuisiin kasvatuseroihin, joista tässä kirjassa kirjoitetaan.
Itse voisin sanoa tietäväni yhtä ja toista molemmista kulttuureista (tosin ranskalaiset sanovat ettei Amerikassa ole "kulttuuria"). Pitäsin Suomea jossakin näiden kahden maan välimaastossa, joskin enemmän kallellaan amerikkalaiseen malliin.
Rehellisyyden nimissä pidän ranskalaista kasvatusta monessa kohtaa kovin tylynä. Tämä kirja valoitti tuon tylyyden filosofiaa positiivisella tavalla. Toisaalta monet ihmiset sanovat, että minun lapset on kasvatettu ranskalaisittain ja siinäkin joudun olemaan samaa mieltä. Kuulin myös ranskalaisten tuttavieni ihmetelleen, mistä ihmeestä kirjailija on repinyt aineistonsa? Silti he tuntuvat olevan loppun lopuksi samoilla linjoilla hänen kanssaan.
Lapset kasvatetaan mm. odottamaan, nukkumaan yönsä ilman nukutusrumbaa tai heräilyjä, ymmärtämään, että vanhemmilla on omaa elämää lasten lisäksi, sanomaan kaikille bonjour, toimimaan monella tapaa itsenäisesti, syömään ruokia ennakkoluulottomasti jne. Amerikkalaisen kasvatuksen kritiikki kohdistuu siihen, että lapsista kasvatetaan suorittajia, vanhemmat antavat aivan liikaa periksi, lapset saavat liikaa valtaa, he eivät syö "oikeita" ruokia jne.
Kirjailija kertoo ranskalaisesta kasvatusajatuksesta, myös sen juurista ja tuloksista. Samalla hän peilaa tätä amerikkaan ja erityisesti omaan kokoemukseensa näiden kahden maan välissä. Teksti on sujuvaa, lapsista ja vanhemmista kerrotaan suoraan - sopivasti itseironialla höystettynä. Kirja keskittyy erityisesti pikkulapsivaiheeseen (ennen kouluikää).
Ihailen Ranskassa sitä, että kasvatuskulttuuri on monella tapaa yhtenäistä. Samoin ihastelen ajatusta, että kasvatusta mietitään nautinnon kautta. Vanhemmat voivat olla hyvillä mielin "itsekäitä" sen sijaan, että meillä uidaan jatkuvassa syyllisyydessä. Rakastan ranskalaista ruokaa ja pitkiä illallisia, joihin myös lapset osallistuvat. Uskon, että lapselle on parasta, ettei virikkeitä ole jatkuvasti, että täytyy pystyä odottamaan vuoroaan, ja että pettymyksiä täytyy sietää. Ihan kaikkea ranskalaista en purematta niele ja onneksi ei tarvitsekaan.
Kirjasta ja omista kokemuksista riittäisi paljon sanottavaa ja olenkin kertonut lähes jokaiselle vastaantulijalle lukevani tätä kirjaa - eli varaudu puhumistarpeeseen lukiessasi tätä.
TÄHDET:
+ + + +
MOITTEITA: Vaikuttaa siltä, kun oikoluvun olisi tehnyt joku vähintään yhtä kotiäitipäinen kuin itse olen. Kirjasta löytyy niin monta lyönti- ja kirjoitusvirhettä, että jopa minä älähdän. Lisäksi kansi on ärsyttävän chick-lit -tyyppinen. (Tuli mieleen tämä minishoppaaja-kansi, vaikka en ole näitä kirjoja lukenutkaan):
Luin tästä jonkin lehtijutun, vaikutti kiinnostavalta! Tällaisissa kirjoissa vedetään tiestysti usein mutkia suoriksi tapakulttuurien erojen ja yhtäläisyyksien suhteen, mutta mielenkiintoista ajattelemisen aihetta joka tapauksessa.
VastaaPoistaJoo, sehän on hassu ajatus että KAIKKI ranskalaiset tekee jotain tai varsinkaan amerikkalaiset, mutta kyllä sieltä sitten tiettyjä trendejä löytyy. Lukemisen arvoinen, jos aihe kiinnostaa!
PoistaJostakin syystä minulla oli tätä kirjaa kohtaan torjuva asenne, mutta nyt alkoikin kiinnostamaan. Etenkin, jos kirjasta löytyisi edes hitunen uusia vinkkejä siihen, miten lapsen saisi nukkumaan yönsä, niin tämähän on oikeastaan pakko lukea :)
VastaaPoistaNo en tiedä saako tästä ihan suoria ohjeita , mutta ehkä jonkun oivalluksen siemenen voisi saadakin? Kiva jo kiinnostuit, minusta tämä oli kyllä mielenkiintoinen.
PoistaKansi ei tosiaan houkuttele, mutta pieni ranskalainen minussa kiinnostui kirjasta ;)
VastaaPoistaPieni ranskalainen varmasti tunnistaa mistä puhutaan jos tämän lukee :)
VastaaPoistaKirjoitin tästä tänään myös. Minä tykkäsin kirjan tyylistä ja pakko antaa pisteitä siitä, että onnistuu kirjoittamaan kuitenkin arvoladatun teoksen vanhemmuudesta siten, että tästä on varmaan vaikea kenenkään vetää hernettä nenään. Kyllä kirja herättää ajatuksia ja varmasti hedelmällisiä keskustelujakin, mutta sen tyyli ei ole mustavalkoinen tai provosoiva.
VastaaPoistaTosiaan, kummassakin kirjassa esitellyssä kasvatustyylissä on hyvät ja huonot puolensa (jotka tietysti arvottuvat subjektiivisesti) ja Suomessa taidetaan taaplata monessa kohtaa keskitietä, mutta minä kavahdin ainakin tämän kirjan esimerkkien perusteella paljon enemmän amerikkalais- kuin ranskalaistyylistä kasvatusta. Huomasin itse asiassa tavallaan noudattavani melkein kaikkia ranskalaisia periaatteita kasvatuksessa - mutta sanon tavallaan, koska olen kuitenkin aika "laiska" tai kauniimmin sanottuna joustava kasvattaja, ja siksi meidän lapsetkaan ei ole periaatteista huolimatta mitään mallikkaasti tilanteessa kuin tilanteessa käyttäytyviä bébéjä. :)
No toi on kyllä hyvin sanottu, että kirja on arvoladattu, mutta kuitenkin siitä on vaikea suuttua. Juurikin nuo omat kirjailijan kokemukset tuo sen toisen perspektiivin. Ja on minulla sama, että ainakin teoriassa olen enemmän ranskalainen, mutta käytäntö voi "joustaa" amerikkaan aika usein. Mies on enemmän linjassa :) pitääkin rientää lukemaan sun juttu!
PoistaMinua kirja kiinnostaa, vaikka minulla ei olekaan vielä lapsia. "Tiikeriäiti" Amy Chuan kirjan jälkeen äitikirjatkin ovat alkaneet kiinnostaa.
VastaaPoistaTiikeriäiti oli ehkä vielä
VastaaPoistaKarkasi. Niin että tiikeriäiti oli subjektiivisenpi kuin tämä ja ehkä kaunokirjallisempi. Ja saahan näitä lukea :)
Poista