Mikael Niemi: Veden viemää

Mikael Niemi: Veden viemää
Suomi 2013
LIKE, 320s.

MISTÄ?: Arvostelukappale

MIKSI?: Niemen Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä oli sukupolveni kirjailmiöitä. Ja hauska se olikin.

LYHYESTI: Padot murtuvat ja kaikki jää veden alle.

FIILIS: Näin viime yönä unen, joka oli suoraan tästä kirjasta. Lukemisesta on kuitenkin jo yli kuukausi. Niin tämä kirja tekee, se jää vaivaamaan sinua.

Tavallisena päivänä tapahtuu jotain, minkä ei pitänyt koskaan olla mahdollista. Valtavia vesimassoja hallitsevat padot murtuvat yksi toisensa jälkeen synnyttäen tsunamin. Sen alle jää ihmiset ja heidän maailmansa.

Kirja on hieno kuvaus siitä, miten ihminen toimii toivottomalla hetkellä.Tapoja on monta: joku taistelee viimeiseen hengevetoon rikkoen kaiken tieltään, toinen on valmis uhraamaan henkensä toisen puolesta, yksi sortuu väkivaltaan. Vaara, joka voi hetkessä tuhota suunnitelmat, tulevaisuuden, omaisuuden ja kaiken, on mahdollisesti allegoria arkiseen elämään. Oman elämämme tsunameja riittää ja epätoivoiset ihmiset tekevät useinkin epätoivoisia tekoja.

Romaani on synkkä, hengästättyvä ja osittain koominen. Henkilöitä on paljon ja kirja sijoittuu vain lyhyelle ajalle, joten rytmitys on nopeaa ja episodimaista. Huumori on kovin mustaa. Tämä pitää lukea ja kokea itse, vaikka se vaatiikiin ehkä omalta mukavuusalueelta poistumista.

TOISAALLA:
Kirsin kirjanurkka, jossa kerrotaan, miten kirjan tapahtumat ihan oikeastikin olisivat mahdollisia ja pidetään kovasti kirjasta.
Ilselän Minna on poiminut Niemen upeita sanoituksia vedestä ja muustakin - niitä, joista itsekin nautin suuresti.
Kirjanainen tykkäsi ja on etsinyt linkit monen muun bloggarin arvioon.

TÄHDET:
+ + + +

Pekka Hiltunen: Iso

Pekka Hiltunen: Iso
Suomi 2013
WSOY, 418s.

LYHYESTI: Olet mitä syöt ja sen lisäksi olet onneksi paljon paljon muuta.

MISTÄ?: Uuden lähikirjastoni pikalainoista.

MIKSI?: Ylipainoon suhtautuminen yhteiskunnassa on niin kertakaikkisen kummallinen juttu, että onneksi ja vihdoinkin joku teki siitä romaanin. Eilinen Iltalehden lööppisivu kertoi juurikin samaa tarinaa kuin mitä vastaan kirjassa taistellaan.

FIILIS: Hiltunen onnistuu siinä mikä ei todellakaan ole helppoa. Eli sekoittamaan onnistuneeseen fiktiiviseen romaanin vahvan sanoman ja tietopaketin.

Anni Kantto on älykäs, korkeasti koulutettu, terve ja mittareiden mukaan sairaaloisen ylipainoinen. Hänen näkövinkkelistään sotaa ei käydä läskiä vastaan vaan ylipainoisia vastaan. Anni on lukenut aiheesta kaiken ja elämänsä taitekohdassa hän myös löytää äänen puolustaa itseään.

Pidän siitä, miten Hiltusen mittasuhteet romaanissa pysyvät niin tasapainoisina. Anni on uskottava kuten myös asiat, jotka hän kohtaa. Ei tarvita erikoisefektejä tai ylilyöntejä. Silti (tai juuri siksi) jännite säilyy hyvin ja Annille toivoo pitkää lisäystä hänen saamiinsa kuuten kohteliaisuuteen.

TOISAALLA:
mm.
Ilselä
Rakkaudesta kirjoihin
Amma

TÄHDET:
+ + + +

Korkea kynnys ja uusi kirjahylly

Tässä on kasvanut kynnys kirjoittaa ihan mahdottoman korkeaksi. Haluaisin kuitenkin palata blogin pariin. Olen lukenut aika monta kirjaa enkä meinaa kestää kun en voi kirjoittaa ja hehkuttaa niistä missään! Tässä välissä olen mm. vaihtanut paikkakuntaa, aloittanut uudessa työssä, totutellut uuteen lähikirjastoon ja järjestänyt koko elämäni uudelleen eron jälkeen. Jotain oli pakko jättää pois ja nyt se oli tämä blogi. Muiden blogeja olen kyllä tasaisesti vakoillut kun olen katsellut mitä eri kirjoista niissä sanotaan. Tämmöisiä tässä on ainakin tullut luettua:

PARHAAT:

Jonathan Frantzen: Muutoksia
Margaret Atwood: The Handmaid's TalePeter Hoeg: Norsunhoitajien lapset

EHDOTTOMAN SUOSITELTAVAT:
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Joel Haahtela: Elena
Marisha Pessl: Yönäytös
NÄMÄKIN LUKISIN:
Deon Meyer: Kuolema päivänkoitteessa

Mikael Niemi: Veden viemää
Pasi Pekkola: Unelmansieppaaja
Pekka Hiltunen: Iso
Paul Murray: Skippy Dies

KIINNOSTAVA:

Antti Nylen: Tunnustuskirja

IHAN OK:
Hans Keilson: Komedia mollissa
Linda Ohlson: Sonaatti Mirjamille
Eben Alexander: Totuus taivaasta
Annamari Marttinen: Ero

Kaikista ei ole tulossa arviota, mutta jotain ehkä kuitenkin. I'm back.

Herman Koch: Illallinen

Herman Koch: Illallinen
Hollanti 2009 (suom. 2012)
Siltala 339s.

MISTÄ?: Jarrusukan kylkiäisenä.



MIKSI?: Viime vuoden kirjoista TBR-listalle päätynyt.

LYHYESTI: Illallinen, joka olisi kannattanut jättää väliin.

FIILIS: Illallisen kertojaäänenä on Paul, joka menee   veljensä ja molempien vaimojen kanssa hienoon ravintolaan syömään (sellaiseen jossa laskun nähdessään alkaa naurattaa).

Veljesten välit ovat selvästi kireät ja Sergen (melkein pääministeri) vaimo Babette saapuu paikalle itkeneen näköisenä. Lukijalle alkaa selvitä, että yllättävää ei tämän illan aikana tule olemaan seurueen tilaukset.

Koch osaa rajata kertomuksen tähän joukkoon ja hetkeen, vaikka valoittaa tarinan edetessä henkilöiden taustoja. Sivut kääntyvät intensiiviesessä ja uskottavassa tunnelmassa, etenkin alussa nauratti millainen seurue on koolla. Tulin kuitenkin yllätetyksi, sillä perheen salaisuus ei todella ollut tavanomaisemmesta päästä.

Lopulta ahdistuin, niin taitavasti tämä psykologinen jännitys rakentuu. Koch osaa olla myös yhteiskunnallinen, sillä näiden päähenkilöiden asenteet köyhyyttä ja "alempaa luokkaa" kohtaan tulevat väistämättä esille. Näihin asenteisiin lukija joutuu peilaamaan itseään.

Jokin epämääräisyys ja inhimillisyyden puute etäännytti minut sivujen vähetessä, halusin pois näiden ihmisten seurasta. Pelottavan hyvin Koch illallisena kuitenkin tarjoilee. Tässä on myös jotain hyvin omalaatuista ja ripaus elokuvallisuutta. Jostain syystä mieleen tuli vähän Ian McEwan.

TOISAALLA:
Susa (5/5)
Leena Lumi luki "erinomaisen kirjan" (ja sieltä löytyy myös pitkä linkkiluettelo)

TÄHDET:
+ + + +

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa

Minna Lindgren: Kuolema ehtoolehdossa
Suomi 2013
Teos 302s.

MIKSI?: Kirja alkoi näkyä blogeissa ja löytyi sattumalta sivukirjaston uutuushyllystä.

LYHYESTI: Mummot jyrää!

GENRE: Vanhus chick-littiä

FIILIS: Aivan mainio idea romaanille! Päähenkilönä on 94- Siiri ja muut ikätoverinsa. He löytävät itsensä Ehtoolehdon palvelutalosta, jossa tapahtuu koko ajan kummallisia: vanhuksia lääkitään sairaiksi, tileiltä laskutetaan outoja summia ja sotavetraaneja raiskataan suihkussa.

Kummallisuuksissa on kirjan vahvuus ja ongelma. Parhaimmillaan Lindgren kuvaa oivaltavasti miltä nykytodellisuus näyttää näistä yli 90 vuotiasta. Nämä mummot eivät ole mitään nyhveröitä, eikä heillä ole mitään menetettävää. He vitsailevat, rakastuvat, höpsöttävät, kulkevat hautajaisista toisiin, nauttivat pienistä asioista, juovat viiniä ja pitävät puoliaan. Tämä kaikki, vaikka muut pitävät heitä jo aika höperöinä.

Synkintä onkin se, millaisen kuvan saa ympärärillä olevista ihmisistä. Lapsilla tai lapsenlapsilla ei ole aikaa tai ymmärrystä, hoitajat eivät puhu suomea tai heillä ei ole aikaa, kukaan ei kuuntele, eikä keneltäkään saa apua. Ainut inhimillinen hahmo on moottoripyöräjengin Mika.

Aluksi minua nauratti raikas kertojaääni, mutta sitten aloin tulla surulliseksi. Ovatkohan asiat oikeastikin näin hullusti? Housut alas 14€, housut ylös 17€, siinä alkaa isompikin eläke kulua nopeasti.

Tarina ei ihan pysy koossa, mikä on ehkä tarkoituskin, mutta itse jäin kaipaamaan selkeämpää kaarta. Vaikeiden ja raskaiden teemojen tuominen kepeään kerrontaan on myös iso haaste, sillä sävy muuttuu mielestäni kirjan edetessä.

Joka tapauksessa aihe valinta on aivan napakymppi ja kirja tutustumisen arvoinen. Tässä on myös paljon hienoa kuvausta Helsingistä. Tuli lukiessa isoäitejäni kovasti ikävä!

TÄHDET:
+ + + +

Salla Simukka: Punainen kuin veri

Salla Simukka: Punainen kuin veri
Suomi 2013
Tammi 265s.

LYHYESTI: Olipa kerran tyttö, joka oppi pelkäämään.

GENRE: Nuorten aikuisten jännitys(?)

FIILIS: Sain kirjan mukaan tavattuani kirjailijan huhtikuussa. Kyseessä on avausosa trilogiaan, jonka päähenkilönä seikkailee lukiolaistyttö nimeltä Lumikki. Lumikki ei ole vampyyri eikä kirja edes sijoitu tulevaisuuteen, mutta ihan tavallinen tyttö tämä sankaritar ei ole.




Lumikki kuvaa itseään Stieg Larssonin Lisbethin ja Hercule Poirotin salaiseksi lapseksi. Hän on ulkopuolinen ikäistensä joukossa ja tulee vahingossa sekaantuneeksi rikokseen, joka ei hänelle lainkaan kuuluisi.Siitä alkavat tapahtumat vievät Lumikin moneen vaaraan, joista osa on varsin ennalta-arvattavia.

Kirja on laadukasta ja vetävää jännitystä. Lukija tutustuu myös Lumikin rankkaan menneisyyteen.  Tapahtumat ovat kauttaltaan raakoja ja kovia, se vähän yllätti. Kirja on kunnianhimoinen tarinaltaan ja mielestäni Silmukka onnistuu hyvin.  Lankoja jätetään myös auki.

Jään odottamaan seuraavaa osaa, toivottavasti Lumikille tapahtuisi jotain erityisen hyvää jossain kohdassa.

KANSI: Ihana hiplattava kansi ja upea punainen reunus sivuissa.

TOISAALLA:
Kirsin kirjanurkka
Koko lailla kirjallisesti -Jenni päätyi pohdiskelemaan kirjan puhekieltä
Kaiken voi lukea -Jori ei ollut ihan kohderyhmää


TÄHDET:
+ + + +

Miniarvioita

Nyt on tilanne niin hassu, että arvoitavia kirjoja olisi tosi monta. Joten tässä muutamasta ministi. Hilkka Ravilon Mesimarja, pulmuni, pääskyni romaanista kirjoitan enemmän, niin häiritsevä kokemus se oli ja muutamasta muustakin, mutta näistä vain tämän verran:

Johan Bargum: Syyspurjehdus
Suomi 2012 
Tammi 120s.

LYHYESTI: Kaksi miestä joita yhdistää yksi nainen lähtevät purjehtimaan. Toinen heistä ei palaa, molemmat kertovat tarinansa. Syyspurjehdus on tunnelmaltaan, kieletään ja tarinaltaan kiinnostava. Sopivan salaperäinen ja riittävän arkinen. Ihastuin Bargumin omanlaiseen tyyliin.

”Enkä liioin usko semmoiseen hömppään kuin luonnonlääketieteisiin, homeopaatteihin, uniselityksiin tai telepatiaan. Minulle myös rakkaus ensisilmäyksellä oli pitkään pelkkää pötyä – mutta siinä olin väärässä.”

TOISAALLA: Luetut, lukemattomat -blogin Liisa ihastui (tuolla myös linkkejä toisiin arvioihin). Upea kansi!

TÄHDET:
+ + + +

Johan Bargum: Ensilumi (Kuvitus Kristiina Louhi)
Suomi 2007
Tammi 101s.
lastenkirja

LYHYESTI: Tässä oli jotain samalla tapaa hienoa kuin muumeissa. Huomaamattomia viisauksia sivulauseissa, sympaattisia henkilöitä, salaperäisiä tapahtumia ja unenomainen toteutus. 7-vuotiaalle tähän jäi lopulta liikaa aukkoja, eikä hän jaksanut kuunnella.Äiti luki innoissaan yksin loppuun. Hienoja kuvia on liian vähän.

TÄHDET:
+ + + +

Ann Heberlein: En tahdo kuolla, en vain jaksa elää
Ruotsi 2009 (suom.2010)
Atena 167s.

LYHYESTI: Kirja on pidenetty itsemurhaviesti. Heberlein kirjoittaa ihailtavan avoimesti mielenterveydestän ja vaikeuksistaan. Hullu vapaana kirjasta tämän erottaa kirjailijan analyyttisyys ja melkeinpä pelottava kyky tarkastella elämää ja kuolemaa jokseenkin teoreettisesti. Vaikka kyllä tässä elämä vahvasti maistuu. Ja onneksi kirjailija ei kuole. Suosittelen!

TOISAALLA: Leena Lumi <3 br="">

TÄHDET:
 + + + +

Riikka Pulkkinen: Vieras
Suomi 2012
Otava 299s

LYHYESTI: Pidin Rajasta paljon. Tottastakin tykkäsin. Ja nyt Pulkkinen kirjoitti nuorehkosta naispapista, minkä olisi pitänyt olla itselleni napakymppi. Mutta. Miksi ihmeessä tähän on pitänyt tunkea näin monta teemaa? Anoreksia, kulttuurierot, matkustaminen ja kaupunkeja, ihmissuhteet, pappeus, usko, kuolema. Meinasin unohtaa tanssin. Ja ruumiillisuus... Pick one! Tai korkeintaan kaksi. Hetkittäin lukija maistelee upeita lauseita, elää tunnelmissa mukana, mutta tippuu sitten ulkopuolelle. Kokonaisuus pysyy kasassa ja romaanissa on paljon hyvää. Itse en vain lämmennyt tälle.

TOISAALLA: PS. Rakastan kirjoja -Sarasta tuli Pulkkis-fani, joka voisi tatuoida lainauksen ihoonsa. Myös tosi moni tuttuni on ihastunut kirjaan kovasti.

TÄHDET:
+ + +

Jukka Pakkanen: Tinasotamiehen poika
Suomi 2006
Like 214s.

LYHYESTI: Tässä aikuinen poika etsii isäänsä, osin ihan konkreettisestikin. Hän on saanut käsiinsä pappi isän päiväkirjat ja selvittää menneisyyttään. Pakkanen on julkaissut ilmeisen paljon, mutta oli minulle vieras. Hän kirjoittaa sujuvasti, mutta vähän hajanaisesti ja keskeneräisen oloisesti minun makuuni. Tulin yhä varmemmaksi siitä, että etsiessään pitää varmistua siitä, että kestää sen mitä löytää.

TÄHDET:
+ + +

Pirkko Saisio: Voimattomuus
Suomi 2005
WSOY 450s.

LYHYESTI: Luin tämän toisen kerran. Jouduin väistämättä pettymään, sillä rakastin kirjaa niin paljon ensimmäisellä kerralla. Silti ymmärrän täysin, mihin silloin taannoin ihastuin - toimiva dialogi, aidot ihmiset, rivien väliin piilotettu huumori ja traagisuus. Saisio on tällaisen kerronnan ehdoton kuningatar ja suosittelen tätä edelleen kaikille.

TÄHDET:
+ + + + (+)

Lisää seuraa. Toivottavasti pian.