Vaaroja

Tää häippäsi kauniisiin maisemiin kirjapinon kera. Eihän täällä onneksi ees nettiyhteys toimi, niin voi keskittyä lukemiseen :) Syyskuu jäi nyt vaille yhteenvetoa, mutta ehtiihän tuon. Hyvää viikkoa ihanille lukijoilleni! Muuttoarvonta tulossa pian (blogi ei muuta, bloggaaja vaan).


- Posted using BlogPress from my iPhone

Hän lukee!

Unicefin ensikirjat maistuvat todella hyvälle!


Posted using BlogPress from my iPhone

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä

Kamila Shamsie: Kartanpiirtäjä
Pakistan/Englanti 2002 (suom.2011)
391 sivua, Gummerus

MIKSI?: Pidin todella paljon Poltetut varjot - romaanista, joka ei mielestäni saanut riittävästi ansaitsemaansa huomiota.  Tämän sain lahjaksi uunituoreeltaan painosta ja hotkaisin heti.

LYHYESTI: Kaikki lyhennelmät kuulostavat liian lattealta. (Tiedättehän: ystävyyttä, rakkautta, salaisuuksia.)

FIILIS: Tähän kirjaan on pakkautunut kaikki se, mitä kirjoissa rakastan:

1) Kirja kertoo aikakaudesta ja maasta, josta en oikeastaan tiedä mitään. Sydänystävät Karim ja Raheen kasvavat Pakistanissa, jonka lähihistoriasta ja -tulevaisuudesta löytyy sotaa ja levottomuuksia.  Nämä kaikki jättävät heihin jälkensä. Kirjailija onnistuu tuomaan lukijan vieraan maan kauneuden ja ristiriitojen keskelle niin, että hän tuntee olevansa kotonaan.

2) Kirja on vahva kasvutarina, joka ei päästä lukijaa aivan helpolla. Jo vauvoina Karim ja Raheen vaikuttavat ymmärtävänsä toisiaan. Kasvaessa mikään ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Vanhemmat eivät ole täydellisiä ja vielä vähemmän täydellisiä ovat he itse. Shamsie kirjoittaa kauniisti ja suoraan sanoittaen monia ajatuksia, jotka tunnistan. Lukijalle lahjoitetaan oivalluksen hetkiä ja tulin myös lohdutetuksi. Henkilöiden aitous ja moniulotteisuus tekevät tarinasta vangitsevan.

3) Kirjan kieli on poikkeuksellisen kaunista. Tässä teoksessa bonuksena on henkilöhahmojen rakkaus kieleen ja monet kielileikit. Suomentajalle erityiskehut!

Pidin tästä enemmän kuin Polteuista varjoista. Tarina oli intensiivisempi, keskittyneempi ja kauniimpi. Lähihistoria vie vahvasti tarinaa, mutta henkilöt ovat onnistuneesti keskeisempiä. Ihan kaikkea en ymmärtänyt, mutta se ei haitannut. Oli mukavaa jäädä pohtimaan, miksi jokin asia meni eri tavalla kuin olisin kuvitellut. Henkilöhahmoissa menin helposti sekasin, mikä oli kirjan häiritsevin piirre.

MUUTA: Kansi on todella kaunis!

TÄHDET:
+ + + + + 

selityksiä

"Mitä mieltä?" -keskustelu blogiarvioista ei missään vaiheessa pitänyt koskea Chris Cleavea. Keskustelusta sinällään tuli todella hieno (kiitos kaikille!) ja se saa edelleen jatkua. Itseäni kuitenkin harmittaa, että käytin huolettomasti heittoa Cleavelta herättämään ajatuksia aiheesta (kirjoittamani ei edes pitänyt aivan paikkaansa ja oli helposti väärinymmärrettävissä, kts. kommentit). Mitä hänet tavatessani juttelimme aiheesta ja mitä siitä minulle tuli mieleen, muuntui vielä kirjoittaessani siitä blogiini. Koko homma tuli sitten vielä aivan turhaan yhdistetyksi Cleaveen. Olen pahoillani. Yritin jo paikkailla tätä kommenteissa, enkä onnistunut. Kaiken uhalla sanon vielä, että:

A) Cleve on ERITTÄIN blogimyönteinen, innoissaan blogeista ja tukemassa niitä.

B) Hän suhtauu myönteisesti bloggareiden kirjakritiikkiin.

Tuosta "worst review ever"-jutusta on enemmän luettavissa täältä. Nauroin todella paljon lukiessani sitä ja se kertookin paljon kirjailijan loistavasta huumorintajusta. Ja kommenteissa voi myös lukea oikeampaa todistusta Cleavesta paikalla olleilta Katjalta ja Karoliinalta. Ugh. Ainakin sain itselleni hyvän opetuksen siitä, että kannattaa miettiä tarkemmin mitä kirjoittaa.

Pian saatte muuten lukea kirjasta, joka on aivan IHANA. Nauratti, kun Minna uudesta Ilselästä lupaili samaa!



Ps. Käsi on kipeä lukemattomista allekirjoituksista. Meillä on nyt ihan oma koti! Ja hetkellisesti tililläni käväisi PALJON rahaa :) Mahtava tunne!!!

mitä mieltä?

Chris Cleaven tapaaminen alkoi keskustelulla siitä, olimmeko me bloggaajat pitäneet hänen kirjoistaan. Ja olimmehan me. Cleave kertoi saaneensa elämänsä kauheimman arvion englantilaiselta bloggaajalta. Hän toivoikin, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa blogeissakin.

Olen periaatteessa samaa mieltä. Useimmiten blogeissa näkeekin kiittäviä arvioita, koska suurin osa meistä lukee viihtyäkseen ja ns. huonot kirjaa tulee jätettyä kesken tai unohdettua vähin äänin. Itse olin kuitenkin juuri samana päivänä tehnyt 2,5 tähden arvion Anna-Leena Härkösen kirjasta ja tunsin omantunnon piston.

Tuleekin mieleeni kaksi periaatetta, jolloin kirjasta ainakin saa sanoa negatiivista:

1) Kirjailija on laajalti tunnettu ja luettu. Yksi arvio sinne tai tänne ei hetkauta mihinkään suuntaan.

2) Kirja on kovasti suosittu ja hypetetty, mutta siitä tulee itselleni pettymys.

Olisiko vielä joku muukin tilanne?

Olen myös miettinyt esim. esikoiskirjailijoita, joiden kirjat jäävät lähes kokonaan vaille huomiota (tosin eipä sellaisia kirjoja tule usein itsekään löydettyä). Mutta olisiko parempi, että niistä yrittäisi sanoa jotain, vaikka se ei olisi positiivista? Onhan se varmasti niinkin, että kirjasta voi kertoa rakentavasti, siis kertoa mistä piti ja mistä ei ja jättää vaikka tähdet antamatta?

Mitä mieltä olette?

Chris Cleave: Incendiary

Chris Cleave: Incendiary
Englanti 2005
335 sivua
Kindle edition for iPhone

MIKSI?: Pääsin tapamaan Chris Cleaven. Yritin ehtiä lukea hänen esikoisensa ennen tapaamista. Molemmat tekivät lähtemättömän vaikutuksen: Chris oli hurmaava englantilainen ja Incendiaryn lukeminen kannatti. (Koska ei ole hyvien tapojen mukaista kertoa yksityiskohtia illalliselta voin sanoa vain, etten ilmeisesti mokannut mitään erityistä. Kiitos kovasti kommenteistanne ja vinkeistä tapaamista varten. Olo oli liisaihmemaamainen, sillä kirja-ala ja kaikki mikä siihen liittyy on minulle niin vierasta. Onneksi rakkaudella kirjoihin pääsi juuri niin pitkälle kuin tarvitsikin. Kirjoista minä voin puhua aina ja mielelläni.) Chris itse kertoi tarinan Incendiaryn julkaisusta, jota hän kuvasi sanalla katastrofaalinen. Kirja kertoo Lontooseen tehtävästä terroristi-iskusta. Kirja julkaisupäivänä tapahtui Lontoon metroiskut (7.heinäkuuta 2005). Kirjaa markkinointia varten joka puolella Lontoota oli ripustettu julisteita, jonka kuvassa Lontoo savusi ja siinä luki Chrisin nimi ja tuo päivämäärä. Aivan käsittämättömän surkea yhteensattuma. Turha kai kertoa, että suuresti hypetetyn kirjan myynti floppasi täysin. Ymmärtääkseni Little Been tarinan myötä tämäkin kirja on saanut arvoistansa huomiota.

LYHYESTI: Kun perhe räjähtää terroristi-iskussa, voi kirjoitella Osamalle sellaisia havaintoja kuin: "I don't  know if you've ever tried to cut your wrists with a hospital tray Osama well I wouldn't waste your time if I were you."

FIILIS: Aloitin kirjan lukemisen juuri vauvan saatuani ja jätin sen kesken kun aihe tuntui niin raskaalta. (Tätä en muuten kertonut Cleavelle). Onneksi nyt kuitenkin innostuin jatkamaan, sillä tarinassa on paljon muutakin kuin lapsensa ja miehensä menettävä äiti. Päähenkilön moniuloitteisuus on myös lopulta kirjan ehdoton vahvuus. 

Kirja on kirjeromaani muotoa "Dear Osama...". Päähenkilön sydäntäraastava ja toisaalta ironinen jutustelu kertoo surun täyttämästä vuodesta, jolloin myös koko Lontoo muuttuu. Kirjassa on yhteiskunnallinen ja poliittinenkin ote, mutta tarina tulee kovin lähelle lukijaa tapahtumien henkilökohtaistamisella. Kirjan kieli on erityistä. Lauseet ovat pitkiä ja  korostavat päähenkilön tiettyä yksinkertaisuutta ja "työväenluokkaisuutta".

Clevaen kirjoissa on paljon samanlaista. Tapahtumat ovat vaikeita ja yhteiskunnallisia, mutta niitä tarkastelaan yksilön näkökulmasta. Kirjailijalla on poikkeuksellinen kyky kirjoittaa terroristi-iskusta tai kansanmurhasta ihmeellisen toiveikkaasti. Hänen henkilöhahmonsa ovat melkein korostetun risitiriitaisia ja yllätyksellisiä. Kirjoissa huomionarvoista on myös kielen vivahteet.

"The girl at the reception desk was very helpful when I asked her to check if Terence Butcher was staying there and the barman was very helpful when I asked him to only  serve me doubles in fact all the staff were very helpful Osama so if you ever find yourself needing to break a long journey in between massacres I recon you could do a lot worse than a Travelodge."

MUUTA: Julistaudun Cleave- faniksi. Jään odottamaan seuraavia kirjoja innolla.

TÄHDET:
 + + + +

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos

Anna-Leena Härkönen: Ei kiitos
Suomi 2008
351 sivua, Otava

MIKSI?: Härköseltä ilmestyi äskettäin uusi kirja Onnen tunnit, jota esitellään juuri nyt monessa blogissa. Minulta oli tämä Ei kiitos lukematta ja bongasin sen kaverin hyllystä.

LYHYESTI: Vaimo ei saa ja sit se saa ja mies on vaan ihan pihalla.

FIILIS: Ei kiitosta heru tälle kirjalle. Olen pitänyt (pidän!) Härkösestä, mutta jostain syystä tässä kirjassa on paljon sellaista, mikä tökkii.

En pitänyt hahmoista. Molemmat avioliiton osapuolet ovat jotenkin harvinaisen säälittäviä ja myötähäpeää aiheuttavia. En ymmärtänyt sanomaa. Avioliitto paranee pettämällä? Come on. Avioliitto on vaikeaa? Ai ihanko tosi?

Härkönen on parhaimmillaan nasevissa dialogeissa tai osuvissa huomioissa, kuten aina. Ja jotain kertoo tietysti sekin, että luin kirjan loppuun asti. Toivoin tosin koko ajan, että tarinaan olisi tullut enemmän sisältöä tai jotain.

Ääh ja höh. Maailma näytti jotenkin hölmömmältä kuin aikaisemmin tämän luettuani ja sellaista en kirjoilta kaipaa.

TÄHDET:
+ + (+)