Suomi 2012
Teos & Schildts & Söderströms365s.
LYHYESTI: Tarina saaristolaisseurakuntaan saapuvasta papista.
MIKSI?: Finlandia-voittajaa on kovasti kehuttu. Jopa niin kovasti, että menin ja ostin kirjan.
FIILIS: Miksei kukaan ole sanonut ääneen, että tämä on "vanha" kirja? Tai ehkä monikin on sanonut, mutta en vain ollut osannut asennoitua. Vanhalla tarkoitan sitä, että se asettuu tiukasti niihin sodan jälkeisiin vuosiin, joista se kertoo. Siinä on kaikki sen ajan sovinnaisuus, arkitoimet, ydinperhe, Jumala ja tunnollisuus.
Ensin olin vähän epäuskoinen - ei kai kukaan enää kirjoita näin perinteistä romaania? Missä on takauma tähän päivään tai joku outo koukku? Kertooko kirja oikeasti ainoastaan tästä kaukaiseen saaristolaisseurakuntaan saapuvasta pienestä perheestä, eikä muuta? Rakastetaan ihanaa ja toimeliasta vaimoa, palvellaan ilolla pientä seurakuntaa, lehmän lypsaminen on huveista parhain ja kylmä viima puhaltakoon, kun kaikki on vaan niin onnellista. Oikeasti?! Sivulla 146 sain aikaan pitkän fb-keskustelun kun kyselin, että tapahtuuko tässä kirjassa oikeastaan yhtään mitään?
Jää vie kuitenkin lopulta mukaansa. Lundberg saa lukijan kiintymään hahmoihinsa. Samaistuin pastoriin ja hänen vaimoonsa. Monasta tuli suosikkini. Saaristolaiselämä alkoi vaikuttaa kiinnostavalta. Kieli on moitteetonta. Pitkä pohjustus hienoon loppuosaan alkaa tuntua perustellulta. Lukija palkitaan. Kun mieli suostui rauhoittumaan romaanin tahtiin ja maailmaan, kaikki asettui paremmin paikalleen.
Kävin syksyllä katsomassa upean musikaaliversion Myrkyluodon Maijasta Lappeenrannan kaupunginteatterissa. Kirjassa on äärimmäisen paljon samaa Maijan tarinan kanssa. Onkohan moni jo huomioinut näitä yhteyksiä? Kiinnostavaa olisi kuulla mitä Lundberg itse sanoo. Kirjailija on kertonut kirjoittaneensa tässä oman sukunsa ja perheensä tarinaa, mikä saakin kaiken tuntumaan todemmalta.
TOISAALLA: Tätä on paljon luettu blogeissa. Läheltä piti, ettei kirja voittanut myös blogistanian Finlandiaa. Tässä muutama kehuva arvio:
Kirsin kirjanurkka
Järjellä ja tunteella
Lumiomena
Sinisen linna kirjasto
TÄHDET:
+ + + +
Minä luulen, että perinteisyys oli yksi syy, miksi kirja voitti Finlandian. Ja se perinteisyys tuntui ainakin omasta mielestäni yllättävän raikkaalta - erilaiselta kuin "kaikki muut" uutuuskirjat.
VastaaPoistaMinäkin koin Jään alun hitaaksi, mutta lopulta rakastuin kirjaan.
Se on jännä juttu, että perinteinen alkaa tuntua raikkaalta. Mielenkiintoinen ilmiönä, siis sekin, että Jäähän on rakastuttu niin laajasti. Ja tosiaan alku on hidas, mutta ehkä ilman sitä loppu ei olisi niin vahva.
VastaaPoistaMinulla oli kirjasta paljon samanlaisia fiiliksiä, jotenkin se "vanhuus" tuli yllätyksenä täälläkin. Ja kirja on tosiaan jollain tavalla todella konstailematon ja suoraviivainen. Ihan kiva, ei ihmeellinen, jotenkin tosi klassinen kirja. En suositelisi ihan kaikille.
VastaaPoistajoo, se on jännä et tää on saanut niin laajan suosion. en minäkään suosittelisi ihan kaikille.
PoistaMulle Myrskyluodon Maija on ihan hirmuisen tärkeä ja rakas kirja (nykyisin voi jo sanoa näin yksikössä, kun uusimmissa painoksissa sarjan kaikki viisi teosta on nidottu yhteen), ja varmaan siksi rakastuin niin syvästi tähän Jäähänkin, kirjoissa tosiaan on paljon samaa. <3
VastaaPoistaSun pitäisi ehdottomasti päästä katsomaan tuo Lpr:n teatterin versio! Se on hieno. EHkä tämä oli tällainen kirjamaailman uudelleen filmatisointi ;) (onhan niissä toki erojakin ja Maija taisi sijoittua vielä enemmän taaksepäin, eikö?)
PoistaNo niin pitäisi! Olen kerran nähnyt Lempäälän kesäteatterissa yhden version (tai no, näin sen kahdesti, se oli niin hyvä että piti mennä uudestaan :), ja se liikutti kyyneliin asti. Olisi hienoa nähdä Maija oikein isolla lavalla.
Poista(Ja joo, Maija sijoittuu muistaakseni jonnekin 1800-luvun puoliväliin.)
Mä itkin siis ohan melkein alusta loppuun tuolla (älä kerto kenellekkään)
PoistaJää herätti minussa samantapaisia kokemuksia kuin muissakin: alku tuntui tosi hitaalta, joskin hyvin mielenkiintoiselta, koska olen itse syntynyt vuonna -46. Pappilaympäristö seurakuntapuuhineen ja veljespiireineen tuntui myös niin tutulta, samoin "passaaminen", josta suoriuduttiin joskus pitkin hampain, mutta kuitenkin seurasta nauttien. Porvoon pastoraalikatastrofista lähtien kirja alkoi imeä kuin magneetti. En häpeä tunnustaa, että loppuosan lukemiseen kului paketillinen nenäliinoja. Valtavan hienoja keskusteluteemoja: avoimuus-varautuneisuus, totuuden ja oikeudenmukaisuuden etsiminen - sovinnaisuus ja vihdoin kuolema , jota kukaan ei usko itse kohtaavansa...Koskettava romaani!
VastaaPoista