5. kesäkuuta 2012
Vaihtoehtoiset todellisuudet leffoissa&kirjoissa
Tuli katsottua sattumalta kaksi elokuvaa, jotka muistuttivat todella paljon toisiaan. Another Earth oli 2011 vuoden Sundance festareiden hitti, enkä ihmettele. Upeasti näyttelevä Brit Marling (never heard) tekee mielettömän roolityön Rhondana, joka on huippulahjakas teini. Rhondan elämä muuttuu kertarysäksellä samana yönä kun taivaalta on löydetty toinen maapallo. Vaikka elokuvassa on tämä ulottuvuus toisesta maailmasta, se on silti kertomus surusta, selviytymisestä ja syyllisyydestä. Miten voi sovittaa anteeksiantamttoman teon? Miten voi selvitä pahimmasta mahdollisesta menetyksestä? Mitä tekisin jos voisin kääntää kelloa? Voisiko löytyä vaihtoehtoinen todellisuus?
Paljon isomman budjetin Rabbit Hole on tarinaltaan hyvin samankaltainen. Näyttelijäkonkarit Nicole Kidman ja Aaron Eckhart loistavat rooleissaan. Toisen maailman mahdollisuus, kaninkolo, on olemassa vain sarjakuvalehden sivuilla. Kysymykset ovat silti tismalleen samat kuin edellisessä leffassa.
Viime aikaisista elokuvista tulee myös mieleen Lars Von Trierin Melancolia, joka kertoo toisen planeetan iskeytymisestä maahan.
Nämä ovat kiinnostavia elokuvia, jotka kannattaa katsoa draamantarpessa. Ihan äsken luin Johanna Sinisalon: Enkelten verta, joka myös käsitteli samoja kysymyksiä ja sisälsi myös yhdenlaisen vaihtoehtotodellisuuden (pakopaikan). Pidin paljon Ron Currie, JR: Juniorin erikoinen elämä - kirjasta, jossa elämän saa aloittaa uudelleen tehden toisenlaisia valintoja. Tämä ei nyt mene ihan samaan sarjaan noiden muiden kanssa, mutta tarpeeksi lähelle. Mitä muita kirjoja on samankaltaisesta teemasta?
Monet kaunokirjat käsittelevät juuri surua, syyllisyyttä ja selviytymistä, mutta onko elokuvaan mielekkäämpää rakentaa vaihtoehtoisen todellisuuden symboli - korvataanko se kirjoissa jotenkin toisin? Minä luen harvoin scifiä ja fantasiaa, joten voi olla, että koko pohdinta johtuu tästä aukosta sivistyksessä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minä luin juuri Robert Harrisin Kolmannen valtakunnan salaisuuden. Vaihtoehtoisessa todellisuudessa Saksa oli voittanut toisen maailmansodan. Kiinnostava ja uskottavakin vaihtoehtotodellisuus.
VastaaPoistanoita historian muunneltuja todellisuuksia on tosiaan aika paljon. mielenkiintoiselta kuulostaa tuo Kolmannen valtakunna salaisuus.
PoistaKiitos vinkeistä! Melancholian katsoin juuri eilen (mikä sattuma!) ja nuo pari muuta meni heti listalle katsottavaksi!
VastaaPoistaNämä leffat laitan muistiin katsomista varten.
VastaaPoistaEräässä Stephen Fryn kirjassa, Making History, pohditaan mitä tapahtuisi jos Hitler ei olisi syntynyt. Ja on näitä muitakin varmasti. Minulla on nyt joku dystopia-kausi kun luin ensin Teemestarin kirjan ja nyt Äidinmaata. Huimaa.
Nifisan ja Linnea - kannattaa katsoa, Another Earth oli tosi hieno leffa joka ei oo ihan mainstreamiä.
VastaaPoistaMä aloin tässä miettiä, että kirjoissa toi "toinen todellisuus" korvataan usein myös unilla - siis se missä selitetään ihmisen tunteita ja syyllisyyksiä. Mä jotenkin ajattelin tota toista todellisuutta noissa leffoissa ja Sinisalon kirjassa semmoisina pakopaikkoina, paikkoina jossa "kaikki olisi toisin". Noita dystopioita on tullut luettua myös monenlaisia, kiinnostaakin Linnean luetut!
Luulenpa että löytäisit vaihtoehtotodellisuutta käsitteleviä kirjoja tuolta risingshadow.net sivustolta, josta pystyy ainakin vaihtoehtohistoria-genren kautta hakemaan kirjoja ja kirjailijoita. Mainitsemasi Enkelten verta tupsahti esiin listan kärjessä, kun valitsin kirja + vaihtoehtohistoria.
VastaaPoistaBlogissani vihjasin taannoin elokuvasta The Family Man, jossa on kepeällä, mutta ihan jännällä tavalla esitelty vaihtoehtoista todellisuutta.
Ja sitten vielä tuosta kelluvasta morsiamesta, että siitä tulee minulle vahvasti mieleen John Millais'n maalaus Ophelia.
hyviä vinkkejä, pitää kokeilla!
Poista